Tehnyt: Minä.
Beta: Ei ole.
Ikäraja: S
Summary: Harry ei ole täysin varma tunteistaan. Rakastaako vai vihaajo hän Dracoa?
A/N: Joo matkin, muita ja teen Harry/Draco ficin. Ja tämä on sitten ensimmäinen tällä parituksella joten kommenteja, kiitos!
Jotain, joka tekee iloiseksi.
Harry istui rohkelikkojen oleskeluhuoneessa ja mietti. Viime päivinä hän ei ollut vihannut Draco Malfoyta enää niin paljon. Oliko hän rakastumassa poikaan? Ei hän voisi...Miten niin ei voisi? Draco oli aina ollut...millainen? Harry ei tiennyt. Ei ollut varma. Millainen Draco oli ollut?
Linnan toisella puolella istui luihuisten oleskeluhuoneessa kalpea ja vaaleahiuksinen poika, joka ajatteli lähes samalla tavalla. Mutta toisesta ihmisestä. Harrysta. Poika oli Draco Malfoy, eikä hänkään ollut täysin varma tunteistaan Harrya kohtaan. Draco ajatteli Harrya lähes joka päivä. Harryn pörröisiä hiuksia, vihreitä silmiä, jotka tuikkivat aina vihaa nähdessään hänet Dracon. Harry ei tajunnut, että Draco kiusasi poikaa, vain koska hän rakasti tätä. Draco nousi ylös, venytteli ja lähti kohti muotokuva-aukkoa. Hän laahusti laahavin askelin kohti Tähtitornia, jossa hän nykyään vietti aina aikansa. Draco oli jo Tähtitornin portailla, kun kuuli oman nimensä.
"Draco! Minne olet menossa?" Kuului huutava ääni hänen selkänsä takaa. Draco kääntyi ja näki ihastuksensa. Harry Potterin.
"Ja kuluuko se mitenkään sinulle Potter? Mitä sanoitko sinä minua...?" Draco aloitti kysymyksensä.
"Dracoksi? Taisinpa sanoa. Voit sinäkin kutsua minua Harryksi!" Harry huudahti melkein surullisena. Draco vilkaisi Harrya. Poika näytti melkein samalta, kuin hän muisti. Samat vihreät silmät ja pörröinen epäsiisti tukka. Samankaltaiset vaateet, kuin hänellä. Koulukaapu. Draco ei ollut koskaan pitänyt Tylypahkan koulukaavuista.
"Hyvä on...Harry", Tuntui uskomattoman ihanalta sanoa viimein ihastuksensa oikea nimi. Draco oli toivonut sitä jo vuosia. Hän sanoi "Potter" vain koska Harry oli rohkelikko ja hän luihuinen.
"Draco...tuota, mitä sinä täällä teet?" Harry kysyi pojalta katse maassa.
"Katselen tähtiä ja kuutamoa niin kuin, joka ilta", Draco vastasi hymyillen Harrylle."Ja ajattelen...ihastustani" Dracon teki mieli katkaista kielensä poikki. Hän oli vähällä sanoa "sinua" ja silloin olisi Harry vetänyt häntä turpaan.
"Keneen olet pihkassa?" Harry kysyi.
Draco hymyili Harrylle uudelleen ennen kuin vastasi:
"Sinuun."
Hän huomasi, kuinka Harryn suu loksahti auki ja oli valmiina iskuun. Harry ei kuitenkaan lyönyt häntä vaan sanoi hiljaa:
"Niin minäkin sinuun"
Nyt oli Dracon suun vuoro loksahtaa auki. Harry rakasti häntä! Mikä ihana onnenpäivä. Draco lähestyi Harrya ja Harry kietoi kätensä pojan ympärille. Lopulta heidän huulensa koskettivat toisiaan.
"Homo", Draco kuiskasi Harrylle, joka hymyli ja sanoi:
"Kuin myös."
Oli ihanaa, kun oli jotain joka teki iloiseksi.
------
Siinä! Ja kommenteja, kiitos.
27. tammikuuta 2010
En voi elää ilman sinua, Fred
Tehnyt:Minä, MINÄ!*heiluttelee käsiään*
Beta: Ei ole.
Ikäraja: K13
Summary: Kertoo Georgen tunteista Fredin kuoltua.
A/N: Kirjoitin tämänkin jo n. vuosi kaks sitten. Tää oli yksi mun ekoista ficeistä, mitä olen koskaan kirjoittanut. Omasta mielestä tämä oli myöskin paras;D
George olisi halunnut pysäyttää sen. "Ei ei, Fred ,ei!" Ääni Georgen päässä huusi. Hän ei kestänyt katsoa sitä. Hänelle rakkain ihminen joutui kuolemaan. Äkkiä hän tajusi miltä Harrystä oli tuntunut, kun Lily ja James olivat kuolleet. George halusi juosta väliin ja ottaa tappokirouksen, mutta Percy pysäytti hänet. Ei Percy ei nyt! Fred ei saa kuolla! Huusi ääni taas. Hän rimpuili. Mutta Percy oli häntä vahvempi. Hänet pakottetiin katsomaan kun paras ystävä tapetaan. Hän ei halunnut katsoa sitä. Ei ei halunnut. Hänen oli päästävä pois ennen kuin Fred makaa tuossa maassa! Frend kaatui ja hymy haihtui. Siinä hän nyt makasi. Kuoleena. George repäisi Percyn irti ja juoksi veljensä luokse. Kyyneleet valuivat poskia pitkin. Hän käänsi Fredin. Veljellä oli silmät auki. Hän painoi päänsä Fredin poskelle. Sitten tulivat esiin muistot. Fred muuttamassa Ronin nallea hämähäkiksi. Fred ostamassa ensimäisiä koulukirjojaa. Fred istumassa jakkaralla hattu päässään. Fred nipistämässä Kelmien kartaa. Fred tutkimassa karttaa. Fred juoksemassa Percyä pakoon pitäen valvojaoppilais merkkiä kädessä. Fred hymyilemässä Rohkelikon voitettua ensimäisen kerran mestaruuden. Fred "pudottamassa" karkkipussia. Fred hymyillen ja pää katosi!Se oli ehkä paras kuje jonka he olivat keksineet! Fred hymyilemässä leveästi Pilapuodin edessä avaamispäivänä. Fred huijaamassa Ronia. Voi tuntuu että en voi elää ilman sinua Fred! Olit minulle aina se tärkein! Kyyneleet olivat valuneet jo lattialle. Hän ei välittänyt enä mistään. Fred oli ollut aina se tärkein. Hänen milensä mustui ja sydämessä ollut valo katosi ja sydän muuttui painavammaksi. Ja painavammaksi. Aina vain painavammaksi. Silmissä näkyi vain mustaa. Mustaa. Elämän valo oli kadonnut. Syy elää oli kadonnut. George tunsi rakkauden ja kaipauksen. Aina sitä mustaa. George sulki silmänsä.
"George meidän täytyy jättää hänet!" Percy sanoi. Jättää Fred? Ei ikinä! Hän ja Fred kulkivat aina yhdessä! Aina. Joka ainoa päivä.
"Ei en voi"George sai sanotuksi kyynelten keskeltä.
"Hänet on vietävä turvaan niin kuin sinutkin! Täällä on vielä kuolonsyöjiä!"Percy huusi. Kuolonsyöjiä. Joskus hän oli niistäkin välittänyt muttei enää. Taistelu pelotti ja itketti häntä yhtä aikaa. Elämä ilman Frediä. Mitä siitä tulisi? Ei ei yhtään mitään! Fredin ansoista kuolonsyöjien kanssa taistelu oli joskus ollut kivaa ja naurettavaa. Muttei enää. Elämästä oli kadonnut kaikki elämisen taika. Joten.
"Avada Kedarva" George sanoi ja osoitti taikasauvallaan itseään. Hän aukaisi silmänsä. Nyt hän pääsi Fredin luo. George tunsi kuinka hän liipui ylöspäin. Tuossa. Tuossa säteilivät hänen rakkaiman ihmisensä ja veljensä kasvot.
"Miksi?"Fred kysyi.
"Miksi mitä?" George kysyi.
"Miksi teit sen?" Fred kysyi. Georgesta tuntui että elämä oli aina ollut yhtiä kysymyksiä täynnä. Nytkin hän mietti mitä vastata Fred
oli muuttunut. Tavallisesti hän olisi nauranut ja hymyillyt. Mutta nyt hänen kasvonsa olivat vakavat ja surulliset.
"En voinut elää ilman sinua! Minun oli pakko! Pakko, Fred. En löytänyt muuta ratkaisua," hän lopulta sanoi.
"Vain minun takiani? Olisit voinut elää. Sinulla oli mahdollisuus valita toisinkun minulla!" Fred sanoi.
"Niin oli, mutta itsemurha tuntui paremmalta vastaukselta, kuin elämä" George vastasi ja yritti hymyillä. Miksi Fred tuolla lailla suuttui? Hän, George halusi olla aina Fredin kanssa. Aina. He olivat kaksoset ja kulkivat yhdessä. Se oli kaksosten tarkoitus. Ystävyys ja Rakkaus. Hän oli aina luottanut Frediin ja Fred oli aina luottanut häneen. Mutta sortuisiko ystävyys itsemurjan takia? Georgelle tärkeintä elämässä oli Fred. Mutta oliko George tärkein Frendin elämässä?
"Sinä olet elämäni keskipiste!" George sanoi.
"Sinäkin olet minun," Fred totesi.
"Paras olla nimittäin nyt minä halaan sinua! Haluan uskoa että tosiaankin olet siinä!" George sanoi ja syöksyi halamaan veljeään. Siinä he seisoivat. Keskellä ei mitään. Kaksi poikaa joista toisella oli kyyneleet silmissä, mutta toisella surulliset ja osaaottavainen ilme kasvoilla. Fred ja George. Parhaimmat kaverit jotka luottivat toisiinsa. Kaksoset halasivat pitkään ja hartaasti. George ei halunnut irroittaa otettaan vaan halasi. Frenkään ei näyttänyt haluavan.
"Olet minulle tärkein" George kuiskasi veljensä korvaan.
"Sinäkin minulle" Fred kuiskasi takaisin. George tunsi taas valon. Valon elämässä. Valon sydämessä.
-------
Kommenteja, kiitos!
Beta: Ei ole.
Ikäraja: K13
Summary: Kertoo Georgen tunteista Fredin kuoltua.
A/N: Kirjoitin tämänkin jo n. vuosi kaks sitten. Tää oli yksi mun ekoista ficeistä, mitä olen koskaan kirjoittanut. Omasta mielestä tämä oli myöskin paras;D
George olisi halunnut pysäyttää sen. "Ei ei, Fred ,ei!" Ääni Georgen päässä huusi. Hän ei kestänyt katsoa sitä. Hänelle rakkain ihminen joutui kuolemaan. Äkkiä hän tajusi miltä Harrystä oli tuntunut, kun Lily ja James olivat kuolleet. George halusi juosta väliin ja ottaa tappokirouksen, mutta Percy pysäytti hänet. Ei Percy ei nyt! Fred ei saa kuolla! Huusi ääni taas. Hän rimpuili. Mutta Percy oli häntä vahvempi. Hänet pakottetiin katsomaan kun paras ystävä tapetaan. Hän ei halunnut katsoa sitä. Ei ei halunnut. Hänen oli päästävä pois ennen kuin Fred makaa tuossa maassa! Frend kaatui ja hymy haihtui. Siinä hän nyt makasi. Kuoleena. George repäisi Percyn irti ja juoksi veljensä luokse. Kyyneleet valuivat poskia pitkin. Hän käänsi Fredin. Veljellä oli silmät auki. Hän painoi päänsä Fredin poskelle. Sitten tulivat esiin muistot. Fred muuttamassa Ronin nallea hämähäkiksi. Fred ostamassa ensimäisiä koulukirjojaa. Fred istumassa jakkaralla hattu päässään. Fred nipistämässä Kelmien kartaa. Fred tutkimassa karttaa. Fred juoksemassa Percyä pakoon pitäen valvojaoppilais merkkiä kädessä. Fred hymyilemässä Rohkelikon voitettua ensimäisen kerran mestaruuden. Fred "pudottamassa" karkkipussia. Fred hymyillen ja pää katosi!Se oli ehkä paras kuje jonka he olivat keksineet! Fred hymyilemässä leveästi Pilapuodin edessä avaamispäivänä. Fred huijaamassa Ronia. Voi tuntuu että en voi elää ilman sinua Fred! Olit minulle aina se tärkein! Kyyneleet olivat valuneet jo lattialle. Hän ei välittänyt enä mistään. Fred oli ollut aina se tärkein. Hänen milensä mustui ja sydämessä ollut valo katosi ja sydän muuttui painavammaksi. Ja painavammaksi. Aina vain painavammaksi. Silmissä näkyi vain mustaa. Mustaa. Elämän valo oli kadonnut. Syy elää oli kadonnut. George tunsi rakkauden ja kaipauksen. Aina sitä mustaa. George sulki silmänsä.
"George meidän täytyy jättää hänet!" Percy sanoi. Jättää Fred? Ei ikinä! Hän ja Fred kulkivat aina yhdessä! Aina. Joka ainoa päivä.
"Ei en voi"George sai sanotuksi kyynelten keskeltä.
"Hänet on vietävä turvaan niin kuin sinutkin! Täällä on vielä kuolonsyöjiä!"Percy huusi. Kuolonsyöjiä. Joskus hän oli niistäkin välittänyt muttei enää. Taistelu pelotti ja itketti häntä yhtä aikaa. Elämä ilman Frediä. Mitä siitä tulisi? Ei ei yhtään mitään! Fredin ansoista kuolonsyöjien kanssa taistelu oli joskus ollut kivaa ja naurettavaa. Muttei enää. Elämästä oli kadonnut kaikki elämisen taika. Joten.
"Avada Kedarva" George sanoi ja osoitti taikasauvallaan itseään. Hän aukaisi silmänsä. Nyt hän pääsi Fredin luo. George tunsi kuinka hän liipui ylöspäin. Tuossa. Tuossa säteilivät hänen rakkaiman ihmisensä ja veljensä kasvot.
"Miksi?"Fred kysyi.
"Miksi mitä?" George kysyi.
"Miksi teit sen?" Fred kysyi. Georgesta tuntui että elämä oli aina ollut yhtiä kysymyksiä täynnä. Nytkin hän mietti mitä vastata Fred
oli muuttunut. Tavallisesti hän olisi nauranut ja hymyillyt. Mutta nyt hänen kasvonsa olivat vakavat ja surulliset.
"En voinut elää ilman sinua! Minun oli pakko! Pakko, Fred. En löytänyt muuta ratkaisua," hän lopulta sanoi.
"Vain minun takiani? Olisit voinut elää. Sinulla oli mahdollisuus valita toisinkun minulla!" Fred sanoi.
"Niin oli, mutta itsemurha tuntui paremmalta vastaukselta, kuin elämä" George vastasi ja yritti hymyillä. Miksi Fred tuolla lailla suuttui? Hän, George halusi olla aina Fredin kanssa. Aina. He olivat kaksoset ja kulkivat yhdessä. Se oli kaksosten tarkoitus. Ystävyys ja Rakkaus. Hän oli aina luottanut Frediin ja Fred oli aina luottanut häneen. Mutta sortuisiko ystävyys itsemurjan takia? Georgelle tärkeintä elämässä oli Fred. Mutta oliko George tärkein Frendin elämässä?
"Sinä olet elämäni keskipiste!" George sanoi.
"Sinäkin olet minun," Fred totesi.
"Paras olla nimittäin nyt minä halaan sinua! Haluan uskoa että tosiaankin olet siinä!" George sanoi ja syöksyi halamaan veljeään. Siinä he seisoivat. Keskellä ei mitään. Kaksi poikaa joista toisella oli kyyneleet silmissä, mutta toisella surulliset ja osaaottavainen ilme kasvoilla. Fred ja George. Parhaimmat kaverit jotka luottivat toisiinsa. Kaksoset halasivat pitkään ja hartaasti. George ei halunnut irroittaa otettaan vaan halasi. Frenkään ei näyttänyt haluavan.
"Olet minulle tärkein" George kuiskasi veljensä korvaan.
"Sinäkin minulle" Fred kuiskasi takaisin. George tunsi taas valon. Valon elämässä. Valon sydämessä.
-------
Kommenteja, kiitos!
Ginnyn pienen pieni unelma.
Nimi: Ginnyn pienen pieni unelma.
Kirjoittaja: Minä ja MINÄ!:D
Summary: Kertoo Ginnystä lapsena:)
A/N: Kaikki minkä luette kuuluvan Rowlinille kuuluu myös hänelle, loput minulle:) Niin ja keksin tämän tässä vähän aikaa sitten kun imppis iski.
Ikäraja: S eli Sallittu.
Ginnyn pienen pieni unelma
Molly Weasley istui lukemassa nuorimalle lapselleen Ginny Weasleylle -,joka oli myös perheen ainoa tyttö- iltasatua. Hän luki Harry Potterista.
"Minä haluan olla Hally Ottel", Ginny sanoi, kun satu oli luettu.
"Sinä olet Ginny et Harry Potter", Molly sanoi lempeästi.
"Minä haluan!" Ginny valitti.
"Ole hiljaa, Ginny. Ron herää", Molly sanoi ja vilkaisi Ginnyn huoneen päässä nukkuvaa poikaa, joka kuorsasi.
"Lon on tyhmä", Ginny valitti.
"Ginny! Ketään ei saa sanoa tyhmäksi!" Molly sanoi kauhistuneena. Ginny kuitenkin nousi istumaan sängyssään ja näytti Ronin sänkyyn kieltään.
"Fled ja Geolge on paljon kivempia", Molly kuuli tytön sanovan. Molly otti huokaisten Ginnyn syliinsä ja keinutti tätä.
"Äiti, minne Hally Ottel on mennyt?" Ginny kysyi.
"Kulta, Harry meni jästien luokse hoitoon", Molly vastasi keinuttaen tyttöä.
"Miksi?" Ginny kysyi.
"Koska... Ääh minä selitän sinulle siiten, kun olet hieman vanhempi", Molly sanoi ja laski Ginnyn takaisin sänkyyn.
"Äiti, minä haluan tulla sinun ja isin viereen," Ginny sanoi.
"Et nyt pääse", Molly sanoi.
"Äiti, missä Challie on?" Ginny kysyi lapsellisella äänellään.
"Charlie on nukumassa", Molly sanoi.
"Saanko mennä Challien viereen?" Ginny kysyi. Ginny nukkui usein perheen toisiksi vanhimman pojan vieressä, sillä hän palvoi tätä.
"Et. Sinä nukut nyt omassa sängyssäsi tai vien sinut Percyn viereen", Molly sanoi tiukasti. Percy piti Ginnystä, mutta Ginny inhosi Percyä.
"Ei, Percyn luokse ei!" Tyttö voivotteli.
"Hyvä on. Mene Charlien luokse", Molly sanoi lopuksi. Ginny hyppäsi ketterästi pois sängystään, meni Charlien ovelle ja aukaisi sen.
"Challie kuolsaa", Ginny sanoi pelästyneenä. Molly naurahti ja sanoi:
"Mene nyt" Ginny meni Charlien luokse ja hyppäsi tämän viereen.
"Kauniita unia Ginny", Molly sanoi.
"Öitä", Ginny sanoi ja kuiskasi Charlien korvaan" Minä tulen nukkumaan sinun vieleesi."
----
Joo öö...jotain sekavaa:) Kommentejen toivossa?
Kirjoittaja: Minä ja MINÄ!:D
Summary: Kertoo Ginnystä lapsena:)
A/N: Kaikki minkä luette kuuluvan Rowlinille kuuluu myös hänelle, loput minulle:) Niin ja keksin tämän tässä vähän aikaa sitten kun imppis iski.
Ikäraja: S eli Sallittu.
Ginnyn pienen pieni unelma
Molly Weasley istui lukemassa nuorimalle lapselleen Ginny Weasleylle -,joka oli myös perheen ainoa tyttö- iltasatua. Hän luki Harry Potterista.
"Minä haluan olla Hally Ottel", Ginny sanoi, kun satu oli luettu.
"Sinä olet Ginny et Harry Potter", Molly sanoi lempeästi.
"Minä haluan!" Ginny valitti.
"Ole hiljaa, Ginny. Ron herää", Molly sanoi ja vilkaisi Ginnyn huoneen päässä nukkuvaa poikaa, joka kuorsasi.
"Lon on tyhmä", Ginny valitti.
"Ginny! Ketään ei saa sanoa tyhmäksi!" Molly sanoi kauhistuneena. Ginny kuitenkin nousi istumaan sängyssään ja näytti Ronin sänkyyn kieltään.
"Fled ja Geolge on paljon kivempia", Molly kuuli tytön sanovan. Molly otti huokaisten Ginnyn syliinsä ja keinutti tätä.
"Äiti, minne Hally Ottel on mennyt?" Ginny kysyi.
"Kulta, Harry meni jästien luokse hoitoon", Molly vastasi keinuttaen tyttöä.
"Miksi?" Ginny kysyi.
"Koska... Ääh minä selitän sinulle siiten, kun olet hieman vanhempi", Molly sanoi ja laski Ginnyn takaisin sänkyyn.
"Äiti, minä haluan tulla sinun ja isin viereen," Ginny sanoi.
"Et nyt pääse", Molly sanoi.
"Äiti, missä Challie on?" Ginny kysyi lapsellisella äänellään.
"Charlie on nukumassa", Molly sanoi.
"Saanko mennä Challien viereen?" Ginny kysyi. Ginny nukkui usein perheen toisiksi vanhimman pojan vieressä, sillä hän palvoi tätä.
"Et. Sinä nukut nyt omassa sängyssäsi tai vien sinut Percyn viereen", Molly sanoi tiukasti. Percy piti Ginnystä, mutta Ginny inhosi Percyä.
"Ei, Percyn luokse ei!" Tyttö voivotteli.
"Hyvä on. Mene Charlien luokse", Molly sanoi lopuksi. Ginny hyppäsi ketterästi pois sängystään, meni Charlien ovelle ja aukaisi sen.
"Challie kuolsaa", Ginny sanoi pelästyneenä. Molly naurahti ja sanoi:
"Mene nyt" Ginny meni Charlien luokse ja hyppäsi tämän viereen.
"Kauniita unia Ginny", Molly sanoi.
"Öitä", Ginny sanoi ja kuiskasi Charlien korvaan" Minä tulen nukkumaan sinun vieleesi."
----
Joo öö...jotain sekavaa:) Kommentejen toivossa?
23. tammikuuta 2010
Elämä ilman Voldemortia.
Koulu on käyty, Voldemort tuhottu ja Harry palaa omaan rauhalliseen elämäänsä. Sirius on hengissä samoin Tonks ja Remus.
Luku 1.
Harry Potter siivosi autotallia, sillä hänellä ei ollut muutakaan tekemistä. Yhtäkkiä hänen jalkansa osui laattikkoon. Poika aukasi sen uteliaana ja henkäisi. Laatikossa oli päällimmäisenä pieni kirja, jossa luki Harryn käsialalla "Lilyn päiväkirja". Harry otti päiväkirjan käteensä ja katsoi taas laatikkoon. Siellä oli valokuvalbumi, jossa luki "Kuvia kelmeistä ja "kelmittäristä"". Harrya hymyilytti. Hän aukaisi uteliaana albumin.
Ensimmäisellä sivulla oli kuva, Lilystä, Jamesista, Siriuksesta, Peteristä, Remuksesta ja parista muusta, joiden Harry epäili olevan Lilyn koulukavereita. Hän huokaisi ja sulki albumin. Oli paras jatkaa siivoomista ja sitten vasta katsella kuvia äidistä ja isästä.
Hän siivosi, siivosi ja siivosi. Kolme tuntia putkeen jolloin kaikki oli valmista. Sitten hän kantoi äidin ja isän vanhat tavarat omaan huoneeseensa ja istuutui sängylle katselemaan. Laatikossa ei ollut paljon tavaraa. Päiväkirjan ja albumin lisäksi vain koulutarvikkeita ja kirjeitä.
Harry aukaisi kirjenipun ja luki8 "Lily Potterille."
Rakkas Lily,
Olen erittäin utelias kuulemaan, miten tyttäreni ja poikani laita on. Toivon, että sinä ja James voitte hyvin ja...
Tässä vaiheessa Harryn sydän teki ylimääräisen lyönnin. James ei ollut hänen isänsä! Hänen oikea isänsä oli joku muu. Kirjeen kirjoittaja. Harry katsoi allekirjoitusta, mutta siinä luki vain:Ikävöin sinua aina. Tule luokseni,Lily. Haluan kuulla sinun nauravan, nähdä tyttäreni ja poikani, suudella sinun hehkuvan punaisia huuliasi ja sanoa "Minä rakastan sinua".
Harry pudotti kirjeen kädestään ja aukaisi Lilyn päiväkirjan ja luki:
Rakas päiväkirja,
Vihaan Potteria! Tiedän olen sanonut tämän sinulle miljoona kertaa,mutta kukaan ei ymmärrä. Kaikki sanovat vain että minä ja Ja- siis Potter ihastumme toisiimme ja menemme naimisiin! Mahdotonta! Minä. Inhoan. Kaikkia. Kelmejä! Tosin pelkään ollevani ihastunut erääseen toiseen. En kerro sinulle hänen nimeään vielä. Jennifer sanoi eilen, että minä olen muuttunut. Olenko minä? Itse en ainakaan huomaa mitään eroa. Omasta mielestäni olen edelleen se pieni yksitoista vuotias tyttö, joka lukee kirjettään.
Harry selasi päiväkirjan loppupuolelle ja luki:
Rakas päiväkirja,
Minä olen raskaana. Kävin eilen Pyhässä Mungossa ja sain tietää. Kuukautiseni ovat pahasti myöhässä ja muutenkin. Tosin pelkään, että lapsen todellinen isä ei ole James. Sen takia en ole kertonut Jamesille asiaa vielä. Toivoisin sen olevan tyttö, jotta voisin ristiä sen Jessicaksi.
Rakas, päiväkirja,
Pikku Jessica syntyi tänään ja vien sen adoptoituun, jotteivat Harry ja James ihmettele. Sirius ei pidä tästä ajatuksesta vaan sanoo, että minun täytyy kertoa Jamesille tai antaa Jessica Musta hänelle!
Harry ei kestänyt lukea enempää. Hän sai tietää jo tarpeeksi. Jessica Musta oli HÄNEN pikkusiskonsa! Sirius Musta hänen isänsä!
Harry ei ollut koskaan nähnyt Jessicaa, mutta Sirius oli kertonut tytöstä paljon ja kun Harry kysyi missä tyttö oli nyt Sirius oli vaihtanut puheenaihetta. Harry päätti kirjoittaa Siriukselle.
Hei isä,
Aivan. Minä tiedän. Miksi et kertonut minulle? Ja missä minun siskoni on NYT?
Harry
Harry lähetti kirjeen Siriukselle. Hän otti äitinsä päiväkirjan ja heitti sen matka-arkuunsa. Hän heitti sinne myös kirjenipun ja valokuva-albumin.
Silloin Hedvig tuli takaisin.
Harry aikaisi kirjeen, joka sen jalassa oli:
Hei Harry!
Mistä sait tietää? Sitä ei pitäisi tietää kukaan muu kuin Lily ja minä eli nyt minä. Jessica Musta on piilossa ja hyvässä sellaisessa.
Terveisin
Sirius Musta.
luku 2.
Harry katsoi edelleen Siriuksen lyhyttä kirjettä. Lopulta hän otti perkamenttia ja kirjoitti siihen:
Isä,
Miksen minä saa tietää missä hän on? Miksen saa nähdä häntä? Minulla on siihen oikeus! Kerro minulle kaikki mitä tiedät Jessica Mustasta, minun kaksoissiskostani,
Harry.
Harry antoi kirjeen Hedwigille ja pöllö lähti matkaan. Näin oli parempi, Harry ajatteli ja nukahti sängylleen.
Hän näki kammottavaa painajaisunta. James löi Lilyä saadessaan tietää ettei ollutkaan kaksosten isä. Harry heräsi vasta kun Hedwig pudotti kirjeen ja luultavasti kirjan hänen vatsalleen.
Harry aukaisi kirjeen ja luki:
Harry,
Tulen hakemaan sinua tänään kello viisi. Älä lähde minnekkään ennen sitä, pysy talossa.
Kerron sinulle Jessicasta,
Sirius
Harry huokaisi ja nukahti uudelleen.
(nyt meidän on odotettava että Harry herää)
*odotusta*
*odotusta*
"Harry..pst," Siriuksen ääni kuului ulkoa.
Harry pakkasi tavaransa, heitti ne ulos ikkunasta ja hyppäsi itse sen jälkeen jättäen viestin pöydälle:
Heippa, nähdään EHKÄ ensi kesänä
Luku 1.
Harry Potter siivosi autotallia, sillä hänellä ei ollut muutakaan tekemistä. Yhtäkkiä hänen jalkansa osui laattikkoon. Poika aukasi sen uteliaana ja henkäisi. Laatikossa oli päällimmäisenä pieni kirja, jossa luki Harryn käsialalla "Lilyn päiväkirja". Harry otti päiväkirjan käteensä ja katsoi taas laatikkoon. Siellä oli valokuvalbumi, jossa luki "Kuvia kelmeistä ja "kelmittäristä"". Harrya hymyilytti. Hän aukaisi uteliaana albumin.
Ensimmäisellä sivulla oli kuva, Lilystä, Jamesista, Siriuksesta, Peteristä, Remuksesta ja parista muusta, joiden Harry epäili olevan Lilyn koulukavereita. Hän huokaisi ja sulki albumin. Oli paras jatkaa siivoomista ja sitten vasta katsella kuvia äidistä ja isästä.
Hän siivosi, siivosi ja siivosi. Kolme tuntia putkeen jolloin kaikki oli valmista. Sitten hän kantoi äidin ja isän vanhat tavarat omaan huoneeseensa ja istuutui sängylle katselemaan. Laatikossa ei ollut paljon tavaraa. Päiväkirjan ja albumin lisäksi vain koulutarvikkeita ja kirjeitä.
Harry aukaisi kirjenipun ja luki8 "Lily Potterille."
Rakkas Lily,
Olen erittäin utelias kuulemaan, miten tyttäreni ja poikani laita on. Toivon, että sinä ja James voitte hyvin ja...
Tässä vaiheessa Harryn sydän teki ylimääräisen lyönnin. James ei ollut hänen isänsä! Hänen oikea isänsä oli joku muu. Kirjeen kirjoittaja. Harry katsoi allekirjoitusta, mutta siinä luki vain:Ikävöin sinua aina. Tule luokseni,Lily. Haluan kuulla sinun nauravan, nähdä tyttäreni ja poikani, suudella sinun hehkuvan punaisia huuliasi ja sanoa "Minä rakastan sinua".
Harry pudotti kirjeen kädestään ja aukaisi Lilyn päiväkirjan ja luki:
Rakas päiväkirja,
Vihaan Potteria! Tiedän olen sanonut tämän sinulle miljoona kertaa,mutta kukaan ei ymmärrä. Kaikki sanovat vain että minä ja Ja- siis Potter ihastumme toisiimme ja menemme naimisiin! Mahdotonta! Minä. Inhoan. Kaikkia. Kelmejä! Tosin pelkään ollevani ihastunut erääseen toiseen. En kerro sinulle hänen nimeään vielä. Jennifer sanoi eilen, että minä olen muuttunut. Olenko minä? Itse en ainakaan huomaa mitään eroa. Omasta mielestäni olen edelleen se pieni yksitoista vuotias tyttö, joka lukee kirjettään.
Harry selasi päiväkirjan loppupuolelle ja luki:
Rakas päiväkirja,
Minä olen raskaana. Kävin eilen Pyhässä Mungossa ja sain tietää. Kuukautiseni ovat pahasti myöhässä ja muutenkin. Tosin pelkään, että lapsen todellinen isä ei ole James. Sen takia en ole kertonut Jamesille asiaa vielä. Toivoisin sen olevan tyttö, jotta voisin ristiä sen Jessicaksi.
Rakas, päiväkirja,
Pikku Jessica syntyi tänään ja vien sen adoptoituun, jotteivat Harry ja James ihmettele. Sirius ei pidä tästä ajatuksesta vaan sanoo, että minun täytyy kertoa Jamesille tai antaa Jessica Musta hänelle!
Harry ei kestänyt lukea enempää. Hän sai tietää jo tarpeeksi. Jessica Musta oli HÄNEN pikkusiskonsa! Sirius Musta hänen isänsä!
Harry ei ollut koskaan nähnyt Jessicaa, mutta Sirius oli kertonut tytöstä paljon ja kun Harry kysyi missä tyttö oli nyt Sirius oli vaihtanut puheenaihetta. Harry päätti kirjoittaa Siriukselle.
Hei isä,
Aivan. Minä tiedän. Miksi et kertonut minulle? Ja missä minun siskoni on NYT?
Harry
Harry lähetti kirjeen Siriukselle. Hän otti äitinsä päiväkirjan ja heitti sen matka-arkuunsa. Hän heitti sinne myös kirjenipun ja valokuva-albumin.
Silloin Hedvig tuli takaisin.
Harry aikaisi kirjeen, joka sen jalassa oli:
Hei Harry!
Mistä sait tietää? Sitä ei pitäisi tietää kukaan muu kuin Lily ja minä eli nyt minä. Jessica Musta on piilossa ja hyvässä sellaisessa.
Terveisin
Sirius Musta.
luku 2.
Harry katsoi edelleen Siriuksen lyhyttä kirjettä. Lopulta hän otti perkamenttia ja kirjoitti siihen:
Isä,
Miksen minä saa tietää missä hän on? Miksen saa nähdä häntä? Minulla on siihen oikeus! Kerro minulle kaikki mitä tiedät Jessica Mustasta, minun kaksoissiskostani,
Harry.
Harry antoi kirjeen Hedwigille ja pöllö lähti matkaan. Näin oli parempi, Harry ajatteli ja nukahti sängylleen.
Hän näki kammottavaa painajaisunta. James löi Lilyä saadessaan tietää ettei ollutkaan kaksosten isä. Harry heräsi vasta kun Hedwig pudotti kirjeen ja luultavasti kirjan hänen vatsalleen.
Harry aukaisi kirjeen ja luki:
Harry,
Tulen hakemaan sinua tänään kello viisi. Älä lähde minnekkään ennen sitä, pysy talossa.
Kerron sinulle Jessicasta,
Sirius
Harry huokaisi ja nukahti uudelleen.
(nyt meidän on odotettava että Harry herää)
*odotusta*
*odotusta*
"Harry..pst," Siriuksen ääni kuului ulkoa.
Harry pakkasi tavaransa, heitti ne ulos ikkunasta ja hyppäsi itse sen jälkeen jättäen viestin pöydälle:
Heippa, nähdään EHKÄ ensi kesänä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)