Jamesin näkökulmaa.
Ensisuudelma.
Ilta tumma ja sateinen siitä viis
mä olen onnnellinen.
sun silmiin vihreisiin helposti mä hukkuisin
ja niin me suudeltiin.
on jo myöhä kohta huominen
pitäis lähtee vaikka halua en.
tiedän että pakko hyvästellä taas
niin kuin ennenkin mutta myöhemmin.
James istui oleskeluhuoneessa ja mietti miten tehdä. Miten hän saisi Lilyn huomion? Vaikeaa, James ajatteli. Hän halusi Lily Evansin itselleen, mutta tyttö ei edes välittänyt hänestä. Lily oli haukkunut Jamesin ties kuinka monta kertaa. Kaikista Tylypahkan tytöistä Lily Evans oli juuri se jota hän ei saanut. Juuri se jonka hän olisi halunnut saada.
Silmiäni susta irti saa enkä tahtoisikaan.
Kiinni jäin siihen ensisuudelmaan
ei koskaan tarpeeksi saa ei saa
ja toivotaan ettei mikään voi meitä erottaa.
James katsoi velhovalokuvaa, joka esitti Lily Evansia. Hymyilemässä. Tyttö oli ihmeellisen kaunis. Ja Lilyllä oli hyvä sydän. James tiesi sen. Lily ei tekisi kärpäsellekään pahaa.
sinä olet mitä minä haluan
mutta pitkä on aika odottavan
sydän sanoo että jaksan odottaa
kunnes uudestaan sut nähdä saan
Tosin Jamesin sydän ei jaksaisi odottaa enää. Ei enää. Aina sitä odottamista. Lily. Lily oli ihana hurmaava tyttö. Tyttö, joka hurmasi kaikki ihanalla hymyllään. Tyttö, jonka James halusi saada.
silmiäni susta irti saa en saa enkä tahtoisikaan
kiinni jäin siihen ensisuudelmaan
ei koskaan tarpeeksi saa ei saa
ja toivotaan ettei mikään voisi meitä erottaa
Lily tuli Jamesin luokse. Istui tämän viereen ja hymyili.
"James...Minä rakastan sinua", Tyttö kuiskasi edelleen hymyillen.
"Lily tiedätkö mitä? Minäkin rakstan sinua" James huudahti ja suuteli Lilyä.
silmiäni susta irti saa en saa enkä tahtoisikaan
kiinni jäin siihen ensisuudelmaan
ei koskaan tarpeeksi saa ei saa
ja toivotaan ettei mikään voisi meitä erottaa
20. syyskuuta 2009
19. syyskuuta 2009
"Se oli sinun syysi"
Nimi: "Se oli sinun syysi"
Kirjailija: Minä.
Ikäraja: K-11
Beta: Ei ole, joten kirjoitusvirheistä SAA ilmoittaa mieluiten yksärillä, kiitos!
Summary: Tämä kertoo Aberforthin näkökulmasta kun Ariana kuolee.
A\N: Keksin tämän lukiessani Kuoleman Varjeluksia.
"Se oli sinun syysi"
Ja hän tuli. Taas. Gellert Grindelwald. Ainahan hän täällä pyörii. Minun mahtavan ja itserakkaan veljen seurassa. He juttelivat niin sanotuista "velvollisuuksistaan". Ihmettelin, mitä veljeni aikoi tehdä Arinialle. Haluaisin jättää viimeisen luokkani ollakseni sisareni lähellä. Varmuuden vuoksi vain.
"Albus anna minun jättää koulu", Pyysin. Miksi minun piti pyytää Albukselta lupa? Emme me Arinian kanssa kuitenkaan merkinneet hänelle mitään. Hän raivostui.
"EN! Sinä menet viimeiselle luokallesi ja minä jään tänne pitämään huolta Ariniasta!" Hän sanoi sangen tyynesti, vaikka näin miten hänen sisällään kiehui raivoa. Mutta Albus ei koskaan huutanut.
"Minä haluan..”, Sopersin kyynelten keskellä. Jääkylmät kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
”Kas vain pikkupoika haluaa määrätä”, Grindelwal sanoi. Pyyhin suuttumuksessani kyyneleeni ja vedin sauvani esiin. Enhän minä toki vielä taikoa saanut, mutta puolustin itseäni. Hänkin veti sauvansa esiin ja taikoi jotain minuun. Lensin seinään ja jokaiseen jäseniini särki. Joka tapauksessa en halunnut jäädä toiseksi. Taion häneen kokovartalolukon, mutta hän torjui sen nauraen.
”Etkö parempaan pysty? Tosiaan Al sinun pitäisi opettaa pikkuveljeäsi hiukassen” Nyt Albuskin suuttui ja otti taikasauvansa esiin. Me kaksintaistelimme kaikki kolme Arinian makaessa sohvalla. En tullut ajatelleksi, että värit sekottivat hänen päänsä.
”Lopettakaa”, Hän aneli. ”Ab lopeta, lopeta” Käänsin pääni ja katsoin häntä suoraan silmiin. Sitten… Kuului hirveä pamaus ja hän kuoli. Grindelwal lähti juosten pakoon. Minä katsoin Ariniaa kyynelieni sokaisemana. Sitten käänsin katseeni Albukseen jolla oli järkyttyneet kasvot.
”Se oli sinun syysi” Kuiskasin ja lähdin omaan huoneeseeni jättäen Albuksen ja rakkaan sisareni ruumiin olohuoneeseen.
.
Kirjailija: Minä.
Ikäraja: K-11
Beta: Ei ole, joten kirjoitusvirheistä SAA ilmoittaa mieluiten yksärillä, kiitos!
Summary: Tämä kertoo Aberforthin näkökulmasta kun Ariana kuolee.
A\N: Keksin tämän lukiessani Kuoleman Varjeluksia.
"Se oli sinun syysi"
Ja hän tuli. Taas. Gellert Grindelwald. Ainahan hän täällä pyörii. Minun mahtavan ja itserakkaan veljen seurassa. He juttelivat niin sanotuista "velvollisuuksistaan". Ihmettelin, mitä veljeni aikoi tehdä Arinialle. Haluaisin jättää viimeisen luokkani ollakseni sisareni lähellä. Varmuuden vuoksi vain.
"Albus anna minun jättää koulu", Pyysin. Miksi minun piti pyytää Albukselta lupa? Emme me Arinian kanssa kuitenkaan merkinneet hänelle mitään. Hän raivostui.
"EN! Sinä menet viimeiselle luokallesi ja minä jään tänne pitämään huolta Ariniasta!" Hän sanoi sangen tyynesti, vaikka näin miten hänen sisällään kiehui raivoa. Mutta Albus ei koskaan huutanut.
"Minä haluan..”, Sopersin kyynelten keskellä. Jääkylmät kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
”Kas vain pikkupoika haluaa määrätä”, Grindelwal sanoi. Pyyhin suuttumuksessani kyyneleeni ja vedin sauvani esiin. Enhän minä toki vielä taikoa saanut, mutta puolustin itseäni. Hänkin veti sauvansa esiin ja taikoi jotain minuun. Lensin seinään ja jokaiseen jäseniini särki. Joka tapauksessa en halunnut jäädä toiseksi. Taion häneen kokovartalolukon, mutta hän torjui sen nauraen.
”Etkö parempaan pysty? Tosiaan Al sinun pitäisi opettaa pikkuveljeäsi hiukassen” Nyt Albuskin suuttui ja otti taikasauvansa esiin. Me kaksintaistelimme kaikki kolme Arinian makaessa sohvalla. En tullut ajatelleksi, että värit sekottivat hänen päänsä.
”Lopettakaa”, Hän aneli. ”Ab lopeta, lopeta” Käänsin pääni ja katsoin häntä suoraan silmiin. Sitten… Kuului hirveä pamaus ja hän kuoli. Grindelwal lähti juosten pakoon. Minä katsoin Ariniaa kyynelieni sokaisemana. Sitten käänsin katseeni Albukseen jolla oli järkyttyneet kasvot.
”Se oli sinun syysi” Kuiskasin ja lähdin omaan huoneeseeni jättäen Albuksen ja rakkaan sisareni ruumiin olohuoneeseen.
.
Harry Potter ja Karmea Totuus.
Moro taas. Teen tänne nyt yhen jatkoficin. En kerro muuta Sumaryssa kuin: Tässä selviää kuka on Harry Potterin OIKEA isä.
Harry Potter ja Karmea Totuus.
Alkusanoja.
Severus Kalkaros istui omassa huoneessan. Tylypahkassa. Hän katseli vanhaa velhovalokuvaa, joka esitti rasvatukkaista poikaa ja kaunista punatukkaista tyttöä. He suutelivat. Sen jälkeen pari irottautui ja hymyili kameralle. Se kertoi Severuksen ihanimmasta hetkestä. Severus sulki silmänsä ja muisteli tapahtunutta.
"Lilyy..." Severus kuiskasi punatukkaiselle tytölle, joka luki kirjaa kirjastossa.
"Niin?" Lily kysyi kohottaen katseensa kirjasta Severukseen vanhaan lapsuuden ystäväänsä.
"Minulla on sinulle asiaa", Severus sanoi, otti tyttöä kädestä kiinni ja johdatti tämän ulos kirjastosta.
"Niin? Mitä asiaa?" Lily kysyi hymyillen Severukselle.
"Minä rakastan sinua", Severus sai sanotuksi ennen kuin lehahti tulipunaiseksi. Hän näki kuinka Lily punastui.
"Minäkin rakastan sinua Sev", Lily kuiskasi ja syöksyi Severuksen kaulaan. Lily suuteli Severusta suoraan suulle.
"Severus?" Severuksen takaa kuulunut ääni sanoi varovasti. Severus kohotti päätänsä ja näki Profesori Dumledoren.
"Niin?" Severus kysyi samalla tavalla kuin Lily Evans oli kysynyt häneltä.
"Harry Potter tulee Tylypahkaan", Dumledore sanoi. Severus jäykistyi.
"Potterin poikako?" Hän kuiskasi vaikka tiesi vastauksen. Dumledore nyökkäsi.
"Poika on ilmetty isänsä.Paitsi silmistä hänellä on..."
"..Lilyn silmät", Severus jatkoi ja vilkaisi valokuvaa jota hän yhä piti kädessään. Taas Dumledore nyökkäsi.
"Harry Potterin isä ei ole James Potter", Hän sanoi niin hiljaa että se tuskin kuului. Severus kuuli sen kuitenkin. Liiankin hyvin.
"Miten niin?" Hän kysyi siihen menessä kovimalla äänellä. Dumledore huikaisi.
"Minun on kerottava sinulle asia, joka minun olisi pitänyt kertoa jo kauan sitten. Harry Potterin isä olet sinä",
"Minä? Sinä siis olet salannut minulta sellaisen asian, että minulla on ollut jo kauan aikaa poika ihan...," Severus aloitti.
"...Yksitoista vuotta. Sitten. Lily Evans kun meni naimisiin James Potterin kanssa. Heillä alkoi huonosti. James teki erään kepposen joka melkein tappoi yhden Lilyn vanhan koulukaverin. Lily suuttui Jamesille ja haki avioeroa. Hän sai sen. Sitten Lily huomasi, että hän oli raskaana eikä tulevalla pojalla tai tytöllä ollut isää. Niinpä Lily otti esiin sen kihlasormuksen, jonka sinä olit hänelle antanut. Hän pujotti sen sormeensa ja kas lapsella oli isä. Lily kirjoitti jästien kastetodistukseen Harryn isäksi sinut. Ei Jamesta", Dumledore selitti. Severus ei tiennyt pitikö hänen olla vihainen vai iloinen. Hänellä oli ollut poika. Yksitoista vuotta. Pojalla oli isä elossa. Isä, josta hän ei tiennyt mitään. Isä jota hän tulisi vihaamaan. Severus tiesi sen. Harry Potter tai oikeastaan Harry Kalkaros tulisi aina vihaamaan häntä. Senkin takia, koska Severus ei ollut hakenut poikaansa pois jästien luota. Mutta pojan äiti oli kuollut. Lily Evans oli poissa, eikä hän palaisi.
Luku 1.
Luku 1.
Harry Potter seisoi asemalla 9 ja 3/4 osaa. Hän etsi katseellaan ystäviään, Ronia ja Hermionea, jotka olivat kadonneet jonnekkin. Harry etsi viiden minutin ajan ennen kuin hyppäsi junaan. Eihkä Ron ja Hermione olivat jo junassa?
Harry kompuroi käytävällä jonkin aikaa, kunnes äkäsi punatukkaisen tytön. Tyttö oli Ginny Weasley, Harryn pitkäaikainen tyttöystävä. Harry oli jo vuoden ajan ajatellut Ginnyä tyttöystävänään. Nythän hän oli menossa seitsemänettä vuottaan Tylypahkaan, noitien ja velhojen kouluun. Ja hän oli edelisenä vuonaan saanut Ginny Weasleyn itselleen.
"Giinnyyy..." Harry huudahti venytäen tyttöystävänsä nimeä. Punapää kääntyi ja huudahti ilosta huomatessaan hänet.
"Harry! Tule tänne!" Tyttö huusi ihmismassan läpi.
"Joo, jahka pääsen tämän ihmismassan läpi!" Harry sanoi tuhahtaen." Hei kuulkaa voisitteko mennä omiin vaunuosastoihinne?" Hän lisäsi.
"Kuka sinä olet meitä määräämään?" Isosilmäinen poika kysyi myöskin tuhahtaen.
"Minä olen sattumoisin Johtajapoika, ja jos ette mene omiin osastoihinne saan ottaa pisteitä pois", Harry vastasi. "Aah aivan viisi pistettä pois..." Harry vilkaisi pojan rinnassa olevaa merkkiä ja huomasi sen olevan vihreätä ja harmaata.
"..Luihuisilta. Kerropa Malfoylle terveisiä!" Hän huusi pojan perään.
"Taatusti kerron, niin hän voi tappaa sinutkin!" Poika huusi ja lähti kavereidensa kanssa nauraa hekottaen.
“Onko ongelmia?” Ginny kysyi, kun Harry viimein pääsi tytön luokse.
“Ei suurempia.” Harry vastasi ja suuteli Ginnyä. “Mukavaa nähdä sinut”,
Hän kuiskasi tytön korvaan.
“Samat sanat”, Ginny vastasi ja irrottautui Harrysta.
“Oletko nähnyt Ronia tai Hermionea?” Harry kysyi.
“Nääh… He hävisivät mystisesti heti, kun minä sanoin lähteväni etsimään sinua”, Ginny vastasi hymyillen Harrylle. Harry hymyili takaisin ja suuteli Ginnyä uudestaan.
“Mennään”, Hän sanoi suudelman jälkeen.
“Tänne,” Ginny sanoi ja veti Harryn yhteen osastoon, jossa oli Neville ja Luna suutelemassa.
“Ööh… Keskeytimmekö me?” Harry kysyi takeltaen. Ginny meinasi purskahtaa nauruun.
“Ette. Tulkaa vain tänne,” Luna sanoi hymyillen molemmille. Neville irrottautui Lunasta kasvot punaisina.
“Moi Harry!” Poika huudahti.
“Moi Neville! Minun pitää mennä”, Harry sanoi.
“Minne hän lähti?” Luna kysyi heti, kun ovi oli Harryn takana pamahtanut kiinni.
“Kertomaan valvojaoppilaille tehtäviä”, Ginny vastasi. “Harry on JohtajaPoika”, Hän lisäsi kun sekä Neville että Luna näyttivät kysymysmerkkiä.
“Aaa…” Luna sanoi.
Samassa vaunuosaston ovi aukeni ja Ron tuli sisään.
“Moi”, Poika sanoi ja istui Ginnyn viereen.” Etkö löytänyt Harrya?” Hän jatkoi.
“Löysin. Hän lähti antamaan Valvojaoppilaille tehtäviä”, Ginny vastasi.
“Onko hän johtajapoika?” Ron kysyi ymmällään.
“On. Etkö tiennyt sitä?” Ginny kysyi.
“En, mutta kai se oli itsestään selvää, Harry kun on Kalkaroksen lellikki”, Ron sanoi huokaisten. Hänestä oli epäreilua, että Kalkaros “lelli” Harrya, vaikkei muita rohkelikkoja.
“Ron!” Harry (joka oli juuri tullut) sanoi. “Ei Kalkaros minua lelli!” Hän puolustautui. “Hän on sentään isäni!” Harry lisäsi. Vaunuosastoon lankesi hiljaisuus.
“Kalkaros on isäsi?” Hermione kuiskasi. Harry nyökkäsi.
“Kuinka kauan olet tiennyt sen?” Ginny kysyi.
“Sain tietää sen viime vuonna”, Harry vastasi katse lattiassa. Dumledore oli kertonut juuri ennen kuolemaansa. Harry tunsi, kuinka Ginny kietoi kätensä hänen ympärilleen.
“Mikset ole kertonut?” Ron kysyi korottaen ääntäänsä.
“Minä…Minua pelotti teidän reaktio”, Harry kuiskasi.
“Ja milloin ajattelit kertoa sen meille?” Hermione kysyi.
Harry kohotti olkiaan.
“En tiedä”.
Vaunuosastoon lankesi taas hiljaisuus. Kaikki olivat järkyttyneitä tästä uutisesta. Oli kammottavaa ajatella Harrya Kalkaroksen poikana. Mitä jos Harrysta tulisi samanlainen, kuin isänsä? Kaksoisagentti. Kuka tietää mitä tulevaisuus toisi tullessaan?
Luku 2.
Harry astui ulos junasta ja käveli hitaasti vaunuja kohti. Hän muisteli, kun Dumledore oli kertonut hänelle Kalkaroksesta. Se oli tapahtunut juuri ennen Dumledoren kuolemaa.
”Harry…minun pitää kertoa sinulle jotakin”, Dumledore kuiskasi.
”Älä rehtori se voi odottaa. Minun pitää löytää Matami Pomfrey”, Harry sanoi rauhallisella äänellä.
”Harry…Tämä olisi pitänyt kertoa sinulle jo aikoja sitten”, Dumledore kuiskasi” Taas yksi vanhan miehen virheistä. Mutta et varmaankaan saa koskaan tietää ellen minä kerro”, Mies kuiskasi ja sulki silmänsä.
”Rehtori…”
”Minulla on suuri salaisuus, joka on pakotettu olemaan kertomatta, mutta kohta minä kuolen. Minä olen jo heikko ja minun on pakko kertoa se nyt tai et saa tietää sitä koskaan,” Dumledore kuiskasi pitäen silmänsä edelleen kiinni.
”On kai pakko aloittaa ihan alusta. Sinä tiedät, että äitisi ja isäsi James Potter menivät naimisiin ja saivat sinut.
”Matkaan tuli pieni mutka, kun James teki erään kepposen äitisi vanhalle koulukaverille. Kepposen johon Jennifer Wendels oli kuolla. Lily suuttui Jamesin kepposesta niin, että haki avioeroa, jonka hän tietysti sai. Sitten Lily tajusi olleensa raskaana eikä tulevalla lapsella ollut isää. Niinpä hän turvautui vanhaan kihlasormukseen. Tuo sormus on edelleen äitisi sormessa. Tuon sormuksen antaja on oikea isäsi.”, Dumledore kuiskasi avaten viimein silmänsä.
Harry oli kalvennut. James ei ollut hänen isä, Pojan päässä pyöri. Miksei Dumledore ollut kertonut sitä aikaisemmin? Entä miksi…miksi hän ei nyt kertonut kuka oli Harryn oikea isä?
”Sinun oikea isäsi on Severus Kalkaros”, Dumledore kuiskasi aivan kuin olisi lukenut Harryn ajatukset. ”Juuri Severus käski olla kertomatta. Hän sanoi, että hänen olisi itse saatava kertoa se. Mutta nyt ajattelin, että kerron sen mielummin itse, kun annan Severuksen kertoa, sillä sinä et ehkä uskoisikaan Severusta.”
Harry kalpeni entistä enemmän, jos se suinkin oli mahdollista. Kalkaros ei olisi ehkä koskaan halunnut kertoa Harrylle sitä. Mitä tapahtuisi, kun he juttelisivat? Pakko heidän oli joskus jutella. Enemmin tai myöhemmin.
Harry ei vieläkään ollut päässyt juttelemaan Kalkaroksen kanssa. Oman isänsä. Tosin hänestä tuntui, että Kalkaros tietäisi, että hän tiesi. Joskus esim. alkajaispidoissa Kalkaros oli vilkuillut häntä ja hymyillyt pienesti, kun Harry oli huomannut sen. Tosin Harry halusi selityksen, miksei Kalkaros ollut hakenut häntä pois Dyrsleiden luota. Ja varmasti Kalkaros halusi selityksen, miksei Harry ollut mennyt hänen huoneeseensa, kun opettaja tai oikeastaan isä oli pyytänyt. Harry ei vain ollut valmis vielä kohtaamaan Kalkarosta. Nyt hän oli.
”Harry?” Ginny kysyi hiljaa, kuin kuiskaten.
”Mitä?” Harry vastasi kysymykseen kysymyksellä.
”Mitä mietit?” Ginny kysyi.
”Kaikkea.”, Harry vastasi ja hyppäsi vaunuun.
”Ei kuule mennyt läpi. Mietitkö Kalkarosta?” Ginny kysyi. Harry nyökkäsi hymyillen.
”Näet minusta läpi”, Hän kuiskasi tytön korvaan. Ginny hyppäsi vaunuun myöskin hymyillen.
”Totta kai näen. Olenhan tyttöystäväsi ja olen tuntenut sinut yhtä kauan, kuin Ron,” Tyttö sanoi ja suuteli Harrya. Harry hymähti, mutta vastasi suudelmaan innolla. Ginny sai aina hänet unohtamaan kaiken kurjan ja epämukavan. Juuri sen takia Harry rakasti Ginnyä. Vaunu lähti liikkeelle ja molemmat olivat tyytyväisiä siitä, että vaunussa olivat vain he kaksi.
”Ron ja Hermione hävisivät taas jonnekin”, Harry sanoi hymyillen edelleen Ginnylle.
Ginny nyökkäsi.
”Emmehän me heidän seuraa tarvita”, Tyttö sanoi ja virnisti ilkikurisesti.
”Emme niin”, Harry sanoi ja virnisti myöskin ilkikurisesti.
Ginny hymyili Harrylle ja suuteli tätä. Taaskin Harry vastasi suudelmaan innolla.
”Harry…”, Ginny kuiskasi katsellen Tylypahkaa, joka pilkisti esiin puiden takaa.
”Mitä?” Harry kysyi.
”Mitä sinä aiot tehdä, kun koulu loppuu?” Ginny kysyi.
”Minä ryhdyn auroriksi”, Harry vastasi hymyillen Ginnylle.
”Onko se sinun ainoa haave?” Ginny kysyi.
”Eipä oikeastaan.”, Harry sanoi ja punastui hieman.
”Mitä sinä sitten haluat tehdä?” Ginny kysyi tarkkaillen Harryn reaktiota.
”Minä ajattelin, että ryhdyn…”, Harry aloitti.
”Mihin?” Ginny kysyi.
”Opettamaan Suojautumista Pimeyden Voimilta.”, Harry lopetti lauseensa.
Ginny tuijotti Harrya osaamatta sanoa sanaakaan. Pitkään he tuijottivat toisiaan, kunnes Harry aukaisi suunsa ja sanoi:
”No? Mitä sanot?”
”Minusta se olisi tosi mukavaa. Olisit todella hyvä ja varmaankin Kalkaros antaa sinun opettaa”, Ginny vastasi suudellen Harrya.
”Ehkä.”, Harry vastasi olkiaan kohottaen. Ginny vilkaisi Harrya, muttei sanonut mitään. Pari oli hiljaa. Harryn teki mieli sanoa jotain, mutta hän ei löytänyt oikeita sanoja. Viimein vaunu pysähtyi ja Harry hyppäsi pois Ginny perässään. Harryn ja Ginnyn kävellessä Tylypahkaa kohti he näkivät Draco Malfoyn, joka tuntui riitelevän tyttöystävänsä Pansy Parkinsonin kanssa.
”Sulosointua korvilleni”, Harry tokaisi ja Ginny purskahti nauruun.
”Minunkin”, Tyttö kuiskasi ja lähti kävelemään Tylypahkaa kohti ennen kuin Malfoy huomaisi heidät.
”POTTER! WEASLEY!” Malfoyn karjunta kuului parin takaa. Ginny pysähtyi ja kääntyi Malfoyta kohti raivostuneena.
”Niin Malfoy?” Tyttö tiuskahti.
”Mitä te täällä teette?” Malfoy kysyi ilkkuen.
”Jos et satu huomaamaan niin kävellään”, Ginny vastasi Harryn mielestä liiankin tylysti.
”Tarkoitin, että mitä Potter tekee täällä Weasleyn kanssa? Ja ilman kuraveri-Grangeria tai Weasleyta?” Malfoy uteli.
”Varokin enää ikinä sanomasta Hermionea noin!” Harry huudahti raivostuen. Malfoyn käsi takertui sauvan ympärille samalla kuin Harrynkin. Harry oli kuitenkin nopeampi ja ehti ottaa sauvansa taskusta ennen Malfoyta. Hän tähtäsi sauvallaan Malfoyta, kun heidän takaa kuului ääni:
”POTTER! Mitä sinä teet?” Harrylle tuli mieleen kaksi vuotta sitten käyty kohtaus, jossa Kalkaros oli ilmestynyt samaan aikaan paikalle. Juuri silloin, kun Harry oli taikomassa. Harry kirosi, pani sauvansa taskuun ja kohotti katseensa Kalkarokseen, joka vilkuili häntä. Ginny katsoi hermostuneena tilanetta.
”Potter…Mitä sinä teit?” Kalkaros toisti ja katsoi Harrya. Harry vilkaisi takaisin ja virnisti sitten professorille ilkikurisesti.
”Mietin voisinko kenties tehdä Malfoysta siedettävämmän näköisen, kun ei kukaan tuon näköisenä kehtaisi liikkua”, Hän sanoi virnistäen Ginnylle, joka virnisti takaisin.
” Herra Malfoy minne luulet meneväsi?” Kalkaros huudahti, sillä Malfoy liikkui hermostuneesti kohti Tylypahkaa.
”Kouluun”, Poika vastasi. Ginny ei pystynyt pidättämään enää naurua ja hän purskahti räkänauruun.
”Weasley! Tämä on sinusta vai huvittavaa!” Kalkaros sanoi jo aika raivostuneena.
”Joo on se aika”, Ginny sanoi matkien Frediä ja Georgea.
”Kymmenen pistettä pois rohkelikolta ja luihuiselta”, Kalkaros sanoi ja lähti kävelemään kohti linnaa jättäen nelikon miettimään, miksi hän oli päästänyt heidät niin helpolla.
”Aika omituista”, Ginny sanoi lähtiessään kävelemään Kalkaroksen perään. Harry seurasi Ginnyä huvittuneena.
”Mikä?” Poika kysyi.
”Kalkaroksen käyttäytyminen. Yleensä hän olisi ottanut pois semmoset viitisenkymmentä pistettä ja jälki-istuntoa, nyt vain kymmenen pistettä”, Ginny kummasteli heidän astuessaan Tylypahkan eteiseen, jossa he huomasivat parisenkymmentä ensiluokkalaista. Harry hymyili pienesti ekaluokkalaisille, jotka kuiskailivat ja osoittivat häntä ja Ginnyä sormillaan.
”On rumaa osoitella”, Ginny sanoi kovaan ääneen. Ensiluokkalaiset punastuivat ja käänsivät katseensa eteenpäin. Harry hymyili ja ohjasi Ginnyn Suureen Saliin.
”Mennään pois fanijoukkojen tieltä”, Hän suhahti suupielestään tytölle, joka vain virnisti. Kun he astuivat Suureen Saliin rohkelikot, korpinkynnet ja puuskupuhit hurrasivat ja luihuiset buuasivat. Harry, Ron ja Hermione olivat tulleet tekemään S.U.P.E.R.:insa ja saivat siksi hirveästi huomiota.
”Kunpa ei tarvitsisi tehdä puhetta”, Harry kuiskasi Ginnylle, joka virnisti ilkikurisesti takaisin.
”Johtajapoika, Huispaus kapteeni, poika-joka-elää mitäköhän vielä?” Tyttö kysyi, vaikka olikin ylpeä Harrysta. Harry oli koko edellisen vuotensa uhrannut Voldemortille, ja oli viimein saanut unelmansa toteutettua. Voldemort oli kuollut, ja Harry oli melkein itse kuollut samalla. Moni ihmetteli, minkä takia Harry ei ollut halunnut Seljasauvaa, mutta Ginny tiesi sen. Harry oli onnellinen omalla sauvallaan ja hänen kanssaan.
Luku 3.
Seuraavana aamuna Harry heräsi tosi aikaisin. Hän oli kierrellyt sängyssään koko yön, ja oli ilmeisesti nähnyt painajaista, sillä hän oli läpimärkä hiestä. Harry vilkaisi Ronia, joka kuorsasi kovaäänisesti päätteli, sitten ettei herättäisi tätä ja meni suihkuun.
Harry joutui odottamaan kokonaisen puolituntisen ennen kuin pääsi peseytymään. Vesi oli hyytävän kylmää vielä sen jälkeenkin, Harry kuivasi itsensä nopeasti sauvan heilautuksella, puki päälleen ja lampsi alakertaan.
Pian hän tajusi, että aamupala alkaisi vasta tunnin päästä joten hän istuutui sohvalle, otti hajamielisesti kirjan ja aukaisi sen.
Vähän ajan päästä Harry tunsi lämpimän pienen käden hartioillaan, hän kääntyi ja huomasi Ginnyn.
”Huomenta”, Tyttö sanoi väsyneenä.
”Huomenta. Näytät väsyneeltä. Nukuitko huonosti?” Harry kysyi suudellen Ginnyä.
Ginny nyökkäsi.
”Lievästi ilmaistu. Nukahdin vasta neljältä”, Hän sanoi ja istuutui Harryn viereen.
”Mikä sinua valvotti?” Harry kysyi.
”Hmm…Ei puhuta siitä”, Ginny sanoi painaen päänsä Harryn syliin.
”Jotain paljastettavaa?” Harry naurahti silitellen Ginnyn hiuksia.
”Ehkä.”, Ginny mumisi unisesti ja sulki silmänsä.
Harry hymähti tytölle ja suuteli tämän hereille.
”Harry!” Ginny moitti närkästyneenä.
”Mitä?” Harry kysyi viatomattomasti.
”Minua väsyttää,” Ginny sanoi ja haukotteli.
”Mutta minulla on nälkä”, Harry valitti pikkulasten tapaan. Ginny hymähti Harrylle ja suuteli tätä.
”Älä valita. Eihän aamiainen ole edes alkanut”, Tyttö sanoi hymyillen.
”Onhan se.”, Harry väitti vastaan.
”Eipäs”, Ginny sanoi.
”Aamiainenhan alkaa seitsemältä eikö niin?” Harry varmisti.
”Niin alkaa.”, Ginny vastasi.
”Kello on jo puoli kahdeksan”, Harry huomautti. Ginny kirkaisi ja katsoi kelloa.
”Voi ei…voi ei…me myöhästytään tunnilta...eikä me edes tiedetä, mitä meillä on…voi ei!” Tyttö hätäili.
”Tiedätkö, mitä Ginny?” Harry kysyi arvotellen.
”No?”
”Joskus sinä tosiaan kuulostat Hermionelta”, Harry vastasi hymähtäen. Ginny heitti tyynyn Harryn päähän.
”Sinä senkin…”, Tyttö mutisi. Harry hymähti ja heitti tyynyn takaisin Ginnylle, joka otti sen taitavasti kiinni. Ginny heitti Harryn päälle kaksi tyynyä ja romahti sen jälkeen itse pojan rinnan päälle.
”Joko luovutat?” Hän kysyi irvistellen.
”Joo”, Harry ähkäisi.
”Sinun pitää sanoa: Ginny on minua parempi tyynysodassa ja minä rakastan häntä”, Ginny tokaisi.
”Entä jos en sano?” Harry kysyi irvistäen Ginnylle. Ginny otti Harryn ranteen ja puristi sitä.
”AIIIII!” Harry huusi. Ginny nauroi pilkallisesti.
”Sano jo!” Tyttö pakotti taittaen Harryn rannetta lattiaa vasten. Harry kivahti kivusta ja sanoi:
”Okei minä luovutan.” Ginny hymyili Harrylle.
”Sano nyt niin!” Tyttö vaati. Harry hymähti ja kysyi:
”Mitä minun pitikään sanoa?”
Ginny nauroi Harrylle päin naamaa ja tokaisi:
”Ginny on minua parempi tyynysodassa ja minä rakastan häntä”
”Ginnyonminuaparempityynysodassajaminärakastanhäntä!” Harry antoi tulla yhteen putkeen.
”Anteeksi en saanut selvää”, Ginny naurahti.
”Ginny. On. Minua. Parempi. Tyynysodassa. Ja. Minä. Rakastan. Häntä!” Harry sanoi pitäen liioittelun pitkän tauon jokaisen sanan välissä. Ginny kuitenkin hyväksyi tämän sillä hän suuteli Harrya hymyillen.
”Nyt mennään aamiaiselle!” Tyttö huudahti vetäen Harryn ylös.
”Juuri tuon minä halusinkin kuulla”, Harry sanoi suudellen Ginnyä.
He eivät kuitenkaan ehtineet muotokuva-aukkoa pidemmälle sillä silloin tulivat Ron ja Hermione.
”Mikä teillä kesti?” Ron kysyi antaen Harrylle ja Ginnylle heidän lukujärjestykset.
Harry katsoi omaansa ja huomasi, että heillä oli Pimeyden Voimilta Suojautumista eli Kalkarosta. Hän vilkuili Ginnyn lukujärjestystä, joka oli voihkaissut. Ginnyllä oli ensimmäisenä Ennustamista.
”Mikä teillä kesti?” Ron kysyi uudestaan, kun Harry ja Ginny näyttivät siltä etteivät kuulleet ensimäistä kertaa.
”Ööh…me…tuota…”, Harry aloitti punastuen.
”Me olimme tyynysotaa”, Ginny tokaisi tyynesti. Ron katsoi ensin Harrya ja sitten Ginnyä.
”Tyynysotaa! Tosi lapsellista!” Hermione Ronin vieressä tuhahti. Harry ja Ginny katsoivat ensin Hermionea sitten toisiaan, jonka jälkeen he purskahtivat nauruun.
”Mikä teitä naurattaa?” Ron kysyi.
”E-ei mi-mikään”, Ginny sanoi pyyhkien vettä silmistään.
Ron pudisteli päätään ja sanoi Hermionelle:
”Minä menen hakemaan kirjat, tuletko?” Hermione nyökkäsi hymyillen. Harry ja Ginny katsoivat hetken parin perään ja menivät sen jälkeen sohvalle vierekkäin. Ginny, joka makasi Harryn ja sohvan välissä suuteli Harrya intohimoisesti. Harry vastasi suudelmaan yhtä intohimosesti, kuin Ginny.
Kumpikaan muistanut, että he olivat oleskeluhuoneessa, jonne kuka tahansa rohkelikko saisi tulla. He luulivat vain olleensa poikien makuusalissa, joten Harry alkoi riisua Ginnyn paitaa.
Pian kuului kuitenkin ääni:
”MITÄ HELVETTIÄ TE TEETTE?!” Harry jätti Ginnyn paidan nappien aukamisen ja kääntyi ääneen päin. Hän huomasi Ronin, joka oli kasvoiltaan samanvärinen kuin hiuksensa. Ginny virnisti isoveljelleen ja Harrylle.
”Me vain mataan sohvalla”, Tyttö sanoi viattomattomasti samalla, kuin kokosi itseään ylös.
”Te vain makaatte te teette jotain paljon paljon pahempaa!” Ron melkein huusi.
”Emme oikeastaan”, Ginny sanoi etsien sukkiaan, jotka hän oli vähän aikaa sitten riisunut jaloistaan.
”Onko teillä hajuakaan siitä, kuinka moni ihminen olisi voinut nähdä teidät?!” Ron ärisi edelleen. Ginny vain kohotti olkapäitään ja Harry hymähti.
”Te olette täysin sikoja!” Ron huudahti marssi heidän ohitseen, kiipesi pois muotokuva-aukosta ja katosi näkyvistä. Ginny hymähti ja sanoi:
”Sehän meni hyvin.”
Harry nyökkäsi hajamielisenä. Ginny halasi häntä.
”Piristy nyt. Kyllä Ron leppyy!” Tyttö lohdutti.
”Joo ehkä parissa vuodessa”, Harry sanoi ja naurahti.
”Ehkä”, Ginny vastasi ja oli miettivinään. Harry nauroi Ginnylle ja meni hakemaan kirjojaan.
Pian hän oli päässyt tunnille. Harry vilkaisi Ronia, joka mulkoili jatkuvasti häntä. Harryn liikkuessa poikaa kohti hän käänsi päättäväisesti selkänsä ja meni Hermionen luokse.
”Luokkaan!” Kuului Kalkaroksen kireä ääni. Harry kääntyi ja huomasi isänsä. Kalkaros ei katsonut Harryyn päinkään. Käänsi hänkin vain selkänsä.
Harry meni muiden mukana luokkaan ja istuutui Hermionen viereen. Ron kuiskaili koko tunnin ajan Hermionelle, joka vain nyökytteli hajamielisenä. Kerran tai pari Harry huomasi Kalkaroksen vilkuilevan häntä.
Kun he aloittivat tehtävänsä eli tainnuttamisen Kalkaros tuli Harryn ja Ronin luokse.
”No Weasley?” Ron heitti tainnutus taian Harryyn, joka väisti hymyillen ilkikurisesti.
”Potter sinun vuorosi!” Kalkaros tuhahti. Harry heitti tainnutus taian Roniin, ja Ron kaatui maahan tainnutettuna.
”Hyvä Potter, saat viisi pistettä rohkelikolle”, Kalkaros sanoi ja asteli luokan eteen. Rohkelikot katsoivat ihmeissään Kalkarosta. Kalkaros ei ollut ikinä antanut heille pisteitä.
Harry vilkaisi Hermionea, joka oli juossut Ronin luokse ja herpaannutanut hänet. Harry vain tuhahti. Tunnin loputtua Kalkaros sanoi:
”Potter tule tänä iltana kello seitsemän huoneeseeni tai annan jälki-istuntoa!”
Hermione heitti Harryyn sinun-on-pakko-mennä- ilmeen ja Harry nyökkäsi Kalkarokselle.
Lounaalla Ginny tuli Harryn luokse.
”Mikä sinun on?” Tyttö kysyi huomattuaan, ettei Harry nauranut hänen vitsilleen.
”Kalkaros haluaa puhua minun kanssani.”, Harry tyyntyi sanomaan.
”Kalkaros… Miksi?” Ginny kysyi ihmeissään.
Harry kohotti olkapäitään.
”Milloin?” Ginny kysyi.
”Tänä iltana seitsemältä”, Harry vastasi hajamielisenä.
”No sinun on varmaan pakko mennä”, Ginny totesi ja suukotti Harrya. Harry hymyili Ginnylle, vaikka Ron heittikin heihin pahoja katseita. Harry ei välittänyt hänestä.
Sinä iltana Harrya hermostutti enemmän kuin koskaan. Hän oli ottanut näkymättömyysviitan mukaansa, kuten myös Kelmien Kartan ja taikasauvansa. Ginny toivotti hänelle onnea suutelemalla ja Hermione halaamalla Ronia Harry ei nähnyt missään.
Kävellessään Kalkaroksen huonetta kohti Harry tunsi sydämensä hakkaavan. Rauhoitu, Hän käski itseään, mikä ei kuitenkaan auttanut asiaa. Pikemminkin päinvastoin. Hän hermostui vielä enemmän.
Harry koputti Kalkaroksen huoneen oveen.
”Sisään”, Kuului Kalkaroksen ääni. Harryn sydän ponnahti. Hän veti näkymättömyysviitan pois päältään ja aukaisi oven. Kalkaros istui tuolissaan. Hän viittasi Harryn istumaan. Harry istuutui katse jossain aivan muualla.
”Potter…”, Kalkaros sanoi. ”Katso minua!” Hän tokaisi. Harry katsoi isäänsä suoraan silmiin. Kalkaroksen katseessa oli lempeyttä. Ja sääliä. Sääliä Harrya kohtaan. Harry hymyili pienesti ja Kalkaros vastasi hymyyn. Kumpikaan ei osannut sanoa mitään. Muttei sanoja varmaan tarvittukaan.
”Sinun äitisi”, Kalkaros aloitti. Harry kuunteli. Nyt oltiin tulossa siihen mihin oltiin kokonaiset kaksi vuotta tähdätty.
”Sinun äitisi oli hurmaavin noita, jonka olin ikinä nähnyt. En ole ikinä rakastanut ketään samalla tavalla, kuin häntä.”, Kalkaros sanoi katse edelleen Harryn silmissä. Harry nyökkäsi osaamatta sanoa sanaakaan.
”Minä vihasin Jamesia. Hän sai kaiken, mitä minä en. Hän oli lellitelty. Hän sai Lily Evansin noidan, jota minä rakastin. Minä en halunnut tehdä Lilylle pahaa. Minä halusin Lilyn, mutta pahuksen Potter vei hänet. Sitten…, kun sain kuulla sinun olevan oikeasti minun poikani vihasin Jamesia vielä enemmän. Vihasin Jamesia sen takia, mitä hän oli tehnyt Lilylle, minun suurelle rakkaudelle.” Kalkaros sulki hetkeksi silmänsä. Harry ei edelleenkään saanut sanaa suustaan. Hän mietti. Mietti niin ankarasti, että hänen otsa rypistyi. Jos kerran Kalkaros rakasti Lilyä, miksei hän ollut sanonut sitä Lilylle?
”Kun Albus kertoi, että sinä tiedät minun olleen oikeasti isäsi tunsin raivoa, vihaa ja rakkautta sinua kohtaan. Kaikkea kolmea yhtä aikaa.”, Kalkaros kuiskasi. Harry hymyili pienesti. Kalkaros rakasti häntä? Mahdoton ajatus.
Luku 4.
Harry tuijotti edelleen Kalkarosta. Mitä kaikkea mies olikaan tehnyt hänelle? Hän mietti. Kalkaros tuijotti koko ajan takaisin. Harry näki Kalkaroksen ilmeestä, että tämä mietti, mitä pitäisi tehdä tai sanoa. Miettiköön. Hän, Harry ei ainakaan yrittänyt auttaa Kalkarosta siinä. Häntä ei huvittanut pätkän vertaa auttaa. Ei sillä hetkellä. Kalkaros oli tehnyt hänelle niin paljon pahaa niiden vuosien aikana, ettei Harry voinut nyt antaa hänelle anteeksi. Ei vain voinut. Hän nousi seisomaan ja käveli ovelle vilkaisemattakaan Kalkarosta. Hänen kätensä olivat jo kiinni ovenkahvassa, kun hän tajusi unohtaneensa näkymättömyysviitan. Hän kääntyi ja huomasi kauhukseen Kalkaroksen itkevän. Mies ei sanonut mitään, mutta kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
Jotenkin Harryn päässä vain niksahti ja pian hän huomasi halaavansa Kalkarosta. Kalkaros silitteli Harryn pörröistä päätä sanomatta mitään. Harry tunsi, kuinka hänen sydämensä takoi paidan alla. Lopulta usean minuutin päästä he irrottautuivat toisistaan hymyillen. Harry ojensi kätensä kohti viittaa ja veti sen päälleen.
****
”Missä Harry oikein viipyy?” Ginny kysyi. Ron vain mulkaisi Ginnyä, mutta Hermione hymyili tälle ja sanoi:
”Kyllä hän kohta tulee.”
Hermione ehti tuskin sanoa lausettaan loppuun, kun muotokuva-aukko aukeni ja Harry astui sisään. Oleskeluhuoneessa ei ollut sillä hetkellä ketään muita, kuin Ginny, Ron ja Hermione ja juuri heidän päänsä kääntyivät katsomaan Harrya, joka vain seisoi paikoillaan.
Pian kolmikko sai tajuta, että Harry itki. Kyyneleet valuivat pojan poskia pitkin eikä kukaan osannut sanoa tai tehdä mitään. Viimein Ginny nousi ja suuteli Harrya. Poika vastasi suudelmaan hiukan innottomana.
”Mitä hän sanoi?” Ron kysyi. Harry pani hajamielisenä merkille, että ne olivat Ronin ensimmäiset sanat hänelle sen jälkeen, mitä he olivat Ginnyn kanssa tehneet.
Kun Harry oli kertonut uteliaalle kolmikolle sen, mitä Kalkaroksen huoneessa oli tapahtunut hän kääntyi Ronin puoleen.
”Voidaanko jutella kahden kesken?” Hän kysyi. Ron nyökkäsi ja Harry johdatti hänet poikien makuusaliin. Makuusalin ovella hän kääntyi.
”Meidän ei tarvitse mennä sisään ja herättää kaikkia. Riittää, että Ginny tai Hermione eivät kuule meitä.”, Harry sanoi ja jatkoi:
”Olen oikeasti pahoillani siitä, mitä tapahtui aiemmin. Me vain kaaduimme sohvalle eikä kumpikaan tajunnut, mitä me teimme. Ginnystä se oli tietysti hirveän huvittavaa, mutta sinunkin on jo aika tottua siihen, että minä ja siskosi seurustellaan.”
Ron tuijotti hetken nolona lattiaa, ennen kuin sanoi:
”Okei. Minä yritän tottua siihen, mutta ei olisi kivaa jos te lääpitte toisianne julkisilla paikoilla.”
”Okei, okei. Minkä minä sille voin, että Ginny on niin seksikäs”, Harry puolustautui. Ron tuijotti Harrya hetken, mutta purskahti sitten nauruun.
”Kannattikohan minun edes antaa anteeksi?” Poika kysyi nauraen. Harry hymähti, pujotti kätensä Ronin käteen ja he kävelivät yhdessä portaat alas oleskeluhuoneeseen, jossa Hermione ja Ginny hymyilivät heille. Harry hyppäsi Ronin selkään nauraen tyttöjen epäuskoisille ilmeille.
Pian nelikko huomasi halaavansa toinen toisiaan iloisia siitä, että olivat jälleen kaikki hyvissä väleissä.
Hetken päästä he makasivat kaikki oleskeluhuoneen isolla pehmeällä punaisella matolla, ja kertoivat toisilleen kaikki salaisuudet ja unelmat. Harry paljasti haluavansa jatkaa elämistä niin kauan kuin mahdollista ja saada ison perheen ja omakotitalon Godrickin Notkosta. Ginny kertoi haluavansa jatkaa Harryn kanssa seurustelua ja iso omakotitalo kuului hänenkin unelmiin. Ron halusi olla Hermionen kanssa ja saada mahdollisimman monta lasta. Hermione kuitenkin paljasti olleensa ihastunut Draco Malfoyn, mikä oli aikamoinen isku Ronille.
”Mitä Malfoyhin?” Poika tiuskahti Hermionelta, joka oli kasvoiltaan retiisin punainen.
”Niin. Olen pahoillani Ron, mutta meistä ei varmaan ikinä tule mitään”, Tyttö sanoi ja huokaisi.
Ron nyökkäsi, mikä oli erittäin ihmeellistä. Tavallisesti Ron olisi tiuskinut ja huutanut Hermionelle.
”Kyllä minä olen sen huomannut. Sinä et enää vastaa sudelmiini samalla innolla kuin ennen. Hyvä on ei olla yhdessä, mutta ollaan ystäviä silti”, Ron katsoi Hermionea rukoileva ilme kasvoilla. Hermione nyökkäsi hymyillen.
”Kiitos Ron”, Tyttö kuiskasi.
”On parempi, että kerroit sen nyt etkä myöhemmin. Mistä asti olet ollut pihkassa Malfoyhin?” Harry kysyi puuttuen puheeseen. Hermione katsoi Harrya.
”Kuukausi sitten, tajusin olevani ihastunut häneen. Ellen jopa rakastunut”, Hän sanoi hiljaa. Ginny vilkaisi Ronia ja sanoi sitten:
”Ei puhuta siitä. Ollaan pullonpyöritystä!”
”Mitä keskellä yötäkö?!” Harry ja Hermione huudahtivat yhtä aikaa.
”No milloinka sitten?” Ginny kysyi.
”Nyt.” Ron sanoi ja nousi hakemaan pulloa.
Pian punapää tulikin takaisin pullon kanssa. Harry huomasi, että hänellä oli jotain muutakin kädessä.
”Mitä sinulla on?” Hän kysyi Ronilta.
Ron virnisti.
”Tässä on pari varapulloa”, Poika sanoi ja osoitti kahta täyttä Tuliviski pulloa.
”Ron! Täällä on alaikäisiä!” Hermione huudahti ja osoitti Ginnyä. Ginny virnisti tytölle.
”Minä olen täyttänyt seitsemäntoista jo kaksi kuukautta sitten”, Tyttö sanoi. Hermione punastui ja pyöritti ensimmäisenä pulloa. Pullo osui Harryyn.
”Totuus vai Tehtävä?” Hermione kysyi.
Harry mietti hetken.
”Tehtävä”, Hän sanoi lopulta.
”Juokse rohkelikko käytävä läpi huutaen: Minä rakastan Ginnyä!” Hermione käski pirullisesti hymyillen.
”Nytkö?” Harry kysyi jäykistyen.
”Tietenkin nyt senkin pässinpää!” Hermione huudahti.
Harry nousi ylös ja katosi muotokuva-aukkoon.
Pian he kuulivat huudon:
”MINÄ RAKASTAN GINNYÄ! MINÄ RAKASTAN GINNYÄ!” Kaikki kolme purskahtivat nauruun. Tästä Harry ei selviäsi hengissä.
Pian he totesivat, että Harry oli herättänyt koko rohkelikko tornin huudollaan, sillä väkeä tuli oleskeluhuoneeseen.
”Mitä täällä tapahtuu?” Romilda Vane kysyi hieroen silmiään.
”Eipä juuri mitään. Me vain ollaan pullonpyöritystä”, Hengästynyt Harry sanoi.
Ginny suuteli Harrya hymyillen.
”Sinulla tosiaan on huono kunto”, Tyttö sanoi. ”Menkää takaisin nukkumaan”, Hän jatkoi rohkelikoille.
Hyvin pian oleskeluhuone tyhjeni ja lopulta jäljellä oli enää Harry, Ginny, Ron ja Hermione. Harry pyöräytti pulloa, joka osoitti Hermionea.
”Hahaa! Kosto elää!” Harry huudahti ilkikurisesti virnuillen.
”Sinun pitää mennä aamiaiselle samanlaisena, kuin heräät”, Harry keksi edelleen virnuillen. Hermionen suu loksahti auki.
”En ikinä!” Tyttö sanoi.
”Sitten yksi vaatekappale pois”, Harry sanoi. Hermione heitti sukkansa lattialle.
”Siinä teille…”, Tyttö mutisi pyörittäen pulloa, joka osui Ginnyyn.
”Hmm…”
”Sinä menet Tähtitorniin ja suutelet Grabbea”, Ron keksi. Ron oli juonut hiukan liikaa, joten hänen hoksottimet eivät oikein tehonneet. Harry nimittäin kävi Ronin kimppuun.
”Siinä loppui heidän ystävyys”, Ginny totesi Hermionelle katsellessaan poikien kamppailua.
”Sinä senkin….”, He erottivat Harryn kiukkuiset sanat.
”Okei, okei se oli vitsi!” Ron sanoi epätoivoissaan. Harry päästi Ronin irti.
”Hyvä”, Poika vain tokaisi.
”Tehdään jotain muuta”, Hermione sanoi.
”Kuten?” Ginny kysyi.
”Hmm…vaikka mennään nukkumaan!” Hermione ehdotti.
Kolmikko katsoi Hermionea järkyttyneenä.
”Älä luulekaan!” He sanoivat yhteen ääneen.
”Nyt keksin!” Ron huudahti lyöden kätensä yhteen.
”No neropatti?” Harry uteli.
”Mennään Tylyahoon!” Ron sanoi ja vilkaisi kahta nyt jo tyhjää Tuliviski pulloa.
”RON!” Hermione huudahti.
”Niin?” Ron kysyi härnäten.
”Minä en anna sinun juoda itseäsi humalaan!” Hermione sanoi vihaisena.
”Aaaa…Sinulla onkin tunteita minua kohtaan!” Ron huudahti iloisesti. ¨
Hermione punastui.
”Ron minä rakastan Dracoa!” Hän sanoi.
”Draco? Milloin olet sanonut Malfoyta Dracoksi?” Ron kysyi järkyttyneenä.
”Me…tuota…tavallaan…me”, Hermione änkytti punaisena.
”Te mitä? Hermione kerro!” Ron, Harry ja Ginny sanoivat yhteen ääneen.
”Minä olen käynyt hänen kanssaan jo useasti…”, Hermione aloitti edelleen punaisena.
”Missä?!” Kolmikko kysyi.
”Harrastaako Hermione luutakomeroa?!” Harry kysyi virnistellen.
Hermione nyökkäsi.
”Sinä siis olet pettänyt minua!” Ron huusi naama punaisena ja ryntäsi poikien makuusaliin.
Hermionen poskille valuivat kyyneleet. Harry ja Ginny nousivat molemmat ylös ja menivät makuusaleihinsa osaamatta edelleen tehdä mitään.
Hermione oli polvistunut Ronin jättämän Tuliviski pullon viereen. Jääkylmät kyyneleet valuivat tytön poskia pitkin. Kaikki onnellinen ja hyvä oli jättänyt taakseen vain Tuliviski pullon.
Luku 5.
Jälleen kerran näytti siltä, että Ron ja Hermione olivat ikuisesti vihoissa. Hermione hävisi aina oleskeluhuoneesta, kun Ron oli siellä. Harry epäili tytön menneen Malfoyn luokse. Hermionen ja Malfoyn suhdetta ei oltu vieläkään kunnolla paljastettu. Harry ja Ginny kunnioittivat Hermionen tunteita sen verran, etteivät kertoneet sitä. Ron taas ei pystynyt puhumaan siitä. Tosin Harry epäili, että Ron hautoi kostoa. Poika ei puhunut Harrylle eikä Hermionelle vaan pysyi omissa oloissaan.
”Mikä Ronia vaivaa?” Ginny kysyi Harrylta, kun he tekivät läksyjään suuren puun alla. Harry vilkaisi Ronin suuntaan. Ron istui nojaten puuhun ja tekemättä mitään.
”Kun tietäisi”, Harry sanoi ja rypisti otsaansa. ”Luulen, että hän hautoo kostoa”.
”Kostoa?” Ginny ihmetteli.
Harry nyökkäsi.
”Kostoa, siitä mitä Hermione teki hänelle”, Poika sanoi katse edelleen Ronissa.
”Siinä paha missä mainitaan”, Ginny huomautti ja katsoi Harryn olan yli. Harry kääntyi ja huomasi Hermionen kävelevän Malfoyn kanssa käsi kädessä. Hermione kikatti ja suukotti Malfoyta otsalle.
”Senkin hupsu”, He kuulivat tytön sanovan.
Samassa Ron nousi ylös ja käveli parin ohi sanomatta sanaakaan.
”Romilda!” Poika kiljaisi ja juoksi mustahiuksisen tytön luokse. Harry ja Ginny katsoivat hetken tilannetta. Ron jutteli Romilda Vanen kanssa, joka näytti iloiselta.
Hetken kuluttua Romilda hyppäsi Ronin kaulaan ja suuteli tätä innoissaan. Ron vastasi suudelmaan yhtä innoissaan. Kun pari irrottautui suudelmasta Harry näki Ronin heittävän Hermioneen pilkallisen hymyn. Hermione käänsi selkänsä ja käveli Malfoyn kanssa linnaa kohti.
Harry kääntyi Ginnyyn päin
”Olit oikeassa”, Tyttö kuiskasi ja suuteli Harrya.
”Ainahan minä”, Harry sanoi virnistäen.
”Joskus sinussa tosiaan on jotain Jamesia”, Ginny sanoi huokaisten. Harry vain virnisti ja haroi hiuksiaan erittäin Jamesmaiseen tapaan.
”Harry kiltti älä tee noin! Katso kuinka nuo kuolaavat sinun perääsi!” Ginny sanoi ja osoitti heidän lähellä olevaan tyttölaumaan, jotka tosiaan katsoivat Harrya, kuin kuolaten.
”Minä olen niin kuuluisa”, Harry sanoi. Hän oli tuskin ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun joku neljäsluokkalainen tyttö kiirehti hänen luokseen.
”Harry Potter, oletan”, Tyttö sanoi harvinaisen rohkeasti. Harry nyökkäsi hymyillen.
”Saanko nimikirjoituksesi?” Tyttö kysyi.
Harry hymähti, mutta kirjoitti nimensä tytön lappuun.
”Kiitos,” Tyttö sanoi ja kiiruhti pois.
Ginny näytti hapanta naamaa.
****
”Ron on totisesti ärsyttävä!” Hermione sanoi Dracolle.
”Hän on vain kateellinen”, Draco huomautti ja silitteli Hermionen hiuksia. He istuivat Tarvehuoneen lattialla poissa muiden inhottavilta katseilta.
”Entä miksi sinä tulit tänä vuonna Tylypahkaan?” Hermione kysyi.
”Minulta jäi viime vuosi hieman kesken”, Draco sanoi hymyillen Hermionelle.
”Niin taisi jäädä. Voldemortin helmoissa pyörimiseen”, Hermione sanoi tuhahtaen.
”Herm…Älä viitsi. Tiedät, että olen vaihtanut puolta”, Draco kuiskasi tytön korvaan.
”Hahah…Luuletko tosiaan, että sinä noin vain pystyt vaihtamaan puolta? Voldemortin kannattajia on vielä vapaalla!” Hermione sanoi.
”Herm…Ei viitsitä riidellä”, Draco sanoi anellen.
”Hetkinen… Sinähän halusit tappaa Dumledoren, jos oikein muistan?” Hermione sanoi.
”Hermione…”, Draco aloitti, mutta Hermione keskeytti sanoen:
”Sinä olet tehnyt minulle vaikka mitä pahaa näiden vuosien aikana. Olet sanonut minua kuraveriseksi, olet haukkunut minua ja minun ystäviäni. Nyt minä tosiaan ihmettelen, minkä takia
suostun olemaan sinun kanssasi!”
”Hermione… Minä myönnän olen ollut todella tyhmä. Ilkeä. Tein kaiken vain sen takia, koska rakastan ja tulen aina rakastamaan sinua”, Draco sanoi. ”Minä pyydän, anna minulle vielä yksi mahdollisuus. Jos epäonnistun saat sanoa ja haukkua minua, niin paljon kuin haluat.”
Hermione mietti hetken.
”Hyvä on. Mutta vain yksi mahdollisuus Draco”, Hän sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Draco suuteli häntä.
”Kiitos”
*****
Hermione istui järven rannalla. Hän nojasi puuta vasten ja luki. Ei ollut mitenkään ihmeellistä siinä, että Hermione Granger istui lukemassa. Mutta oli ihmeellistä, jos näki Hermionen istuvan ulkona lukemassa. Kukaan ei vain tajunnut, että Hermione tahtoi omaa rauhaa. Hän ei kestänyt pahoja mulkaisuja tai juorujen kuulemista. Sitä paitsi kello oli kuusi ja ilta oli kaunis. Kuka tahansa haluaisi lähteä kuutamoiltana järven rantaan lukemaan, jos vain oli mahdollisuus. Niinpä niin. Usealla oli muutakin tekemistä kuutamoiltana, Hermione ajatteli katsellessaan huispauskentälle, jossa välkkyi rohkelikkojen punaiset kaavut.
Harry oli ilmeisesti päättänyt pitää rohkelikot kauan harjoituksissa, sillä kello oli jo puoli kahdeksan kun he lähtivät kentältä.
”Hei Hermione”, Hermione kuuli Ginnyn äänen takanaan.
”Hei,” Hän tervehti kääntymättä tyttöön päin.
”Miksi sinä istut täällä yksinäsi?” Ginny kysyi.
”No ei oikein ole muutakaan tekemistä”, Hermione sanoi katsomatta vieläkään ystäväänsä.
”Älä valehtele”, Ginny sanoi.
Hermione huokaisi.
”Kuinka hyvin tunnet minut?” Hän kysyi.
”Niin hyvin, että tiedän milloin valehtelet”, Ginny sanoi ja istuutui Hermionen viereen.
”Eikö sinun pitäisi olla Harryn kanssa?” Hermione kysyi.
”Älä vaihda puheenaihetta, sinä olet nyt tärkeämpi”, Ginny sanoi kuiskaten.
”Okei. Minä vain…On niin yksinäistä. Vain sinä ja Draco välitätte minusta”, Hermione sanoi ja hänen poskelleen valui kyynel.” Tai siis minä tiedän, että tein väärin kun petin Ronia, mutta olisi hauskaa olla taas ystävät” Hän jatkoi ja yritti hymyillä kyynelien keskeltä, missä hän kuitenkin epäonnistui. Ginny kietoi kätensä Hermionen ympärille.
”Minä puhun Ronille ja Harrylle”, Hän lupasi hymyillen. ”Tule nyt. Kohta alkaa varmasti sataa ja me kastutaan jos ei mennä sisälle nyt. Sitä paitsi minä en halua vilustua, sillä Harry tappaisi minut jos en pääsisi seuraavaan otteluun” Hän jatkoi edelleen hymyillen.
”Hyvä on. Suostun menemään sisälle, mutta Ronia en tapaa”, Hermione sanoi ja nousi ylös.
Hetken kuluttua he kävelivät yhdessä linnan autioita käytäviä, kohti rohkelikkojen oleskeluhuonetta. Kumpikin oli märkiä, sillä sade oli ehtinyt yllättää heidät ennen kuin he pääsivät turvallisesti linnaan.
”Minua paleltaa”, Hermione valitti.
”Oma moka”, Ginny sanoi virnistäen Hermionelle ilkikurisesti. Hermione tökkäisi häntä olkapäähän.
”Sinä olet ilkeä. Mennään syömään”, Hän sanoi. He saapuivat iloisesti hymyillen Suureen Saliin, jossa hurrattiin taas.
”Minua alkaa kyllästyttää tämä”, Hermione puhisi Ginnylle.
”Ai se, että sinä saat niin paljon huomiota?” Ginny varmisti.
Hermione nyökkäsi.
”Kaiken kukkuraksi minä hukkasin helmilaukkuni”, Hän sanoi vihaisesti.
”Helmilaukun?” Ginny kysyi ihmeissään. Kaikki eivät tienneet, että Hermionella oli helmilaukku jossa hän oli taistelun aikana pitänyt kirjojaan.
”Niin. Siellä olivat kaikki minun kirjani ja nyt se on hukkunut!” Hermione sanoi vihaisesti.
”Älä välitä,” Ginny lohdutti ja meni syömään.
Hermione naurahti ennen kuin meni hänkin syömään.
Luku 6.
Harry Potter kuorsasi omassa pylvässängyssään. Kaikki tuntui taas rauhalliselta. Paitsi mitähän hän oli siihen sanomaan? Hän ei koskaan ollut tuntenut elävänsä rauhallista elämää. Ei koskaan.
Harry oli velho ja kaiken lisäksi vielä kuuluisa sellainen. Hän oli tavannut Lordi Voldemortin suurimman pimeyden velhoista jo kahdeksan kertaa. Ensimmäisen kerran hän oli tavannut edellä mainitun velhon yksivuotiaana, jolloin hänen äitinsä ja isäpuolensa olivat kuolleet. Toisen kerran hän tapasi Voldemortin ollessaan yksitoistavuotias. Ja sen jälkeen hän oli tavannut pimeän velhon kerran vuodessa.
Mutta nyt kaikki oli toisin. Voldemort oli tuhottu ja Harry sai elää taas ihan normaalia elämää. Harrylla oli edessään toinen mahdoton tehtävä. Hänen piti kosia Ginny Weasleyta. Harryn ei pitänyt. Hän halusi kosia Ginnyä.
”Harry! Nouse ylös jo!” Ron Weasley, Harryn paras kaveri ja Ginny Weasleyn veli.
”Älä jaksa. Anna minun nukkua!” Harry mutisi unisesti. Hän ei todellakaan jaksanut nousta kukonlaulun aikaan lauantaina.
”Harry kello on jo kymmenen ja meillä on…”, Ronin lause jäi kesken sillä Harry ponkaisi ylös sängystään ja paineli suihkuun. Ron pudisteli päätään Hermionelle, joka seisoi hänen vieressään.
”Hermione voisitko poistua, että saan huispauskaavun päälleni?” Harryn ääni kysyi suihkusta. Puolen tunnin päästä pelattaisiin ensimäistä huispausottelua Rohkelikko, vastaan Korpinkynsi.
Tasan vartin päästä olivat kaikki rohkelikon pelaajat huispauskaavuissaan ja odottivat Harryn kannustus puhetta. Siis rohkelikkojen huispausjoukkueeseen kuului:
Harry Potter- Etsijä, kapteeni.
Ginny Weasley- Jahtaaja.
Ron Weasley- Pitäjä.
Dean Thomas- Jahtaaja
Jessica Wenselton- Lyöjä.
Peter Ziukus- Lyöjä.
Valtteri Wenselton- Jahtaaja.
”No niin joukkue. En viitsi toitottaa mitään, sillä meitä odotetaan jo, mutta onnea peliin! Riittää, että kaikki tekevät parhaansa!” Harry sanoi.
Joukkue panivat kätensä yhteen ja huusivat:
”Me voitetaan!”
He nousivat luudillensa ja lensivät korkeuksiin. Jostain yläilmoista kuului Neville Longomtomin ääni:
”Siinä saapuu rohkelikkojen joukkue! Potter, Weasley, Weasley, Thomas, Wendelson, Ziukus, Wendelson! Kaikkien aikojen paras joukkue, jota johtaa Harry Potter!” Nevillen sanat hukkuivat luihuisten ja korppinkynsien buuaksiin.
”Ja siinä tulee korpinkynsien joukkue!” Neville huusi.
Harry hymähti hiukkasen. Neville, oli Neville, ja hän kanatti rohkelikkoa.
”Haluan kaikilta rehtiä peliä!” Matami Huiski sanoi yläilmoissa lentäville pelaajille.
Peli alkoi ja Harry tähysti sieppiä. Vähän väliä hän vilkaisi korpinkynnen etsijää. Mutta toinenkaan ei löytänyt, sitä mitä hän etsi.
Yhtäkkiä Harry syöksyi kohti rohkelikkojen maalisankoa. Hän oli nähnyt siepin, ja korpinkynnen etsijä lensi epätoivoissaan Harrya kohti.
”Harry Potter on nähnyt siepin! Saako hän sen?” Nevillen ääni kysyi huutaen. Harryn kädet kiertyivät siepin ympärille ja he olivat voittaneet!
Rohkelikkojen joukkue kiertyi hänen ympärilleen, mutta ensimmäiseksi ehti Ginny, joka suuteli Harrya.
”Kiitos!” Tyttö kuiskasi Harryn korvaan. Harry hymyili ja puristi sieppiä entistä enemmän.
”Tule Harry! Juhlat!” Dean Thomas sanoi.
Hetken päästä Harry saapui rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen, jossa hurrattiin. Hermione Granger ja Ron Weasley tulivat hänen luokseen.
”Harry me haluttiin hyvittää sinulle jotenkin se kaikki, mitä sinä olet tehnyt Tylypahkan ja Velhomaailman hyväksi”, Ron sanoi hymyillen Harrylle.
”Te olette siis väleissä?” Harry kysyi.
”Ai me? Joo mutta tämä on sinun hyväksi. Kysyttiin Kalkarokselta lupaa siihen ja hän suostui. Ihme kyllä. Väistykää!” Ron lisäsi ja rohkelikot tekivät tilaa seinälle.
Harryn hämmästykseksi seinällä riippui hänen oma kuvansa. Kuva hymyili ja vilkutti.
”Kiitos”, Harry sanoi kaikille yleisesti.
”Ja nyt juhlitaan!” Seamus ehdotti hymyillen.
Luku 7.
Harry heräsi seuraavana aamuna aikaisin. Oli kulunut tasan viikko siitä, kun he olivat voittaneet korpinkynnen. Kalkaros katsoi Harrya usein. Harry ei ollut varma oliko katseessa ylpeyttä vai rakkautta. Joka tapauksessa se oli ihan sama asia. Harry ei osannut sanoa Kalkarosta vieläkään ”isäkseen” se tuntui niin oudolta. Kun oli monta vuotta luullut, että hänen isänsä oli James. Ja se olikin Kalkaros.
”Harry, oletko kunnossa?” Hermionen ääni kysyi huolestuneena. Harry kohotti katseensa ja huomasi kalpean ja väsyneen oloisen Hermionen. Hän oli itse työntänyt Hermionen pois ja nyt Hermione kysyy häneltä oliko hän kunnossa. Hän tunsi olevansa ilkeä Hermionelle. Tietenkin Hermione sai seurustella kenen kanssa tykkää ja Harry myös. Miksi hän oli ollut niin typerä?
”Harry?” Hermione kysyi huolestuneena edelleen.
”Mitä?” Harry kohotti katseensa ystäväänsä. Hermionella oli kyyneliä silmissä ja hänen kasvonsa olivat kalpeat.
”Oletko sinä kunnossa?” Hermione kysyi. ”Olet ollut niin outo…tai siis…poissaoleva tänään”, Hermione jatkoi.
”Oletko sinä kunnossa?” Harry kysyi.
Hermione nyökkäsi.
”Luulisin.”, Tyttö sanoi epämääräisesti ja pyyhki kyyneliään.
”Tiedätkö, voisit puhua Ronille”, Harry ehdotti kiertelemättä.
”Joo kai. Mutta hei oletko sinä kunnossa?” Hermione kysyi jo kolmannen kerran.
Harry huokaisi.
”Kai minä olen”, Hän sanoi katsomatta Hermioneen.
”Älä selittele. Mietitkö vieläkin Kalkarosta?” Hermione kysyi.
Harry nyökkäsi osaamatta sanoa sanaakaan.
”On vain niin outoa. Tai siis…kun hän katsoo, mutta ei juttele”, Harry sanoi ja tunsi kyynelien valuvan poskilleen.
”Tunnet todella jotain häntä kohtaan”, Hermione totesi.
Harry nyökkäsi taas.
”Voisit mennä puhumaan hänelle”, Hermione ehdotti suoraan.
Harry huokaisi syvään.
”Hyvä on. Sinä menet puhumaan Ronille ja minä Kalkarokselle”, Harry sanoi virnistäen ensimäistä kertaa pitkään aikaan.
Hermione näytti kauhistuneelta.
”Mitä minä Ronille sanoisin?” Hän kysyi hädissään.
”Hassua. Sama kysymys on minunkin päässäni. Voisit sanoa hänelle, että tykkäät hänestä ystävinä, mutta hän ei saa alkaa toivoa mitään.” Harry ehdotti.
”Yleensä minä puhun tunneasioista”, Hermione huomautti lähes huvittuneena.
”Kuule, minä tunnen Ronin. Hän antaa sinulle anteeksi jos vain menet puhumaan hänelle”, Harry sanoi ja nousi ylös.
”Minne sinä menet?” Hermione kysyi.
”Minä menen hakemaan näkymättömyysviittaa”, Harry sanoi huokaisten.
”Minkä takia?” Hermione kysyi.
”Jos minä kerran menen Kalkaroksen luokse,niin kai minä sentään viitan tarvitsen” Harry sanoi väsyneesti.
”Ei, Harry älä…” Hermione aloitti.
”Mitä älä?” Harry kysyi kimpaantuneena.
”Älä mene tänään. Huomenna”, Hermione kuiskasi.
”Ei, Herm tämä on pakko tehdä tänään”, Harry kuiskasi takaisin ja lampsi poikien makuusaliin.
”Ron!” Hän kuiskasi hiljaa. Oli jo ilta ja kello oli paljon.
”Niin?” Punapäinen poika kysyi Harryn viereisestä sängystä.
”Hermione on oleskeluhuoneessa ja hänellä on sinulle asiaa,” Harry vastasi kuiskaten ja penkoi samalla matka-arkkuaan.
”Minne sinä olet menossa?” Ronin ääni kysyi hänen yläpuoleltaan.
”Kalkaroksen luokse,” Harry vastasi madaltaen ääntään kuiskaustakin pienemmäksi. Hän halusi olla varma ettei kukaan vahingossakaan kuulisi, mitä hän sanoi.
”Selvä. Onnea matkaan”, Ron kuiskasi kun Harry veti viitan päälleen.
”Jutteletko Hermionen kanssa?” Harryn ääni kysyi edelleen kuiskaten.
Ron nyökkäsi.
”Kai minun on pakko”, Poika kuiskasi.
Harry käveli autiota Tylypahkaa pitkin. Häntä melkein pelotti.
Kun hän oli Kalkaroksen ovella hän huokaisi syvään ja koputti.
”Sisään”, Kalkaroksen hiljainen ääni sanoi. Harry veti viitan pois päältään ja aukaisi oven.
”Mitä oikein ajattelet?” Oli Kalkaroksen ensimmäinen kysymys. Harry ei osannut vastata.
”Harhailet ympäri Tylypahkaa! Mitä, jos sinut erotettaisiin? Mitä minä sitten tekisin? Miten voisin olla varma siitä, että sinä olet turvassa?” Kalkaros kysyi korottaen ääntään.
”Halusin vain jutella”, Harry sanoi pienellä äänellä.
”Jutella! Me voimme jutella päiväsaikaan, mutta sinä ryntäät tänne silloin kun sinun pitäisi olla sängyssä nukkumassa!” Kalkaros sanoi.
”En voi tulla päiväsaikaan”, Harry sanoi kovempaa.
”Ja mikset?” Kalkaros sylkäisi sanat suustaan.
”Koska minun pitää lukea ja harjoitella huispausta”, Harry sanoi.
Kalkaros naurahti hiljaa.
”Tosiaan. Lukea”, Hän sanoi. Harry virnisti.
”Niin.”, Hän sanoi.
”Hyvä on. Jutellaan nyt. Onko sinulla ongelmia?” Kalkaros kysyi.
Harry ei tiennyt, mitä sanoa.
”Muista, Harry, että voit aina tulla juttelemaan minun kanssani. Mistä tahansa”, Kalkaros sanoi.
Harry huokaisi syvään. Kaikesta hän ei voinut jutella. Hän ei voinut puhua Kalkarokselle Voldemortista. Kuinka hän pelkäsi, että Voldemort pääsisi jotenkin vielä valtaan.
”Harry minä en kestä katsella sinua tuollaisena. Puhu minulle”, Kalkaros kuiskasi.
Harry huokaisi taas syvään.
”Minä pelkään”, Hän sanoi lopulta hyvin hiljaa.
”Mitä sinä pelkäät?” Kalkaros kysyi hiljaa.
”Että hän palaa takaisin. Että Voldemort palaa”, Harry sanoi.
”Hän ei palaa”, Kalkaros sanoi. ”Sinä tuhosit hänet. Näit sen itsekin. En voisi olla enempää ylpeämpi sinusta”, Hän jatkoi hymyillen.
”Mutta jos joku hänen kannattajistaan saa jotenkin vihiä siitä, että…” Harry jatkoi melkein hädissään.
”Rauhoitu. Hän ei palaa. Minä olen varma siitä. Me olemme nyt kaikki turvassa”, Kalkaros sanoi rauhallisesti. ”Pimeän lordi oli suuri velho, mutta edes hän ei tule takaisin. Jos hän olisi tullut takaisin olisi myös Lily Evans. Eikä hän palaa,” Mies jatkoi ja käänsi päänsä.
”Oletko aivan varma Sev?” Harryn takaa kuului naisen ääni. Harry ja Kalkaros kääntyivät molemmat ympäri. Takan luona seisoi punatukkainen nainen. Nainen, jolla oli Harryn silmät.
”Äiti”, Harry kuiskasi.
”Harry lapseni...”, Lily sanoi kuiskaten. Harry juoksi äitinsä luokse ja halasi tätä. Kalkaros tuli Harryn perässä ja pian koko perhe halasi toisiaan iloisena siitä, että he olivat jälleen yhdessä.
Luku 8.Harrylle sattuu ja tapahtuu.
Halauksien jälkeen perhe palasi tosi asiaan.
”Miten sinä, Lily, pääsit takaisin?” Kalkaros kysyi uteliaana.
Lily vain virnisti iloisesti.
”Voldemortin iskeässä tappokirouksen Harryyn ja Harryn iskeässä takaisin aseistariistunta loitsu me –Voldemortin uhrit- saimme päättää halusimmeko takaisin. Minä halusin, mutta James ei halunnut”, Hän sanoi käsivarsi yhä Harryn ympärillä.
Kalkaros kietoi kätensä Lilyn ympärille ja suuteli naista. Pitkään ja hartaasti. Kunnes he viimein irrottautuivat toisistaan.
”Nyt Harry menee takaisin nukkumaan ja minä lähden,” Lily sanoi.
”Minne sinä menet?” Harry kysyi hiljaa.
”Kotiin. Vanhempieni luokse.”, Lily sanoi.
”Lily…”, Kalkaros aloitti.
”Niin?” Lily kohotti katseensa Kalkarokseen.
”Sinun vanhempasi kuolivat.”, Kalkaros sanoi hiljaa.
Lilyn kasvot kalpenivat. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään.
”Milloin?” Lily kysyi kuiskaten.
”Pari vuotta sitten”, Kalkaros kuiskasi.
”Vie minut heidän haudalle”, Lily pyysi .”Harry…”, Hän jatkoi. ”Me näemme vielä. Minä lupaan sen”, Nainen sanoi.
Harry nyökkäsi. Hän otti näkymättömyysviittansa ja lähti. Sanomatta vanhemmilleen enää sanaakaan. Hän vain lähti.
”Siis MITÄ?” Ron melkein huusi seuraavana iltana. ”Hän siis vain palasi? Noin vain!” Ron jatkoi.
Harry nyökkäsi. Hän oli juuri kertonut Ronille ja Hermionelle (jotka olivat taas ystävät) Lilystä.
”Mutta miten?” Hermione kysyi.
”Hän sanoi meille, että kun Voldemort iski tappokirouksen minuun ja minä torjuin sen aseistariisunnalla he saivat päättää heräävätkö eloon vai eivät. Äiti halusi, mutta James ei,” Harry sanoi katsellen ikkunaa.
”Mutta eihän niin ole voinut tapahtua,” Ron sanoi realistisena.
Hermione mulkaisi Ronia ja kietoi kätensä Harryn ympärille.
”Voi Harry sinä olet varmasti ihan hermostunut”, Tyttö mutisi.
Samassa Ginny tuli heidän luokseen ja Hermionen kädet valahtivat alas. Ginny ei kuitenkaan sanonut mitään, meni vain Harryn luokse ja suuteli tätä. Yhtäkkiä siinä oli myös Romilda, joka oli Ronin tyttöystävä.
”Hei, kulta,” Tyttö sirkutti Ronille.
”Hei vaan. Kuule, minulla on Harryn ja Hermionen kanssa hieman juteltavaa. Tulisitko myöhemmin?” Ron kysyi hymyillen. Romilda käänsi katseensa Hermioneen ja irvisti.
”Ai, sinä olet paljon mielummin tuollaisen saastakasan kanssa kuin minun!” Tyttö huudahti.
Harry ja Ron ponkaisivat molemmat seisomaan ärtyisinä.
”Kuule, miksi sinä sanoit Hermionea?” He kysyivät yhteen ääneen.
”Ihan saastakasaksi, koska sellainen hän on! Kuraverinen!” Romilda kiljui.
”Pyydä Hermionelta anteeksi!” Ron huusi ja tähtäsi Romildaa sauvallaan. Koko oleskeluhuone katsoi kolmikkoa.
”Älkää…ihan totta tuo ei kannata,” Hermione mutisi, mutta pojat eivät kuuneleet häntä, sillä juuri silloin Harry taikoi Romildaan onnistuneen kokovartalolukon.
”Hei!” Romildan ystävä huudahti raivostuneena ja otti oman sauvansa taskustaan.
”Mitä?” Harry kysyi.
”Minun ystävääni ei laiteta kokovartalolukkoa!” Romildan ystävä (jonka nimi oli Samantha) sanoi.
”Sori, laitoin jo”, Harry huikkasi ja kääntyi poispäin Samanthasta.
Ron nauroi ilkeästi ja sieltä täältä kuului myös naurua. Romilda oli selvästikin epäsuosiossa.
Vastustajaa ei kuitenkaan nujerrettu niin helposti. Harryn kääntyessä Samantha sai tilaisuutensa iskeä ja hän heitti Harryyn taian, jolloin Harry kaatui selälleen lattialle raajat levälleen ja silmät kiinni.
”Harry!” Ginny kirkaisi ja yritti tunkeutua joukon läpi. Harryn ympärille oli suuntautunut suuri joukko rohkelikkoja.
”Väistäkää!” Ginny kiljui shokissa.
”Väistä itse,” Joku kuudesluokkalainen rohkelikko sanoi.
”Kuule minä olen sentään Harryn tyttöystävä ja jollet sinä halua naamaasi lepakonräkäherjaa väisty!” Ginny sanoi raivostuen. Kuudesluokkalainen irvisti, mutta väistyi kuitenkin Ginnyn kohottaessa sauvansa. Ginny jatkoi samaan tapaan kunnes hän pääsi viimein Harryn luokse.
”Hakekaa Professori McGarmiwa!” Hän sanoi huolestuneena.
”Cindy lähti juurin hakemaan häntä,” Joku neljäsluokkalainen sanoi.
Ginny huokaisi helpotuksesta.
”Missä Samantha on?” Hän kysyi.
”En tiedä,” Muut rohkelikot vastasivat kuorossa. Samantha oli siis paennut.
”No niin rauhoittukaa ja selittäkää tilanne!” Professori McGarmiwan ääni sanoi Ginnyn takaa.
Ginny kääntyi ja näki sekä Professori McGarmiwan että pelokkaan näköisen neljäsluokkalaisen tytön, jonka nimeksi Ginny arvasi Cindyn.
”Harry on kuollut!” Joku poika huusi draamattisesti.
”Eipäs ole, senkin pöhkö!” Huusi tyttö pojan vierestä.
”Itse sinä niin sanoit!” Poika vastasi.
”Enpäs!” Tyttö väitti lehahtaessaan tulipunaiseksi.
”No niin rauhoittukaa nyt!” Professori McGarmiwa sanoi ja kuunteli Hermionen selontekoa.
”Haakekaa joku Professori Kalkaros!” Professori jatkoi.
Ron riensi hakemaan Kalkarosta kasvot kalpeina pelosta. Ginny ei pystynyt ajattelemaan mitään. Jos Harry oli…Hän ei voinut olla.
Luku 9. Ginny on huolestunut.
Harry oli viety sairaalasiipeen eikä hänen tilastaan tiedetty kukaan muu kuin Ron, Hermione ja Ginny. Samantha oli paennut heti kun Harry oli viety sairaalasiipeen.
Kalkaros oli toki myös huomioitava. Kalkaros oli poissaoleva ja hän kävi joka päivä poikansa luona sairaalasiivessä. Ginny oli hyvillään, että Harrylla oli joku huolehtivainen aikuinen vierellään.
”Minä en pysty lukemaan,” Hermione valitti ja paukautti kirjansa kiinni.
He olivat kaikki rohkelikko tornissa, jossa oli poikkeuksellisen levoton tunnelma. Suurin osa piti kamalaa mekkalaa, mutta myös hiljaisia löytyi.
”Minä menen sairaalasiipeen,” Ginny sanoi ja nousi.” Tuleeko joku mukaan?” Hän kysyi.
”Minä,” Ron sanoi heti. Hermione nyökkäsi ja niin kolmikko suuntasi sairaalasiipeen.
He olivat juuri astumassa sairaalasiiven ovesta sisään, kun heitä vastaan tuli Kalkaros ja punatukkainen nainen, jonka nimeksi Hermione ja Ron arvasivat heti Lilyn.
”Iltaa, Professori tulimme katsomaan Harrya,” Hermione sanoi.
”Iltaa vain. Herra Potter voi jo hiukan paremmin. Uskomme hänen selviytyvän,” Kalkaros sanoi.
”Mikä se kirous oli jonka Samantha loitsi Harryyn?” Ginny kysyi.
”Emme tiedä.,” Kalkaros sanoi teennäisen tyynesti. Ginny kuitenkin arvasi tämän olevan Harrysta huolissaan.
”Mutta Severus, keitä nämä ovat?” Lily kysyi.
”Hmm…aivan. Tässä ovat Hermione Granger –Kalkaros osoitti Hermionea- Ron Weasley –Kalkaros osoitti Ronia- ja Ginevra Weasley, joka on Harryn tyttöystävä,” Kalkaros sanoi.
”Ginny,” Ginny mutisi kasvot punaisina.
Lily nyökkäsi hymyillen kolmikolle. Ginny katsoi uteliaana naista. Tällä oli Harryn silmät sekä punaiset olkapäille asti ulottuvat kiharat hiukset. Kaunis nainen, Ginny ajatteli hiukan kateellisena.
Ginny, Hermione ja Ron astuivat sairaalasiipeen. Harry oli ainut ihminen siellä.
Ginny ryntäsi poikaystävänsä luokse heti, mutta Ron ja Hermione jäivät juttelemaan Matami Pomfreylle.
Harry makasi edelleen silmät kiinni.
”Harry, parane. Me tarvitsemme sinua!” Ginny kuiskasi. Häntä kylmäsi katsoa Harryn kalpeita kasvoja.
”Ginny,” Hermione kuiskasi. Hän kiersi kätensä Ginnyn ympärille ja Ginny painoi päänsä hänen rintaa vasten.
”En kestä katsoa häntä tuollaisena,” Hän kuiskasi.
”Minä tiedän. Minä tiedän, Ginny,” Hermione sanoi ja halasi Ginnyä lujasti.
”Hän ei saa kuolla!” Ginny valitti. ”Hän ei saa. Ei ainakaan nyt!”
”Miksei?” Hermione kysyi.
”Koska…,” Ginny aloitti.
”Kerro vain,” Hermione sanoi.
”Minä olen raskaana Harrylle,” Ginny sanoi lopulta.
Hermionen suu loksahti auki.
”Ginny, onko se totta?” Tyttö kysyi.
Ginny nyökkäsi.
”Minä…onneksi olkoon!” Hermione sanoi ja halasi Ginnyä. ”Tietääkö Harry?”
Ginny pudisti päätään väsyneesti.
”Juuri sen takia en halua hänen kuolevan,” Hän kuiskasi ja siirsi katseensa Harryyn.
Hän asteli Harryn vuoteen luokse ja istuutui. Harry ei saanut kuolla. Velhomaailma tarvitsi Harrya, Harryn vanhemmat tarvitsivat Harrya, Hän tarvitsi Harrya. Ja heidän lapsi. Kaikki tarvitsivat vapauttajaansa.
Ginny heräsi seuraavana aamuna, vailla muistikuvaa edellisen illan tapahtumista. Kun kaikki pyöri hänen mieleensä hän aloitti aamunsa kastelemalla tyynynsä kyynelillä. Jessica, hänen paras ystävänsä heräsi omasta sängystään.
”Voi Ginny,” Tyttö sanoi.
Ginny säpsähti ja pyyhki kyyneleensä.
”Jess, minä en halua Harryn kuolevan!” Hän sanoi.
Jessica hyppäsi vuoteestaan ja kietoi kätensä Ginnyn ympärille.
”Minä säälin sinua,” Hän kuiskasi.
”Älä sääli,” Ginny sanoi.
”Minun on pakko sääliä. Mieti nyt, sinä voit menettää poikaystäväsi ennen kuin hän edes saa tietää, että sinä olet raskaana,” Jessica sanoi.
Jessica sanoja seurasi hiljaisuus.
”Jess, minä haluan olla vähän aikaa yksin ja ajatella,” Ginny sanoi.
Jessica nyökkäsi ja meni suihkuun.
Ginny katsoi ulos ikkunasta, josta heijastui Tylypahkan huispauskenttä. Niin paljon onnellisia muistoja, hän mietti. Harry huutamassa rohkelikoille, Harry nostamassa huispauspokaalia, Harry taikomassa suojeliuksen, Harry makaamassa maassa nauraen hänelle, Harry suutelemassa häntä.
Ginnyn poskelle valui kyyneliä.
”Ginny,” Jessican ääni kuului taas. Ginny ei ollut edes huomannut tämän saapumista.
”Ginny, ota sinä tämä. Tarvitset sitä,” Jessica sanoi ja ojensi Ginnylle ohuen paketin.
Jessican mennessä aamiaiselle Ginny aukaisi paketin. Siellä oli pieni vihko, jossa luki Jessican käsialalla ”Ginnyn päiväkirja.”
Ginny hymyili ja sanoi ääneen:
”Kiitos Jessica.”
Luku 10
Luku 10. Häpeä voitettu
Kun Ginny astui Suureen Saliin kaikki käänsivät katseensa häneen. Hän tiesi, että useimmat säälivät häntä, toiset taas vihasivat. Ginny käveli rohkelikkojen pöytään, mutta etsi katseellaan Kalkarosta. Huomattuaan hänet, Ginny katsoi miestä suoraan silmiin ja hymyili surumielisesti. Hän olisi voinut, vaikka vannoa, että Kalkaroskin hymyili hänelle.
Kun Ginny oli istunut rohkelikkojen pöytään hän huomasi, että hänelle oli tullut kirje. Ginny aukaisi kirjeen hölmistyneenä ja luki:
Rakas Ginny,
Miten voit? Onko kaikki hyvin? Tiedämme Harrysta, ja olemme isäsi kanssa erittäin surullisia asian takia. Ensin Fred sitten Harry. Tosin Harrylla on vielä toivoa. Tuletko käymään joululomalla? Meillä on sinulle yllätys.
Äiti.
Ginny rutisti kirjeen taskuunsa ja katsoi Jessicaa. Häntä ei juuri nyt kiinnostanut äidin yllätykset.
”Onko kaikki hyvin?” Jessica kysyi osaaottavasti.
”Ei…,” Ginny aloitti, mutta juuri silloin McGarmiwa tuli hänen luokseen ja sanoi:
”Neiti Weasley, minulla on teille asiaa. Se koskee Harrya,” Professori sanoi.
Ginny ponkaisi ylös tuolistaan salamannopeasti.
”Voiko Harry paremmin?” Tyttö kysyi levottomana.
”Yöllä sattui yllättävä käänne ja herra Potter makaa nyt Pyhän Mungon sairaalassa,” Professori sanoi ja johdatti Ginnyn rehtorin kansliaan.
Ginnyn ilme värähti levottomasta pelokkaaseen. Harry makasi siis juuri nyt Pyhässä Mungossa ja taisteli hengestään.
”Saanko mennä katsomaan häntä?” Ginny kysyi kasvot kalpeana.
McGarmiwa katsoi Ginnyä hetken kuin säälien ja lopulta hän nyökkäsi.
”Olkoon menneeksi,” Professori sanoi.
Pian Ginny katsoi jo Harryn ruumista Pyhässä Mungossa. Harryn huoneessa ei ollut ketään. Oli vain he kaksi. Ginny ja Harry.
Ginny syöksyi Harryn luokse ja suuteli tätä. Harryn huulet olivat jääkylmät ja silmät katsoivat tyhjää.
”Harry…se olen minä. Minä olen tässä. Sinun tyttöystäväsi Ginny on tässä,” Ginny sanoi pojan korvaan.
Vaikka Gnny tiesi ettei Harrylle auttanut puhuminen, ei suuteleminen hän ei voinut tehdä mitään muuta. Ja hän halusi tehdä jotain. Vaikka se olisi turhaa. Vain se, että Harry itse päättäisi pysyä hengissä toisi hänet henkiin. Ja sen Ginny tiesi.
”Ginny…,” Kuiskaus kuului oven luota. Ginny kääntyi ja katsoi ovelle. Siellä seisoi Hermione Granger ja Ron Weasley.
”Mitä?” Ginny kysyi isoveljeltään.
”Lähdetäänkö jo?” Ron kysyi ja vilkaisi kalpeaa Harrya.
”Ei. Te voitte tehdä miten haluatte, mutta minä jään tänne,” Ginny sanoi ja kääntyi taas Harryyn päin.
”Ginny! Et sinä voi tänne yksin jäädä!” Ron sanoi.
”Tehkää kuten tahdotte, minä jään tänne,” Ginny toisti. Eihän hän yksin olisi. Hän olisi Harryn kanssa.
”Mutta-”, Ron aloitti vastalauseen.
”Ron, annetaan Ginnyn jäädä,” Hermione kuiskasi. ”Ginnyn kuuluu olla täällä.”
”Miten niin?” Ron kysyi jääräpäisesti.
”Koska se on myös Harryn,” Hermione sanoi viisaasti ja Ginny virnisti, sillä hän ymmärsi mitä tyttö tarkoitti. Mutta Ron ei.
”Mikä on myös Harryn?” Ron kysyi.
”Se, joka on tässä huoneessa, mutta pysyy vielä jonkin aikaa piilossa,” Hermione sanoi hymyillen. ”Ginny ei ole täällä yksin. Heitä on kolme,” Tyttö jatkoi.
”Mitä sinä tarkoitat?” Ron kysyi.
”Heitä on kolme,” Hermione toisti ja hymyili yhä. Tyttö tarttui Ronia kädestä kiinni ja raahasi hänet pois huoneesta.
Ginny hymyili ja otti laukustaan Jessican antaman vihon.
Rakas Päiväkirja, Tyttö aloitti.
Olen tällä hetkellä Harryn luona Pyhässä Mungossa. Haluaisin niin kovasti nähdä Harryn silmät ja huulien huokaavan ”Minä rakastan sinua.” Tiedän, että se on tällä hetkellä mahdotonta, mutta toivon niin. Harrylla on kauniit silmät.
Tapasin Harryn äidin- Lilyn. Hän oli oikein mukava ja pidän hänestä paljon. Hänellä on punaiset hiukset ja Harryn silmät. Lilyn silmät olivat kyllä enemmän punaiset kuin vihreät. Varmaan itkemisestä.
Minun teki niin kovasti kertoa Harrylle lapsesta silloin kun hän oli terve, mutta en saanut sanoja pois suustani! Nyt häpeän sitä etten ole kertonut.
Rakkaudella
Ginny.
Ginnyn silmät täyttyivät kyynelistä. Hän ei kestänyt enää. Hän ei halunnut itkeä nyt. Hän halusi olla vahva, jotta olisi Harryn rakkauden arvoinen, mutta hän ei pystynyt siihen. Hän ei pystynyt olemaan vahva, vaikka olisi kuinka halunnut.
”Ginny…” Hermionen kuiskaus sai Ginnyn heräämään. Hän oli nukahtanut Harryn vuoteen äärelle.
”Onko kaikki hyvin?” Hermione kysyi huolestuneena.
”Ei…Minä…Hermione nyt se tulee!” Ginny huudahti.
”Mitä? Nyt jo?” Hermione kysyi epävarmana. ”Oletko varma?” Tyttö jatkoi.
”Olen!” Ginny huudahti melkein vihaisesti.
Muutaman minuutin –ehkä jopa tunnin- päästä Ginny makasi Harryn vuoteen viereisellä vuoteella ja piteli pientä poikalasta sylissään.
”Hän on kaunis,” Hermione kuiskasi.
”Niin on,” Ginny sanoi. ”Harryn nenä ja suu,” Tyttö jatkoi.
”Sinun silmät,” Ron huomautti.
Ginny katsoi lasta lähempää ja huomasi, että Ron oli oikeassa. Pojan silmät olivat pähkinänruskeat.
”Olen tässä miettinyt, että tahtoisitko sinä Hermione sylikummiksi?” Ginny kysyi hymyillen.
Hermionen suu loksahti auki.
”Minäkö?” Tyttö kysyi. ”Luulin, että Ron…”
”Ron tulee toiseksi kummiksi,” Ginny sanoi iloisesti.
”Joo ilman muuta,” Hermione ja Ron sanoivat yhteen ääneen.
”Äiti ja isä ovat tulossa tänne,” Ron sanoi. ”Ja George.”
”George?” Ginny ihmetteli.
”Joo, hän haluaa nähdä siskonlapsensa,” Ron sanoi melkein nauraen.
Samassa ovi aukeni ja Rouva Weasley, Herra Weasley ja George astuivat sisään.
”Ginny! Oletko sinä kunnossa?” Molly kysyi heti.
”Minä voin ihan hyvin,” Ginny sanoi hymyillen. George tuli tytön vuoteen ääreen.
”Siinäkö hän on?” Poika kysyi.
”Joo,” Ginny sanoi ylpeänä.
”Mikä hänen nimekseen tulee?” George kysyi.
”En tiedä. Minun pitää puhua siitä Harryn kanssa, mutta jos minä saan päättää hänestä tulee Fred,” Ginny sanoi hymyillen Georgelle.
George vastasi hymyyn hiukan epävarmana.
”Oi kuinka suloinen vauva!” Molly huudahti ja vaati saada pitää poikaa sylissään.
”Hänellä on sinun silmät,” Arthur sanoi.
”Niin on,” Ginny sanoi. Hän ei saanut silmiään irti lapsestaan.
Parin viikon päästä Harrykin oli herännyt, mutta Ginny ei ollut vieläkään kertonut tälle lapsesta.
”Harry…,” Ginny kuiskasi.
”Niin rakas?” Harry kysyi hymyillen.
”Minä…Minä olin raskaana,” Ginny sanoi katsomatta Harryyn päinkään.
”Olit?” Harry kysyi kummissaan.
”Niin. Olin. Mutta en ole enää. Hän syntyi noin kaksi viikkoa sitten,” Ginny sanoi hymyillen.
”Onko minulla lapsi?” Harry kysyi ihmeissään.
”On. Hän on nyt isän ja äidin luona, mutta tuon hänet tänne vaikka huomenna,” Ginny sanoi katsomatta vieläkään Harrya silmiin. Häpeä oli voitettu. Hän oli kertonut kaiken.
Harry huokaisi ja sanoi:
”Ainakaan et salannut sitä minulta yhtätoista vuotta,”.
Luku 11
Luku 11. Ristiäiset
Harry hymyili ylpeänä pienelle poikavauvalle, joka oli Ginnyn sylissä.
”Hänellä on sinun silmäsi,” Hän kuiskasi Ginnylle, joka hymyili.
”Niin sanovat kaikki. Minkä annamme nimeksi?” Ginny kysyi.
”Hmm…Sirius Fred Kalkaros?” Harry ehdotti vinosti hymyillen.
”Vai Fred Sirius Kalkaros?” Ginny kysyi.
”Hyvä on. Hän on siis Fred Sirius Kalkaros,” Harry sanoi ja otti poikansa syliinsä.
Samassa Hermione astui sisään Kotikolon olohuoneeseen ja kysyi:
”Joko olette päättäneet nimen?”
”Joo. Hän on Fred Sirius Kalkaros,” Ginny sanoi melkein nauraen.
Hermione hymyili.
”Ihana nimi”, Hän totesi ja silitti kummipoikansa päätä. ”Milloin on ristiäiset?” Tyttö kysyi vielä.
”Huomenna tai ylihuomenna”, Ginny sanoi hymyillen ylpeästi.
Seuraavana aamuna Kotikolo oli lievästi ilmaistuna täynnä. Vieraita oli ihan hirveästi. Harryn vanhemmat, Ginnyn koko perhe ja molempien tuttavat ja ystävät.
”Nyt se alkaa,” Ginny kuiskasi Harryn korvaan.
Harry nyökkäsi, hän aukaisi oven ja astui tupaten täyteen olohuoneeseen.
Nuori noita alkoi puhua:
”Olemme kokoontuneet tänä syyskuisena lauantai-iltana tänne Weasleyn perheen taloon, sillä luoksemme on tullut pieni poikalapsi. Poikalapsi, jolla on oma tehtävä maailmassa, poikalapsi, joka tulee rakastamaan ja kunnioittamaan vanhempiaan.”
Harry kääntyi Ginnyyn päin ja huomasi, että tällä oli kyyneleet silmissä. Hän kietoi oikean kätensä tulevan vaimonsa ympärille. Ginny kohotti Harryn katseen ja hymyili tälle, Fred tiukasti sylissään.
”Täten annan tälle poikalapselle nimeksi Fred Sirius Kalkaros,” Noita sanoi. Hän laski märän kätensä pienen pojan päälle ja kasteli sillä Fredin pään.
Fred Sirius Kalkaros. Heillä oli oma poika.
Hermione hymyili Harrylle, ja kun Harry katsoi vieraita lähempää hän huomasi jokaisen katseessa saman onnen ja hymyn.
Ron käveli hitaasti Harryn luokse myös hymyillen.
”Vai Fred Sirius Kalkaros, kivan nimen olet pojallesi keksinyt kamu,” Hän sanoi melkein nauraen.
”Missä George on?” Ginny kysyi. “Näitkö hänen ilmettään?” Nainen jatkoi.
”Jep. Hän oli kuin puulla päähän lyöty,” Ron sanoi ja purskahti nauruun.
”Harry!”
Harry kääntyi ja näki Lilyn ja Kalkaroksen, jotka hymyilivät molemmat.
”Te ehditte kuitenkin,” Hän sanoi hymyillen vanhemmilleen. Lilyllä ja Kalkaroksella oli ollut molemmilla kiireitä.
”Nipin napin,” Lily huokaisi ja heilautti punaiset kiharansa selän taakse. ”Kylläpä on suloinen poika, ihan samanlainen, kuin Harry,” Hän jatkoi ja virnisti.
Lily otti pojanpoikansa syliinsä.
”Kummalista, me olemme nyt isovanhemmat vai mitä Severus?” Hän sanoi ilkikurisesti.
”Älä sano sitä, tuntuu kuin olisin jokin vanhuudenhöppänä,” Harryn isä sanoi irvistäen.
”Tiedän, sen takia sanoinkin sen,” Lily sanoi ja virnisti uudelleen.
”Lily!” Severus sanoi muka loukkaantuneena.
Harry, Ginny ja Ron nauroivat.
*****
”Ginny, missä pikku Fred on?” Molly kysyi myöhemmin, kun Ginny saapui väsyneen näköisenä olohuoneeseen.
”Fred on Harrylla,” Tyttö sanoi. ”Omituista, miten pienen pojan hoitaminen tekee väsyneeksi,” Hän jatkoi.
”No ainakin tiedät, miltä äidistäsi tuntui, kun hän oli vielä seitsemännen lapsen äiti, sinulla on vain yksi,” Arthur sanoi.
”Älä jaksa, isä. Harry, mihin veit Fredin?” Ginny kysyi Harrylta.
”Fred on äidin luona,” Harry mutisi ja istuutui Ginnyn viereen sohvalle.
”Milloin te menette naimisiin?” Ron kysyi. Hän oli juuri tullut huispaamasta.
”Ensi kesänä,” Ginny vastasi ja hymyili Harrylle.
Harry huokaisi syvään. Kylläpä tavallisessakin elämässä tapahtuu paljon, hän mietti. Mutta ainakin Voldemort on poissa.
Niinhän hän silloin luuli.
16 Vuotta myöhemmin
Viisihenkinen perhe liikkui huomaamattomasti laiturilla 9 ja ¾ osaa. Tai ainakin melkein huomaamattomasti, sillä pian kuului ääni:
“Emme me ole luihuisia!”
“Kyllä te ihan hyvin voitte olla,” Fred Sirius Kalkaros kiusasi kaksosia.
“Minä en ainakaan ole,” Jessica Lily Kalkaros sanoi.
“Enkä minä,” Sirius Fred Kalkaros sanoi itkun partailla.
“Lapset, lopettakaa jo. Muistattehan että isoisäkin oli luihuinen,” Harry sanoi huokaisten.
Siriuksen ja Jessican katseet kirkastuivat.
“Niinpä, Fred!” Molemmat sanoivat yhteen ääneen.
“Mutta suurimmalla todennäköisyydellä teistä tulee luihuisia,” Kuusitoistavuotias isoveli härnäsi.
“Lopeta jo, Fred,” Ginny sanoi.
“Hyvä on,” Fred tuhahti ja halasi isäänsä ja äitiään.
“Ole kunnolla, Kirjoittele, Älä joudu vaikeuksiin…,” Hänen isänsä aloitti.
“Just joo, isä. Tuo oli aika huono vitsi,” Fred sanoi.
“Ei se ollut vitsi,” Harry sanoi, mutta virnisti itsekin. “Katsokaas, Malfoyt ovat tuolla!” Hän jatkoi.
Neljän hengen ryhmä nimittäin saapui juuri heitä kohti.
“Hei, Harry,” Hermione sanoi ja halasi vanhaa ystäväänsä.
“Hei, Herm. Miten teillä menee?” Harry kysyi.
“Hyvin. Tulimme saattamaan Scorpiuksen ja Rosen kouluun,” Hermione sanoi.
“Jess! Ihana nähdä,” Rose sanoi ja halasi yksitoistavuotiasta tyttöä. “Joko jännittää?” Hän kysyi.
“Joo. Fred väittää että minä joudun luihuiseen,” Jessica sanoi.
“Et joudu. Tulet varmana Korpinkynsiin minun kanssani,” Rose sanoi ja loi Frediin murhaavan katseen.
“Rosie, Mukava nähdä,” Fred sanoi ja syöksyi tytön luokse huomattuaan tämän vasta nyt.
“Älä jaksa, Freddie,” Rose tuhahti. “Miksi sinä valehtelet pikkusiskollesi?” Tyttö kysyi.
“Koska hän joutuu luihuisiin,” Fred rallatteli.
“ENPÄS!” Jessica karjaisi.
“Joudutpas!” Fred kiusoitteli.
“En.”
“Kyllä.”
“En.”
“Jessica ja Fred lopettakaa!” Ginny huudahti. “Tällaista tämä on koko ajan,” Nainen sanoi Hermionelle ja Dracolle.
“Joo, ei käy kateeksi,” Draco naurahti. Hän oli vihdoin hyväksynyt Harryn ja Ginnyn ja heistä oli tullut hyviä kavereita keskenään.
Junan pilli vihelsi.
“Jess, Fred, Sirius, junaan!” Ginny huudahti ja halasi kaikkia kolmea yhtä aikaa.
“Jee…Me päästään Tylypahkaan!” Jessica ja Sirius alkoivat rallatella hypättyään junaan.
“Heippa, muistakaa kirjoitella!” Harry ja Ginny huudahtivat yhteen ääneen.
“Joo, joo!” Kalkaroksien kolmikko huusi.
“No niin, ipanat. Paras etsiä vaunuosasto teille,” Fred sanoi.
“Fred, älä sano meitä ipanoiksi,” Kaksoset sanoivat yhteen ääneen.
“Tulkaa nyt,” Fred sanoi ja raahasi arkkuaan junan käytävää eteenpäin.
Kolmikko löysi tyhjän vaunuosaston ihan junan päästä.
“Tämä kelpaa,” Fred sanoi ja nosti Jessican ja Siriuksen laukut matkatelineille.
“Minne sinä menet?” Jessica kysyi isoveljeltään.
“Junan keskivaiheelle, Leslie odottaa jo minua,” Fred sanoi ja häipyi.
“Kukakohan on Leslie?” Jessica kysyi kaksoisveljeltään.
“En tiedä. Mennäänkö kurkkimaan?” Sirius ehdotti virnistäen.
“Mennään vain,” Jessica sanoi.
Kaksoset löysivät nopeasti Fredin mainitseman vaunuosaston ja kurkistivat sisään.
Mikä näky! Siellä istui heidän ikioma isoveljensä nuoleskelemassa blondin kanssa.
“Yök,” Jessica kiljaisi kovaan ääneen.
“Jess, suu kiinni!” Sirius kuiskasi.
“Okei, Jess ja Sirius, pahuksen kakarat, tulkaa esiin,” Fred sanoi.
Jessica ja Sirius avasivat vaunuosaston oven ja astuivat syyllisen näköisinä veljensä eteen.
“Mitä te täällä teette?” Fred kysyi tiukasti.
“Katsellaan kun isoveljemme nuoleskelee jonkun kanssa,” Sirius sanoi.
“Teidän piti olla omassa vaunuosastossanne!” Fred sanoi vihaisena.
“Me olimmekin, mutta sinä unohdit antaa meille meidän eväät,” Jessica sanoi keksien nopeasti hätävalheen.
“Ai niin,” Fred muisti ja kaivoi arkustaan kaksosten eväät.
“Siinä. Ja nyt menette matkoihinne!” Isoveli sanoi ärtyneesti.
Kaksoset lähtivät.
“Anteeksi, he ovat idiootteja,” Fred sanoi Leslielle.
“Minusta he ovat ihania,” Leslie sanoi. “Mutta me varmaan aiheutimme heille iänikuisuuden trauman,” Tyttö jatkoi ja virnisti.
“Ihania? Hekö?” Fred kysyi.
Leslie nauroi.
“Moi, Fred. Me tullaan teidän seuraan,” Ovelta kuului.
“Ai moi, Jea ja Micke,” Fred sanoi.
Jea oli Ron Weasleyn ja Lavender Brownin esikoinen sekä Micke oli Neville Longomtomin ja Luna Lovekivan ainut lapsi.
“Jea ja Micke, tässä on Leslie. Leslie, Jea ja Micke,” Fred sanoi. “Jea on minun serkkuni ja Micken olen muuten vain tuntenut koko íkäni,” Poika jatkoi.
“Selvä. Hauska tutustua,” Leslie sanoi.
“Kuin myös. Fred eivätkös Jess ja Sirius tule tänä vuonna Tylypahkaan?” Jea kysyi.
“Joo, tulevat. Sirius ja Jess olivat ne kaksi jotka kävivät täällä,” Fred selitti Leslielle.
“Ai,” Leslie sanoi.
“He löysivät meidät nuoleskelemasta,” Leslie kertoi Mickelle ja Jeanille.
Kaksikko purskahti nauruun.
“Voin kuvitella heidän ilmeensä,” Micke sanoi.
“Oli se aika huvittavaa,” Leslie myönsi.
Samassa juna alkoi pysähtyä. Nelikko vaihtoi nopeasti koulukaapunsa päälle ja niin he hyppäsivät junasta ulos.
“EKALUOKKALAISET TÄNNE!” Kuului ääni ja Fred näki Jessican ja Siriuksen menevän Hagridin luokse.
“Moi, Hagrid,” Jessica sanoi.
“Ai, Harryn kaksosethan se siinä,” Hagrid sanoi. “Näytät ihan isältäs,” Jättiläinen sanoi osoittaen sanansa Siriukselle.
“Tiedän sen,” Sirius sanoi kyllästyneenä.
“Ja sä näytät ihan äidiltäs,” Hagrid jatkoi Jessicalle. “NO NIIN JOKO KAIKKI EKALUOKKALAISET OVAT TÄÄLLÄ? SITTEN MENOKSI!” Hagrid huusi ja hohdatti kaikki järvelle.
“Oho,” Sirius kuiskasi Jessicalle.
“Neljä yhteen paattiin!” Hagrid sanoi.
Jessica ja Sirius saivat veneseurakseen Scorpius Malfoyn ja tytön joka esitteli olevansa Emilia Thomas.
“Oletko sukua Dean Thomakselle?” Jessica kysyi heti.
“Kyllä. Olen hän on isäni,” Emilia vastasi ujosti.
“Minä olen Jessica Lily Kalkaros,” Jessica ilmoitti. “Ensimmäinen nimeni on äidin valitsema ja toinen nimeni on isäni äidin,” Tyttö jatkoi.
“Minä olen Sirius Fred Kalkaros,” Sirius kertoi.
“Hänen ensimmäinen nimi tulee isän kummisedän mukaan ja toinen äidin veljen mukaan. Meillä on myös isoveli, joka on kuudennella ja hänen nimensä on Fred Sirius Kalkaros,” Jessica sanoi.
“Minä olen Scorpius Hyperion Malfoy,” Scorpius sanoi heti kun sai suunvuoron.
“Kukaan ei tiedä mistä hänen toinen nimi tulee,” Jessica sanoi mietteliäästi.
“Eikä se minua kiinnostakaan,” Scorpius tuhahti.
“Minua ainakin kiinnostaa. Minun ensimmäinen nimeni on äidin parhaan ystävän mukaan,” Hän sanoi ylpeänä.
“Jess, me tiedetään se jo,” Sirius sanoi.
“Minä kerroinkin sen Emilialle,” Jessica vastasi veljelleen.
“TÄN KURVIN TAKAA NÄKYY TYLYPAHKA!” Hagrid huusi.
Nelikko keskeytti juttelunsa ja jokainen katsoi suu ammollaan Tylypahkaa, joka oli todella kaunis rakennus.
“Ihana. Nyt minä ymmärrän, miksi se tuntui isästä kodilta,” Jessica sanoi.
“Miten niin?” Sirius kysyi.
“Se houkuttelee luokseen,” Jessica kuiskasi.
“Ääh puhu niin että muutkin ymmärtävät,” Sirius tuhahti.
“Minähän puhun,” Hänen kaksoissiskonsa sanoi vihaisena.
“Ettekö viitsi lopettaa?” Scorpius kysyi.
“Emme,” Kaksoset vastasivat yhteen ääneen.
Scorpius huokaisi. Aina nuo kaksi riitelevät, hän tuumi. Kaksosten pitäisi pitää yhtä, mutta nuo ovat kuin päivä ja yö, poika jatkoi ajatuksiaan.
Se olikin totta. Jessicalla oli äitinsä tapaan punaiset puoleen selkään asti ulottuvat hiukset sekä isänsä vihreät silmät. Luonteeltaan tyttö oli kärttyisä ja suuttui helposti. Hän muistutti enemmän poikaa kuin tyttöä. Ehkä sen takia että hän oli kasvanut poikien ympärillä.
Sirius taas muistutti enemmän isäänsä äitinsä ruskeilla silmillään. Hän oli hoikka ja pelasi hyvin huispausta. Hän kiusasi mielellään siskoaan ja hän oli usein miettimässä kepposia.
Kaksikon lisäksi heillä asusti tietysti isoveli Fred.
Fred muistutti sekä äitiään että isäänsä. Hänelläkin oli äitinsä silmät, mutta hänellä oli punaiset pörröiset hiukset. Pikkuveljensä tapaan hän kiusasi mielellään sekä siskoaan että veljeään. Fred pelasi rohkelikkojen huippausjoukkueessa jahtaajaa ja hän oli myös joukkueen kapteeni, kuten isänsäkin oli ollut.
Sitten Malfoyt.
Rose Malfoy oli Malfoyiden esikoinen. Tyttö oli ilmetty äitinsä isänsä jäänsinisillä silmillään. Hänellä oli hoikka vartalo sekä kapea leuka niin kuin isälläänkin.
Scorpius Malfoy oli ilmetty isänsä äitinsä ruskeilla silmillä. Hänelläkin oli hoikka vartalo ja hän pelasi hyvin huippausta, etsijää.
“Ooh, Tylypahka on vielä kauniimpi sisältä kuin ulkoa,” Jessica mutisi, kun he astuivat Tylypahkan valtavaan eteiseen.
Ensiluokkalaiset vietiin Suuren Salin eteen, jonne Neville Longomtom saapui.
Neville korotti ääntään:
“Tervetuloa Tylypahkaan. Kohta teidät lajitellaan tupiinne, tupia on neljä: Rohkelikko, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen. Jokaisella tuvalla on oma merkillinen historiansa, jokainen tupa on luonut kuuluisia velhoja ja noitia. Jokainen saa olla ylpeä tuvastaan.
Tylypahkassa ei suvaita kiusaamista, se joka alentuu moiseen saa jälki-istuntoa. Tylypahka on vanha rakennus jossa jokainen saa tuntea olevansa turvassa.
Kun teidät on lajiteltu tupiinne, teidät viedään oman tupanne oleskeluhuoneeseen. Te syötte, nukutte, käytte tunneilla, vietätte oman vapaa-aikanne tupanne kanssa. Tupa on teille kuin teidän oma perhe.”
Sen jälkeen heidät vietiin Suureen Saliin ja lajittelu alkoi.
Jessicasta tuntui kuin hän olisi seissyt ikuisuuden paikallaan ennen kuin Neville huusi.
“Jessica Kalkaros!”
Suurin osa salista kurkotti kaulaansa nähdäkseen kuuluisan Harry Kalkaroksen tyttären.
“Jaaha, olet kuin ilmetty äitisi, mutta on sinussa jotain isääsi sekä isoisääsi. Hmm… Olet myös vaikea lajiteltava kuten isäsi. Olet pieni mutta pippurinen kuten äitisi, kaikki Weasleyt olivat rockelikossa hohhoijaa! Mutta sinun tupasi on:
LUIHUINEN” Hattu huusi ja Jessica huomasi suuren osan salista haukkovan henkeään, mutta Luihuiset huusivat kovaan ääneen:
“Hahaa! Kalkaros on meidän!”
Jessica käveli tärisevin jaloin Luihuisten pöytään luoden ensin anteeksipyytävän katseen Frediin.
“Sirius Kalkaros!” Neville huusi
Jessica katsoi kuinka hänen veljensä käveli rohkeana tuolille ja istuutui.
Hetken ajan päästä hattu huusi:
“ROHKELIKKO!”
Jessica huokaisi. Uusi vuosi oli alkanut.
--------------------------------------------------------------------------
kIITOS, VIELÄ PALJON JOS OLET JAKSANUT LUKEA NÄMÄ KAIKKI 11 LUKUA JA EPILOGIN OLEN IKUISESTI KIITOLLINEN!
Harry Potter ja Karmea Totuus.
Alkusanoja.
Severus Kalkaros istui omassa huoneessan. Tylypahkassa. Hän katseli vanhaa velhovalokuvaa, joka esitti rasvatukkaista poikaa ja kaunista punatukkaista tyttöä. He suutelivat. Sen jälkeen pari irottautui ja hymyili kameralle. Se kertoi Severuksen ihanimmasta hetkestä. Severus sulki silmänsä ja muisteli tapahtunutta.
"Lilyy..." Severus kuiskasi punatukkaiselle tytölle, joka luki kirjaa kirjastossa.
"Niin?" Lily kysyi kohottaen katseensa kirjasta Severukseen vanhaan lapsuuden ystäväänsä.
"Minulla on sinulle asiaa", Severus sanoi, otti tyttöä kädestä kiinni ja johdatti tämän ulos kirjastosta.
"Niin? Mitä asiaa?" Lily kysyi hymyillen Severukselle.
"Minä rakastan sinua", Severus sai sanotuksi ennen kuin lehahti tulipunaiseksi. Hän näki kuinka Lily punastui.
"Minäkin rakastan sinua Sev", Lily kuiskasi ja syöksyi Severuksen kaulaan. Lily suuteli Severusta suoraan suulle.
"Severus?" Severuksen takaa kuulunut ääni sanoi varovasti. Severus kohotti päätänsä ja näki Profesori Dumledoren.
"Niin?" Severus kysyi samalla tavalla kuin Lily Evans oli kysynyt häneltä.
"Harry Potter tulee Tylypahkaan", Dumledore sanoi. Severus jäykistyi.
"Potterin poikako?" Hän kuiskasi vaikka tiesi vastauksen. Dumledore nyökkäsi.
"Poika on ilmetty isänsä.Paitsi silmistä hänellä on..."
"..Lilyn silmät", Severus jatkoi ja vilkaisi valokuvaa jota hän yhä piti kädessään. Taas Dumledore nyökkäsi.
"Harry Potterin isä ei ole James Potter", Hän sanoi niin hiljaa että se tuskin kuului. Severus kuuli sen kuitenkin. Liiankin hyvin.
"Miten niin?" Hän kysyi siihen menessä kovimalla äänellä. Dumledore huikaisi.
"Minun on kerottava sinulle asia, joka minun olisi pitänyt kertoa jo kauan sitten. Harry Potterin isä olet sinä",
"Minä? Sinä siis olet salannut minulta sellaisen asian, että minulla on ollut jo kauan aikaa poika ihan...," Severus aloitti.
"...Yksitoista vuotta. Sitten. Lily Evans kun meni naimisiin James Potterin kanssa. Heillä alkoi huonosti. James teki erään kepposen joka melkein tappoi yhden Lilyn vanhan koulukaverin. Lily suuttui Jamesille ja haki avioeroa. Hän sai sen. Sitten Lily huomasi, että hän oli raskaana eikä tulevalla pojalla tai tytöllä ollut isää. Niinpä Lily otti esiin sen kihlasormuksen, jonka sinä olit hänelle antanut. Hän pujotti sen sormeensa ja kas lapsella oli isä. Lily kirjoitti jästien kastetodistukseen Harryn isäksi sinut. Ei Jamesta", Dumledore selitti. Severus ei tiennyt pitikö hänen olla vihainen vai iloinen. Hänellä oli ollut poika. Yksitoista vuotta. Pojalla oli isä elossa. Isä, josta hän ei tiennyt mitään. Isä jota hän tulisi vihaamaan. Severus tiesi sen. Harry Potter tai oikeastaan Harry Kalkaros tulisi aina vihaamaan häntä. Senkin takia, koska Severus ei ollut hakenut poikaansa pois jästien luota. Mutta pojan äiti oli kuollut. Lily Evans oli poissa, eikä hän palaisi.
Luku 1.
Luku 1.
Harry Potter seisoi asemalla 9 ja 3/4 osaa. Hän etsi katseellaan ystäviään, Ronia ja Hermionea, jotka olivat kadonneet jonnekkin. Harry etsi viiden minutin ajan ennen kuin hyppäsi junaan. Eihkä Ron ja Hermione olivat jo junassa?
Harry kompuroi käytävällä jonkin aikaa, kunnes äkäsi punatukkaisen tytön. Tyttö oli Ginny Weasley, Harryn pitkäaikainen tyttöystävä. Harry oli jo vuoden ajan ajatellut Ginnyä tyttöystävänään. Nythän hän oli menossa seitsemänettä vuottaan Tylypahkaan, noitien ja velhojen kouluun. Ja hän oli edelisenä vuonaan saanut Ginny Weasleyn itselleen.
"Giinnyyy..." Harry huudahti venytäen tyttöystävänsä nimeä. Punapää kääntyi ja huudahti ilosta huomatessaan hänet.
"Harry! Tule tänne!" Tyttö huusi ihmismassan läpi.
"Joo, jahka pääsen tämän ihmismassan läpi!" Harry sanoi tuhahtaen." Hei kuulkaa voisitteko mennä omiin vaunuosastoihinne?" Hän lisäsi.
"Kuka sinä olet meitä määräämään?" Isosilmäinen poika kysyi myöskin tuhahtaen.
"Minä olen sattumoisin Johtajapoika, ja jos ette mene omiin osastoihinne saan ottaa pisteitä pois", Harry vastasi. "Aah aivan viisi pistettä pois..." Harry vilkaisi pojan rinnassa olevaa merkkiä ja huomasi sen olevan vihreätä ja harmaata.
"..Luihuisilta. Kerropa Malfoylle terveisiä!" Hän huusi pojan perään.
"Taatusti kerron, niin hän voi tappaa sinutkin!" Poika huusi ja lähti kavereidensa kanssa nauraa hekottaen.
“Onko ongelmia?” Ginny kysyi, kun Harry viimein pääsi tytön luokse.
“Ei suurempia.” Harry vastasi ja suuteli Ginnyä. “Mukavaa nähdä sinut”,
Hän kuiskasi tytön korvaan.
“Samat sanat”, Ginny vastasi ja irrottautui Harrysta.
“Oletko nähnyt Ronia tai Hermionea?” Harry kysyi.
“Nääh… He hävisivät mystisesti heti, kun minä sanoin lähteväni etsimään sinua”, Ginny vastasi hymyillen Harrylle. Harry hymyili takaisin ja suuteli Ginnyä uudestaan.
“Mennään”, Hän sanoi suudelman jälkeen.
“Tänne,” Ginny sanoi ja veti Harryn yhteen osastoon, jossa oli Neville ja Luna suutelemassa.
“Ööh… Keskeytimmekö me?” Harry kysyi takeltaen. Ginny meinasi purskahtaa nauruun.
“Ette. Tulkaa vain tänne,” Luna sanoi hymyillen molemmille. Neville irrottautui Lunasta kasvot punaisina.
“Moi Harry!” Poika huudahti.
“Moi Neville! Minun pitää mennä”, Harry sanoi.
“Minne hän lähti?” Luna kysyi heti, kun ovi oli Harryn takana pamahtanut kiinni.
“Kertomaan valvojaoppilaille tehtäviä”, Ginny vastasi. “Harry on JohtajaPoika”, Hän lisäsi kun sekä Neville että Luna näyttivät kysymysmerkkiä.
“Aaa…” Luna sanoi.
Samassa vaunuosaston ovi aukeni ja Ron tuli sisään.
“Moi”, Poika sanoi ja istui Ginnyn viereen.” Etkö löytänyt Harrya?” Hän jatkoi.
“Löysin. Hän lähti antamaan Valvojaoppilaille tehtäviä”, Ginny vastasi.
“Onko hän johtajapoika?” Ron kysyi ymmällään.
“On. Etkö tiennyt sitä?” Ginny kysyi.
“En, mutta kai se oli itsestään selvää, Harry kun on Kalkaroksen lellikki”, Ron sanoi huokaisten. Hänestä oli epäreilua, että Kalkaros “lelli” Harrya, vaikkei muita rohkelikkoja.
“Ron!” Harry (joka oli juuri tullut) sanoi. “Ei Kalkaros minua lelli!” Hän puolustautui. “Hän on sentään isäni!” Harry lisäsi. Vaunuosastoon lankesi hiljaisuus.
“Kalkaros on isäsi?” Hermione kuiskasi. Harry nyökkäsi.
“Kuinka kauan olet tiennyt sen?” Ginny kysyi.
“Sain tietää sen viime vuonna”, Harry vastasi katse lattiassa. Dumledore oli kertonut juuri ennen kuolemaansa. Harry tunsi, kuinka Ginny kietoi kätensä hänen ympärilleen.
“Mikset ole kertonut?” Ron kysyi korottaen ääntäänsä.
“Minä…Minua pelotti teidän reaktio”, Harry kuiskasi.
“Ja milloin ajattelit kertoa sen meille?” Hermione kysyi.
Harry kohotti olkiaan.
“En tiedä”.
Vaunuosastoon lankesi taas hiljaisuus. Kaikki olivat järkyttyneitä tästä uutisesta. Oli kammottavaa ajatella Harrya Kalkaroksen poikana. Mitä jos Harrysta tulisi samanlainen, kuin isänsä? Kaksoisagentti. Kuka tietää mitä tulevaisuus toisi tullessaan?
Luku 2.
Harry astui ulos junasta ja käveli hitaasti vaunuja kohti. Hän muisteli, kun Dumledore oli kertonut hänelle Kalkaroksesta. Se oli tapahtunut juuri ennen Dumledoren kuolemaa.
”Harry…minun pitää kertoa sinulle jotakin”, Dumledore kuiskasi.
”Älä rehtori se voi odottaa. Minun pitää löytää Matami Pomfrey”, Harry sanoi rauhallisella äänellä.
”Harry…Tämä olisi pitänyt kertoa sinulle jo aikoja sitten”, Dumledore kuiskasi” Taas yksi vanhan miehen virheistä. Mutta et varmaankaan saa koskaan tietää ellen minä kerro”, Mies kuiskasi ja sulki silmänsä.
”Rehtori…”
”Minulla on suuri salaisuus, joka on pakotettu olemaan kertomatta, mutta kohta minä kuolen. Minä olen jo heikko ja minun on pakko kertoa se nyt tai et saa tietää sitä koskaan,” Dumledore kuiskasi pitäen silmänsä edelleen kiinni.
”On kai pakko aloittaa ihan alusta. Sinä tiedät, että äitisi ja isäsi James Potter menivät naimisiin ja saivat sinut.
”Matkaan tuli pieni mutka, kun James teki erään kepposen äitisi vanhalle koulukaverille. Kepposen johon Jennifer Wendels oli kuolla. Lily suuttui Jamesin kepposesta niin, että haki avioeroa, jonka hän tietysti sai. Sitten Lily tajusi olleensa raskaana eikä tulevalla lapsella ollut isää. Niinpä hän turvautui vanhaan kihlasormukseen. Tuo sormus on edelleen äitisi sormessa. Tuon sormuksen antaja on oikea isäsi.”, Dumledore kuiskasi avaten viimein silmänsä.
Harry oli kalvennut. James ei ollut hänen isä, Pojan päässä pyöri. Miksei Dumledore ollut kertonut sitä aikaisemmin? Entä miksi…miksi hän ei nyt kertonut kuka oli Harryn oikea isä?
”Sinun oikea isäsi on Severus Kalkaros”, Dumledore kuiskasi aivan kuin olisi lukenut Harryn ajatukset. ”Juuri Severus käski olla kertomatta. Hän sanoi, että hänen olisi itse saatava kertoa se. Mutta nyt ajattelin, että kerron sen mielummin itse, kun annan Severuksen kertoa, sillä sinä et ehkä uskoisikaan Severusta.”
Harry kalpeni entistä enemmän, jos se suinkin oli mahdollista. Kalkaros ei olisi ehkä koskaan halunnut kertoa Harrylle sitä. Mitä tapahtuisi, kun he juttelisivat? Pakko heidän oli joskus jutella. Enemmin tai myöhemmin.
Harry ei vieläkään ollut päässyt juttelemaan Kalkaroksen kanssa. Oman isänsä. Tosin hänestä tuntui, että Kalkaros tietäisi, että hän tiesi. Joskus esim. alkajaispidoissa Kalkaros oli vilkuillut häntä ja hymyillyt pienesti, kun Harry oli huomannut sen. Tosin Harry halusi selityksen, miksei Kalkaros ollut hakenut häntä pois Dyrsleiden luota. Ja varmasti Kalkaros halusi selityksen, miksei Harry ollut mennyt hänen huoneeseensa, kun opettaja tai oikeastaan isä oli pyytänyt. Harry ei vain ollut valmis vielä kohtaamaan Kalkarosta. Nyt hän oli.
”Harry?” Ginny kysyi hiljaa, kuin kuiskaten.
”Mitä?” Harry vastasi kysymykseen kysymyksellä.
”Mitä mietit?” Ginny kysyi.
”Kaikkea.”, Harry vastasi ja hyppäsi vaunuun.
”Ei kuule mennyt läpi. Mietitkö Kalkarosta?” Ginny kysyi. Harry nyökkäsi hymyillen.
”Näet minusta läpi”, Hän kuiskasi tytön korvaan. Ginny hyppäsi vaunuun myöskin hymyillen.
”Totta kai näen. Olenhan tyttöystäväsi ja olen tuntenut sinut yhtä kauan, kuin Ron,” Tyttö sanoi ja suuteli Harrya. Harry hymähti, mutta vastasi suudelmaan innolla. Ginny sai aina hänet unohtamaan kaiken kurjan ja epämukavan. Juuri sen takia Harry rakasti Ginnyä. Vaunu lähti liikkeelle ja molemmat olivat tyytyväisiä siitä, että vaunussa olivat vain he kaksi.
”Ron ja Hermione hävisivät taas jonnekin”, Harry sanoi hymyillen edelleen Ginnylle.
Ginny nyökkäsi.
”Emmehän me heidän seuraa tarvita”, Tyttö sanoi ja virnisti ilkikurisesti.
”Emme niin”, Harry sanoi ja virnisti myöskin ilkikurisesti.
Ginny hymyili Harrylle ja suuteli tätä. Taaskin Harry vastasi suudelmaan innolla.
”Harry…”, Ginny kuiskasi katsellen Tylypahkaa, joka pilkisti esiin puiden takaa.
”Mitä?” Harry kysyi.
”Mitä sinä aiot tehdä, kun koulu loppuu?” Ginny kysyi.
”Minä ryhdyn auroriksi”, Harry vastasi hymyillen Ginnylle.
”Onko se sinun ainoa haave?” Ginny kysyi.
”Eipä oikeastaan.”, Harry sanoi ja punastui hieman.
”Mitä sinä sitten haluat tehdä?” Ginny kysyi tarkkaillen Harryn reaktiota.
”Minä ajattelin, että ryhdyn…”, Harry aloitti.
”Mihin?” Ginny kysyi.
”Opettamaan Suojautumista Pimeyden Voimilta.”, Harry lopetti lauseensa.
Ginny tuijotti Harrya osaamatta sanoa sanaakaan. Pitkään he tuijottivat toisiaan, kunnes Harry aukaisi suunsa ja sanoi:
”No? Mitä sanot?”
”Minusta se olisi tosi mukavaa. Olisit todella hyvä ja varmaankin Kalkaros antaa sinun opettaa”, Ginny vastasi suudellen Harrya.
”Ehkä.”, Harry vastasi olkiaan kohottaen. Ginny vilkaisi Harrya, muttei sanonut mitään. Pari oli hiljaa. Harryn teki mieli sanoa jotain, mutta hän ei löytänyt oikeita sanoja. Viimein vaunu pysähtyi ja Harry hyppäsi pois Ginny perässään. Harryn ja Ginnyn kävellessä Tylypahkaa kohti he näkivät Draco Malfoyn, joka tuntui riitelevän tyttöystävänsä Pansy Parkinsonin kanssa.
”Sulosointua korvilleni”, Harry tokaisi ja Ginny purskahti nauruun.
”Minunkin”, Tyttö kuiskasi ja lähti kävelemään Tylypahkaa kohti ennen kuin Malfoy huomaisi heidät.
”POTTER! WEASLEY!” Malfoyn karjunta kuului parin takaa. Ginny pysähtyi ja kääntyi Malfoyta kohti raivostuneena.
”Niin Malfoy?” Tyttö tiuskahti.
”Mitä te täällä teette?” Malfoy kysyi ilkkuen.
”Jos et satu huomaamaan niin kävellään”, Ginny vastasi Harryn mielestä liiankin tylysti.
”Tarkoitin, että mitä Potter tekee täällä Weasleyn kanssa? Ja ilman kuraveri-Grangeria tai Weasleyta?” Malfoy uteli.
”Varokin enää ikinä sanomasta Hermionea noin!” Harry huudahti raivostuen. Malfoyn käsi takertui sauvan ympärille samalla kuin Harrynkin. Harry oli kuitenkin nopeampi ja ehti ottaa sauvansa taskusta ennen Malfoyta. Hän tähtäsi sauvallaan Malfoyta, kun heidän takaa kuului ääni:
”POTTER! Mitä sinä teet?” Harrylle tuli mieleen kaksi vuotta sitten käyty kohtaus, jossa Kalkaros oli ilmestynyt samaan aikaan paikalle. Juuri silloin, kun Harry oli taikomassa. Harry kirosi, pani sauvansa taskuun ja kohotti katseensa Kalkarokseen, joka vilkuili häntä. Ginny katsoi hermostuneena tilanetta.
”Potter…Mitä sinä teit?” Kalkaros toisti ja katsoi Harrya. Harry vilkaisi takaisin ja virnisti sitten professorille ilkikurisesti.
”Mietin voisinko kenties tehdä Malfoysta siedettävämmän näköisen, kun ei kukaan tuon näköisenä kehtaisi liikkua”, Hän sanoi virnistäen Ginnylle, joka virnisti takaisin.
” Herra Malfoy minne luulet meneväsi?” Kalkaros huudahti, sillä Malfoy liikkui hermostuneesti kohti Tylypahkaa.
”Kouluun”, Poika vastasi. Ginny ei pystynyt pidättämään enää naurua ja hän purskahti räkänauruun.
”Weasley! Tämä on sinusta vai huvittavaa!” Kalkaros sanoi jo aika raivostuneena.
”Joo on se aika”, Ginny sanoi matkien Frediä ja Georgea.
”Kymmenen pistettä pois rohkelikolta ja luihuiselta”, Kalkaros sanoi ja lähti kävelemään kohti linnaa jättäen nelikon miettimään, miksi hän oli päästänyt heidät niin helpolla.
”Aika omituista”, Ginny sanoi lähtiessään kävelemään Kalkaroksen perään. Harry seurasi Ginnyä huvittuneena.
”Mikä?” Poika kysyi.
”Kalkaroksen käyttäytyminen. Yleensä hän olisi ottanut pois semmoset viitisenkymmentä pistettä ja jälki-istuntoa, nyt vain kymmenen pistettä”, Ginny kummasteli heidän astuessaan Tylypahkan eteiseen, jossa he huomasivat parisenkymmentä ensiluokkalaista. Harry hymyili pienesti ekaluokkalaisille, jotka kuiskailivat ja osoittivat häntä ja Ginnyä sormillaan.
”On rumaa osoitella”, Ginny sanoi kovaan ääneen. Ensiluokkalaiset punastuivat ja käänsivät katseensa eteenpäin. Harry hymyili ja ohjasi Ginnyn Suureen Saliin.
”Mennään pois fanijoukkojen tieltä”, Hän suhahti suupielestään tytölle, joka vain virnisti. Kun he astuivat Suureen Saliin rohkelikot, korpinkynnet ja puuskupuhit hurrasivat ja luihuiset buuasivat. Harry, Ron ja Hermione olivat tulleet tekemään S.U.P.E.R.:insa ja saivat siksi hirveästi huomiota.
”Kunpa ei tarvitsisi tehdä puhetta”, Harry kuiskasi Ginnylle, joka virnisti ilkikurisesti takaisin.
”Johtajapoika, Huispaus kapteeni, poika-joka-elää mitäköhän vielä?” Tyttö kysyi, vaikka olikin ylpeä Harrysta. Harry oli koko edellisen vuotensa uhrannut Voldemortille, ja oli viimein saanut unelmansa toteutettua. Voldemort oli kuollut, ja Harry oli melkein itse kuollut samalla. Moni ihmetteli, minkä takia Harry ei ollut halunnut Seljasauvaa, mutta Ginny tiesi sen. Harry oli onnellinen omalla sauvallaan ja hänen kanssaan.
Luku 3.
Seuraavana aamuna Harry heräsi tosi aikaisin. Hän oli kierrellyt sängyssään koko yön, ja oli ilmeisesti nähnyt painajaista, sillä hän oli läpimärkä hiestä. Harry vilkaisi Ronia, joka kuorsasi kovaäänisesti päätteli, sitten ettei herättäisi tätä ja meni suihkuun.
Harry joutui odottamaan kokonaisen puolituntisen ennen kuin pääsi peseytymään. Vesi oli hyytävän kylmää vielä sen jälkeenkin, Harry kuivasi itsensä nopeasti sauvan heilautuksella, puki päälleen ja lampsi alakertaan.
Pian hän tajusi, että aamupala alkaisi vasta tunnin päästä joten hän istuutui sohvalle, otti hajamielisesti kirjan ja aukaisi sen.
Vähän ajan päästä Harry tunsi lämpimän pienen käden hartioillaan, hän kääntyi ja huomasi Ginnyn.
”Huomenta”, Tyttö sanoi väsyneenä.
”Huomenta. Näytät väsyneeltä. Nukuitko huonosti?” Harry kysyi suudellen Ginnyä.
Ginny nyökkäsi.
”Lievästi ilmaistu. Nukahdin vasta neljältä”, Hän sanoi ja istuutui Harryn viereen.
”Mikä sinua valvotti?” Harry kysyi.
”Hmm…Ei puhuta siitä”, Ginny sanoi painaen päänsä Harryn syliin.
”Jotain paljastettavaa?” Harry naurahti silitellen Ginnyn hiuksia.
”Ehkä.”, Ginny mumisi unisesti ja sulki silmänsä.
Harry hymähti tytölle ja suuteli tämän hereille.
”Harry!” Ginny moitti närkästyneenä.
”Mitä?” Harry kysyi viatomattomasti.
”Minua väsyttää,” Ginny sanoi ja haukotteli.
”Mutta minulla on nälkä”, Harry valitti pikkulasten tapaan. Ginny hymähti Harrylle ja suuteli tätä.
”Älä valita. Eihän aamiainen ole edes alkanut”, Tyttö sanoi hymyillen.
”Onhan se.”, Harry väitti vastaan.
”Eipäs”, Ginny sanoi.
”Aamiainenhan alkaa seitsemältä eikö niin?” Harry varmisti.
”Niin alkaa.”, Ginny vastasi.
”Kello on jo puoli kahdeksan”, Harry huomautti. Ginny kirkaisi ja katsoi kelloa.
”Voi ei…voi ei…me myöhästytään tunnilta...eikä me edes tiedetä, mitä meillä on…voi ei!” Tyttö hätäili.
”Tiedätkö, mitä Ginny?” Harry kysyi arvotellen.
”No?”
”Joskus sinä tosiaan kuulostat Hermionelta”, Harry vastasi hymähtäen. Ginny heitti tyynyn Harryn päähän.
”Sinä senkin…”, Tyttö mutisi. Harry hymähti ja heitti tyynyn takaisin Ginnylle, joka otti sen taitavasti kiinni. Ginny heitti Harryn päälle kaksi tyynyä ja romahti sen jälkeen itse pojan rinnan päälle.
”Joko luovutat?” Hän kysyi irvistellen.
”Joo”, Harry ähkäisi.
”Sinun pitää sanoa: Ginny on minua parempi tyynysodassa ja minä rakastan häntä”, Ginny tokaisi.
”Entä jos en sano?” Harry kysyi irvistäen Ginnylle. Ginny otti Harryn ranteen ja puristi sitä.
”AIIIII!” Harry huusi. Ginny nauroi pilkallisesti.
”Sano jo!” Tyttö pakotti taittaen Harryn rannetta lattiaa vasten. Harry kivahti kivusta ja sanoi:
”Okei minä luovutan.” Ginny hymyili Harrylle.
”Sano nyt niin!” Tyttö vaati. Harry hymähti ja kysyi:
”Mitä minun pitikään sanoa?”
Ginny nauroi Harrylle päin naamaa ja tokaisi:
”Ginny on minua parempi tyynysodassa ja minä rakastan häntä”
”Ginnyonminuaparempityynysodassajaminärakastanhäntä!” Harry antoi tulla yhteen putkeen.
”Anteeksi en saanut selvää”, Ginny naurahti.
”Ginny. On. Minua. Parempi. Tyynysodassa. Ja. Minä. Rakastan. Häntä!” Harry sanoi pitäen liioittelun pitkän tauon jokaisen sanan välissä. Ginny kuitenkin hyväksyi tämän sillä hän suuteli Harrya hymyillen.
”Nyt mennään aamiaiselle!” Tyttö huudahti vetäen Harryn ylös.
”Juuri tuon minä halusinkin kuulla”, Harry sanoi suudellen Ginnyä.
He eivät kuitenkaan ehtineet muotokuva-aukkoa pidemmälle sillä silloin tulivat Ron ja Hermione.
”Mikä teillä kesti?” Ron kysyi antaen Harrylle ja Ginnylle heidän lukujärjestykset.
Harry katsoi omaansa ja huomasi, että heillä oli Pimeyden Voimilta Suojautumista eli Kalkarosta. Hän vilkuili Ginnyn lukujärjestystä, joka oli voihkaissut. Ginnyllä oli ensimmäisenä Ennustamista.
”Mikä teillä kesti?” Ron kysyi uudestaan, kun Harry ja Ginny näyttivät siltä etteivät kuulleet ensimäistä kertaa.
”Ööh…me…tuota…”, Harry aloitti punastuen.
”Me olimme tyynysotaa”, Ginny tokaisi tyynesti. Ron katsoi ensin Harrya ja sitten Ginnyä.
”Tyynysotaa! Tosi lapsellista!” Hermione Ronin vieressä tuhahti. Harry ja Ginny katsoivat ensin Hermionea sitten toisiaan, jonka jälkeen he purskahtivat nauruun.
”Mikä teitä naurattaa?” Ron kysyi.
”E-ei mi-mikään”, Ginny sanoi pyyhkien vettä silmistään.
Ron pudisteli päätään ja sanoi Hermionelle:
”Minä menen hakemaan kirjat, tuletko?” Hermione nyökkäsi hymyillen. Harry ja Ginny katsoivat hetken parin perään ja menivät sen jälkeen sohvalle vierekkäin. Ginny, joka makasi Harryn ja sohvan välissä suuteli Harrya intohimoisesti. Harry vastasi suudelmaan yhtä intohimosesti, kuin Ginny.
Kumpikaan muistanut, että he olivat oleskeluhuoneessa, jonne kuka tahansa rohkelikko saisi tulla. He luulivat vain olleensa poikien makuusalissa, joten Harry alkoi riisua Ginnyn paitaa.
Pian kuului kuitenkin ääni:
”MITÄ HELVETTIÄ TE TEETTE?!” Harry jätti Ginnyn paidan nappien aukamisen ja kääntyi ääneen päin. Hän huomasi Ronin, joka oli kasvoiltaan samanvärinen kuin hiuksensa. Ginny virnisti isoveljelleen ja Harrylle.
”Me vain mataan sohvalla”, Tyttö sanoi viattomattomasti samalla, kuin kokosi itseään ylös.
”Te vain makaatte te teette jotain paljon paljon pahempaa!” Ron melkein huusi.
”Emme oikeastaan”, Ginny sanoi etsien sukkiaan, jotka hän oli vähän aikaa sitten riisunut jaloistaan.
”Onko teillä hajuakaan siitä, kuinka moni ihminen olisi voinut nähdä teidät?!” Ron ärisi edelleen. Ginny vain kohotti olkapäitään ja Harry hymähti.
”Te olette täysin sikoja!” Ron huudahti marssi heidän ohitseen, kiipesi pois muotokuva-aukosta ja katosi näkyvistä. Ginny hymähti ja sanoi:
”Sehän meni hyvin.”
Harry nyökkäsi hajamielisenä. Ginny halasi häntä.
”Piristy nyt. Kyllä Ron leppyy!” Tyttö lohdutti.
”Joo ehkä parissa vuodessa”, Harry sanoi ja naurahti.
”Ehkä”, Ginny vastasi ja oli miettivinään. Harry nauroi Ginnylle ja meni hakemaan kirjojaan.
Pian hän oli päässyt tunnille. Harry vilkaisi Ronia, joka mulkoili jatkuvasti häntä. Harryn liikkuessa poikaa kohti hän käänsi päättäväisesti selkänsä ja meni Hermionen luokse.
”Luokkaan!” Kuului Kalkaroksen kireä ääni. Harry kääntyi ja huomasi isänsä. Kalkaros ei katsonut Harryyn päinkään. Käänsi hänkin vain selkänsä.
Harry meni muiden mukana luokkaan ja istuutui Hermionen viereen. Ron kuiskaili koko tunnin ajan Hermionelle, joka vain nyökytteli hajamielisenä. Kerran tai pari Harry huomasi Kalkaroksen vilkuilevan häntä.
Kun he aloittivat tehtävänsä eli tainnuttamisen Kalkaros tuli Harryn ja Ronin luokse.
”No Weasley?” Ron heitti tainnutus taian Harryyn, joka väisti hymyillen ilkikurisesti.
”Potter sinun vuorosi!” Kalkaros tuhahti. Harry heitti tainnutus taian Roniin, ja Ron kaatui maahan tainnutettuna.
”Hyvä Potter, saat viisi pistettä rohkelikolle”, Kalkaros sanoi ja asteli luokan eteen. Rohkelikot katsoivat ihmeissään Kalkarosta. Kalkaros ei ollut ikinä antanut heille pisteitä.
Harry vilkaisi Hermionea, joka oli juossut Ronin luokse ja herpaannutanut hänet. Harry vain tuhahti. Tunnin loputtua Kalkaros sanoi:
”Potter tule tänä iltana kello seitsemän huoneeseeni tai annan jälki-istuntoa!”
Hermione heitti Harryyn sinun-on-pakko-mennä- ilmeen ja Harry nyökkäsi Kalkarokselle.
Lounaalla Ginny tuli Harryn luokse.
”Mikä sinun on?” Tyttö kysyi huomattuaan, ettei Harry nauranut hänen vitsilleen.
”Kalkaros haluaa puhua minun kanssani.”, Harry tyyntyi sanomaan.
”Kalkaros… Miksi?” Ginny kysyi ihmeissään.
Harry kohotti olkapäitään.
”Milloin?” Ginny kysyi.
”Tänä iltana seitsemältä”, Harry vastasi hajamielisenä.
”No sinun on varmaan pakko mennä”, Ginny totesi ja suukotti Harrya. Harry hymyili Ginnylle, vaikka Ron heittikin heihin pahoja katseita. Harry ei välittänyt hänestä.
Sinä iltana Harrya hermostutti enemmän kuin koskaan. Hän oli ottanut näkymättömyysviitan mukaansa, kuten myös Kelmien Kartan ja taikasauvansa. Ginny toivotti hänelle onnea suutelemalla ja Hermione halaamalla Ronia Harry ei nähnyt missään.
Kävellessään Kalkaroksen huonetta kohti Harry tunsi sydämensä hakkaavan. Rauhoitu, Hän käski itseään, mikä ei kuitenkaan auttanut asiaa. Pikemminkin päinvastoin. Hän hermostui vielä enemmän.
Harry koputti Kalkaroksen huoneen oveen.
”Sisään”, Kuului Kalkaroksen ääni. Harryn sydän ponnahti. Hän veti näkymättömyysviitan pois päältään ja aukaisi oven. Kalkaros istui tuolissaan. Hän viittasi Harryn istumaan. Harry istuutui katse jossain aivan muualla.
”Potter…”, Kalkaros sanoi. ”Katso minua!” Hän tokaisi. Harry katsoi isäänsä suoraan silmiin. Kalkaroksen katseessa oli lempeyttä. Ja sääliä. Sääliä Harrya kohtaan. Harry hymyili pienesti ja Kalkaros vastasi hymyyn. Kumpikaan ei osannut sanoa mitään. Muttei sanoja varmaan tarvittukaan.
”Sinun äitisi”, Kalkaros aloitti. Harry kuunteli. Nyt oltiin tulossa siihen mihin oltiin kokonaiset kaksi vuotta tähdätty.
”Sinun äitisi oli hurmaavin noita, jonka olin ikinä nähnyt. En ole ikinä rakastanut ketään samalla tavalla, kuin häntä.”, Kalkaros sanoi katse edelleen Harryn silmissä. Harry nyökkäsi osaamatta sanoa sanaakaan.
”Minä vihasin Jamesia. Hän sai kaiken, mitä minä en. Hän oli lellitelty. Hän sai Lily Evansin noidan, jota minä rakastin. Minä en halunnut tehdä Lilylle pahaa. Minä halusin Lilyn, mutta pahuksen Potter vei hänet. Sitten…, kun sain kuulla sinun olevan oikeasti minun poikani vihasin Jamesia vielä enemmän. Vihasin Jamesia sen takia, mitä hän oli tehnyt Lilylle, minun suurelle rakkaudelle.” Kalkaros sulki hetkeksi silmänsä. Harry ei edelleenkään saanut sanaa suustaan. Hän mietti. Mietti niin ankarasti, että hänen otsa rypistyi. Jos kerran Kalkaros rakasti Lilyä, miksei hän ollut sanonut sitä Lilylle?
”Kun Albus kertoi, että sinä tiedät minun olleen oikeasti isäsi tunsin raivoa, vihaa ja rakkautta sinua kohtaan. Kaikkea kolmea yhtä aikaa.”, Kalkaros kuiskasi. Harry hymyili pienesti. Kalkaros rakasti häntä? Mahdoton ajatus.
Luku 4.
Harry tuijotti edelleen Kalkarosta. Mitä kaikkea mies olikaan tehnyt hänelle? Hän mietti. Kalkaros tuijotti koko ajan takaisin. Harry näki Kalkaroksen ilmeestä, että tämä mietti, mitä pitäisi tehdä tai sanoa. Miettiköön. Hän, Harry ei ainakaan yrittänyt auttaa Kalkarosta siinä. Häntä ei huvittanut pätkän vertaa auttaa. Ei sillä hetkellä. Kalkaros oli tehnyt hänelle niin paljon pahaa niiden vuosien aikana, ettei Harry voinut nyt antaa hänelle anteeksi. Ei vain voinut. Hän nousi seisomaan ja käveli ovelle vilkaisemattakaan Kalkarosta. Hänen kätensä olivat jo kiinni ovenkahvassa, kun hän tajusi unohtaneensa näkymättömyysviitan. Hän kääntyi ja huomasi kauhukseen Kalkaroksen itkevän. Mies ei sanonut mitään, mutta kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
Jotenkin Harryn päässä vain niksahti ja pian hän huomasi halaavansa Kalkarosta. Kalkaros silitteli Harryn pörröistä päätä sanomatta mitään. Harry tunsi, kuinka hänen sydämensä takoi paidan alla. Lopulta usean minuutin päästä he irrottautuivat toisistaan hymyillen. Harry ojensi kätensä kohti viittaa ja veti sen päälleen.
****
”Missä Harry oikein viipyy?” Ginny kysyi. Ron vain mulkaisi Ginnyä, mutta Hermione hymyili tälle ja sanoi:
”Kyllä hän kohta tulee.”
Hermione ehti tuskin sanoa lausettaan loppuun, kun muotokuva-aukko aukeni ja Harry astui sisään. Oleskeluhuoneessa ei ollut sillä hetkellä ketään muita, kuin Ginny, Ron ja Hermione ja juuri heidän päänsä kääntyivät katsomaan Harrya, joka vain seisoi paikoillaan.
Pian kolmikko sai tajuta, että Harry itki. Kyyneleet valuivat pojan poskia pitkin eikä kukaan osannut sanoa tai tehdä mitään. Viimein Ginny nousi ja suuteli Harrya. Poika vastasi suudelmaan hiukan innottomana.
”Mitä hän sanoi?” Ron kysyi. Harry pani hajamielisenä merkille, että ne olivat Ronin ensimmäiset sanat hänelle sen jälkeen, mitä he olivat Ginnyn kanssa tehneet.
Kun Harry oli kertonut uteliaalle kolmikolle sen, mitä Kalkaroksen huoneessa oli tapahtunut hän kääntyi Ronin puoleen.
”Voidaanko jutella kahden kesken?” Hän kysyi. Ron nyökkäsi ja Harry johdatti hänet poikien makuusaliin. Makuusalin ovella hän kääntyi.
”Meidän ei tarvitse mennä sisään ja herättää kaikkia. Riittää, että Ginny tai Hermione eivät kuule meitä.”, Harry sanoi ja jatkoi:
”Olen oikeasti pahoillani siitä, mitä tapahtui aiemmin. Me vain kaaduimme sohvalle eikä kumpikaan tajunnut, mitä me teimme. Ginnystä se oli tietysti hirveän huvittavaa, mutta sinunkin on jo aika tottua siihen, että minä ja siskosi seurustellaan.”
Ron tuijotti hetken nolona lattiaa, ennen kuin sanoi:
”Okei. Minä yritän tottua siihen, mutta ei olisi kivaa jos te lääpitte toisianne julkisilla paikoilla.”
”Okei, okei. Minkä minä sille voin, että Ginny on niin seksikäs”, Harry puolustautui. Ron tuijotti Harrya hetken, mutta purskahti sitten nauruun.
”Kannattikohan minun edes antaa anteeksi?” Poika kysyi nauraen. Harry hymähti, pujotti kätensä Ronin käteen ja he kävelivät yhdessä portaat alas oleskeluhuoneeseen, jossa Hermione ja Ginny hymyilivät heille. Harry hyppäsi Ronin selkään nauraen tyttöjen epäuskoisille ilmeille.
Pian nelikko huomasi halaavansa toinen toisiaan iloisia siitä, että olivat jälleen kaikki hyvissä väleissä.
Hetken päästä he makasivat kaikki oleskeluhuoneen isolla pehmeällä punaisella matolla, ja kertoivat toisilleen kaikki salaisuudet ja unelmat. Harry paljasti haluavansa jatkaa elämistä niin kauan kuin mahdollista ja saada ison perheen ja omakotitalon Godrickin Notkosta. Ginny kertoi haluavansa jatkaa Harryn kanssa seurustelua ja iso omakotitalo kuului hänenkin unelmiin. Ron halusi olla Hermionen kanssa ja saada mahdollisimman monta lasta. Hermione kuitenkin paljasti olleensa ihastunut Draco Malfoyn, mikä oli aikamoinen isku Ronille.
”Mitä Malfoyhin?” Poika tiuskahti Hermionelta, joka oli kasvoiltaan retiisin punainen.
”Niin. Olen pahoillani Ron, mutta meistä ei varmaan ikinä tule mitään”, Tyttö sanoi ja huokaisi.
Ron nyökkäsi, mikä oli erittäin ihmeellistä. Tavallisesti Ron olisi tiuskinut ja huutanut Hermionelle.
”Kyllä minä olen sen huomannut. Sinä et enää vastaa sudelmiini samalla innolla kuin ennen. Hyvä on ei olla yhdessä, mutta ollaan ystäviä silti”, Ron katsoi Hermionea rukoileva ilme kasvoilla. Hermione nyökkäsi hymyillen.
”Kiitos Ron”, Tyttö kuiskasi.
”On parempi, että kerroit sen nyt etkä myöhemmin. Mistä asti olet ollut pihkassa Malfoyhin?” Harry kysyi puuttuen puheeseen. Hermione katsoi Harrya.
”Kuukausi sitten, tajusin olevani ihastunut häneen. Ellen jopa rakastunut”, Hän sanoi hiljaa. Ginny vilkaisi Ronia ja sanoi sitten:
”Ei puhuta siitä. Ollaan pullonpyöritystä!”
”Mitä keskellä yötäkö?!” Harry ja Hermione huudahtivat yhtä aikaa.
”No milloinka sitten?” Ginny kysyi.
”Nyt.” Ron sanoi ja nousi hakemaan pulloa.
Pian punapää tulikin takaisin pullon kanssa. Harry huomasi, että hänellä oli jotain muutakin kädessä.
”Mitä sinulla on?” Hän kysyi Ronilta.
Ron virnisti.
”Tässä on pari varapulloa”, Poika sanoi ja osoitti kahta täyttä Tuliviski pulloa.
”Ron! Täällä on alaikäisiä!” Hermione huudahti ja osoitti Ginnyä. Ginny virnisti tytölle.
”Minä olen täyttänyt seitsemäntoista jo kaksi kuukautta sitten”, Tyttö sanoi. Hermione punastui ja pyöritti ensimmäisenä pulloa. Pullo osui Harryyn.
”Totuus vai Tehtävä?” Hermione kysyi.
Harry mietti hetken.
”Tehtävä”, Hän sanoi lopulta.
”Juokse rohkelikko käytävä läpi huutaen: Minä rakastan Ginnyä!” Hermione käski pirullisesti hymyillen.
”Nytkö?” Harry kysyi jäykistyen.
”Tietenkin nyt senkin pässinpää!” Hermione huudahti.
Harry nousi ylös ja katosi muotokuva-aukkoon.
Pian he kuulivat huudon:
”MINÄ RAKASTAN GINNYÄ! MINÄ RAKASTAN GINNYÄ!” Kaikki kolme purskahtivat nauruun. Tästä Harry ei selviäsi hengissä.
Pian he totesivat, että Harry oli herättänyt koko rohkelikko tornin huudollaan, sillä väkeä tuli oleskeluhuoneeseen.
”Mitä täällä tapahtuu?” Romilda Vane kysyi hieroen silmiään.
”Eipä juuri mitään. Me vain ollaan pullonpyöritystä”, Hengästynyt Harry sanoi.
Ginny suuteli Harrya hymyillen.
”Sinulla tosiaan on huono kunto”, Tyttö sanoi. ”Menkää takaisin nukkumaan”, Hän jatkoi rohkelikoille.
Hyvin pian oleskeluhuone tyhjeni ja lopulta jäljellä oli enää Harry, Ginny, Ron ja Hermione. Harry pyöräytti pulloa, joka osoitti Hermionea.
”Hahaa! Kosto elää!” Harry huudahti ilkikurisesti virnuillen.
”Sinun pitää mennä aamiaiselle samanlaisena, kuin heräät”, Harry keksi edelleen virnuillen. Hermionen suu loksahti auki.
”En ikinä!” Tyttö sanoi.
”Sitten yksi vaatekappale pois”, Harry sanoi. Hermione heitti sukkansa lattialle.
”Siinä teille…”, Tyttö mutisi pyörittäen pulloa, joka osui Ginnyyn.
”Hmm…”
”Sinä menet Tähtitorniin ja suutelet Grabbea”, Ron keksi. Ron oli juonut hiukan liikaa, joten hänen hoksottimet eivät oikein tehonneet. Harry nimittäin kävi Ronin kimppuun.
”Siinä loppui heidän ystävyys”, Ginny totesi Hermionelle katsellessaan poikien kamppailua.
”Sinä senkin….”, He erottivat Harryn kiukkuiset sanat.
”Okei, okei se oli vitsi!” Ron sanoi epätoivoissaan. Harry päästi Ronin irti.
”Hyvä”, Poika vain tokaisi.
”Tehdään jotain muuta”, Hermione sanoi.
”Kuten?” Ginny kysyi.
”Hmm…vaikka mennään nukkumaan!” Hermione ehdotti.
Kolmikko katsoi Hermionea järkyttyneenä.
”Älä luulekaan!” He sanoivat yhteen ääneen.
”Nyt keksin!” Ron huudahti lyöden kätensä yhteen.
”No neropatti?” Harry uteli.
”Mennään Tylyahoon!” Ron sanoi ja vilkaisi kahta nyt jo tyhjää Tuliviski pulloa.
”RON!” Hermione huudahti.
”Niin?” Ron kysyi härnäten.
”Minä en anna sinun juoda itseäsi humalaan!” Hermione sanoi vihaisena.
”Aaaa…Sinulla onkin tunteita minua kohtaan!” Ron huudahti iloisesti. ¨
Hermione punastui.
”Ron minä rakastan Dracoa!” Hän sanoi.
”Draco? Milloin olet sanonut Malfoyta Dracoksi?” Ron kysyi järkyttyneenä.
”Me…tuota…tavallaan…me”, Hermione änkytti punaisena.
”Te mitä? Hermione kerro!” Ron, Harry ja Ginny sanoivat yhteen ääneen.
”Minä olen käynyt hänen kanssaan jo useasti…”, Hermione aloitti edelleen punaisena.
”Missä?!” Kolmikko kysyi.
”Harrastaako Hermione luutakomeroa?!” Harry kysyi virnistellen.
Hermione nyökkäsi.
”Sinä siis olet pettänyt minua!” Ron huusi naama punaisena ja ryntäsi poikien makuusaliin.
Hermionen poskille valuivat kyyneleet. Harry ja Ginny nousivat molemmat ylös ja menivät makuusaleihinsa osaamatta edelleen tehdä mitään.
Hermione oli polvistunut Ronin jättämän Tuliviski pullon viereen. Jääkylmät kyyneleet valuivat tytön poskia pitkin. Kaikki onnellinen ja hyvä oli jättänyt taakseen vain Tuliviski pullon.
Luku 5.
Jälleen kerran näytti siltä, että Ron ja Hermione olivat ikuisesti vihoissa. Hermione hävisi aina oleskeluhuoneesta, kun Ron oli siellä. Harry epäili tytön menneen Malfoyn luokse. Hermionen ja Malfoyn suhdetta ei oltu vieläkään kunnolla paljastettu. Harry ja Ginny kunnioittivat Hermionen tunteita sen verran, etteivät kertoneet sitä. Ron taas ei pystynyt puhumaan siitä. Tosin Harry epäili, että Ron hautoi kostoa. Poika ei puhunut Harrylle eikä Hermionelle vaan pysyi omissa oloissaan.
”Mikä Ronia vaivaa?” Ginny kysyi Harrylta, kun he tekivät läksyjään suuren puun alla. Harry vilkaisi Ronin suuntaan. Ron istui nojaten puuhun ja tekemättä mitään.
”Kun tietäisi”, Harry sanoi ja rypisti otsaansa. ”Luulen, että hän hautoo kostoa”.
”Kostoa?” Ginny ihmetteli.
Harry nyökkäsi.
”Kostoa, siitä mitä Hermione teki hänelle”, Poika sanoi katse edelleen Ronissa.
”Siinä paha missä mainitaan”, Ginny huomautti ja katsoi Harryn olan yli. Harry kääntyi ja huomasi Hermionen kävelevän Malfoyn kanssa käsi kädessä. Hermione kikatti ja suukotti Malfoyta otsalle.
”Senkin hupsu”, He kuulivat tytön sanovan.
Samassa Ron nousi ylös ja käveli parin ohi sanomatta sanaakaan.
”Romilda!” Poika kiljaisi ja juoksi mustahiuksisen tytön luokse. Harry ja Ginny katsoivat hetken tilannetta. Ron jutteli Romilda Vanen kanssa, joka näytti iloiselta.
Hetken kuluttua Romilda hyppäsi Ronin kaulaan ja suuteli tätä innoissaan. Ron vastasi suudelmaan yhtä innoissaan. Kun pari irrottautui suudelmasta Harry näki Ronin heittävän Hermioneen pilkallisen hymyn. Hermione käänsi selkänsä ja käveli Malfoyn kanssa linnaa kohti.
Harry kääntyi Ginnyyn päin
”Olit oikeassa”, Tyttö kuiskasi ja suuteli Harrya.
”Ainahan minä”, Harry sanoi virnistäen.
”Joskus sinussa tosiaan on jotain Jamesia”, Ginny sanoi huokaisten. Harry vain virnisti ja haroi hiuksiaan erittäin Jamesmaiseen tapaan.
”Harry kiltti älä tee noin! Katso kuinka nuo kuolaavat sinun perääsi!” Ginny sanoi ja osoitti heidän lähellä olevaan tyttölaumaan, jotka tosiaan katsoivat Harrya, kuin kuolaten.
”Minä olen niin kuuluisa”, Harry sanoi. Hän oli tuskin ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun joku neljäsluokkalainen tyttö kiirehti hänen luokseen.
”Harry Potter, oletan”, Tyttö sanoi harvinaisen rohkeasti. Harry nyökkäsi hymyillen.
”Saanko nimikirjoituksesi?” Tyttö kysyi.
Harry hymähti, mutta kirjoitti nimensä tytön lappuun.
”Kiitos,” Tyttö sanoi ja kiiruhti pois.
Ginny näytti hapanta naamaa.
****
”Ron on totisesti ärsyttävä!” Hermione sanoi Dracolle.
”Hän on vain kateellinen”, Draco huomautti ja silitteli Hermionen hiuksia. He istuivat Tarvehuoneen lattialla poissa muiden inhottavilta katseilta.
”Entä miksi sinä tulit tänä vuonna Tylypahkaan?” Hermione kysyi.
”Minulta jäi viime vuosi hieman kesken”, Draco sanoi hymyillen Hermionelle.
”Niin taisi jäädä. Voldemortin helmoissa pyörimiseen”, Hermione sanoi tuhahtaen.
”Herm…Älä viitsi. Tiedät, että olen vaihtanut puolta”, Draco kuiskasi tytön korvaan.
”Hahah…Luuletko tosiaan, että sinä noin vain pystyt vaihtamaan puolta? Voldemortin kannattajia on vielä vapaalla!” Hermione sanoi.
”Herm…Ei viitsitä riidellä”, Draco sanoi anellen.
”Hetkinen… Sinähän halusit tappaa Dumledoren, jos oikein muistan?” Hermione sanoi.
”Hermione…”, Draco aloitti, mutta Hermione keskeytti sanoen:
”Sinä olet tehnyt minulle vaikka mitä pahaa näiden vuosien aikana. Olet sanonut minua kuraveriseksi, olet haukkunut minua ja minun ystäviäni. Nyt minä tosiaan ihmettelen, minkä takia
suostun olemaan sinun kanssasi!”
”Hermione… Minä myönnän olen ollut todella tyhmä. Ilkeä. Tein kaiken vain sen takia, koska rakastan ja tulen aina rakastamaan sinua”, Draco sanoi. ”Minä pyydän, anna minulle vielä yksi mahdollisuus. Jos epäonnistun saat sanoa ja haukkua minua, niin paljon kuin haluat.”
Hermione mietti hetken.
”Hyvä on. Mutta vain yksi mahdollisuus Draco”, Hän sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Draco suuteli häntä.
”Kiitos”
*****
Hermione istui järven rannalla. Hän nojasi puuta vasten ja luki. Ei ollut mitenkään ihmeellistä siinä, että Hermione Granger istui lukemassa. Mutta oli ihmeellistä, jos näki Hermionen istuvan ulkona lukemassa. Kukaan ei vain tajunnut, että Hermione tahtoi omaa rauhaa. Hän ei kestänyt pahoja mulkaisuja tai juorujen kuulemista. Sitä paitsi kello oli kuusi ja ilta oli kaunis. Kuka tahansa haluaisi lähteä kuutamoiltana järven rantaan lukemaan, jos vain oli mahdollisuus. Niinpä niin. Usealla oli muutakin tekemistä kuutamoiltana, Hermione ajatteli katsellessaan huispauskentälle, jossa välkkyi rohkelikkojen punaiset kaavut.
Harry oli ilmeisesti päättänyt pitää rohkelikot kauan harjoituksissa, sillä kello oli jo puoli kahdeksan kun he lähtivät kentältä.
”Hei Hermione”, Hermione kuuli Ginnyn äänen takanaan.
”Hei,” Hän tervehti kääntymättä tyttöön päin.
”Miksi sinä istut täällä yksinäsi?” Ginny kysyi.
”No ei oikein ole muutakaan tekemistä”, Hermione sanoi katsomatta vieläkään ystäväänsä.
”Älä valehtele”, Ginny sanoi.
Hermione huokaisi.
”Kuinka hyvin tunnet minut?” Hän kysyi.
”Niin hyvin, että tiedän milloin valehtelet”, Ginny sanoi ja istuutui Hermionen viereen.
”Eikö sinun pitäisi olla Harryn kanssa?” Hermione kysyi.
”Älä vaihda puheenaihetta, sinä olet nyt tärkeämpi”, Ginny sanoi kuiskaten.
”Okei. Minä vain…On niin yksinäistä. Vain sinä ja Draco välitätte minusta”, Hermione sanoi ja hänen poskelleen valui kyynel.” Tai siis minä tiedän, että tein väärin kun petin Ronia, mutta olisi hauskaa olla taas ystävät” Hän jatkoi ja yritti hymyillä kyynelien keskeltä, missä hän kuitenkin epäonnistui. Ginny kietoi kätensä Hermionen ympärille.
”Minä puhun Ronille ja Harrylle”, Hän lupasi hymyillen. ”Tule nyt. Kohta alkaa varmasti sataa ja me kastutaan jos ei mennä sisälle nyt. Sitä paitsi minä en halua vilustua, sillä Harry tappaisi minut jos en pääsisi seuraavaan otteluun” Hän jatkoi edelleen hymyillen.
”Hyvä on. Suostun menemään sisälle, mutta Ronia en tapaa”, Hermione sanoi ja nousi ylös.
Hetken kuluttua he kävelivät yhdessä linnan autioita käytäviä, kohti rohkelikkojen oleskeluhuonetta. Kumpikin oli märkiä, sillä sade oli ehtinyt yllättää heidät ennen kuin he pääsivät turvallisesti linnaan.
”Minua paleltaa”, Hermione valitti.
”Oma moka”, Ginny sanoi virnistäen Hermionelle ilkikurisesti. Hermione tökkäisi häntä olkapäähän.
”Sinä olet ilkeä. Mennään syömään”, Hän sanoi. He saapuivat iloisesti hymyillen Suureen Saliin, jossa hurrattiin taas.
”Minua alkaa kyllästyttää tämä”, Hermione puhisi Ginnylle.
”Ai se, että sinä saat niin paljon huomiota?” Ginny varmisti.
Hermione nyökkäsi.
”Kaiken kukkuraksi minä hukkasin helmilaukkuni”, Hän sanoi vihaisesti.
”Helmilaukun?” Ginny kysyi ihmeissään. Kaikki eivät tienneet, että Hermionella oli helmilaukku jossa hän oli taistelun aikana pitänyt kirjojaan.
”Niin. Siellä olivat kaikki minun kirjani ja nyt se on hukkunut!” Hermione sanoi vihaisesti.
”Älä välitä,” Ginny lohdutti ja meni syömään.
Hermione naurahti ennen kuin meni hänkin syömään.
Luku 6.
Harry Potter kuorsasi omassa pylvässängyssään. Kaikki tuntui taas rauhalliselta. Paitsi mitähän hän oli siihen sanomaan? Hän ei koskaan ollut tuntenut elävänsä rauhallista elämää. Ei koskaan.
Harry oli velho ja kaiken lisäksi vielä kuuluisa sellainen. Hän oli tavannut Lordi Voldemortin suurimman pimeyden velhoista jo kahdeksan kertaa. Ensimmäisen kerran hän oli tavannut edellä mainitun velhon yksivuotiaana, jolloin hänen äitinsä ja isäpuolensa olivat kuolleet. Toisen kerran hän tapasi Voldemortin ollessaan yksitoistavuotias. Ja sen jälkeen hän oli tavannut pimeän velhon kerran vuodessa.
Mutta nyt kaikki oli toisin. Voldemort oli tuhottu ja Harry sai elää taas ihan normaalia elämää. Harrylla oli edessään toinen mahdoton tehtävä. Hänen piti kosia Ginny Weasleyta. Harryn ei pitänyt. Hän halusi kosia Ginnyä.
”Harry! Nouse ylös jo!” Ron Weasley, Harryn paras kaveri ja Ginny Weasleyn veli.
”Älä jaksa. Anna minun nukkua!” Harry mutisi unisesti. Hän ei todellakaan jaksanut nousta kukonlaulun aikaan lauantaina.
”Harry kello on jo kymmenen ja meillä on…”, Ronin lause jäi kesken sillä Harry ponkaisi ylös sängystään ja paineli suihkuun. Ron pudisteli päätään Hermionelle, joka seisoi hänen vieressään.
”Hermione voisitko poistua, että saan huispauskaavun päälleni?” Harryn ääni kysyi suihkusta. Puolen tunnin päästä pelattaisiin ensimäistä huispausottelua Rohkelikko, vastaan Korpinkynsi.
Tasan vartin päästä olivat kaikki rohkelikon pelaajat huispauskaavuissaan ja odottivat Harryn kannustus puhetta. Siis rohkelikkojen huispausjoukkueeseen kuului:
Harry Potter- Etsijä, kapteeni.
Ginny Weasley- Jahtaaja.
Ron Weasley- Pitäjä.
Dean Thomas- Jahtaaja
Jessica Wenselton- Lyöjä.
Peter Ziukus- Lyöjä.
Valtteri Wenselton- Jahtaaja.
”No niin joukkue. En viitsi toitottaa mitään, sillä meitä odotetaan jo, mutta onnea peliin! Riittää, että kaikki tekevät parhaansa!” Harry sanoi.
Joukkue panivat kätensä yhteen ja huusivat:
”Me voitetaan!”
He nousivat luudillensa ja lensivät korkeuksiin. Jostain yläilmoista kuului Neville Longomtomin ääni:
”Siinä saapuu rohkelikkojen joukkue! Potter, Weasley, Weasley, Thomas, Wendelson, Ziukus, Wendelson! Kaikkien aikojen paras joukkue, jota johtaa Harry Potter!” Nevillen sanat hukkuivat luihuisten ja korppinkynsien buuaksiin.
”Ja siinä tulee korpinkynsien joukkue!” Neville huusi.
Harry hymähti hiukkasen. Neville, oli Neville, ja hän kanatti rohkelikkoa.
”Haluan kaikilta rehtiä peliä!” Matami Huiski sanoi yläilmoissa lentäville pelaajille.
Peli alkoi ja Harry tähysti sieppiä. Vähän väliä hän vilkaisi korpinkynnen etsijää. Mutta toinenkaan ei löytänyt, sitä mitä hän etsi.
Yhtäkkiä Harry syöksyi kohti rohkelikkojen maalisankoa. Hän oli nähnyt siepin, ja korpinkynnen etsijä lensi epätoivoissaan Harrya kohti.
”Harry Potter on nähnyt siepin! Saako hän sen?” Nevillen ääni kysyi huutaen. Harryn kädet kiertyivät siepin ympärille ja he olivat voittaneet!
Rohkelikkojen joukkue kiertyi hänen ympärilleen, mutta ensimmäiseksi ehti Ginny, joka suuteli Harrya.
”Kiitos!” Tyttö kuiskasi Harryn korvaan. Harry hymyili ja puristi sieppiä entistä enemmän.
”Tule Harry! Juhlat!” Dean Thomas sanoi.
Hetken päästä Harry saapui rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen, jossa hurrattiin. Hermione Granger ja Ron Weasley tulivat hänen luokseen.
”Harry me haluttiin hyvittää sinulle jotenkin se kaikki, mitä sinä olet tehnyt Tylypahkan ja Velhomaailman hyväksi”, Ron sanoi hymyillen Harrylle.
”Te olette siis väleissä?” Harry kysyi.
”Ai me? Joo mutta tämä on sinun hyväksi. Kysyttiin Kalkarokselta lupaa siihen ja hän suostui. Ihme kyllä. Väistykää!” Ron lisäsi ja rohkelikot tekivät tilaa seinälle.
Harryn hämmästykseksi seinällä riippui hänen oma kuvansa. Kuva hymyili ja vilkutti.
”Kiitos”, Harry sanoi kaikille yleisesti.
”Ja nyt juhlitaan!” Seamus ehdotti hymyillen.
Luku 7.
Harry heräsi seuraavana aamuna aikaisin. Oli kulunut tasan viikko siitä, kun he olivat voittaneet korpinkynnen. Kalkaros katsoi Harrya usein. Harry ei ollut varma oliko katseessa ylpeyttä vai rakkautta. Joka tapauksessa se oli ihan sama asia. Harry ei osannut sanoa Kalkarosta vieläkään ”isäkseen” se tuntui niin oudolta. Kun oli monta vuotta luullut, että hänen isänsä oli James. Ja se olikin Kalkaros.
”Harry, oletko kunnossa?” Hermionen ääni kysyi huolestuneena. Harry kohotti katseensa ja huomasi kalpean ja väsyneen oloisen Hermionen. Hän oli itse työntänyt Hermionen pois ja nyt Hermione kysyy häneltä oliko hän kunnossa. Hän tunsi olevansa ilkeä Hermionelle. Tietenkin Hermione sai seurustella kenen kanssa tykkää ja Harry myös. Miksi hän oli ollut niin typerä?
”Harry?” Hermione kysyi huolestuneena edelleen.
”Mitä?” Harry kohotti katseensa ystäväänsä. Hermionella oli kyyneliä silmissä ja hänen kasvonsa olivat kalpeat.
”Oletko sinä kunnossa?” Hermione kysyi. ”Olet ollut niin outo…tai siis…poissaoleva tänään”, Hermione jatkoi.
”Oletko sinä kunnossa?” Harry kysyi.
Hermione nyökkäsi.
”Luulisin.”, Tyttö sanoi epämääräisesti ja pyyhki kyyneliään.
”Tiedätkö, voisit puhua Ronille”, Harry ehdotti kiertelemättä.
”Joo kai. Mutta hei oletko sinä kunnossa?” Hermione kysyi jo kolmannen kerran.
Harry huokaisi.
”Kai minä olen”, Hän sanoi katsomatta Hermioneen.
”Älä selittele. Mietitkö vieläkin Kalkarosta?” Hermione kysyi.
Harry nyökkäsi osaamatta sanoa sanaakaan.
”On vain niin outoa. Tai siis…kun hän katsoo, mutta ei juttele”, Harry sanoi ja tunsi kyynelien valuvan poskilleen.
”Tunnet todella jotain häntä kohtaan”, Hermione totesi.
Harry nyökkäsi taas.
”Voisit mennä puhumaan hänelle”, Hermione ehdotti suoraan.
Harry huokaisi syvään.
”Hyvä on. Sinä menet puhumaan Ronille ja minä Kalkarokselle”, Harry sanoi virnistäen ensimäistä kertaa pitkään aikaan.
Hermione näytti kauhistuneelta.
”Mitä minä Ronille sanoisin?” Hän kysyi hädissään.
”Hassua. Sama kysymys on minunkin päässäni. Voisit sanoa hänelle, että tykkäät hänestä ystävinä, mutta hän ei saa alkaa toivoa mitään.” Harry ehdotti.
”Yleensä minä puhun tunneasioista”, Hermione huomautti lähes huvittuneena.
”Kuule, minä tunnen Ronin. Hän antaa sinulle anteeksi jos vain menet puhumaan hänelle”, Harry sanoi ja nousi ylös.
”Minne sinä menet?” Hermione kysyi.
”Minä menen hakemaan näkymättömyysviittaa”, Harry sanoi huokaisten.
”Minkä takia?” Hermione kysyi.
”Jos minä kerran menen Kalkaroksen luokse,niin kai minä sentään viitan tarvitsen” Harry sanoi väsyneesti.
”Ei, Harry älä…” Hermione aloitti.
”Mitä älä?” Harry kysyi kimpaantuneena.
”Älä mene tänään. Huomenna”, Hermione kuiskasi.
”Ei, Herm tämä on pakko tehdä tänään”, Harry kuiskasi takaisin ja lampsi poikien makuusaliin.
”Ron!” Hän kuiskasi hiljaa. Oli jo ilta ja kello oli paljon.
”Niin?” Punapäinen poika kysyi Harryn viereisestä sängystä.
”Hermione on oleskeluhuoneessa ja hänellä on sinulle asiaa,” Harry vastasi kuiskaten ja penkoi samalla matka-arkkuaan.
”Minne sinä olet menossa?” Ronin ääni kysyi hänen yläpuoleltaan.
”Kalkaroksen luokse,” Harry vastasi madaltaen ääntään kuiskaustakin pienemmäksi. Hän halusi olla varma ettei kukaan vahingossakaan kuulisi, mitä hän sanoi.
”Selvä. Onnea matkaan”, Ron kuiskasi kun Harry veti viitan päälleen.
”Jutteletko Hermionen kanssa?” Harryn ääni kysyi edelleen kuiskaten.
Ron nyökkäsi.
”Kai minun on pakko”, Poika kuiskasi.
Harry käveli autiota Tylypahkaa pitkin. Häntä melkein pelotti.
Kun hän oli Kalkaroksen ovella hän huokaisi syvään ja koputti.
”Sisään”, Kalkaroksen hiljainen ääni sanoi. Harry veti viitan pois päältään ja aukaisi oven.
”Mitä oikein ajattelet?” Oli Kalkaroksen ensimmäinen kysymys. Harry ei osannut vastata.
”Harhailet ympäri Tylypahkaa! Mitä, jos sinut erotettaisiin? Mitä minä sitten tekisin? Miten voisin olla varma siitä, että sinä olet turvassa?” Kalkaros kysyi korottaen ääntään.
”Halusin vain jutella”, Harry sanoi pienellä äänellä.
”Jutella! Me voimme jutella päiväsaikaan, mutta sinä ryntäät tänne silloin kun sinun pitäisi olla sängyssä nukkumassa!” Kalkaros sanoi.
”En voi tulla päiväsaikaan”, Harry sanoi kovempaa.
”Ja mikset?” Kalkaros sylkäisi sanat suustaan.
”Koska minun pitää lukea ja harjoitella huispausta”, Harry sanoi.
Kalkaros naurahti hiljaa.
”Tosiaan. Lukea”, Hän sanoi. Harry virnisti.
”Niin.”, Hän sanoi.
”Hyvä on. Jutellaan nyt. Onko sinulla ongelmia?” Kalkaros kysyi.
Harry ei tiennyt, mitä sanoa.
”Muista, Harry, että voit aina tulla juttelemaan minun kanssani. Mistä tahansa”, Kalkaros sanoi.
Harry huokaisi syvään. Kaikesta hän ei voinut jutella. Hän ei voinut puhua Kalkarokselle Voldemortista. Kuinka hän pelkäsi, että Voldemort pääsisi jotenkin vielä valtaan.
”Harry minä en kestä katsella sinua tuollaisena. Puhu minulle”, Kalkaros kuiskasi.
Harry huokaisi taas syvään.
”Minä pelkään”, Hän sanoi lopulta hyvin hiljaa.
”Mitä sinä pelkäät?” Kalkaros kysyi hiljaa.
”Että hän palaa takaisin. Että Voldemort palaa”, Harry sanoi.
”Hän ei palaa”, Kalkaros sanoi. ”Sinä tuhosit hänet. Näit sen itsekin. En voisi olla enempää ylpeämpi sinusta”, Hän jatkoi hymyillen.
”Mutta jos joku hänen kannattajistaan saa jotenkin vihiä siitä, että…” Harry jatkoi melkein hädissään.
”Rauhoitu. Hän ei palaa. Minä olen varma siitä. Me olemme nyt kaikki turvassa”, Kalkaros sanoi rauhallisesti. ”Pimeän lordi oli suuri velho, mutta edes hän ei tule takaisin. Jos hän olisi tullut takaisin olisi myös Lily Evans. Eikä hän palaa,” Mies jatkoi ja käänsi päänsä.
”Oletko aivan varma Sev?” Harryn takaa kuului naisen ääni. Harry ja Kalkaros kääntyivät molemmat ympäri. Takan luona seisoi punatukkainen nainen. Nainen, jolla oli Harryn silmät.
”Äiti”, Harry kuiskasi.
”Harry lapseni...”, Lily sanoi kuiskaten. Harry juoksi äitinsä luokse ja halasi tätä. Kalkaros tuli Harryn perässä ja pian koko perhe halasi toisiaan iloisena siitä, että he olivat jälleen yhdessä.
Luku 8.Harrylle sattuu ja tapahtuu.
Halauksien jälkeen perhe palasi tosi asiaan.
”Miten sinä, Lily, pääsit takaisin?” Kalkaros kysyi uteliaana.
Lily vain virnisti iloisesti.
”Voldemortin iskeässä tappokirouksen Harryyn ja Harryn iskeässä takaisin aseistariistunta loitsu me –Voldemortin uhrit- saimme päättää halusimmeko takaisin. Minä halusin, mutta James ei halunnut”, Hän sanoi käsivarsi yhä Harryn ympärillä.
Kalkaros kietoi kätensä Lilyn ympärille ja suuteli naista. Pitkään ja hartaasti. Kunnes he viimein irrottautuivat toisistaan.
”Nyt Harry menee takaisin nukkumaan ja minä lähden,” Lily sanoi.
”Minne sinä menet?” Harry kysyi hiljaa.
”Kotiin. Vanhempieni luokse.”, Lily sanoi.
”Lily…”, Kalkaros aloitti.
”Niin?” Lily kohotti katseensa Kalkarokseen.
”Sinun vanhempasi kuolivat.”, Kalkaros sanoi hiljaa.
Lilyn kasvot kalpenivat. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään.
”Milloin?” Lily kysyi kuiskaten.
”Pari vuotta sitten”, Kalkaros kuiskasi.
”Vie minut heidän haudalle”, Lily pyysi .”Harry…”, Hän jatkoi. ”Me näemme vielä. Minä lupaan sen”, Nainen sanoi.
Harry nyökkäsi. Hän otti näkymättömyysviittansa ja lähti. Sanomatta vanhemmilleen enää sanaakaan. Hän vain lähti.
”Siis MITÄ?” Ron melkein huusi seuraavana iltana. ”Hän siis vain palasi? Noin vain!” Ron jatkoi.
Harry nyökkäsi. Hän oli juuri kertonut Ronille ja Hermionelle (jotka olivat taas ystävät) Lilystä.
”Mutta miten?” Hermione kysyi.
”Hän sanoi meille, että kun Voldemort iski tappokirouksen minuun ja minä torjuin sen aseistariisunnalla he saivat päättää heräävätkö eloon vai eivät. Äiti halusi, mutta James ei,” Harry sanoi katsellen ikkunaa.
”Mutta eihän niin ole voinut tapahtua,” Ron sanoi realistisena.
Hermione mulkaisi Ronia ja kietoi kätensä Harryn ympärille.
”Voi Harry sinä olet varmasti ihan hermostunut”, Tyttö mutisi.
Samassa Ginny tuli heidän luokseen ja Hermionen kädet valahtivat alas. Ginny ei kuitenkaan sanonut mitään, meni vain Harryn luokse ja suuteli tätä. Yhtäkkiä siinä oli myös Romilda, joka oli Ronin tyttöystävä.
”Hei, kulta,” Tyttö sirkutti Ronille.
”Hei vaan. Kuule, minulla on Harryn ja Hermionen kanssa hieman juteltavaa. Tulisitko myöhemmin?” Ron kysyi hymyillen. Romilda käänsi katseensa Hermioneen ja irvisti.
”Ai, sinä olet paljon mielummin tuollaisen saastakasan kanssa kuin minun!” Tyttö huudahti.
Harry ja Ron ponkaisivat molemmat seisomaan ärtyisinä.
”Kuule, miksi sinä sanoit Hermionea?” He kysyivät yhteen ääneen.
”Ihan saastakasaksi, koska sellainen hän on! Kuraverinen!” Romilda kiljui.
”Pyydä Hermionelta anteeksi!” Ron huusi ja tähtäsi Romildaa sauvallaan. Koko oleskeluhuone katsoi kolmikkoa.
”Älkää…ihan totta tuo ei kannata,” Hermione mutisi, mutta pojat eivät kuuneleet häntä, sillä juuri silloin Harry taikoi Romildaan onnistuneen kokovartalolukon.
”Hei!” Romildan ystävä huudahti raivostuneena ja otti oman sauvansa taskustaan.
”Mitä?” Harry kysyi.
”Minun ystävääni ei laiteta kokovartalolukkoa!” Romildan ystävä (jonka nimi oli Samantha) sanoi.
”Sori, laitoin jo”, Harry huikkasi ja kääntyi poispäin Samanthasta.
Ron nauroi ilkeästi ja sieltä täältä kuului myös naurua. Romilda oli selvästikin epäsuosiossa.
Vastustajaa ei kuitenkaan nujerrettu niin helposti. Harryn kääntyessä Samantha sai tilaisuutensa iskeä ja hän heitti Harryyn taian, jolloin Harry kaatui selälleen lattialle raajat levälleen ja silmät kiinni.
”Harry!” Ginny kirkaisi ja yritti tunkeutua joukon läpi. Harryn ympärille oli suuntautunut suuri joukko rohkelikkoja.
”Väistäkää!” Ginny kiljui shokissa.
”Väistä itse,” Joku kuudesluokkalainen rohkelikko sanoi.
”Kuule minä olen sentään Harryn tyttöystävä ja jollet sinä halua naamaasi lepakonräkäherjaa väisty!” Ginny sanoi raivostuen. Kuudesluokkalainen irvisti, mutta väistyi kuitenkin Ginnyn kohottaessa sauvansa. Ginny jatkoi samaan tapaan kunnes hän pääsi viimein Harryn luokse.
”Hakekaa Professori McGarmiwa!” Hän sanoi huolestuneena.
”Cindy lähti juurin hakemaan häntä,” Joku neljäsluokkalainen sanoi.
Ginny huokaisi helpotuksesta.
”Missä Samantha on?” Hän kysyi.
”En tiedä,” Muut rohkelikot vastasivat kuorossa. Samantha oli siis paennut.
”No niin rauhoittukaa ja selittäkää tilanne!” Professori McGarmiwan ääni sanoi Ginnyn takaa.
Ginny kääntyi ja näki sekä Professori McGarmiwan että pelokkaan näköisen neljäsluokkalaisen tytön, jonka nimeksi Ginny arvasi Cindyn.
”Harry on kuollut!” Joku poika huusi draamattisesti.
”Eipäs ole, senkin pöhkö!” Huusi tyttö pojan vierestä.
”Itse sinä niin sanoit!” Poika vastasi.
”Enpäs!” Tyttö väitti lehahtaessaan tulipunaiseksi.
”No niin rauhoittukaa nyt!” Professori McGarmiwa sanoi ja kuunteli Hermionen selontekoa.
”Haakekaa joku Professori Kalkaros!” Professori jatkoi.
Ron riensi hakemaan Kalkarosta kasvot kalpeina pelosta. Ginny ei pystynyt ajattelemaan mitään. Jos Harry oli…Hän ei voinut olla.
Luku 9. Ginny on huolestunut.
Harry oli viety sairaalasiipeen eikä hänen tilastaan tiedetty kukaan muu kuin Ron, Hermione ja Ginny. Samantha oli paennut heti kun Harry oli viety sairaalasiipeen.
Kalkaros oli toki myös huomioitava. Kalkaros oli poissaoleva ja hän kävi joka päivä poikansa luona sairaalasiivessä. Ginny oli hyvillään, että Harrylla oli joku huolehtivainen aikuinen vierellään.
”Minä en pysty lukemaan,” Hermione valitti ja paukautti kirjansa kiinni.
He olivat kaikki rohkelikko tornissa, jossa oli poikkeuksellisen levoton tunnelma. Suurin osa piti kamalaa mekkalaa, mutta myös hiljaisia löytyi.
”Minä menen sairaalasiipeen,” Ginny sanoi ja nousi.” Tuleeko joku mukaan?” Hän kysyi.
”Minä,” Ron sanoi heti. Hermione nyökkäsi ja niin kolmikko suuntasi sairaalasiipeen.
He olivat juuri astumassa sairaalasiiven ovesta sisään, kun heitä vastaan tuli Kalkaros ja punatukkainen nainen, jonka nimeksi Hermione ja Ron arvasivat heti Lilyn.
”Iltaa, Professori tulimme katsomaan Harrya,” Hermione sanoi.
”Iltaa vain. Herra Potter voi jo hiukan paremmin. Uskomme hänen selviytyvän,” Kalkaros sanoi.
”Mikä se kirous oli jonka Samantha loitsi Harryyn?” Ginny kysyi.
”Emme tiedä.,” Kalkaros sanoi teennäisen tyynesti. Ginny kuitenkin arvasi tämän olevan Harrysta huolissaan.
”Mutta Severus, keitä nämä ovat?” Lily kysyi.
”Hmm…aivan. Tässä ovat Hermione Granger –Kalkaros osoitti Hermionea- Ron Weasley –Kalkaros osoitti Ronia- ja Ginevra Weasley, joka on Harryn tyttöystävä,” Kalkaros sanoi.
”Ginny,” Ginny mutisi kasvot punaisina.
Lily nyökkäsi hymyillen kolmikolle. Ginny katsoi uteliaana naista. Tällä oli Harryn silmät sekä punaiset olkapäille asti ulottuvat kiharat hiukset. Kaunis nainen, Ginny ajatteli hiukan kateellisena.
Ginny, Hermione ja Ron astuivat sairaalasiipeen. Harry oli ainut ihminen siellä.
Ginny ryntäsi poikaystävänsä luokse heti, mutta Ron ja Hermione jäivät juttelemaan Matami Pomfreylle.
Harry makasi edelleen silmät kiinni.
”Harry, parane. Me tarvitsemme sinua!” Ginny kuiskasi. Häntä kylmäsi katsoa Harryn kalpeita kasvoja.
”Ginny,” Hermione kuiskasi. Hän kiersi kätensä Ginnyn ympärille ja Ginny painoi päänsä hänen rintaa vasten.
”En kestä katsoa häntä tuollaisena,” Hän kuiskasi.
”Minä tiedän. Minä tiedän, Ginny,” Hermione sanoi ja halasi Ginnyä lujasti.
”Hän ei saa kuolla!” Ginny valitti. ”Hän ei saa. Ei ainakaan nyt!”
”Miksei?” Hermione kysyi.
”Koska…,” Ginny aloitti.
”Kerro vain,” Hermione sanoi.
”Minä olen raskaana Harrylle,” Ginny sanoi lopulta.
Hermionen suu loksahti auki.
”Ginny, onko se totta?” Tyttö kysyi.
Ginny nyökkäsi.
”Minä…onneksi olkoon!” Hermione sanoi ja halasi Ginnyä. ”Tietääkö Harry?”
Ginny pudisti päätään väsyneesti.
”Juuri sen takia en halua hänen kuolevan,” Hän kuiskasi ja siirsi katseensa Harryyn.
Hän asteli Harryn vuoteen luokse ja istuutui. Harry ei saanut kuolla. Velhomaailma tarvitsi Harrya, Harryn vanhemmat tarvitsivat Harrya, Hän tarvitsi Harrya. Ja heidän lapsi. Kaikki tarvitsivat vapauttajaansa.
Ginny heräsi seuraavana aamuna, vailla muistikuvaa edellisen illan tapahtumista. Kun kaikki pyöri hänen mieleensä hän aloitti aamunsa kastelemalla tyynynsä kyynelillä. Jessica, hänen paras ystävänsä heräsi omasta sängystään.
”Voi Ginny,” Tyttö sanoi.
Ginny säpsähti ja pyyhki kyyneleensä.
”Jess, minä en halua Harryn kuolevan!” Hän sanoi.
Jessica hyppäsi vuoteestaan ja kietoi kätensä Ginnyn ympärille.
”Minä säälin sinua,” Hän kuiskasi.
”Älä sääli,” Ginny sanoi.
”Minun on pakko sääliä. Mieti nyt, sinä voit menettää poikaystäväsi ennen kuin hän edes saa tietää, että sinä olet raskaana,” Jessica sanoi.
Jessica sanoja seurasi hiljaisuus.
”Jess, minä haluan olla vähän aikaa yksin ja ajatella,” Ginny sanoi.
Jessica nyökkäsi ja meni suihkuun.
Ginny katsoi ulos ikkunasta, josta heijastui Tylypahkan huispauskenttä. Niin paljon onnellisia muistoja, hän mietti. Harry huutamassa rohkelikoille, Harry nostamassa huispauspokaalia, Harry taikomassa suojeliuksen, Harry makaamassa maassa nauraen hänelle, Harry suutelemassa häntä.
Ginnyn poskelle valui kyyneliä.
”Ginny,” Jessican ääni kuului taas. Ginny ei ollut edes huomannut tämän saapumista.
”Ginny, ota sinä tämä. Tarvitset sitä,” Jessica sanoi ja ojensi Ginnylle ohuen paketin.
Jessican mennessä aamiaiselle Ginny aukaisi paketin. Siellä oli pieni vihko, jossa luki Jessican käsialalla ”Ginnyn päiväkirja.”
Ginny hymyili ja sanoi ääneen:
”Kiitos Jessica.”
Luku 10
Luku 10. Häpeä voitettu
Kun Ginny astui Suureen Saliin kaikki käänsivät katseensa häneen. Hän tiesi, että useimmat säälivät häntä, toiset taas vihasivat. Ginny käveli rohkelikkojen pöytään, mutta etsi katseellaan Kalkarosta. Huomattuaan hänet, Ginny katsoi miestä suoraan silmiin ja hymyili surumielisesti. Hän olisi voinut, vaikka vannoa, että Kalkaroskin hymyili hänelle.
Kun Ginny oli istunut rohkelikkojen pöytään hän huomasi, että hänelle oli tullut kirje. Ginny aukaisi kirjeen hölmistyneenä ja luki:
Rakas Ginny,
Miten voit? Onko kaikki hyvin? Tiedämme Harrysta, ja olemme isäsi kanssa erittäin surullisia asian takia. Ensin Fred sitten Harry. Tosin Harrylla on vielä toivoa. Tuletko käymään joululomalla? Meillä on sinulle yllätys.
Äiti.
Ginny rutisti kirjeen taskuunsa ja katsoi Jessicaa. Häntä ei juuri nyt kiinnostanut äidin yllätykset.
”Onko kaikki hyvin?” Jessica kysyi osaaottavasti.
”Ei…,” Ginny aloitti, mutta juuri silloin McGarmiwa tuli hänen luokseen ja sanoi:
”Neiti Weasley, minulla on teille asiaa. Se koskee Harrya,” Professori sanoi.
Ginny ponkaisi ylös tuolistaan salamannopeasti.
”Voiko Harry paremmin?” Tyttö kysyi levottomana.
”Yöllä sattui yllättävä käänne ja herra Potter makaa nyt Pyhän Mungon sairaalassa,” Professori sanoi ja johdatti Ginnyn rehtorin kansliaan.
Ginnyn ilme värähti levottomasta pelokkaaseen. Harry makasi siis juuri nyt Pyhässä Mungossa ja taisteli hengestään.
”Saanko mennä katsomaan häntä?” Ginny kysyi kasvot kalpeana.
McGarmiwa katsoi Ginnyä hetken kuin säälien ja lopulta hän nyökkäsi.
”Olkoon menneeksi,” Professori sanoi.
Pian Ginny katsoi jo Harryn ruumista Pyhässä Mungossa. Harryn huoneessa ei ollut ketään. Oli vain he kaksi. Ginny ja Harry.
Ginny syöksyi Harryn luokse ja suuteli tätä. Harryn huulet olivat jääkylmät ja silmät katsoivat tyhjää.
”Harry…se olen minä. Minä olen tässä. Sinun tyttöystäväsi Ginny on tässä,” Ginny sanoi pojan korvaan.
Vaikka Gnny tiesi ettei Harrylle auttanut puhuminen, ei suuteleminen hän ei voinut tehdä mitään muuta. Ja hän halusi tehdä jotain. Vaikka se olisi turhaa. Vain se, että Harry itse päättäisi pysyä hengissä toisi hänet henkiin. Ja sen Ginny tiesi.
”Ginny…,” Kuiskaus kuului oven luota. Ginny kääntyi ja katsoi ovelle. Siellä seisoi Hermione Granger ja Ron Weasley.
”Mitä?” Ginny kysyi isoveljeltään.
”Lähdetäänkö jo?” Ron kysyi ja vilkaisi kalpeaa Harrya.
”Ei. Te voitte tehdä miten haluatte, mutta minä jään tänne,” Ginny sanoi ja kääntyi taas Harryyn päin.
”Ginny! Et sinä voi tänne yksin jäädä!” Ron sanoi.
”Tehkää kuten tahdotte, minä jään tänne,” Ginny toisti. Eihän hän yksin olisi. Hän olisi Harryn kanssa.
”Mutta-”, Ron aloitti vastalauseen.
”Ron, annetaan Ginnyn jäädä,” Hermione kuiskasi. ”Ginnyn kuuluu olla täällä.”
”Miten niin?” Ron kysyi jääräpäisesti.
”Koska se on myös Harryn,” Hermione sanoi viisaasti ja Ginny virnisti, sillä hän ymmärsi mitä tyttö tarkoitti. Mutta Ron ei.
”Mikä on myös Harryn?” Ron kysyi.
”Se, joka on tässä huoneessa, mutta pysyy vielä jonkin aikaa piilossa,” Hermione sanoi hymyillen. ”Ginny ei ole täällä yksin. Heitä on kolme,” Tyttö jatkoi.
”Mitä sinä tarkoitat?” Ron kysyi.
”Heitä on kolme,” Hermione toisti ja hymyili yhä. Tyttö tarttui Ronia kädestä kiinni ja raahasi hänet pois huoneesta.
Ginny hymyili ja otti laukustaan Jessican antaman vihon.
Rakas Päiväkirja, Tyttö aloitti.
Olen tällä hetkellä Harryn luona Pyhässä Mungossa. Haluaisin niin kovasti nähdä Harryn silmät ja huulien huokaavan ”Minä rakastan sinua.” Tiedän, että se on tällä hetkellä mahdotonta, mutta toivon niin. Harrylla on kauniit silmät.
Tapasin Harryn äidin- Lilyn. Hän oli oikein mukava ja pidän hänestä paljon. Hänellä on punaiset hiukset ja Harryn silmät. Lilyn silmät olivat kyllä enemmän punaiset kuin vihreät. Varmaan itkemisestä.
Minun teki niin kovasti kertoa Harrylle lapsesta silloin kun hän oli terve, mutta en saanut sanoja pois suustani! Nyt häpeän sitä etten ole kertonut.
Rakkaudella
Ginny.
Ginnyn silmät täyttyivät kyynelistä. Hän ei kestänyt enää. Hän ei halunnut itkeä nyt. Hän halusi olla vahva, jotta olisi Harryn rakkauden arvoinen, mutta hän ei pystynyt siihen. Hän ei pystynyt olemaan vahva, vaikka olisi kuinka halunnut.
”Ginny…” Hermionen kuiskaus sai Ginnyn heräämään. Hän oli nukahtanut Harryn vuoteen äärelle.
”Onko kaikki hyvin?” Hermione kysyi huolestuneena.
”Ei…Minä…Hermione nyt se tulee!” Ginny huudahti.
”Mitä? Nyt jo?” Hermione kysyi epävarmana. ”Oletko varma?” Tyttö jatkoi.
”Olen!” Ginny huudahti melkein vihaisesti.
Muutaman minuutin –ehkä jopa tunnin- päästä Ginny makasi Harryn vuoteen viereisellä vuoteella ja piteli pientä poikalasta sylissään.
”Hän on kaunis,” Hermione kuiskasi.
”Niin on,” Ginny sanoi. ”Harryn nenä ja suu,” Tyttö jatkoi.
”Sinun silmät,” Ron huomautti.
Ginny katsoi lasta lähempää ja huomasi, että Ron oli oikeassa. Pojan silmät olivat pähkinänruskeat.
”Olen tässä miettinyt, että tahtoisitko sinä Hermione sylikummiksi?” Ginny kysyi hymyillen.
Hermionen suu loksahti auki.
”Minäkö?” Tyttö kysyi. ”Luulin, että Ron…”
”Ron tulee toiseksi kummiksi,” Ginny sanoi iloisesti.
”Joo ilman muuta,” Hermione ja Ron sanoivat yhteen ääneen.
”Äiti ja isä ovat tulossa tänne,” Ron sanoi. ”Ja George.”
”George?” Ginny ihmetteli.
”Joo, hän haluaa nähdä siskonlapsensa,” Ron sanoi melkein nauraen.
Samassa ovi aukeni ja Rouva Weasley, Herra Weasley ja George astuivat sisään.
”Ginny! Oletko sinä kunnossa?” Molly kysyi heti.
”Minä voin ihan hyvin,” Ginny sanoi hymyillen. George tuli tytön vuoteen ääreen.
”Siinäkö hän on?” Poika kysyi.
”Joo,” Ginny sanoi ylpeänä.
”Mikä hänen nimekseen tulee?” George kysyi.
”En tiedä. Minun pitää puhua siitä Harryn kanssa, mutta jos minä saan päättää hänestä tulee Fred,” Ginny sanoi hymyillen Georgelle.
George vastasi hymyyn hiukan epävarmana.
”Oi kuinka suloinen vauva!” Molly huudahti ja vaati saada pitää poikaa sylissään.
”Hänellä on sinun silmät,” Arthur sanoi.
”Niin on,” Ginny sanoi. Hän ei saanut silmiään irti lapsestaan.
Parin viikon päästä Harrykin oli herännyt, mutta Ginny ei ollut vieläkään kertonut tälle lapsesta.
”Harry…,” Ginny kuiskasi.
”Niin rakas?” Harry kysyi hymyillen.
”Minä…Minä olin raskaana,” Ginny sanoi katsomatta Harryyn päinkään.
”Olit?” Harry kysyi kummissaan.
”Niin. Olin. Mutta en ole enää. Hän syntyi noin kaksi viikkoa sitten,” Ginny sanoi hymyillen.
”Onko minulla lapsi?” Harry kysyi ihmeissään.
”On. Hän on nyt isän ja äidin luona, mutta tuon hänet tänne vaikka huomenna,” Ginny sanoi katsomatta vieläkään Harrya silmiin. Häpeä oli voitettu. Hän oli kertonut kaiken.
Harry huokaisi ja sanoi:
”Ainakaan et salannut sitä minulta yhtätoista vuotta,”.
Luku 11
Luku 11. Ristiäiset
Harry hymyili ylpeänä pienelle poikavauvalle, joka oli Ginnyn sylissä.
”Hänellä on sinun silmäsi,” Hän kuiskasi Ginnylle, joka hymyili.
”Niin sanovat kaikki. Minkä annamme nimeksi?” Ginny kysyi.
”Hmm…Sirius Fred Kalkaros?” Harry ehdotti vinosti hymyillen.
”Vai Fred Sirius Kalkaros?” Ginny kysyi.
”Hyvä on. Hän on siis Fred Sirius Kalkaros,” Harry sanoi ja otti poikansa syliinsä.
Samassa Hermione astui sisään Kotikolon olohuoneeseen ja kysyi:
”Joko olette päättäneet nimen?”
”Joo. Hän on Fred Sirius Kalkaros,” Ginny sanoi melkein nauraen.
Hermione hymyili.
”Ihana nimi”, Hän totesi ja silitti kummipoikansa päätä. ”Milloin on ristiäiset?” Tyttö kysyi vielä.
”Huomenna tai ylihuomenna”, Ginny sanoi hymyillen ylpeästi.
Seuraavana aamuna Kotikolo oli lievästi ilmaistuna täynnä. Vieraita oli ihan hirveästi. Harryn vanhemmat, Ginnyn koko perhe ja molempien tuttavat ja ystävät.
”Nyt se alkaa,” Ginny kuiskasi Harryn korvaan.
Harry nyökkäsi, hän aukaisi oven ja astui tupaten täyteen olohuoneeseen.
Nuori noita alkoi puhua:
”Olemme kokoontuneet tänä syyskuisena lauantai-iltana tänne Weasleyn perheen taloon, sillä luoksemme on tullut pieni poikalapsi. Poikalapsi, jolla on oma tehtävä maailmassa, poikalapsi, joka tulee rakastamaan ja kunnioittamaan vanhempiaan.”
Harry kääntyi Ginnyyn päin ja huomasi, että tällä oli kyyneleet silmissä. Hän kietoi oikean kätensä tulevan vaimonsa ympärille. Ginny kohotti Harryn katseen ja hymyili tälle, Fred tiukasti sylissään.
”Täten annan tälle poikalapselle nimeksi Fred Sirius Kalkaros,” Noita sanoi. Hän laski märän kätensä pienen pojan päälle ja kasteli sillä Fredin pään.
Fred Sirius Kalkaros. Heillä oli oma poika.
Hermione hymyili Harrylle, ja kun Harry katsoi vieraita lähempää hän huomasi jokaisen katseessa saman onnen ja hymyn.
Ron käveli hitaasti Harryn luokse myös hymyillen.
”Vai Fred Sirius Kalkaros, kivan nimen olet pojallesi keksinyt kamu,” Hän sanoi melkein nauraen.
”Missä George on?” Ginny kysyi. “Näitkö hänen ilmettään?” Nainen jatkoi.
”Jep. Hän oli kuin puulla päähän lyöty,” Ron sanoi ja purskahti nauruun.
”Harry!”
Harry kääntyi ja näki Lilyn ja Kalkaroksen, jotka hymyilivät molemmat.
”Te ehditte kuitenkin,” Hän sanoi hymyillen vanhemmilleen. Lilyllä ja Kalkaroksella oli ollut molemmilla kiireitä.
”Nipin napin,” Lily huokaisi ja heilautti punaiset kiharansa selän taakse. ”Kylläpä on suloinen poika, ihan samanlainen, kuin Harry,” Hän jatkoi ja virnisti.
Lily otti pojanpoikansa syliinsä.
”Kummalista, me olemme nyt isovanhemmat vai mitä Severus?” Hän sanoi ilkikurisesti.
”Älä sano sitä, tuntuu kuin olisin jokin vanhuudenhöppänä,” Harryn isä sanoi irvistäen.
”Tiedän, sen takia sanoinkin sen,” Lily sanoi ja virnisti uudelleen.
”Lily!” Severus sanoi muka loukkaantuneena.
Harry, Ginny ja Ron nauroivat.
*****
”Ginny, missä pikku Fred on?” Molly kysyi myöhemmin, kun Ginny saapui väsyneen näköisenä olohuoneeseen.
”Fred on Harrylla,” Tyttö sanoi. ”Omituista, miten pienen pojan hoitaminen tekee väsyneeksi,” Hän jatkoi.
”No ainakin tiedät, miltä äidistäsi tuntui, kun hän oli vielä seitsemännen lapsen äiti, sinulla on vain yksi,” Arthur sanoi.
”Älä jaksa, isä. Harry, mihin veit Fredin?” Ginny kysyi Harrylta.
”Fred on äidin luona,” Harry mutisi ja istuutui Ginnyn viereen sohvalle.
”Milloin te menette naimisiin?” Ron kysyi. Hän oli juuri tullut huispaamasta.
”Ensi kesänä,” Ginny vastasi ja hymyili Harrylle.
Harry huokaisi syvään. Kylläpä tavallisessakin elämässä tapahtuu paljon, hän mietti. Mutta ainakin Voldemort on poissa.
Niinhän hän silloin luuli.
16 Vuotta myöhemmin
Viisihenkinen perhe liikkui huomaamattomasti laiturilla 9 ja ¾ osaa. Tai ainakin melkein huomaamattomasti, sillä pian kuului ääni:
“Emme me ole luihuisia!”
“Kyllä te ihan hyvin voitte olla,” Fred Sirius Kalkaros kiusasi kaksosia.
“Minä en ainakaan ole,” Jessica Lily Kalkaros sanoi.
“Enkä minä,” Sirius Fred Kalkaros sanoi itkun partailla.
“Lapset, lopettakaa jo. Muistattehan että isoisäkin oli luihuinen,” Harry sanoi huokaisten.
Siriuksen ja Jessican katseet kirkastuivat.
“Niinpä, Fred!” Molemmat sanoivat yhteen ääneen.
“Mutta suurimmalla todennäköisyydellä teistä tulee luihuisia,” Kuusitoistavuotias isoveli härnäsi.
“Lopeta jo, Fred,” Ginny sanoi.
“Hyvä on,” Fred tuhahti ja halasi isäänsä ja äitiään.
“Ole kunnolla, Kirjoittele, Älä joudu vaikeuksiin…,” Hänen isänsä aloitti.
“Just joo, isä. Tuo oli aika huono vitsi,” Fred sanoi.
“Ei se ollut vitsi,” Harry sanoi, mutta virnisti itsekin. “Katsokaas, Malfoyt ovat tuolla!” Hän jatkoi.
Neljän hengen ryhmä nimittäin saapui juuri heitä kohti.
“Hei, Harry,” Hermione sanoi ja halasi vanhaa ystäväänsä.
“Hei, Herm. Miten teillä menee?” Harry kysyi.
“Hyvin. Tulimme saattamaan Scorpiuksen ja Rosen kouluun,” Hermione sanoi.
“Jess! Ihana nähdä,” Rose sanoi ja halasi yksitoistavuotiasta tyttöä. “Joko jännittää?” Hän kysyi.
“Joo. Fred väittää että minä joudun luihuiseen,” Jessica sanoi.
“Et joudu. Tulet varmana Korpinkynsiin minun kanssani,” Rose sanoi ja loi Frediin murhaavan katseen.
“Rosie, Mukava nähdä,” Fred sanoi ja syöksyi tytön luokse huomattuaan tämän vasta nyt.
“Älä jaksa, Freddie,” Rose tuhahti. “Miksi sinä valehtelet pikkusiskollesi?” Tyttö kysyi.
“Koska hän joutuu luihuisiin,” Fred rallatteli.
“ENPÄS!” Jessica karjaisi.
“Joudutpas!” Fred kiusoitteli.
“En.”
“Kyllä.”
“En.”
“Jessica ja Fred lopettakaa!” Ginny huudahti. “Tällaista tämä on koko ajan,” Nainen sanoi Hermionelle ja Dracolle.
“Joo, ei käy kateeksi,” Draco naurahti. Hän oli vihdoin hyväksynyt Harryn ja Ginnyn ja heistä oli tullut hyviä kavereita keskenään.
Junan pilli vihelsi.
“Jess, Fred, Sirius, junaan!” Ginny huudahti ja halasi kaikkia kolmea yhtä aikaa.
“Jee…Me päästään Tylypahkaan!” Jessica ja Sirius alkoivat rallatella hypättyään junaan.
“Heippa, muistakaa kirjoitella!” Harry ja Ginny huudahtivat yhteen ääneen.
“Joo, joo!” Kalkaroksien kolmikko huusi.
“No niin, ipanat. Paras etsiä vaunuosasto teille,” Fred sanoi.
“Fred, älä sano meitä ipanoiksi,” Kaksoset sanoivat yhteen ääneen.
“Tulkaa nyt,” Fred sanoi ja raahasi arkkuaan junan käytävää eteenpäin.
Kolmikko löysi tyhjän vaunuosaston ihan junan päästä.
“Tämä kelpaa,” Fred sanoi ja nosti Jessican ja Siriuksen laukut matkatelineille.
“Minne sinä menet?” Jessica kysyi isoveljeltään.
“Junan keskivaiheelle, Leslie odottaa jo minua,” Fred sanoi ja häipyi.
“Kukakohan on Leslie?” Jessica kysyi kaksoisveljeltään.
“En tiedä. Mennäänkö kurkkimaan?” Sirius ehdotti virnistäen.
“Mennään vain,” Jessica sanoi.
Kaksoset löysivät nopeasti Fredin mainitseman vaunuosaston ja kurkistivat sisään.
Mikä näky! Siellä istui heidän ikioma isoveljensä nuoleskelemassa blondin kanssa.
“Yök,” Jessica kiljaisi kovaan ääneen.
“Jess, suu kiinni!” Sirius kuiskasi.
“Okei, Jess ja Sirius, pahuksen kakarat, tulkaa esiin,” Fred sanoi.
Jessica ja Sirius avasivat vaunuosaston oven ja astuivat syyllisen näköisinä veljensä eteen.
“Mitä te täällä teette?” Fred kysyi tiukasti.
“Katsellaan kun isoveljemme nuoleskelee jonkun kanssa,” Sirius sanoi.
“Teidän piti olla omassa vaunuosastossanne!” Fred sanoi vihaisena.
“Me olimmekin, mutta sinä unohdit antaa meille meidän eväät,” Jessica sanoi keksien nopeasti hätävalheen.
“Ai niin,” Fred muisti ja kaivoi arkustaan kaksosten eväät.
“Siinä. Ja nyt menette matkoihinne!” Isoveli sanoi ärtyneesti.
Kaksoset lähtivät.
“Anteeksi, he ovat idiootteja,” Fred sanoi Leslielle.
“Minusta he ovat ihania,” Leslie sanoi. “Mutta me varmaan aiheutimme heille iänikuisuuden trauman,” Tyttö jatkoi ja virnisti.
“Ihania? Hekö?” Fred kysyi.
Leslie nauroi.
“Moi, Fred. Me tullaan teidän seuraan,” Ovelta kuului.
“Ai moi, Jea ja Micke,” Fred sanoi.
Jea oli Ron Weasleyn ja Lavender Brownin esikoinen sekä Micke oli Neville Longomtomin ja Luna Lovekivan ainut lapsi.
“Jea ja Micke, tässä on Leslie. Leslie, Jea ja Micke,” Fred sanoi. “Jea on minun serkkuni ja Micken olen muuten vain tuntenut koko íkäni,” Poika jatkoi.
“Selvä. Hauska tutustua,” Leslie sanoi.
“Kuin myös. Fred eivätkös Jess ja Sirius tule tänä vuonna Tylypahkaan?” Jea kysyi.
“Joo, tulevat. Sirius ja Jess olivat ne kaksi jotka kävivät täällä,” Fred selitti Leslielle.
“Ai,” Leslie sanoi.
“He löysivät meidät nuoleskelemasta,” Leslie kertoi Mickelle ja Jeanille.
Kaksikko purskahti nauruun.
“Voin kuvitella heidän ilmeensä,” Micke sanoi.
“Oli se aika huvittavaa,” Leslie myönsi.
Samassa juna alkoi pysähtyä. Nelikko vaihtoi nopeasti koulukaapunsa päälle ja niin he hyppäsivät junasta ulos.
“EKALUOKKALAISET TÄNNE!” Kuului ääni ja Fred näki Jessican ja Siriuksen menevän Hagridin luokse.
“Moi, Hagrid,” Jessica sanoi.
“Ai, Harryn kaksosethan se siinä,” Hagrid sanoi. “Näytät ihan isältäs,” Jättiläinen sanoi osoittaen sanansa Siriukselle.
“Tiedän sen,” Sirius sanoi kyllästyneenä.
“Ja sä näytät ihan äidiltäs,” Hagrid jatkoi Jessicalle. “NO NIIN JOKO KAIKKI EKALUOKKALAISET OVAT TÄÄLLÄ? SITTEN MENOKSI!” Hagrid huusi ja hohdatti kaikki järvelle.
“Oho,” Sirius kuiskasi Jessicalle.
“Neljä yhteen paattiin!” Hagrid sanoi.
Jessica ja Sirius saivat veneseurakseen Scorpius Malfoyn ja tytön joka esitteli olevansa Emilia Thomas.
“Oletko sukua Dean Thomakselle?” Jessica kysyi heti.
“Kyllä. Olen hän on isäni,” Emilia vastasi ujosti.
“Minä olen Jessica Lily Kalkaros,” Jessica ilmoitti. “Ensimmäinen nimeni on äidin valitsema ja toinen nimeni on isäni äidin,” Tyttö jatkoi.
“Minä olen Sirius Fred Kalkaros,” Sirius kertoi.
“Hänen ensimmäinen nimi tulee isän kummisedän mukaan ja toinen äidin veljen mukaan. Meillä on myös isoveli, joka on kuudennella ja hänen nimensä on Fred Sirius Kalkaros,” Jessica sanoi.
“Minä olen Scorpius Hyperion Malfoy,” Scorpius sanoi heti kun sai suunvuoron.
“Kukaan ei tiedä mistä hänen toinen nimi tulee,” Jessica sanoi mietteliäästi.
“Eikä se minua kiinnostakaan,” Scorpius tuhahti.
“Minua ainakin kiinnostaa. Minun ensimmäinen nimeni on äidin parhaan ystävän mukaan,” Hän sanoi ylpeänä.
“Jess, me tiedetään se jo,” Sirius sanoi.
“Minä kerroinkin sen Emilialle,” Jessica vastasi veljelleen.
“TÄN KURVIN TAKAA NÄKYY TYLYPAHKA!” Hagrid huusi.
Nelikko keskeytti juttelunsa ja jokainen katsoi suu ammollaan Tylypahkaa, joka oli todella kaunis rakennus.
“Ihana. Nyt minä ymmärrän, miksi se tuntui isästä kodilta,” Jessica sanoi.
“Miten niin?” Sirius kysyi.
“Se houkuttelee luokseen,” Jessica kuiskasi.
“Ääh puhu niin että muutkin ymmärtävät,” Sirius tuhahti.
“Minähän puhun,” Hänen kaksoissiskonsa sanoi vihaisena.
“Ettekö viitsi lopettaa?” Scorpius kysyi.
“Emme,” Kaksoset vastasivat yhteen ääneen.
Scorpius huokaisi. Aina nuo kaksi riitelevät, hän tuumi. Kaksosten pitäisi pitää yhtä, mutta nuo ovat kuin päivä ja yö, poika jatkoi ajatuksiaan.
Se olikin totta. Jessicalla oli äitinsä tapaan punaiset puoleen selkään asti ulottuvat hiukset sekä isänsä vihreät silmät. Luonteeltaan tyttö oli kärttyisä ja suuttui helposti. Hän muistutti enemmän poikaa kuin tyttöä. Ehkä sen takia että hän oli kasvanut poikien ympärillä.
Sirius taas muistutti enemmän isäänsä äitinsä ruskeilla silmillään. Hän oli hoikka ja pelasi hyvin huispausta. Hän kiusasi mielellään siskoaan ja hän oli usein miettimässä kepposia.
Kaksikon lisäksi heillä asusti tietysti isoveli Fred.
Fred muistutti sekä äitiään että isäänsä. Hänelläkin oli äitinsä silmät, mutta hänellä oli punaiset pörröiset hiukset. Pikkuveljensä tapaan hän kiusasi mielellään sekä siskoaan että veljeään. Fred pelasi rohkelikkojen huippausjoukkueessa jahtaajaa ja hän oli myös joukkueen kapteeni, kuten isänsäkin oli ollut.
Sitten Malfoyt.
Rose Malfoy oli Malfoyiden esikoinen. Tyttö oli ilmetty äitinsä isänsä jäänsinisillä silmillään. Hänellä oli hoikka vartalo sekä kapea leuka niin kuin isälläänkin.
Scorpius Malfoy oli ilmetty isänsä äitinsä ruskeilla silmillä. Hänelläkin oli hoikka vartalo ja hän pelasi hyvin huippausta, etsijää.
“Ooh, Tylypahka on vielä kauniimpi sisältä kuin ulkoa,” Jessica mutisi, kun he astuivat Tylypahkan valtavaan eteiseen.
Ensiluokkalaiset vietiin Suuren Salin eteen, jonne Neville Longomtom saapui.
Neville korotti ääntään:
“Tervetuloa Tylypahkaan. Kohta teidät lajitellaan tupiinne, tupia on neljä: Rohkelikko, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen. Jokaisella tuvalla on oma merkillinen historiansa, jokainen tupa on luonut kuuluisia velhoja ja noitia. Jokainen saa olla ylpeä tuvastaan.
Tylypahkassa ei suvaita kiusaamista, se joka alentuu moiseen saa jälki-istuntoa. Tylypahka on vanha rakennus jossa jokainen saa tuntea olevansa turvassa.
Kun teidät on lajiteltu tupiinne, teidät viedään oman tupanne oleskeluhuoneeseen. Te syötte, nukutte, käytte tunneilla, vietätte oman vapaa-aikanne tupanne kanssa. Tupa on teille kuin teidän oma perhe.”
Sen jälkeen heidät vietiin Suureen Saliin ja lajittelu alkoi.
Jessicasta tuntui kuin hän olisi seissyt ikuisuuden paikallaan ennen kuin Neville huusi.
“Jessica Kalkaros!”
Suurin osa salista kurkotti kaulaansa nähdäkseen kuuluisan Harry Kalkaroksen tyttären.
“Jaaha, olet kuin ilmetty äitisi, mutta on sinussa jotain isääsi sekä isoisääsi. Hmm… Olet myös vaikea lajiteltava kuten isäsi. Olet pieni mutta pippurinen kuten äitisi, kaikki Weasleyt olivat rockelikossa hohhoijaa! Mutta sinun tupasi on:
LUIHUINEN” Hattu huusi ja Jessica huomasi suuren osan salista haukkovan henkeään, mutta Luihuiset huusivat kovaan ääneen:
“Hahaa! Kalkaros on meidän!”
Jessica käveli tärisevin jaloin Luihuisten pöytään luoden ensin anteeksipyytävän katseen Frediin.
“Sirius Kalkaros!” Neville huusi
Jessica katsoi kuinka hänen veljensä käveli rohkeana tuolille ja istuutui.
Hetken ajan päästä hattu huusi:
“ROHKELIKKO!”
Jessica huokaisi. Uusi vuosi oli alkanut.
--------------------------------------------------------------------------
kIITOS, VIELÄ PALJON JOS OLET JAKSANUT LUKEA NÄMÄ KAIKKI 11 LUKUA JA EPILOGIN OLEN IKUISESTI KIITOLLINEN!
15. syyskuuta 2009
"Sitä, mitä en saa en edes toivo"
Joo moneskohan jatkoficci? Varmaankin viides tai kuudes tai.... Ihan sama. Joka tapauksessa: Taikamailman sankari kolmikko palaa Tylypahkaan kahdeksantoista vuotiaana tekemään viimeisen vuotensa ja SUPERit.
"Sitä, mitä en saa en edes toivo"
Luku 1.
Harry Potter istui vaunuosastossa hieman poissaolevana. Ron, Hermione ja Ginny juttelivat Tylypahkasta ja kaikesta muustakin. Harry puolestaan yritti totutella ajatukseen ettei Voldemortia ollut enää. Kaikki Tylypahkan edellisinä vuosina kokeneet "seikkailut" tuntuivat nyt jo kaukaiselta unelta.
"Minusta on typerää, että meidän piti tulla Tylypahkaan, vaikka me olemme "Taikamaailman Kolmikko"", Ron valitti, juuri kun vaunuosaston ovi aukeni ja sisään astui vaaleahiuksinen ja suurisilmäinen tyttö. Luna Lovekiva.
Hänen perässään tuli Neville Longomtom.
"Moi Luna, moi Neville" Kaikki sanoivat melkein kuorossa.
"Heipä hei! Ai tekin tulette Tylypahkaan! Mukavaa!" Luna huudahti iloisena ja istuutui Ginnyn viereen. Neville tuli hieman hämmästyneenä perässä ja istuutui Lunan viereen. Harry, joka istui Ginnyn toisella puolella, vaipui taas ajatuksiinsa. Häntä ihmetytti, minkä takia hänen arpeensa oli särkenyt edellisenä iltana. Harry ei ollut kertonut muille tästä. Ei edes Ronille tai Hermionelle. Hän ei oiken tiennyt, miten kertoa asiansa. Pelottavaa itseasiassa. Samassa vaunuosaston ovi aukeni taas ja sieltä tuli poika ja tyttö. Pojalla oli pörröiset hiukset ja ruskeat silmät. Tyttöllä oli ruskeat sileät hiukset ja siniset silmät.
"Hei saammeko tulla tänne? Muualla on täyttä", Tyttö kysyi ensimäisenä. Harry nyökkäsi.
"Minä olen Charlotta ja tässä on kaksoisveljeni Lucas", Tyttö esitteli.
"Minä olen Ron Weasley", Ron sanoi.
"Minä olen Hermione Granger," Hermionekin esittäytyi.
"Minä olen Luna Lovekiva", Luna sanoi.
"Neville Longomtom"
"Ginny Weasley"
"Harry Potter" Tässä vaiheessa kaksikko henkäisi äänekkäästi.
"Sinä tuhosit Tiedät-kai-kenet!" Charlotta huudahti. Ron näytti vihaiselta.
"Minä ja ystäväni. Hermione ja Ron", Harry myönsi.
"Anteeksi", Charlotta melkein kuiskasi" Mutta saisinko teidän -kaikkien kolmen- nimmarit?" Ron melkein nauroi ja kirjoitti nimensä ensimäisenä. Hermione säteili, kun hän kirjoitti oman nimensä. Harrykin hymyili hänen kirjottaessaan.
"Kiitos", Charlotta sanoi ja pani paperin taskuunsa. Lucas ei sanonut mitään. Poika näytti jopa vihaiselta, kun Charlotta istuutui Ronin viereen. Lucas näytti siltä, kun ei osaisi päättää istuako vai eikö. Lopulta poika kääntyi ja meni matkoihinsa. Charlotta seurasi katseellaan veljeään. Harry naurahti ontosti.
"Älkää välittäkö hänestä. Hän on ollut hieman outo. Hän olisi halunnut jatkaa yksitysopetusta", Charlotta sanoi.
"Hän näyttää luihuiselta", Ron esitti oman mielipiteensä. Hermione mulkaisi Ronia ja loi tähän "Ole vaiti!" katseen.
"Luihuiselta?" Charlotta sanoi hämmästyneenä." Voi ei hän sentään paha ole. Hän on auttanut minua enemmän, kuin kukaan muu" Harry ei oiken tiennyt pitikö hänen uskoa se vai ei. Niinpä hän naurahti taas ontosti.
"Sinusta se on hauskaa eikö? Minäpä kerron: Minä ja Lucas asumme ainoastaan äitimme kanssa joka on hiukan huonovointinen. Kuolemaisillaan. Me tulimme Tylypahkaan, koska meillä ei ole enää rahaa maksaa yksitysopetusta. Minä kerron tämän teille vain koska haluan, että tiedätte minusta koko totuuden. Minun koko nimeni on Charlotta Lucy Murray", Charlotta sanoi. Seurasi hiljaisuus. Kaikki olivat kuunneleet järkyttyneinä. Murray nimen merkityksen tiesivät kaikki. Murray oli köyhä perhe, jossa ei usein ollut kuin yksi lapsi. Nyt oli ilmeisesti tullut poikkeus. Lisäksi Murrayt menivät naimisiin sukulaistensa kanssa ja kannativat Voldemortia. Ei siis ollut ihmekkään, että Lucas oli häipynyt.
"Sitä, mitä en saa en edes toivo"
Luku 1.
Harry Potter istui vaunuosastossa hieman poissaolevana. Ron, Hermione ja Ginny juttelivat Tylypahkasta ja kaikesta muustakin. Harry puolestaan yritti totutella ajatukseen ettei Voldemortia ollut enää. Kaikki Tylypahkan edellisinä vuosina kokeneet "seikkailut" tuntuivat nyt jo kaukaiselta unelta.
"Minusta on typerää, että meidän piti tulla Tylypahkaan, vaikka me olemme "Taikamaailman Kolmikko"", Ron valitti, juuri kun vaunuosaston ovi aukeni ja sisään astui vaaleahiuksinen ja suurisilmäinen tyttö. Luna Lovekiva.
Hänen perässään tuli Neville Longomtom.
"Moi Luna, moi Neville" Kaikki sanoivat melkein kuorossa.
"Heipä hei! Ai tekin tulette Tylypahkaan! Mukavaa!" Luna huudahti iloisena ja istuutui Ginnyn viereen. Neville tuli hieman hämmästyneenä perässä ja istuutui Lunan viereen. Harry, joka istui Ginnyn toisella puolella, vaipui taas ajatuksiinsa. Häntä ihmetytti, minkä takia hänen arpeensa oli särkenyt edellisenä iltana. Harry ei ollut kertonut muille tästä. Ei edes Ronille tai Hermionelle. Hän ei oiken tiennyt, miten kertoa asiansa. Pelottavaa itseasiassa. Samassa vaunuosaston ovi aukeni taas ja sieltä tuli poika ja tyttö. Pojalla oli pörröiset hiukset ja ruskeat silmät. Tyttöllä oli ruskeat sileät hiukset ja siniset silmät.
"Hei saammeko tulla tänne? Muualla on täyttä", Tyttö kysyi ensimäisenä. Harry nyökkäsi.
"Minä olen Charlotta ja tässä on kaksoisveljeni Lucas", Tyttö esitteli.
"Minä olen Ron Weasley", Ron sanoi.
"Minä olen Hermione Granger," Hermionekin esittäytyi.
"Minä olen Luna Lovekiva", Luna sanoi.
"Neville Longomtom"
"Ginny Weasley"
"Harry Potter" Tässä vaiheessa kaksikko henkäisi äänekkäästi.
"Sinä tuhosit Tiedät-kai-kenet!" Charlotta huudahti. Ron näytti vihaiselta.
"Minä ja ystäväni. Hermione ja Ron", Harry myönsi.
"Anteeksi", Charlotta melkein kuiskasi" Mutta saisinko teidän -kaikkien kolmen- nimmarit?" Ron melkein nauroi ja kirjoitti nimensä ensimäisenä. Hermione säteili, kun hän kirjoitti oman nimensä. Harrykin hymyili hänen kirjottaessaan.
"Kiitos", Charlotta sanoi ja pani paperin taskuunsa. Lucas ei sanonut mitään. Poika näytti jopa vihaiselta, kun Charlotta istuutui Ronin viereen. Lucas näytti siltä, kun ei osaisi päättää istuako vai eikö. Lopulta poika kääntyi ja meni matkoihinsa. Charlotta seurasi katseellaan veljeään. Harry naurahti ontosti.
"Älkää välittäkö hänestä. Hän on ollut hieman outo. Hän olisi halunnut jatkaa yksitysopetusta", Charlotta sanoi.
"Hän näyttää luihuiselta", Ron esitti oman mielipiteensä. Hermione mulkaisi Ronia ja loi tähän "Ole vaiti!" katseen.
"Luihuiselta?" Charlotta sanoi hämmästyneenä." Voi ei hän sentään paha ole. Hän on auttanut minua enemmän, kuin kukaan muu" Harry ei oiken tiennyt pitikö hänen uskoa se vai ei. Niinpä hän naurahti taas ontosti.
"Sinusta se on hauskaa eikö? Minäpä kerron: Minä ja Lucas asumme ainoastaan äitimme kanssa joka on hiukan huonovointinen. Kuolemaisillaan. Me tulimme Tylypahkaan, koska meillä ei ole enää rahaa maksaa yksitysopetusta. Minä kerron tämän teille vain koska haluan, että tiedätte minusta koko totuuden. Minun koko nimeni on Charlotta Lucy Murray", Charlotta sanoi. Seurasi hiljaisuus. Kaikki olivat kuunneleet järkyttyneinä. Murray nimen merkityksen tiesivät kaikki. Murray oli köyhä perhe, jossa ei usein ollut kuin yksi lapsi. Nyt oli ilmeisesti tullut poikkeus. Lisäksi Murrayt menivät naimisiin sukulaistensa kanssa ja kannativat Voldemortia. Ei siis ollut ihmekkään, että Lucas oli häipynyt.
7. syyskuuta 2009
"Rakastan sua"
Tämä kertoo kolmesta eri parista. Lunasta/Colinista, Harrysta/Ginnystä, Hermionesta/Ronista
"Rakastan sua"
Luna ja Colin.
Hei Luna!
Rakastan sinua ja tulen aina rakastamaankin. Haluan sinut. Minä ja sinä. Yhdessä. Ikuisesti? Se olisi ihanaa. Olen ehkä hiukan liian pehmeä, mutta minkä minä sille voin kun sinä olet lähettyvillä. Sinä ja minä.
Colin.
Rakas Colin.
Minäkin rakastan sinua ja minäkin tulen aina rakastamaan. Minäkin haluan sinjut. Colin tuo on herttaista. Niin juuri. Herttaista. Tai viehättävää. En tiedä. Ei, et sinä ole pehmeä. Tai ehkä olet. Niin. Yhdessä ikuisesti?
Luna.
Harry ja Ginny.
Rakkain Harry.
Et usko, mitä kaikkea täällä on tapahtunut! Gergesta on tullut hiljainen ja hiukan liian kiireinen. Hän on ollut kokoajan töissä. Ron ja Hermione ovat kokoajan yhdessä eikä minua huvita tunkeutua heidän seuraan. Joka tapauksessa: Bill ja Fleur saivat lapsen! Hän on tyttö ja Fleur vaati, että hänelle annettaisiin nimeksi Victoire. Kumma nimi vai mitä? Pikemminkin ranskalainen. Arvaa mitä? Minä huomasin, että olen raskaana.
Ginny
Rakas Ginny.
Onnitele Fleuria ja Billiä! Sinä olet siis täti. Huvittavaa. Täällä Dursleyn talossa ei ole tapahtunut juuri mitään. Vernon-setä vain valittaa, kuinka minä vien liikaa vaivaa ja muuta tuollaista- Dudley on vaihteeksi ihan mukava tyyppi. Hän on lopettanut kiusaamisen ja juttelemme aika usein. Tosin minä olen edelleen yksin. Kuten sinäkin. Arvaa mitä? Dudleylla on tyttöystävä! Hannah Abott. Kammotavaa. Melkein pyörryin, kun sain kuulla siitä. Sinä raskaana? Mahtavaa! Tulen sinne niin pian kun vain voin! Harry.
Hermione ja Ron.
Rakas Ron.
Minä lähden pian hakemaan vanhempani. Minulle tulee sinua ikävä. Minä olen niin rakastunut sinuun. En Harryyn. Minun ja Harryn välillä ei ole koskaan ollut mitään. Paitsi silloin viidennellä. Silloin seurustelimme, mutta siitä ei tullut mitään. Rakastan sinua Ron Bilius Weasley.
Hermione.
Hei Hermione!
Mitä? Onko sinun pakko lähteä? Nyt heti. Juuri kuin olisimme saaneet olla hetken yhdessä. Sen hetken. No minunkin tulee sinua ikävä. Paitsi.... Mitä jos minä lähtisin sinun mukaan? Etsisimme yhdessä sinun vanhempasi ja olisimme samalla yhdessä. Tutustuisin vanhempiisi ja kaikkea muuta. Minäkin rakastan sinua Hermione Jean Granger.
Ron.
"Rakastan sua"
Luna ja Colin.
Hei Luna!
Rakastan sinua ja tulen aina rakastamaankin. Haluan sinut. Minä ja sinä. Yhdessä. Ikuisesti? Se olisi ihanaa. Olen ehkä hiukan liian pehmeä, mutta minkä minä sille voin kun sinä olet lähettyvillä. Sinä ja minä.
Colin.
Rakas Colin.
Minäkin rakastan sinua ja minäkin tulen aina rakastamaan. Minäkin haluan sinjut. Colin tuo on herttaista. Niin juuri. Herttaista. Tai viehättävää. En tiedä. Ei, et sinä ole pehmeä. Tai ehkä olet. Niin. Yhdessä ikuisesti?
Luna.
Harry ja Ginny.
Rakkain Harry.
Et usko, mitä kaikkea täällä on tapahtunut! Gergesta on tullut hiljainen ja hiukan liian kiireinen. Hän on ollut kokoajan töissä. Ron ja Hermione ovat kokoajan yhdessä eikä minua huvita tunkeutua heidän seuraan. Joka tapauksessa: Bill ja Fleur saivat lapsen! Hän on tyttö ja Fleur vaati, että hänelle annettaisiin nimeksi Victoire. Kumma nimi vai mitä? Pikemminkin ranskalainen. Arvaa mitä? Minä huomasin, että olen raskaana.
Ginny
Rakas Ginny.
Onnitele Fleuria ja Billiä! Sinä olet siis täti. Huvittavaa. Täällä Dursleyn talossa ei ole tapahtunut juuri mitään. Vernon-setä vain valittaa, kuinka minä vien liikaa vaivaa ja muuta tuollaista- Dudley on vaihteeksi ihan mukava tyyppi. Hän on lopettanut kiusaamisen ja juttelemme aika usein. Tosin minä olen edelleen yksin. Kuten sinäkin. Arvaa mitä? Dudleylla on tyttöystävä! Hannah Abott. Kammotavaa. Melkein pyörryin, kun sain kuulla siitä. Sinä raskaana? Mahtavaa! Tulen sinne niin pian kun vain voin! Harry.
Hermione ja Ron.
Rakas Ron.
Minä lähden pian hakemaan vanhempani. Minulle tulee sinua ikävä. Minä olen niin rakastunut sinuun. En Harryyn. Minun ja Harryn välillä ei ole koskaan ollut mitään. Paitsi silloin viidennellä. Silloin seurustelimme, mutta siitä ei tullut mitään. Rakastan sinua Ron Bilius Weasley.
Hermione.
Hei Hermione!
Mitä? Onko sinun pakko lähteä? Nyt heti. Juuri kuin olisimme saaneet olla hetken yhdessä. Sen hetken. No minunkin tulee sinua ikävä. Paitsi.... Mitä jos minä lähtisin sinun mukaan? Etsisimme yhdessä sinun vanhempasi ja olisimme samalla yhdessä. Tutustuisin vanhempiisi ja kaikkea muuta. Minäkin rakastan sinua Hermione Jean Granger.
Ron.
Kokeet
Tämä ficci kertoo Ginnyn V.I.P. kokeeista, jossa Harry ja Ginny vielä seurustelevat.
Kokeet.
Ginny katseli ulos ikkunasta. Oli kammottavaa istua sisällä sellaisella säällä. Tosin Ginnyn ajatukset virtasivat poikaystäväänsä Harry Potteriin, joka istui varmaan sillä hetkellä rohkelikkojen oleskeluhuoneessa ja ajatteli ehkä häntä. Tosin eihän Ginny sitä tiennyt, mutta hän toivoi, että poika kaipasi häntä. Ginny tesi monien tyttöjen haluavan Harryn ja olevan hänelle kateellisia, mutta siitä hän ei välittänyt. Kukaan ei osannut kuvitellakkaan sellaista onnea jota hän oli tuntenut silloin kun hän ja Harry olivat suudelleet ekan kerran. Ginnyn ajatukset pyörivät kahdessa onnelisessa tunissa järven rannalla Harryn kanssa. Hän huokaisi venytteli ja katsoi ystäväänsä Lunaa, joka kirjoitti vauhdikkaasti. Ginny hymyili Lunalle, joka hymyili takaisin ja loi Ginnyyn kysyvän katseen. Ginny nosti peukalonsa pystyyn. Se oli heidän merkki. Luna aavistasi heti, että Ginny ei osannut enempää. Luna vilkaisi opettajaa sitten Ginnyä ja loi häneen rohkaisevan katseen, joka tarkoitti "Älä luovuta vielä, kun aikaakin on!" Ginny hymyili ja kiitti Lunaa katseellaan. Sitten hän tarttui sulkakynäänsä ja yritti ajatella. Hetken kuluttua hän huomasi tehneensä jo neljä tehtävää. Sitten hän päätti ettei jaksaisi enää ja palautti paperinsa McGarmiwalle. Ginny tunsi ilon sydämessään. Hän oli valmis! Hän kiiruhti heti rohkelikkojen torniin hymyillen ensin Lunalle.
"No miten meni?" Harry oli juossut Ginnyä vastaan.
"Hyvin kai. En tiedä. Osasin jotain", Ginny sanoi hymyillen.
"Hyvä. Olet kuitenkin minun oma pikku...", Harry aloitti.
"Kiitos tiedän jo, mitä aijot sanoa", Ginny sanoi hymyillen ja suukotti Harrya poskelle.
"Siinäkö kaikki?" Harry kysyi pettyneesti.
"Ei vaan tässä", Ginny sanoi edelleen hymyillen ja suuteli Harrya.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)