Harry Kalkaroksen kaksoset, jatko-osa,

Teen nyt jatko-osan tuolle Harry Potter ja karmea totuus ficilleni. hehe.

Luku 1.

Jessica Kalkaros heitti voitonriemuisena kynän pöydälle. Hän oli saanut kesäläksynsä tehtyä.
Jessica ei ollut mitenkään kouluihminen toisin kuin isoäitinsä Lily. Tyttö inhosi typeriä kesäläksyjään, mutta hänen vanhempansa pakottivat hänen tekemään kaikki heti ensimmäisenä lomapäivänä.
Jessica huokaisi ja venytteli tuolissaan. Jessican huone erosi muista talon huoneista aika lailla. Tyttö oli koristanut sen vihreällä ja harmaalla ja hänen päiväpeitossa oli kirjain L.
Melkein kaikki muut talon huoneet olivat punaisia tai keltaisia kahtena ainoana poikkeuksena oli keittiö ja kylpyhuone.
”Hei, Jess, oletko sinä tehnyt jo PVS läksysi?” Sirius, Jessican kaksoisveli kysyi pistäen päänsä tytön huoneeseen.
”Joo, olen. Ja ei, sinä et saa kopioida minun läksyjäni,” Jessica sanoi arvaten Siriuksen seuraavan kysymyksen ihan oikein.
”Fred antaisi,” Sirius mutisi.
”Fred ei ole täällä,” Jessica vastasi ja meni peilin luokse.
Fred oli Jessican ja Siriuksen isoveli. Hän asui kyllä kotona, mutta juuri sillä hetkellä mies oli töissä. Fred oli aurori, kuten isänsäkin.
”Mitä sinä teet?” Sirius kysyi, hyppäsi Jessican sängylle ja irvisti L kirjaimelle.
”Kampaan hiuksiani jos kiinnostaa,” Jessica vastasi etsien kampaansa.
”Miksi kaikki Luihuiset ovat tyhmiä?” Sirius kysyi yhtäkkiä.
”Emme me ole tyhmiä. Jos jotkut niin rohkelikot ovat tyhmiä. Ai niin kuulin Veritolta, että sinun ja Annan välit menivät poikki miksi?” Jessica kysyi.
Verito oli Jessican paras ystävä ja hänkin oli luihuisissa. Anna taas oli Siriuksen entinen tyttöystävä.
”Se halusi seksiä,” Sirius sanoi irvistäen.
”Mitä? Seksiä viisitoistavuotiaana?” Jessica ihmetteli. ”Jopa Sophie Wright odottaisi ainakin kuuteentoista,” Tyttö jatkoi.
Sophie Wright oli tylypahkalainen. Huhu kertoi, että tyttö kävi treffeillä joka kerta eri pojan kanssa. Jessica ei pitänyt Sophiesta.
”Anna on kyllä jo seitsemäntoista,” Sirius huomautti.
”Ai niin. Minä unohdin, että sinä seurustelet kaksi vuotta vanhempien tyttöjen kanssa,” Jessica sanoi. Hän laittoi hiuksiaan ranskalaisille letille.
”Tuletko pelaamaan huispausta?” Jessica kysyi veljeltään.
”Minun pitää tehdä läksyt. Ketä kaikkia sinne on tulossa?” Sirius kysyi.
”Verito, Anna, Erika…,” Jessica luetteli.
”Eli pelkkiä tyttöjä, ei kiitos,” Sirius sanoi.
”…Scorpius, Sam, Emmel…,” Jessica jatkoi.
”Pitäisi kai sanoa, että pelkkiä luihuisia,” Sirius tuhahti halveksuvasti.
”No niin kai sitten. Minä menen jää sinä murehtimaan läksykirjojen pariin. Uskallakin katsoa minulta!” Jessica jatkoi ja meni hakemaan luutaansa.
”ÄITI!” Tyttö huusi.
”Niin, Jess?” Ginny Kalkaros kysyi.
”Missä minun luutani on?” Jessica kysyi puolestaan. ”Menen pelaamaan huispausta!” Hän jatkoi.
”Keiden kanssa?” Ginny kysyi.
”Veriton, Annan, Erikan, Scorpiuksen, Samin ja Emmelin!” Jessica huusi.
”Selvä. Luuta on luutakomerossa, mutta älä ole liian myöhään, sillä isoäiti ja –isä tulevat seitsemältä,” Ginny sanoi.
”Joojoo, tiedän!” Jessica vastasi ja meni luutakomeroon etsimään luutaansa.
Luutakomerossa oli kaiken kaikkiaan kymmenen luutaa. Jessica lensi Fredin vanhalla Tulisalama kolmosella. Se oli oikein hyvä luuta, mutta ei mikään paras.
Kun Jessica pääsi kentälle, kaikki muut paitsi Erika ja Scorpius olivat siellä.
”Ver! Ihana nähdä!” Jessica sanoi ja halasi parasta ystäväänsä.
”Joo, onhan siitä peräti yksi yö, kun me viimeksi nähtiin,” Verito sanoi, mutta halasi itsekin Jessicaa.
Jessica nauroi.
”Moi Emmet,” Tyttö sanoi ja halasi poikaystäväänsä. Suuteleminen ei oikein käynyt sillä hetkellä.
”Hei, Jess,” Erika sanoi.
”Moro,” Jessica tervehti.
Erika oli mustahiuksineen oikein kaunis. Tytön mustat hiukset kihartuivat latvasta ja ne ylsivät ihan keskiselkään saakka. Muuten Erika oli hoikka ja pieni tyttö.
Veritolla oli vaaleat lyhyet hiukset sekä tummansiniset silmät. Rohkelikkojen mielestä hän oli ilkeä, mutta he eivät tunteneet Veritoa niin kuin Jessica.
Anna oli pieni ujo tyttö. Hänellä oli ruskeat silmät ja mustat hiukset. Joskus Jessica ei edes huomannut Annaa, vaikka tämä olisi samassa huoneessa.
Emmet oli lihaksikas ja hänellä oli tummat silmät ja vaaleat hiukset sekä iho. Poika oli kaikkien pomo.
Sam oli Emmetin uskollinen palvelija. Tai no ei ihan palvelija, mutta melkein. Hänelläkin oli vaaleat hiukset, mutta siniset silmät.
”Moro, kaikki!” Scorpius huusi kentän toiselta laidalta.
”Scorp, miten Rose voi?” Jessica kysyi.
”Kysy sitä häneltä itseltään!” Scorpius vastasi ja Rose tuli näkyviin.
”Moi,” Tyttö sanoi vaisusti. Jotkut mutisivat heikon tervehdyksen, mutta Emmet ja Sam eivät sanoneet sanaakaan.
Jessica sen sijaan halasi tyttöä.
”Moi, Rose. Miten Hermionella menee?” Hän kysyi.
”Hyvin. Samoin isällä,” Rose vastasi ja irrottautui Jessican halauksesta.
”Eiköhän aloiteta,” Emmet ehdotti.
”Jep,” Kaikki sanoivat.
Rose meni katsomaan kentän reunalle, kun kuusikko nousi ilmaan.
Jessica pelasi jahtaajaa ja hän sai aika paljon maaleja.
”Hyvä, Jess!” Rose huusi.
Jessica hymyili ja otti kaadon kiinni. Hän lensi suoraan Samin eteen, harhautti tämän ja teki maalin.

”Jessica! Kello on jo puoli kuusi!” Fred huusi kentän toiselta puolelta.
”Äh, hitto. Minun pitää lähteä,” Jessica sanoi ja halasi kaikkia pikaisesti. Aika oli kulunut liian nopeasti.
Jessica nousi penkiltä, -johon kuusikko oli kokoontunut pelin jälkeen- ja riensi Fredin luokse.
”Onko sinun pakko hengailla juuri noiden kanssa?” Fred kysyi kuiskaten tytöltä.
”Älä viitsi, Fred. Minä saan olla kenen kanssa tahansa ilman että isoveljeni puuttuu asiaan,” Jessica sanoi tuhahtaen.
”Mikset liiku rohkelikkojen kanssa?” Fred kysyi.
”Koska rohkelikot eivät ole kovinkaan halukkaita liikkumaan minun kanssani,” Jessica vastasi ja avasi kotioven.
”Hei, Jess äkkiä vaihda vaatteet he tulevat kohta,” Ginny sanoi. ”Miten peli päättyi?” Nainen jatkoi.
”Minä, Verito, Anna ja Erika voitettiin pojat viisi- kaksi,” Jessica sanoi.
Tyttö nousi yläkertaan ja vaihtoi vaatteensa hameeseen ja t-paitaan. Hän purki lettinsä ja kampasi hiukset yläponnarille. Juuri silloin ovikello soi.
Jessica ryntäsi juosten alakertaan.
”Hei, Lily. Hei, Severus,” Ginny tervehti.
“Sev-setä!” Jessica kiljaisi ja riensi suoraan Severus Kalkaroksen syliin.
Severus pyöräytti tyttöä muutaman kerran ympäri ja laski tämän sitten alas.
”Mitäs, luihuinen?” Mies kysyi leikkisästi.
Jessica hymyili isoisälleen.
”Missä Harry on?” Lily kysyi Ginnyltä.
”Harry on vielä töissä. Hänen pitäisi tulla puolen tunnin päästä,” Ginny vastasi.
”Isoäiti!! Sirius sanoi ja halasi Lilyä.
”Hei, Sirius. Miten menee?” Lily kysyi.
”Hyvin,” Sirius vastasi.
Jessica hiippaili omaan huoneeseensa ettei joutuisi sukulaiskuorman alle. Hän otti huoneensa laatikosta pienen kirjan, jossa luki:
”Jessican päiväkirja, tassut irti!”
Tyttö avasi sen ja vaipui muistoihinsa:
Minut lajiteltiin luihuisiin! Voitko kuvitella, rakas päiväkirja? Minua pelottaa nyt se, mitä äiti ja isä sanovat. Isoisä on kyllä varmasti tyytyväinen. Kuulin kuinka hän kerran sanoi isälle, että:
”Katsokin, että edes yksi sinun lapsistasi on luihuinen!”
Luulen kyllä että hän sanoi sen vain puoliksi leikillään.
Kirjoitin äidille kirjeen. Se meni näin:
Rakas, äiti.
Ethän ole pahoillasi, vaikka minut lajiteltiinkin luihuisiin? En halua, että te vihaatte minua niin kuin isän kummisetää vihattiin. En olisi halunnut luihuisiin. Olisin halunnut rokelikkoon. Ja jos te olette vihaisia minä en enää ikinä tule kotiin,
Jessica.


Luku 2.


”Jessica,” Fredin ääni kuului.
”Häh? Älä sano minua Jessicaksi,” Jessica sanoi vihaisena.
”Tuletko sinä syömään?” Fred kysyi välittämättä Jessican sanoista.
”Joojoo, ihan kohta,” Jessica mutisi, laittoi vastahakoisena päiväkirjansa pöydälleen ja laahusti Fredin perässä keittiöön syömään.
”Äiti, koska isä tulee?” Sirius kysyi.
”Hänen pitäisi jo olla täällä,” Ginny vastasi.
”Toivottavasti mitään ei ole sattunut,” Lily sanoi.
”Tuskin. Harry tulee kyllä,” Severus mutisi.
”Huhuu…kotona ollaan!” Harryn ääni sanoi eteisestä.
”Mitäs minä sanoin?” Severus virnisteli.
”Isä,” Sirius hihkaisi.
Jessica tuijotti lautastaan. Hän oli käynyt isänsä kanssa riidan. Isän mielestä hän ei saanut seurustella Emmetin kanssa. Turhaan oli Jessica vakuutellut, että hän rakasti Emmettiä, turhaan hän oli yrittänyt selittää.
”Moi, Jessica. Moi, kulta. Hei, äiti ja isä,” Harry tervehti.
”Hei, kulta. Käy pöytään,” Ginny kehotti ja antoi Harrylle suukon tämän ohittaessa hänet.
Jessica nousi pöydästä ja vei lautasensa tiskikoneeseen.
”Jess, etkö sinä syö mitään?” Ginny kysyi.
”Minulla ei ole nälkä,” Jessica valehteli.
Oikeasti tytön vatsa kurni nälästä, mutta hän ei halunnut syödä samassa huoneessa isänsä kanssa, joten hän riensi omaan vihreään huoneeseensa.
Jessica otti pöydältään kannettavan cd-soittimen ja painoi Play-nappia. Tyttö meni sängylleen makaamaan ja antoi cd:n kuulua kovaa.
Miksei isä ymmärtänyt Jessicaa? Täytyikö hänen tosiaan vääntää rautalangasta, että hän rakasti Emmetiä?
Hetken päästä Jessican ovi kävi ja Severus Kalkaros astui huoneeseen.
”Jessica, onko kaikki hyvin?” Mies kysyi istuutuen Jessican sängylle.
”Puhu lujempaa minä en kuule,” Jessica mutisi.
”Ota kuulokkeet pois korvistasi,” Severus kehotti.
Jessica huokaisi, sammutti cd-soittimensa ja heitti kuulokkeet sängylle.
”Onko kaikki hyvin?” Severus kysyi uudestaan.
”Ei,” Jessica vastasi ja nypläsi päiväpeittoaan.
”Mikä on vialla?” Severus kysyi.
”Minä en pidä isästä,” Jessica mutisi.
”Mikset?” Severus kysyi.
”Hän ei ymmärrä, että minä rakastan Emmetiä. Hänen mielestään minä olen liian nuori seurustelemaan,” Jessica sanoi.
”Hän itse aloitti seurustelun viidennellä,” Severus paljasti.
”Ihanko totta? Äiti kertoi, että he aloittivat vasta isän ollessa kuudennella,” Jessica sanoi kelaten aivojaan.
”Mutta isäsi seurusteli viidennellä vähän aikaa Cho Changin kanssa,” Severus kertoi. ”Itse yllätin heidät suutelemasta.”
Severuksella oli todellakin huonoja muistoja siitä.
”Mutta miksi Fred sai aloittaa seurustelun jo neljännellä?” Jessica kysyi.
”Aloittiko hän jo silloin?” Severus ihmetteli.
”Kyllä vain. Fred seurusteli aluksi Sophie Wrightin kanssa ja sitten Leslien,” Jessica kertoi.
Severus istui hiljaa paikallaan Jessican tutkaillessa miestä. Jessica ja Severus tulivat hyvin toimeen keskenään ehkä sen takia, että molemmat kuuluivat luihuisen tupaan.
Jessica itse oli hyvin ylpeä isoisästään ja suvustaan, vaikkei sitä näkynyt päällepäin. Hän rakasti kaikkia sukulaisiaan -myös isäänsä- ja piti aina heidän puoliaan muita luihuisia vastaan.
”Minä menen juttelemaan Harrylle,” Severus sanoi. ”Tauon hänen päähänsä, että luihuiset eivät ole pahoja,” Hän jatkoi ja nousi Jessican sängyltä.
Jessica hymyili isoisälleen ja laittoi taas kuulokkeet korviinsa. Tällä kertaa hän kuunteli hiljempaa.
”Kopkop, saanko tulla sisään?” Isän ääni kysyi hetken päästä.
”Jos haluat,” Jessica vastasi kylmästi.
Harry työnsi oven auki ja istuutui Jessican sängylle.
”Minäpä kerron sinulle hiukan nuoruudestani,” Hän sanoi.
Sanat yllättivät Jessican täysin, joten hän nousi istumaan sängylleen.
”Tiedät suurimman osan nuoruudestani. Mutta et tiedä kaikkea. Osan olen jättänyt kertomatta.
Tiedät, että äitini ja James Potter kuolivat lordi Voldemortin hyökkäyksessä, tiedät että minä jäin asumaan tätini ja setäni luokse vaikka minulla oli vielä isä hengissä. Mutta sinä et tiedä millaista minun elämäni oli tätini ja setäni luona.
Asuin yksitoista vuotta tietämättä, että olen velho ja vielä kuuluisa sellainen. Yksitoistavuotiaana minulle tuli kutsu Tylypahkaan ja lähdin matkaan.
Tapasin Ron Weasleyn junassa matkalla Tylypahkaan. Hermione Grangerinkin näin siellä. Kuten myös Draco Malfoyn, jonka olin tavannut jo aikaisemmin Viistokujalla.
Kuten tiedät Ron Weasleystä ja minusta tuli parhaat kaverit, mutta muuntelin totuutta sillä tavalla, että Hermione Grangerkin oli alusta saakka meidän paras kaveri. Asia ei mennyt niin.
Ron ja minä emme pitäneet Hermionesta yhtään. Hän oli meidän silmissä kaikkitietävä lukutoukka. Sitten kurpitsajuhlan aikana Professori Orave tuli Suureen Saliin huutaen, että tyrmissä oli peikko vapaana. Meidän olisi pitänyt mennä saman tien Rohkelikkotorniin, mutta Hermione oli yksin tyttöjen vessassa tietämättä mitään peikosta.
Kuten arvata saattoi minä ja Ron lähdimme tyttöjen vessaa päin ja vahingossa lukitsimme peikon sinne. Kun olimme tajunneet, mitä olimme tehneet ryntäsimme vessaan.
Hermione kiljui kovaa ääntä ja peikko yritti tappaa hänet. Minä ja Ron kuitenkin pelastimme Hermionen ja siitä päivästä saakka me olemme olleet jonkinlainen taikakolmikko,” Harry kertoi.
”Miksi kerroit minulle tuon?” Jessica kysyi ihmeissään.
”Koska toivoin, että sinä ja Emmet olisitte pelkästään ystäviä keskenänne, mutta luulenpa että toiveeni on turha. Nimittäin kun Hermione ja Ron seurustelivat sodan aikana minulla oli yksinäinen tunne koko ajan. En halunnut että sinä koet samaa.
Isä kuitenkin selitti minulle millaista oli nähdä oma poikansa suutelemasta tyttöystäväänsä. Hän selitti minulle myös etteivät kaikki luihuiset ole pahoja, joten luulen että toiveeni on turha,” Harry sanoi.
”Minä seurustelisin Emmetin kanssa vaikka kieltäisitkin sen,” Jessica sanoi ja tuhahti.
”Juuri tuon minä halusinkin kuulla,” Harry vastasi nauraen.
”Kiitos isä,” Jessica sanoi.
”Ole hyvä. Luuletko että en rakastaisi sinua? Rakastan sinua liikaa aivan liikaa, vaikka en pidäkään siitä että seurustelet,” Harry vastasi ja halasi Jessicaa. ”Mennään syömään ennen kuin muut syövät kaiken,” Hän jatkoi.
Jessica nousi sängyltään ja riensi keittiöön Harry vanavedessään.
”Onko kaikki hyvin?” Ginny kysyi hymyillen.
”On,” Jessica vastasi ja otti ruokaa ison annoksen.
”Ja sinulla ei muka ollut nälkä,” Sirius tuhahti Jessican vierestä.
”Turpa kiinni,” Jessica vastasi.
”Kielenkäyttö on sallittua,” Ginny sanoi.
Jessica hymyili äidilleen ilkikurisesti. Hän oli tyytyväinen itseensä ja perheeseensä.
”Ei mutta nyt meidän täytyy lähteä,” Lily sanoi ja otti Severusta kädestä kiinni.
”Totta. Nähdään, Harry. Pidä huolta itsestäsi, Jessica,” Severus sanoi.
”Aina,” Jessica vastasi tyynesti. Hän halasi isoisäänsä ja –äitiään.

Luku 3.



Jessica nousi hymyillen. Sinä päivänä Jessica menisi Vuotavaan noidankattilaan ja sen kautta Viistokujalle koulukirjoja ostamaan.
Jessica pohti pitkään laittaisiko hän farkkucaprit vaiko uuden vihreän hameen. Hän päätyi hameeseen ja valkoiseen toppiin, jossa oli J-kirjain, jonka Jessica oli itse siihen painanut.
Jessica laittoi hiuksensa yläponinhännälle. Hän laittoi hiukan vihreätä luomiväriä silmiään koristamaan, lisäksi hiukan mustaa kajaalia.
”Jessica tule jo!” Fred huusi alakerrasta.
”Joojoo,” Jessica huusi ja riensi alakertaan. ”Joko kirjalistat tulivat?” Tyttö kysyi.
”Kyllä-,” Fred ei päässyt pidemmälle sillä Jessica oli avannut oman luettelonsa ja huudahtanut:
”Minä olen valvojaoppilas!”
”Mitä?” Fred kysyi ihmeissään.
”Minä olen valvojaoppilas! Minä olen valvojaoppilas!” Jessica rallatteli.
”Turpa kiinni, Jess,” Sirius tuhahti.
”Oletko sinäkin valvojaoppilas?” Jessica kysyi.
”En, mutta voisit olla hiljaa,” Sirius sanoi.
Jessica vain hymyili. Hän katsoi uutta merkkiään. Siinä olivat luihuisen värit –vihreä ja harmaa- sekä käärme. Merkissä oli V-kirjain.
”Tulkaa nyt jo, ipanat,” Fred mutisi ja avasi ulko-oven. Harry ja Ginny eivät kumpikaan päässeet Viistokujalle, joten Fred vei heidät.
”Minä olisin voinut ihan hyvin mennä Veriton kanssa,” Jessica sanoi kiinnittäessään Valvojaoppilas-merkkinsä valkoiseen toppiinsa.
”Sinä olet liian pieni,” Fred sanoi matkien taitavasti heidän äidin ääntä.
”Haista-,” Jessica aloitti.
”Kielenkäyttö!” Fred huudahti ja otti Jessicaa kädestä. ”Sirius tartu Jessican käteen,” Mies jatkoi.
Sirius otti Jessicaa toisesta kädestä ja puristi lujaa.
Samassa Fred heilautti taikasauvaansa ja he ilmestyivät yhtäkkiä Viistokujalle.
”Huhhuh, minä inhoan ilmiintymistä,” Jessica mutisi. ”No niin, heippa minä etsin Veriton,” Tyttö jatkoi.
”Älä luulekaan,” Fred sanoi ja otti kiinni Jessican olkapäästä. ”Mennään tapaamaan George-setää,” Hän sanoi.
”Hyvä on,” Jessica myöntyi.
Kalkaroksien kolmikko riensi juosten Weasleyden Welhowitsit nimiseen kauppaan. Siellä he tapasivat monta tylypahkalaista sekä Jessican kummisedän George Weasleyn ja Siriuksen kummit Ron Weasleyn ja Lavender Weasleyn.
”Hei, George,” Jessica sanoi syöksyen kummisetänsä syliin.
”Mitäs tyttö?” George kysyi.
”Minä olen valvojaoppilas,” Jessica sanoi ja näytti Georgelle merkkiään.
”Vai niin. Hyvä homma,” George tuhahti.
”Ron-eno ja Lavender-täti!” Jessica huudahti ja halasi enoaan ja tätiään. ”Missä Jea on?” Jessica kysyi.
”Täällä, moi Jess, moi Sirius, moi Fred,” Kahdenkymmenen ikäinen nuori nainen sanoi.
Jea Weasley muistutti hyvin paljon äitiään. Hänellä oli ruskeat hiukset ja siniset silmät. Hän piteli sylissään vastasyntynyttä lastaan, Lavia.
Lavilla ei ollut isää ollenkaan, tai no oli mutta Jessica tai kukaan muukaan ei tiennyt tytön isää. Sen tiesi vain Jea. Jessicalla tosin oli omat epäilyksensä. Hän epäili, että Fred oli Lavin isä, sillä Fred palvoi tätä.
”Jea ja Lav!” Fred huudahti ja halasi molempia. ”Hauska nähdä. Miten menee, Jea?” Mies jatkoi.
”Hyvin, tulimme Lavin kanssa vähän kiertelemään kauppoja. Entäs teillä?” Jea kysyi.
”Hyvin. Noille pitää ostaa koulukirjat. Jessica meni hankkiutumaan vielä valvojaoppilaaksi,” Fred sanoi tuhahtaen.
”Onneksi olkoon, Jess!” Jea toivotti.
”Kiitos. Freddie joko mennään?” Jessica kysyi ja virnisti. Jos Fred kutsui häntä Jessicaksi niin hän kutsui Frediä Freddieksi.
”Kivan lempinimen olet minulle keksinyt. Ja älä kuvittelekaan karata minulta,” Fred lisäsi kun Jessica muka huomaamattomasti käveli ovelle.
Sirius oli tällä välin käynyt Säilä&Imupaperissa ja nyt hän istui jäätelöbaarissa parhaan kaverinsa Wileyn kanssa.
Wiley oli ruskeahiuksinen rohkelikkotyttö. Hänellä oli ruskeat pitkät hiukset sekä siniset loistavat silmät. Wiley ja Sirius olivat olleet ystäviä ensimmäisestä luokasta saakka.
”Missäs Jessica on?” Wiley kysyi halveksuvasti. Hän halveksi Jessicaa, vaikkei myöntänyt sitä Siriukselle.
”Jess on Fredin kanssa, sillä Fred ei halua että hän liikkuu luihuisten kanssa, koska hän luulee niiden tekevän Jessille jotain. Sen takia Fred ei päästä Jessiä yksin,” Sirius vastasi ja naurahti. ”Hän on kauhean ylisuojeleva Jessiä kohtaan. Ihan kuin isä ei riittäisi,” Hän jatkoi.
”Miksi teidän kaikki perheen jäsenet vahtivat Jessicaa niin paljon?” Wiley kysyi.
”Koska he luulevat, että luihuiset tekevät Jessille ajan myötä vielä jotain. Jess on kertonut minulle kaiken luihuisista, jotkut –varsinkin Jessin paras ystävä Verito- tuntuvat kivoilta. Jess ei itse haluaisi muiden suojelua,” Sirius lopetti.
”Kuka nyt haluaisi,” Wiley kuiskasi. ”Kuule Sirius minua on jo pitkään haluttanut tehdä tämä…,” Tyttö jatkoi ja kumartui suutelemaan Siriusta.
Sirius ei vastannut suudelmaan.
”Minä…Minä…Anteeksi Will. En ole koskaan ajatellut sinua sillä tavalla. Minulle sinä olet vain ystävä, hyvä ystävä. Seurusteleminen muuttaisi kaiken,” Sirius takelteli.
”Niin. Parempaan,” Wiley sanoi ja yritti taas suudella Siriusta.
Sirius painoi kätensä Wileyn suulle ja työnsi sen kauemmaksi itsestään.
”Ei, Will. Minä en halua tätä,” Sirius sanoi ja juoksi pois.
Hän juoksi etsien Frediä ja Jessicaa löytämättä kuitenkaan ketään. Hän juoksi kyynelien valuessa hänen poskiaan pitkin. Hän juoksi tunteita pakoon, pakoon Wileytä. Hän juoksi pois. Kauas pois.
”Kas kas…Nuori herra Kalkaros oletan?” Siriuksen takaa kuului.
Sirius kääntyi. Lucius Malfoy seisoi hänen edessään. Kylmän kalpea Malfoy.

Luku 4.


Sirius pohti mielessään erilaisia vaihtoehtoja. Ensimmäinen oli juosta pakoon, toinen oli vetää sauva, taikoa ja juosta. Ongelma oli se ettei hän vain jaksanut juosta enää.
”Seuraapa minua, Kalkaros,” Lucius sanoi kylmästi.
Taas Siriuksen mieleen tuli eri vaihtoehtoja. Seuratako vai lähteäkö pakoon?
”Sanoin seuraa!” Lucius komensi ja kääntyi Iskunkiertokujalle.
Isä oli kieltänyt heitä koskaan astumasta jalallakaan Iskunkiertokujalle. Siellä oli kuulemma pelkkiä pimeyden velhoja ja noitia. Vaarallinen paikka.
Siriuksella ei enää ollut vaihtoehtoja. Paitsi yksi.
”FRED!” Poika kiljaisi.
”Suu tukkoon, Kalkaros!” Lucius sanoi.
Sirius sulki suunsa. Ei hän varsinaisesti pelännyt Luciusta hän ei vaan halunnut satuttaa ketään. Jos hän kuolisi hän halusi sen tapahtuvan nopeasti.
Sirius seurasi Luciusta Iskunkiertokujalle siellä olevaan taloon. Talo oli hyvin huonossa kunnossa. Siellä ei varmasti ollut asuttu koskaan.
”Tämä kelpaa, vai mitä?” Lucius sanoi ja tönäisi Siriuksen eteiseen. ”Sinä jäät tänne. Saa nähdä kuinka paljon isäsi pyytää sinusta,” Mies jatkoi ja lukitsi oven.
Sirius päätti tutkia talon läpikotoisin. Samalla hän toivoi, ettei olisi lähtenyt yksin minnekään. Fred kyllä alkaisi kohta jo ihmetellä minne hän oli livistänyt, mutta ei hän etsimään rupeasi.

Samaan aikaan Jessica ja Fred kolusivat Viistokujaa etsien Siriusta.
”Missä hän on?” Fred kysyi tuskaisena. ”Isä tappaa minut jos en löydä häntä!”
”Ehkä hän meni jo kotiin,” Jessica ehdotti. ”Poimittaislinjalla,” Hän lisäsi.
”Kyllä hän olisi meille ilmoittanut,” Fred sanoi.
Kaksikon välille lankesi hiljaisuus. Kumpikaan ei tiennyt, mitä tehdä tai sanoa.
”Etsintäkuulutus,” Fred luki Weasleyden Welhowitsit kaupan ikkunasta.

Jessica vilkaisi ikkunaan. Siinä oli kuva miehestä, jonka nimeksi Jessica tiesi Lucius Malfoyn, Scorpiuksen isoisän.
”Lucius Malfoy pakeni Azkabanista tietämättömällä tavalla. Hänen uskotaan liittyvän takaisin kuolonsyöjien johtajaksi.
Lucius on hengenvaarallinen ja huhu kertoo, että hänet on nähty Viistokujalla. Teemme kaikkemme saadaksemme hänet ja muut kuolonsyöjät kiinni,
Taikaministeri Kalhesalpa.”
”Sirius,” Jessica kuiskasi ja pinkaisi juoksuun.
”Jessica!” Fred huusi juostessaan tytön perään.
”Lucius on ottanut Siriuksen!” Jessica huusi taakseen.
Hän pysähtyi Iskunkiertokujan eteen odottamaan Frediä.
”Jessica, sinä et mene sinne,” Fred sanoi huohottaen. ”Ehkä me löydämme jonkun joka on nähnyt hänet,” Mies jatkoi.
”Wiley,” Jessica sanoi ja osoitti Weasleyden Welhowitseihin. Siellä tosiaan seisoi Wiley, Siriuksen paras kaveri.
Jessica pinkaisi taas juoksuun Fred vanavedessään. Hän sai Wileyn kiinni ennen kuin tämä meni kaupan sisälle.
”Wiley, odota,” Jessica sanoi tarttuen tytön takinliepeeseen.
”Mitä nyt?” Wiley kysyi yrittäen päästä irti Jessican tiukasta otteesta.
”Missä Sirius on?” Jessica kysyi vihan vallatessa hänen mielensä. Pysy rauhallisena, Jess, pysy rauhallisena. Siriuksella on kaikki hyvin, eikä Wiley ole tehnyt mitään pahaa, rauhoitu, hän ajatteli.
”En tiedä. Me suutelimme ja Sirius lähti pakoon,” Wiley sanoi.
”Mitä? SINÄ JÄRKYTIT HÄNET!” Jessica kiljui vetäessään samalla taikasauvansa taskustaan.
”Jessica, rauhoitu,” Fred kehotti pikkusiskoaan. ”Will minne päin Sirius lähti?” Hän kysyi.
”Iskunkiertokujalle,” Wiley sanoi purskahtaen itkuun.
”Will, rauhoitu. Sinulla ei ole hätää,” Fred rauhoitteli tyttöä Jessican riehuessa vieressä.
”Minä lähden,” Jessica sanoi ja pinkaisi taas juoksuun.
Hän juoksi Iskunkiertokujalle asti ja pysähtyi. Minne Lucius olisi vienyt Siriuksen?
”Keskity, Jess. Jos olisit Malfoy minne veisit teinipojan?” Jessica ajatteli.
Hän lähti silmät kiinni kävelemään.

Tällä välin Sirius kirjoitti kiihkeästi löytämäänsä pergamentin palaseen:
Minä, Sirius Fred Kalkaros haluan lahjoittaa hyvälle ystävälleni Wiley Wenstomille pienen kultaisen ketjun.
Jessica Lily Kalkaros saa luutani ja toivon että hän arvostaa lahjaansa. Fred Sirius Kalkaros saa valokuvan hänestä ja Leslie Waresta. Toivon että he menevät naimisiin.
Isälleni Harry Severus Kalkarokselle en jätä mitään muuta kuin sydämeni, ikuisen rakkauteni ja suudelmani.
Äidilleni Ginevra Molly Kalkarokselle jätän myös hennon suudelman ja ikuisen rakkauteni.
Sam Oliver Okalle jätän näkymmättömyysviitan toivoen että hän osaa pitää siitä hyvän huolen.
Muistakaa, rakkaimpani jos kuolen saatte nämä lahjat. Arvostakaa niitä, pitäkää niistä hyvä huoli.
Jos kuolen saatte kaikki suudelmani, sydämeni ja lahjani, jos kuolen te muistatte että minä tulen aina rakastamaan Teitä koko sydämestäni,
Sirius Fred Kalkaros.
Nyt se oli tehty. Viimeinen kirje. Hän ei tiennyt kuoliko hän, mutta aina varmuuden vuoksi. Sirius taittoi kirjeen ja pani sen taskuunsa. Hän nousi ja venytteli. Häntä väsytti.
Sirius käveli yläkertaan, jossa hän oli aikaisemmin huomannut sängyn. Väsynyt viisitoistavuotias poika nukahti nopeasti näkemättä unia.

”JESSICA LILY KALKAROS HETI TÄNNE!” Fred huusi juostessaan pikkusiskonsa perässä.
”Turha luulo. Minä etsin Siriuksen,” Jessica vastasi kävellen edelleen silmät kiinni.
”Jessica, sinä menet suoraan ansaan. Lucius Malfoy tietää, että sinä tai joku muu ryntää heti Siriuksen perään ja jos menet yksin niin ainakin joudut ansaan, sillä et saa taikoa koska et ole täysi-ikäinen,” Fred sanoi.
Jessica pysähtyi. Perhanan Fred kun oli aina oikeassa!
”Joko sinä tulet?” Fred kysyi.
”Hyvä on. Mutta mitä me teemme?” Jessica kysyi puolestaan.
”Kerromme isälle ja teemme joukkohyökkäyksen,” Fred sanoi heti.
Hiton Fred! Aina vastaus valmiina! Jessica ajatteli.

Luku 5


Sanomatta enää sanaakaan Fred sulki silmänsä, otti Jessicaa kädestä kiinni ja heilautti sauvaansa. Taas kerran Jessican valtasi tuo omituinen oksettava tunne, mutta omaksi onnekseen hän oli jo tottunut ilmiintymiseen.
”Olisi mukavampaa Fred, jos ilmoittaisit ensi kerralla ajoissa,” Jessica mutisi
Fred ei kuullut, sillä hän juoksi jo Kalkarosten koti-ovea kohti. Jessica pinkaisi kärsimättömän veljensä perään mutisten samalla itsekseen.
Fred aukaisi oven ja työnsi Jessican sisään.
”Äiti, onko isä kotona?!” Fred kysyi huutaen.
”Joko te tulitte? Isä on töissä,” Ginny Kalkaros vastasi ja ilmestyi eteiseen. ”Missä Sirius on?” Nainen kysyi.
Jessica vilkaisi Frediä. Kertoisiko tämä äidille? Jessica ei itse olisi halunnut.
”Sirius katosi jonnekin ja me epäilemme että Lucius Malfoy olisi kidnapannut hänet,” Fred sanoi vastahakoisena.
”MITÄ? Missä Sirius on?” Ginny kysyi hätääntyneenä.
”Luultavasti kidnapattu,” Fred sanoi näyttäen itsekin järkyttyneeltä äitinsä reaktiosta.
”Mennäänkö?” Jessica kysyi Frediltä.
”Ei. Jessica sinä pysyt täällä”, Fred sanoi vakavana.
”Mitä? Sirius on minun kaksoisveljeni! Ja jos luulet että annan sinun noin vain lähteä ja jättää minut haikailemaan Siriuksen perään niin erehdyt ja suuresti!” Jessica huusi. Hän oli raivostunut ja vihainen Fredille, joka tahtoi ”suojella” häntä.
”Jess, älä huuda Fredille. Hän tahtoo vain sinun parastasi,” Ginny sanoi hiljaa.
”Hän tahtoo vain, että minä pysyn poissa jaloista,” Jessica tuhahti.
”Jess, sinä jäät minun kanssani tänne,” Ginny sanoi tietyllä äänensävyllä. Kun hän käytti sitä kaikki tiesivät, että hän oli tosissaan.
”Hyvä on,” Jessica sanoi vihaisena. Hän kääntyi ja käveli yläkertaan.
Jessica oli menossa omaan huoneeseensa kirjoittamaan päiväkirjaansa kun hän huomasi Siriuksen huoneen oven olevan raollaan.
Tietämättä itsekkään miksi Jessica pujahti kaksoisveljensä huoneeseen. Sirius oli koristanut huoneensa punaisella ja keltaisella. Seinällä roikkui Rohkelikkojen lippu.
Siriuksen huone oli suurempi kuin Jessican. Siellä oli sänky, kaksi kirjahyllyä (Kalkaroksien tavoista poiketen Sirius luki paljon), vaatekaappi, sohva ja koulupöytä.
Jessica istuutui Siriuksen tuolille ja katsoi tämän keskeneräisiä läksyjä. Tyttö huokaisi syvään ja rupesi tekemään veljensä läksyjä.
”Vähin mitä voin tehdä,” Hän kuiskasi.
Jessica kirjoitti Siriuksen PVS aineen tavallista nopeammin. Hän halusi auttaa Siriusta jollakin tavalla.
Hän teki veljensä läksyjä tunnin. Sen jälkeen Jessica haukotteli ja kävi pitkäkseen Siriuksen sohvalle. Hän nukahti.
Jessica nauroi Siriukselle. Poika oli kaatunut portaissa ja Jessica vain nauroi. Mummi ja ukki olivat hoitamassa ”kauhukaksosia”. Sirius itki ja Jessica nauroi.
”Sirius-kulta, mikä on hätänä?” Lily kysyi juostessaan alakertaan.
”Jess, tönäisi minua ja minä kaaduin,” Sirius niiskautti.
”Jessica,” Lily torui nostaessaan Siriuksen syliinsä.
Pieni kuusivuotias tyttö virnisti ilkikurisesti. Hän heitti Siriukseen murhaavan katseen.
”Sirius kiusasi minua,” Jessica kertoi. ”Hän sanoi, että minä olen läski ja että minä en pääse Tylypahkaan. Sitten minä suutuin ja tönäisin häntä ja hän putosi,” Tyttö jatkoi.
”Onko se totta, Sirius?” Lily kysyi.
”On. Minä halusin vain vähän tehdä Jessille kiusaa,” Sirius sanoi puristaen pientä nalleaan sylissään.
”Pyydä sitten anteeksi Jessicalta. Jessica, pyydä anteeksi Siriukselta,” Lily käski. Hän laski Siriuksen maahan.
”Anteeksi, Jess,” Sirius sanoi.
”Anteeksi, Sirius,” Jessicakin sanoi.
”Tämä on sitten tällä sovittu, vai mitä?” Lily sanoi huokaisten.
”Joo,” Kaksoset sanoivat yhteen ääneen.
”Huhuu, onko ketään kotona?” Kuului ääni eteisestä.
”Se taitaa olla Fred,” Lily arveli.
”FLED!” Sirius ja Jessica huudahtivat ja ryntäsivät eteiseen.
Fred oli ottamassa kenkiään pois jaloistaan kun yli-innokkaat kaksoset ryntäsivät halaamaan isoveljeään. Fred nauroi hyväntuulisena ja pyöräytti ensin Siriuksen ilmaan sen jälkeen Jessican ilmaan.
”Miten teillä menee?” Kaksitoistavuotias poika kysyi.
”Hyvin. Jess tyrkkäsi minut alas yläkerran rappusia,” Sirius kertoi heti.
”Koska sinä kiusasit,” Jessica muistutti.
”No se asia on varmaan jo sovittu. Eikös teidän pitäisi olla jo nukkumassa?” Fred kysyi katsoen kelloa. Se näytti puoli kymmentä.
”Olivat juuri menossa,” Lasten isoisä Severus Kalkaros sanoi tullessaan eteiseen.
”Selvä. Jessica mene pukemaan yöpuku päällesi samoin Sirius, heti!” Fred lisäsi, kun kaksoset aikoivat keskeyttää.
Tottelevaisina kaksoset kävelivät yläkertaan omiin huoneisiinsa.
”Sinä olet hyvä lapsenvahti,” Severus totesi ja huokaisi.
”Sinä olet kateellinen,” Fred sanoi virnistäen.
”Enpäs ole,” Severus väitti.
”Olet.”
”En.”
”Olet.”
”En,” Severus sanoi ja mulkaisi Frediä.
Fred vain nauroi.


Seuraava ilta olikin erilainen. Kaksoset odottivat Frediä kotiin. Kello löi puoli kahdeksan, kahdeksan, puoli yhdeksän…
”Missä Fled on?” Jessica kysyi kun kello löi jo yhdeksän.
Lily ja Severus istuivat takapihalla lainkaan tietämättä, että kaksoset olivat yhä hereillä.
”Ehkä hänet on kidnapattu ja lyöty kuoliaaksi,” Sirius pelotteli siskoaan.
”Hyi, Sirius. Älä puhu tuollaisia,” Jessica sanoi.
Kello löi jo puoli kaksitoista, eikä Frediä näkynyt edelleenkään.
”Minä menen mummin luokse,” Jessica päätti ja kömpi pois sängystään. Tyttö laahusti nallea puristaen Lilyn ja Severuksen luokse.
”Jessica, mikä hätänä?” Lily kysyi.
Kuusivuotias niiskautti ja heittäytyi mumminsa syliin.
”Missä Fled on?” Jessica kysyi.
”Kulta, hän meni kaverinsa luokse yöksi,” Lily sanoi.

Viisitoistavuotias Jessica Kalkaros heräsi säpsähtäen Siriuksen sohvalta. Kauanko olen nukkunut? Tyttö kysyi itseltään. Hän nousi venyttelen ja katsoi kelloa. Puoli seitsemän.
Jessica harjasi hiuksensa ja ryntäsi alakertaan. Olohuoneessa oli Ginny Kalkaros itkien, Harry Kalkaros, Fred Kalkaros, Lily Kalkaros sekä Severus Kalkaros.
”Mitä on tapahtunut?” Jessica kysyi.
”Sirius löydettiin,” Harry aloitti.
”Sehän hyvä,” Jessica sanoi helpottuneena.
”Kuolleena,” Fred jatkoi isänsä kesken jättämää lausetta.
Jessica pyörtyi.


Luku 6


Kun Jessica virkosi hän luuli kaiken olevan unta. Hän toivoi.
”Eihän se ole totta?” Tyttö kysyi epäröiden isältään.
”Valitettavasti se on totta,” Hänen isänsä sanoi.
Jessican poskille valui kyyneliä. Muistot. Muistot Siriuksesta. Hän ei koskaan saisi nähdä veljensä nauravan tai hymyilevän. Hän ei koskaan saisi puhua tämän kanssa sydänsuruista tai mistään muustakaan. Kaikki se oli poissa.
Jessica kompuroi omaan huoneeseensa ja etsi päiväkirjansa. Kyynelien valuessa poskille hän kirjoitti:
Kun Jessica virkosi hän luuli kaiken olevan unta. Hän toivoi.
”Eihän se ole totta?” Tyttö kysyi epäröiden isältään.
”Valitettavasti se on totta,” Hänen isänsä sanoi.
Jessican poskille valui kyyneliä. Muistot. Muistot Siriuksesta. Hän ei koskaan saisi nähdä veljensä nauravan tai hymyilevän. Hän ei koskaan saisi puhua tämän kanssa sydänsuruista tai mistään muustakaan. Kaikki se oli poissa.
Jessica kompuroi omaan huoneeseensa ja etsi päiväkirjansa. Kyynelien valuessa poskille hän kirjoitti:
Rakas, päiväkirja.
Sirius on kuollut. Lucius Malfoy tappoi hänet. En kestä tätä. En halua kestää. Haluan nauraa ja iloita elämästä en surra ja itkeä.
Jessica
”Jess, tässä on Siriuksen viimeinen kirje. Kirje sinulle,” Harry sanoi.
Jessica otti kirjeen ja luki:
Rakas sisko,
Tiedän että kuolen tänne. Pian. Pyydän että et sure sitä. Tiedän, pyyntöni on turha. Älä syytä Wileytä tästä syytä Lucius Malfoyta jos jotakin haluat syyttää.
Tiedätkö, olen aina pelännyt kuolemaa. Nyt en pelkää vaikka aavistan sen tulevan lähelle. Näen pian James Potterin ja isän kummisedän, Remus Lupinin ja Fred Weasleyn. Muista että olen aina lähelläsi, vaikka kuolen, muista että veljesi sielu käskee sinua jatkamaan elämää. Muista että rakastan sinua, aina ja iankaikkisesti. Suojelen sinua, Jessica Lily Kalkaros.
Pyydän, että kerrot Wileylle, että pidän hänestä yhä, vaikka hän suutelikin minua. Hän löytää jonkun toisen, jonkun joka on tarkoitettu hänelle.
Tahdon, että naurat yhä, vaikka veljesi on kuollut. Ja ei, Jess, en tahdo sinun pitävän ylläsi mustaa, koska se väri ei sovi sinulle. Naura, iloitse elämästäsi. Aluksi se voi olla vaikeaa, en tiedä.
Ja Jess, jos minulle esitetään pyyntö palata elämään haamuna niin minä varmaan palaan, älä kerro tätä kenellekään. Sinua hellästi kaipaava
Sirius Fred Kalkaros.
Jessica pyyhki kyyneleensä.
”Aion tehdä tasan niin kuin käsket,” Hän kuiskasi.
Se kesäloma oli Jessicalle rankka, rankempi kuin mikään muu kesäloma. Hän ei mielellään muistellut sitä lomaa.
Koulujen alkaessa Jessica ei enää itkenyt itseään uneen, hän kaipasi Siriusta, hän halusi tämän takaisin. Lily-mummokin oli palannut, miksei Sirius palannut? Jessica laihtui kesän aikana hyvin paljon. Hän ei halunnut olla samassa huoneessa muun perheensä kanssa.
Nyt Jessica seisoi laiturilla 9 ja 3\4 osaa laihtuneena ja riutuneena. Hänen silmänsä olivat itkemisestä punaiset. Jessica oli muuttunut kesän aikana hyvin paljon. Hänen punaiset hiuksensa (jotka olivat tavallisesti aina suorat ja leteillä) olivat takussa ja auki. Hän oli laihtunut, mutta myös kasvanut. Ennen 161 senttiä pitkä tyttö oli kesän aikana venähtänyt 166:teen senttiin.
”Jess, ole kunnolla ja kirjoittele,” Ginny sanoi ja halasi tytärtään.
”Nähdään, Jessica, pärjäile,” Fred sanoi virnistäen.
Jessica virnisti vaisusti isoveljelleen.
”Kirjoita, Jess,” Harry sanoi halaten Jessicaa. ”Toivottavasti sinun viidennestä vuodestasi tulee parempi kuin minun,” Mies lisäsi.
Jessica nyökkäsi ja hyppäsi junaan heiluttaen kättään perheelleen. Nyt hän tunsi kyyneleen poskellaan, ensimmäinen kerta Tylypahkaan ilman Siriusta. Tyttö yritti olla ajattelematta sitä, mutta hän ei pystynyt.
Jessica meni hitain askelin etsimään itselleen sopivaa vaunu-osastoa. Yksi oli tupaten täynnä rohkelikkoja, toinen puuskupuheita, kolmas korpinkynsiä. Jessica tiesi ettei hän ollut tervetullut mihinkään niistä.
Lopulta Jessica luovutti ja meni osastoon, jossa oli myös Wiley, Siriuksen paras kaveri.
”Hei, Wiley, saanko liittyä seuraasi?” Jessica kysyi.
Wiley nyökkäsi katse ikkunassa.
Jessica nosti matka-arkkunsa tavaratelineelle ja istuutui huokaisten.
”Ai niin. Sirius käski viimeisessä kirjeessään… Odota niin etsin sen,” Jessica sanoi tajuten ettei hän muistanut, mitä Sirius oli käskenyt. Hän otti kirjeen taskustaan ja luki:
”Pyydän, että kerrot Wileylle, että pidän hänestä yhä, vaikka hän suuteli minua. Hän löytää jonkun toisen, jonkun joka on tarkoitettu hänelle. Niin että sillä viissin,” Jessica mutisi nieleskellen kyyneliään.
”Kiitos, Jessica, kun kerroit tuon minulle. Ja anteeksi se kaikki mitä olen sanonut sinulle,” Wiley sanoi ojentaen kätensä.
Jessica ymmärsi, että tässä oli tilaisuus haudata sotakirveet.
”Kerroin sen vain Siriuksen vuoksi, saat anteeksi, jos sinä annat minulle anteeksi. Sirius tahtoisi, että me olemme ystäviä,” Jessica sanoi ja tarttui Wileyn käteen.
”Totta kai annan anteeksi,” Wiley sanoi.
”Hyvä. Ja sanothan minua Jessiksi? Kukaan muu kuin Fred ei kutsu minua Jessicaksi,” Jessica lisäsi.
”Vain jos sinä kutsut minua Williksi,” Wiley tokaisi.
”Totta kai. Ikävöitkö sinä Siriusta?” Jessica kysyi vaihtaen puheenaihetta.
”Ikävöinkö? Totta kai. Tuntuu todella oudolta kun Hekka ei enää tuo minulle yllätyksiä Siriukselta, tiedäthän Sirius tapasi lähettää minulle aina jotain kesän alussa keskellä ja lopussa,” Wiley sanoi huokaisten. ”Sirius oli yksi rohkeimmista ja ihanimmista pojista, joita tunsin. Hän oli aina ystävällinen eikä tehnyt kenellekään mitään pahaa,” Wiley jatkoi. Hekka oli Wileyn pöllö.
”Olen samaa mieltä kanssasi, Will. Sirius oli paras kaksoisveli. Hän lohdutti minua aina kun minulla oli vaikeaa, hän auttoi minua, hän kiusasi minua usein, mutta tuli jälkeenpäin pyytämään anteeksi, sain aina mennä hänen huoneeseensa juttelemaan hänelle, vaikka keskellä yötäkin,” Jessica lisäsi. ”Sirius oli ihmeellinen, hän oli tullut isään. Sirius sopeutui aina mihin tahansa tilanteeseen eikä hän koskaan huutanut tai suuttunut kenellekään, minua lukuun ottamatta,” Hän jatkoi. ”Muistan kun kerran menimme uimaan yhdessä. Olimme silloin kymmenenvuotiaita, Sirius virnisti minulle tuttuun tapaansa ja sitten häntä ei ollutkaan. Ei auttanut vaikka kuinka huusin häntä, Sirius oli kadonnut.
Lopulta Sirius ilmestyi esiin puun takaa. Se oli hänen käsityksensä leikistä, se oli hänen omaa taikuuttaan,” Jessica lopetti.
”Siriuksella oli ihmeelliset taikavoimat,” Wiley sanoi pyyhkien kyyneliään. ”Hän oli ainutlaatuinen,”
”Niin oli,” Jessica oli samaa mieltä.
Hän vaipui taas yhteen muistoihinsa Siriuksen kanssa:
Jessica käveli Tylypahkan käytävillä Veriton kanssa, kun Sirius kavereineen tuli vastaan.
”Kappas, Kalkaros ja Oka. Mitä kuuluu?” Verito kysyi. Hänen äänessään oli täyttä ivaa.
”Moi, Jess,” Sirius sanoi ja oli kuin ei huomaisikaan Veritoa.
”Sirius! Miksi sinä puhut tuollaisille? Kuolonsyöjien penskoja!” Sam tokaisi, kun ei tiennyt, että Jessica oli Siriuksen kaksoissisko.
”Kiitos vain, Sam,” Sirius sanoi.
”Miten niin kiitos?” Sam kysyi ihmeissään.
”Kun haukut isääni kuolonsyöjäksi,” Sirius selvensi.
”Häh?”
”Jessica on minun kaksoissiskoni,” Sirius sanoi.
Silloin jo Sirius ja Jessica puolustivat toinen toisiaan niin kuin kaksosten kuuluikin.
”Jess! Huhuu missä maailmoissa sinä pyörit?” Wiley kysyi naurahtaen.
”Muistojen maailmassa,” Jessica vastasi ja hymyili ystävälleen.
”Hienoa, mutta juna pysähtyi jo ja…,” Wiley aloitti.
”Voi ei! Unohdin mennä valvojaoppilaiden vaunuun!” Jessica sanoi.
”Niin no. Onhan sekin ongelma,” Wiley totesi. ”Mutta itse asiassa tarkoitin sitä ettei sinulla ole päälläsi koulupukua,” Tyttö jatkoi.
Jessica kiskaisi koulupukunsa päälleen tavallista nopeammin. Wileyn avulla tyttö harjasi ja letitti hiuksensa.
”Nähdään, Will. Minun täytyy mennä ensiluokkalaisten mukana järvelle, se on joku uusi sääntö,” Jessica lisäsi ja halasi Wileytä.
”Nähdään. Tulen kirjastoon huomenna tuntien jälkeen,” Wiley huikkasi juostessaan muiden mukaan vaunujen sekaan.
Jessica riensi ensiluokkalaisten seuraan hymyillen näille. Tyttö raivasi tiensä Hagridin luokse.
”Hei, Hagrid. Minä tarjoan auttavaa kättäni,” Hän sanoi hymyillen.
”Jessicahan se siinä! Missäs Sirius on?” Hagrid kysyi katsellen ympärilleen kuin etsien.
Jessican ilme musteni.
”Sirius kuoli,” Tyttö sanoi tuntemattomalla äänellä. Äänellä jota Jessican suusta ei koskaan kuullut.
”Miten?” Hagrid kysyi kauhuissaan.
”Lucius Malfoy,” Jessica selvensi.
Hagrid taputti Jessicaa olalle.
”Pärjäätkö sinä?” Hän kysyi.
”Silloin kun en muistele Siriusta,” Jessica sanoi ja hymyili väkisinkin.
”Hyvä. NONIIN ONKO KAIKKI EKALUOKKALAISET TÄSSÄ? HYVÄ EIKUN MENOKSI!” Hagrid huusi.
”JOKAISEEN VENEESEEN TULEE AINAKIN YKSI VALVOJAOPPILAS!” Hagrid jatkoi huutaen.
Ensiluokkalaiset tekivät tilaa valvojaoppilaille.
Jessica meni ensimmäiseen veneeseen hymyillen ujoille ensiluokkalaisille. Hän muisti, kuinka hän oli itse ollut joskus ujo ensiluokkalainen. Silloin oli Siriuskin ollut mukana. Jessica katsoi Tylypahkaan päin, jotta ensiluokkalaiset eivät huomaisi hänen kyyneliään.

Luku 7


Jessica avasi Suuren Salin ovet ja asteli luihuisten pöytään. Hän vilkuili ympärilleen ja näki Veriton, joka istui juttelemassa Scorpiuksen kanssa.
”Hei, Ver ja Scorp!” Jessica huudahti ja istuutui Veriton viereen.
Verito jatkoi jutteluaan niin kuin Jessicaa ei olisikaan. Jessica huokaisi.
”Mitä isoisäsi teki Kalkarokselle?” Verito kysyi Scorpiukselta.
”Hän otti sen kiinni ja vei Iskunkiertokujalle, sen jälkeen Kalkaros kuoli Avada Kedevraan,” Scorpius sanoi ja nauroi.
Kiukku valtasi Jessican, kun hän kuunteli Scorpiusta. Rauhoitu, tyttö käski itseään.
”Sinusta se on vai hauskaa?” Jessica kysyi Scorpiukselta.
”Totta kai. Se on oikein kaikille verenpettureille. Isoisä sanoi isälle, että kun he saavat Harry Kalkaroksen kiinni niin he tappavat tämänkin,” Scorpius sanoi nauraen.
”Yrittäkää vaan, Scorpius!” Jessica huudahti vihan vallatessa hänet.
”Me olemme Malfoyita ja Malfoyt tappavat kaikki verenpetturit,” Scorpius sanoi.
”Olkaa vaikka Okia, mutta ette te saa tappaa toisia!” Jessica huudahti ja ryntäsi pois salista.
Jessica käveli Pöllölään, etsi taskustaan perkamentin palasen ja kirjoitti:
Hei, äiti, isä ja Freddie,
Täällä kaikki on ihan erilaista verrattuna viime vuoteen. Verito suuttui minulle, minä suutuin Scorpiukselle, hän sanoi että hänen isoisänsä tappaa sinut, isä! Tutustuin uudelleen Wileyhin ja hän vaikuttaa mukavalta tytöltä. Olemme kavereita. Sen takia Verito suuttui minulle, olen hänelle kuin ilmaa. Rakkaudella
Jessica Kalkaros.

Jessica otti yhden koulun pöllöistä ja laittoi sen matkaan. Sen jälkeen tyttö lähti Luihuisten oleskeluhuonetta kohti pyyhkien kyyneliään.
”Kuudesluokkalainen,” Jessica ilmoitti tunnussanan.
Seinään tuli ovi ja Jessica astui sisään. Luihuisten oleskeluhuone oli kokonaan vihreä lukuun ottamatta harmaita sohvia. Jessica näki Veriton, Scorpiuksen ja muut kaverinsa istuvan sohvilla. Tyttö käänsi heille selkänsä ja kiiruhti tyttöjen makuusaliin.
Tyttöjen makuusali oli vihreä ja harmaa. Sängyt olivat vihreät ja peitto harmaa. Jessica istuutui sängylleen ja pidätteli kyyneliään. Miksi kaikki muuttuu? Miksen voi olla enää muiden kaveri? Jessica kysyi itseltään. Tyttö tiesi, että hän joutuisi etsimään vastaukset kysymyksiinsä, mutta sen aika ei ollut nyt.
Jessican poskille valui kyyneliä ja lopulta tyttö oli mahallaan makaamassa tyynyjä vasten. Hän kuuli heikosti, kun joku tuli sisään ja sulki oven perässään.
”Jess,” Kuiskasi Jessicalle liiankin tuttu ääni.
Jessica kääntyi ja näki Emmetin seisovan oven edessä.
Lainkaan ajattelematta Jessica nousi ylös, juoksi poikaystävänsä luokse ja suuteli tätä.
Emmet silitteli Jessican hiuksia vastaten suudelmaan.
”Olen pahoillani,” Poika sanoi suudelman jälkeen. Hän otti nenäliinan ja pyyhki sillä hellästi Jessican kyyneleet.
”Mistä?” Jessica kysyi istuutuen sängylleen.
”Kaikesta. Ymmärrän kuinka tärkeä Sirius oli sinulle ja olen pahoillani siitä, että muut vain nauravat Siriuksen kuolemalle, vaikka se on sinulle tärkeä asia,” Emmet sanoi ja istuutui Jessican viereen.
Jessica nypläsi päiväpeittoa. Tyttö painoi päänsä Emmetin syliin ja nukahti. Onneksi sentään Emmet ymmärsi häntä.
Emmet nosti tyttöystävänsä pään pois sylistään ja meni itse nukkumaan tämän viereen. Kumpikaan ei kuullut kun Verito, Anna ja Erika tulivat makusaliin.
”Kyyhkyläiset,” Verito sanoi tuhahtaen. ”Minä en ymmärrä Jessicaa. Ensin minä kelpaan hänelle mutta Kalkaroksen kuoltua en kelpaakaan,” Tyttö jatkoi ja irrotti poninhännän hiuksistaan.
”Sinä itse et halua enää olla Jessin ystävä,” Anna sanoi hiljaa ja Erika nyökkäsi. ”Sanoit, että et voi olla sellaisen ystävä, jonka isä ei ymmärrä velhomaailman parasta,” Erika jatkoi.
”Oletteko tekin nyt minua vastaan? Voi minua onnetonta, ei yhtään ystävää maan päällä,” Verito sanoi ja oli itkevinään. Tyttö niiskautti ja painoi päänsä.
Erika ryntäsi heti Veriton luokse vakuuttamaan, että hän ainakin oli tämän puolella. Anna sen sijaan riisui vaatteensa ja puki vihreän yömekkonsa päälleen. Hän ei antautuisi Veritolle. Ainakaan niin helpolla kuin tämä luuli.
Anna kampasi hiuksensa kahdelle paksulle letille. Hän pesi hampaansa ja meni nukkumaan.

****

”Jess! Herää!” Anna huusi tytön korvaan. Hänellä oli itsellään jo vaatteet päällä, mutta Jessica nukkui yhä ja edelleen.
”Mmm… Ihan kohta,” Jessica mutisi ja käänsi kylkeä.
Anna huokaisi. Jessica oli sanonut jo viisi minuuttia sitten, että heräisi ”ihan kohta”. Annalle ei siis jäänyt vaihtoehtoa.
”Aguatulio!” Tyttö sanoi ja osoitti Jessican naamaa sauvallaan.
Sauvasta lensi jääkylmää vettä Jessican naamalle.
”Anna! Mitä ihmettä sinä touhuat?” Jessica kysyi kiljuen.
”Sinä et noussut,” Anna sanoi viattomana.
”Ja senkö takia sinä heität vettä minun päälleni?!” Vihainen luihuinen kysyi.
”Itse asiassa minä taioin sen veden,” Anna mutisi. ”Ja meillä alkaa Pimeyden Voimilta Suojautumisen tunti viiden minuutin päästä,” Tyttö jatkoi.
”Joojoo,” Jessica mutisi harjatessaan hiuksiaan. Hän kaivoi kirjansa matka-arkustaan ja puki päälleen. Tunti alkaisi kohta.
”Jessi, kiirehdi jo,” Anna hoputti. Anna ei koskaan myöhästynyt tunneilta, Jessica taas myöhästyi joka päivä.
”Ääh, joojooo, olet aivan kuin Fred,” Jessica sanoi. Samassa pöllö lensi ikkunan taakse ja koputti siihen. Anna meni avaamaan.
”Sinulle tuli kirje,” Tyttö huikkasi.
”Varmasti äidiltä tai Frediltä, isä ei kirjoita melkein koskaan,” Jessica mutisi avatessaan kirjettään.
Hei, Jessica
Minä vastaan nyt kirjeeseesi koko perheen puolesta. On tosi kivaa, että olet alkanut nähdä rohkelikoissakin valoisat puolet. Älä huolehdi isästä hän osaa kyllä. Lucius Malfoy ei tule tappamaan isää.
Isä käski muuten sanoa, että setvisit välisi Veriton kanssa, mutta minulle on ihan sama. Kaikki ei aina käy samalla tavalla, kuin viimeksi, sen sinä tiedät, Jessica.
Minä muuten tulen opettamaan Suojautumista Pimeyden Voimilta, sillä sain sen paikan. On kiva nähdä sinut taas! Nähdään pian
Fred Kalkaros.

”MITÄ?! Miten Fred voi päästä opettamaan!?” Jessica kysyi raivoissaan. ”Nyt hän varmasti vahtii minua kuin koiraa,” Tyttö jatkoi vihreät silmät salamoiden.


Luku 8



Jessica ja Anna ryntäsivät juosten Pimeyden Voimilta Suojautumisen tunnille, sillä he olivat jo kaksi minuuttia myöhässä.
Jessica koputti oveen ja sisältä kuului ”Sisään,” – pyyntö.
”Neidit Kalkaros ja Wenston voisivat opetella katsomaan kelloa,” Fred sanoi huvittuneena. ”Luihuiselta menee kaksi pistettä myöhästymisestä,” Mies jatkoi.
Jessica tuhahti.
”Me nukuimme pommiin,” Anna selitti ja vilkaisi Jessicaa varoittavasti. ” Professori,” tyttö lisäsi.
”Löydätte varmaan paikanne,” Fred tuumasi.
Anna ja Jessica istuutuivat perimmäiselle pulpetille. Jessica tykkäsi istua takana, mutta Anna ei. Hän olisi miellummin istunut edessä.
”Kuten olin jo sanomassa, kerron teille hiukan itsestäni,” Fred sanoi. ”Olen siis työskennellyt aurorina viimeiset neljä vuotta,” Mies kertoi.
Rohkelikot haukkoivat henkeä kunnioittavasti, luihuiset taas lähinnä pilkkasivat.
”Siis totta kai hän nyt pääsee auroriksi, sillä hänen isänsäkin on! Sehän on ilmiselvää!” Verito huudahti.
”Isällä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä neiti Edström, itse asiassa hän ei olisi ollenkaan halunnut minua auroriksi.
Työskentelin siis neljä vuotta aurorina, kunnes aivan viime hetkillä rehtori Verso pyysi minua tulemaan opettajaksi tänne ja minä suostuin. En ole ennen opettanut mitään ainetta paitsi pikkusiskolleni ja veljelleni nyt jotain (sanoessaan tämän Fred vilkaisi Jessicaa pilke silmässä) isäni tosin toimi Pimeyden Voimilta Suojautumisen opettajana minun ollessa viidennellä,” Fred selitti. ”Mutta sitten hän lopetti jatkaessaan aurorintöitään. Minä asun siis isäni ja äitini luona yhä ja edelleen, mutta olen kihloissa…”, Fred aloitti paasaamisensa mutta Jessica keskeytti:
”Ihan totta, Fred. Ketään ei kiinnosta.”
”Neiti Kalkaros voisi puhutella minua kohteliaammin”, Fred näpäytti.
”Selvä, Professori”, Jessica sanoi. Muutamat tyrskähtelivät, sillä kuulosti varmasti huvittavalta katsella sisarusten riitelyä.
”Hmm… Tänään me harjoittelemme aseistariisuntaa”, Fred päätti.
Verito tuhahti halveksuvasti.
”Siis jotain aseistariisuntaa? Me ollaan hei viidennellä!” hän sanoi.
”Aseistariisunta pelasti isän hengen… Hetkinen kahdesti”, Fred vastasi. ”Mutta jos joku tuntee sen olevan armolleen sopimatonta hän voi poistua”, hän jatkoi.
Jessica hymyili. Fred käytti tismalleen samoja sanoja, kuin hänen isänsä, kun hän oli opettanut AK: ta. Jessica tiesi sen, sillä hänen isoisänsä oli kertonut siitä kaiken.
Jessica otti Annan parikseen, Verito ja Erika olivat tietysti parit. Wiley oli tällä kertaa Michaelin pari. Michael oli rohkelikko ja hyvin komea, jopa Jessica myönsi sen.
”Karkotaseet!” Jessica huusi ja Annan taikasauva lensi tytön kädestä.
”Hienoa, Neiti Kalkaros! Luihuinen saa kolme pistettä”, Fred sanoi opettajan pöydän luota.
Jessica virnisti isoveljelleen tyytyväisenä. Hän heitti Annalle tämä taikasauvan.
”Tunti loppuu tähän”, Fred sanoi kun kello soi.
Jessica ryntäsi ensimmäisten joukossa välitunnille pihalle. Hän istuutui Tylypahkan järven rannalle. Jessica muisti hänen ikäisensä rohkelikkopojan, pienen. Pojan, jolla oli virne naamalla, pojan joka oli hänelle tärkeämpi kuin kukaan muu.
Sillä kukaan… Ei kukaan, vetänyt vertoja, hänen ihanalle kaksoselleen. Kaksoselle, joka kuunteli häntä aina, kaksoselle, joka oli aina hänen tukenaan, kaksoselle, joka nauroi hänen vitseilleen, kaksoselle, joka oli parantumaton vitsin vääntäjä.
Jessica kietoi viittansa ympärilleen tiukemmin. Oli alkanut tuulla. Jessican hiukset leikittelivät tuulen kanssa. Jessican ajatukset vaelsivat kaukana, hyvin kaukana.
Tyttö kävi mielessään läpi kuluneen vuoden tapahtumat. Siriuksen kuolema, oli ollut hänelle hyvin tukala paikka. Hänen kyyneleensä kimalsivat auringon kanssa hänen poskillaan.
”Jess”, kuului hento kuiskaus Jessican takaa.
Emmet istuutui tytön vierelle ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Jessica painoi päänsä pojan olkapäätä vasten ja nyyhkytti. Kumpikaan ei puhunut mitään, sanoja ei tarvittu. Nyt oli tärkeintä se, että he molemmat istuivat siinä, Jessica Emmetin syvässä halausotteessa. Ketään tai mitään muuta ei tarvittu. Kaikki kävi näin. Jokaisella tarinalla oli onnellinen loppu, myös Jessican tarinalla. Sen Jessicakin tiesi istuessaan Tylypahkan järven rannalla, Emmetin halauksessa.
Jessica käveli hiljaa Siriuksen arkun luokse. Hän katsoi arkkua, jossa hänen kaksoisveljensä makasi.
”Sirius oli maailman paras veli”, Jessican ääni kuului hentona kuiskauksena kaikkien hautajaisvieraiden korvissa. Kaikki huomasivat tytön surun ja säälivät häntä.
”Sirius ei koskaan haukkunut minua, hän puolusti minua aina. Frediä vastaan, isää ja äitiä vastaan, rohkelikkoja vastaan. Sirius oli syvällä sisimmissään aito rohkelikko, sillä hän puolusti minua, hän kuunteli minua aina. En ole kertonut kenellekään meidän perheen jäsenistä niin paljon huolia kuin Siriukselle. Sirius… Hän oli maailman paras veli ja tulen aina kaipaamaan ja ikävöimään häntä koko sydämessäni. Kukaan ei ole niin hyvä veli kuin Sirius”, Jessica kuiskasi laskiessaan kukkakimpun veljensä arkulle.
Jessica laskeutui pienet portaat ja istuutui isänsä viereen pyyhkien samalla kyyneliään. Hänen kyyneleensä valuivat poskille, vaikka hän yritti estää niitä. Silti… Näin kuuluikin mennä. Siriuksen kuuluikin kuolla, vaikka se satutti Jessicaa.

”Jessica… Minä näen sinut”, Siriuksen kuiskaus kuului Tylypahkan järvellä. Jessica kääntyi. Ei mitään. Siriuksen ääni kuului menneisyydestä.

”Jessica, pelasta minut.”

Olenko oikea sinulle? Ginny/Harry, Hermione/Draco, Cynthia/Fred, Ron/Lavender, sivuparituksena Severus/Lily

Teenpäs tämän nyt tännekin, kun se tuolla vuotiksessa ja fnissä jo on...

Prologi.

Harry ja Severus astuivat käsi kädessä Lilyn huoneeseen. Lily makasi Pyhässä Mungossa taistellen hengestään.
”Harry mene vaikka juomaan,” Severus sanoi ja antoi Harrylle rahaa.
”Hyvä on,” Harry sanoi ja poistui huoneesta.
Severus käveli Lilyn vuoteen vierelle.
”En minä selviä yksinhuoltajana,” Hän kuiskasi vaimolleen.
”Kyllä sinä selviät, minä olen varma siitä,” Lily kuiskasi ääni käheänä.
Severus painoi viimeisen suudelman vaimonsa huulille.
”Ole hyvä isä Harrylle, rakasta häntä, suojele häntä,” Lily kuiskasi viimeiset sanansa.
Sen jälkeen Lily Kalkaros sulki silmänsä eikä sanonut enää ikinä mitään.

Luku 1. Viistokuja ja vierailu


Harry Kalkaros istui huoneessaan miettimässä tulevaa. Hänen mielessään kävivät, äiti, isä, Hermione ja Ginny. Harry ei ollut tavannut ystäviään koko kesäloman aikana, sillä hänen isänsä Severus Kalkaros oli päättänyt että he lähtisivät viideksi viikoksi Ranskaan.
Harry ei olisi halunnut lähteä, mutta mikäs eteen? Isä oli vaatinut pojan mukaansa. Palattuaan reissulta Weasleyt olivat lähteneet tapaamaan jotain pikkuserkkuaan Espanjaan. Ja Hermione taas sai viettää reissuaan Suomessa, Ronin ihmetellessä lomavalintaa. Kolmikko ei siis ollut tavannut toisiaan koko kesälomana ja nyt oli viimeinen mahdollisuus tavata, sillä Harry ja Severus olivat menossa sinä päivänä Viistokujalle ostamaan Harryn koulukirjoja.
”Harry? Oletko jo valmis?” Severus kysyi eteisestä.
Vastaukseksi Harry ryntäsi eteiseen.
”Rauhoitu nyt, Harry. Näet kyllä Ronin ja Hermionen,” Severus sanoi vuoden varmana asiasta. ”Kuten myös Ginnyn,” Mies lisäsi huomatessaan Harryn kohottavan kulmiaan.
”Siitä en voi olla koskaan varma, isä,” Harry vastasi ja virnisti.
Severus huokaisi. Harryn virnistys oli täydellinen kopio Lilyn hymystä. Lily oli kuollut Harryn ollessa yhdeksän, sitä ennen Harrylla oli ollut onnellinen lapsuus. Vuosi sen jälkeen Harryn toinen kummisetä James Potter oli kuollut.
Harrylla oli vihreät mantelinmuotoiset silmät. Kaikki kasvopiirteet hän oli perinyt äidiltään, kun taas ulkonäön enemmän isältään. Harryn tukka ulottui melkein olkapäille, mutta hän kieltäytyi leikkaamasta sitä. Vartalo Harrylla oli aina ollut hoikka, ja hän oli pitkä. Poikahan oli vasta kuudentoista, mutta melkein jo Severuksen pituinen. Luonteeltaan Harry oli aina ollut kärsimätön ja villi. Välillä Severus pelkäsi saavansa ennenaikaisen kuoleman seuratessaan Harryn touhuja.
”Isä? Mitä sinä kuhnailet? Mennään jo!” Harry huudahti kärsimättömänä.
”Menossa,” Severus vastasi ottaessaan poikaansa kädestä.
Severus ilmiinytti molemmat Vuotavan Noidankattilan eteen.
”Minä inhoan ilmiintymistä,” Harry valitti.
”Sanot tuon joka kerta,” Severus huomautti.
Harry ei vastannut vaan pomppi jo Vuotavan Noidankattilan läpi. Severus seurasi yli-innokasta poikaansa päätään pudistellen. Keneltä Harry oli saanut tarmokkuutensa?
Severus otti sauvansa esiin ja napsautti tiiliseinää kolmesti. Seinään ilmestyi Viistokuja.
”Tuolla!” Harry huudahti nähdessään Hermionen.
Hermione vilkutti ja juoksi Harryn luokse. Tyttö halasi Harrya lämpimästi.
”Olet mahdottoman ruskea!” Tyttö huudahti. ”Hei, Herra Kalkaros,” Hän lisäsi Severukselle.
”Hei, Hermione,” Severus sanoi.
”Voitko käsittää? Suomessa satoi ihan hirveästi! Siellä oli kauheasti puita ja metsää,” Hermione kertoi. ”En ole ruskettunut kesän aikana juuri ollenkaan vaikka olen ollut aina auringossa. Miksi minulle aina käy näin?” Tyttö kysyi.
”Varmaan siksi, että vanhempasi eivät halua mennä minnekään lämpimään,” Harry veikkasi. ”Sinähän olet melkein joka kesä Euroopassa,” poika jatkoi.
”Niin olenkin. Olen ollut Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Venäjällä…,” Hermione alkoi luetella.
”Ääh, lopeta hyvän sään aikana,” Harry naurahti ystävälleen.
Hermione hiljeni.
”Harry, tarvitsetko ollenkaan niitä koulukirjoja?” Severus kysyi keskeyttäen nuorten juttelun.
”Ehkä,” Harry sanoi virnistäen. ”Nähdään myöhemmin jäätelöbaarissa?” Hän ehdotti Hermionelle.
”Totta kai. Puoli viideltä?” Tyttö kysyi.
”Nähdään,” Harry vastasi.
Severus johdatti poikansa ensin Irvetaan, velhojen ja noitien pankkiin. Hän otti kultakolikoita taskuunsa ja lompakkoonsa, Harry taas haki omasta pienestä nurkkauksestaan kolikot.
Kalkaroksien holvi oli näet jaettu kolmeen osaan. Yhdessä osassa oli kaikki Harryn opiskeluvuosien rahat, yhdessä Severuksen ja edesmenneen Lilyn rahat ja kolmannessa Harryn omat rahat.
”Mennään,” Severus sanoi.
Kun he astuivat Irvetasta kirkkaaseen auringon paisteeseen Harry äkäsi Fredin ja Georgen.
”Mennään tuonne,” Poika käski.
Severus huokaisi syvään, mutta meni poikansa perässä Weasleyn ”kauhukaksosten” luokse.
”Hei, Fred ja George!” Harry huudahti jo kaukaa.
Kaksoset säpsähtivät, mutta huomatessaan Harryn he rentoutuivat.
”Moi, Harry. Päiviä, Professori Kalkaros,” He sanoivat virnistäen.
Severus pudisteli päätään.
”Pitäisikö minun jo nyt antaa teille ainakin jouluun asti jälki-istuntoa?” Hän kysyi.
”Emmehän me vielä ole tehneet mitään,” Fred sanoi painottaen vielä-sanaa.
”Ette toki,” Severus myönsi.
”Missä Ron ja Ginny ovat?” Harry kysyi vaihtaen puheenaihetta.
”Jossain. Luultavasti Säilä&Imupaperissa,” George sanoi ja mulkaisi Severusta.
”Me mennään nyt, Harry tule,” Severus käski.
”Nähdään junassa,” Harry huikkasi kaksosille, jotka virnistivät.
”Minä olen sanonut sinulle miljoona kertaa etteivät nuo ole sinulle hyvää seuraa,” Severus mutisi pojalleen.
”Fred ja George ymmärtävät hauskan päälle,” Harry vastasi.
Severus huokaisi. Hän olisi halunnut pojastaan luihuisen, mutta äitinsä tapaan tämä päätyi rohkelikoon. Ehkä se oli parempi loppujen lopuksi. Olihan Harry hyvää pataa joidenkin luihuistenkin kanssa. Esimerkiksi Draco Malfoyn jonka vanhemmat olivat Harryn kummeja. Severuksella ei siis ollut aihetta valittaa.
”Hei tuolla on Draco,” Harry huudahti samassa. Severus huokaisi uudelleen, oliko pojalla pakko olla niin paljon ystäviä?
”Severus vanha kaveri,” Lucius sanoi. Narcissa halasi Harrya ja Severusta. Kun vanhemmat upposivat jutteluun Harry ja Draco vaihtoivat kuulumisiaan.
”Oliko Ranskassa kivaa?” Draco kysyi tervehdittyään.
”Ainakin nättejä tyttöjä,” Harry sanoi virnistäen.
”Harry, älä nyt pelkkiä tyttöjä ajattele,” Severus torui poikaansa.
”Älä ole ilonpilaaja,” Harry vastasi samaan sävyyn.
”Äläpäs kuule nyrpistele minulle,” Severus varoitti. ”Tai tulee kotiarestia ja huispauskielto,” Mies jatkoi.
Tämän uhkauksen jälkeen jopa Harry pysyi hiljaa.
”Tule Harry. Mennään huispausliikkeeseen!” Draco sanoi innoissaan.
”Joo!” Harry yhtyi.
”Älä edes kuvittele ryntääväsi minnekään, tiedät aivan hyvin, että me menemme ostamaan sinulle kirjat,” Severus sanoi tarttuen Harryn takinliepeestä kiinni.
”Mihin niitäkin tarvitsee?” Harry mutisi.
”Nähdään, Lucius. Nähdään Narcissa ja Draco,” Severus hyvästeli.
”Heippa, Draco,” Harrykin sanoi. Tosin vain sen takia, että Severus mulkaisi poikaansa ”katsokin, että olet kohtelias,” -ilmeellään.
”Nähdään,” Malfoyt sanoivat kiiruhtaessaan Irvetaan.
Severus ja Harry menivät Säilä&Imupaperiin ja sieltä tultuaan isä ja poika kiiruhtivat ostamaan Harrylle uudet kaavut.
”Minä en ymmärrä,” Severus mutisi puoliksi itselleen puoliksi Harrylle.
”Mitä et ymmärrä?” Harry kysyi.
”Sitä miten voit kasvaa noin nopeasti,” Severus sanoi.
”Sinä annat minulle liikaa ruokaa,” Harry sanoi virnistäen.
”Pitäisikö minun antaa sitten vähemmän?” Severus kysyi muka-huolissaan.
Harry näytti järkyttyneeltä.
Kun he olivat ostaneet Harrylle uudet kaavut, kirjat sekä muut tarvikkeet Severus vei poikansa perinteen mukaisesti Vuotavaan Noidankattilaan syömään.
”Onko sinulla rahaa?” Severus kysyi. ”Jos menet jäätelölle,” Mies jatkoi.
”On,” Harry vastasi ahtaessaan ruokaa suuhunsa hirveällä kiireellä.
”Harry, muista tavat,” Severus muistutti hymyillen.
”Aina,” Harry vastasi. Hän hörppäsi kurpitsamehulasinsa tyhjäksi, halasi pikaisesti isäänsä ja ryntäsi Vuotavan Noidankattilan taakse.
Severus katsoi haikeana poikansa perään. Heti kun Harry lähti Severukseen purkautui isällinen huoli. Harry kun ei ollut mikä tahansa poika. Hän tuntui vetävän vaikeuksia puoleensa kuin magneetti.
Severus muisteli edellistä kertaa. Harry oli hävinnyt viidennellä vuonaan viikoksi koulusta ja Severuksesta oli tullut sietämätön sen takia. Lopulta Harry oli tullut takaisin, mutta missä kunnossa!
Hänellä oli ollut jalka puoliksi irti ja ainoastaan Matami Pomfreyn avulla se saatiin paikalleen. Harry ystävineen oli rynnännyt kuolonsyöjien perään luullen heidän ottaneen Sirius Mustan (Harryn kummisedän James Potterin paras kaveri) vangikseen. Sattui sitten niin, että eräs kuolonsyöjä – Severus ei saanut pojaltaan tietoa tämän nimestä – oli taikonut Harryyn jonkun kirouksen, ja sen voimasta Harryn jalka oli puoliksi irti ja naama mustelmilla ja haavoilla.
Severus oli ollut melkein kuollut huolesta poikaansa kohden.

****

Samalla hetkellä Harry istui Ronin, Ginnyn ja Hermionen kanssa jäätelöbaarissa. Jokaisella oli iso jäätelöannos edessään ja he vaihtoivat kuulumisiaan. Harry oli rynnännyt suutelemaan Ginnyä heti tämän nähtyään – Ronin yökkäilyistä välittämättä – ja saanut tyttöystävältään tuliaiseksi pienoisluudan. Ron oli ollut osallisena Ginnyn tuliaiseen ja Hermione oli antanut hänelle perinteisesti Suomi- Englanti sanakirjan. Harrylla oli jo Venäjä- Englanti, Ruotsi- Englanti, Saksa- Englanti sanakirjat, joten hän ei ollut yllättynyt sen saadessaan. Ginny oli saanut Harrylta pienen sydänkaulakorun, johon oli taialla tehty kirjaimet H&G, Hermione oli saanut häneltä ison purkillisen sulkakyniä, mustetta ja muita koulutarvikkeita, Ron taas oli saanut Kadlein Kanuunien viirin huoneensa seinälleen.
”No, Harry joko jalkasi on parempi?” Hermione kysyi.
”Kyllä siihen vielä vähän väliä koskee, mutta muuten ihan hyvä,” Harry sanoi poikkeuksellisen iloisella äänellä. ”Isä tosin liioittelee kipua,” Hän naurahti.
”En ikinä unohda Professori Kalkaroksen ilmettä, kun hän näki sinut,” Ron tirskahti.
”Ron! Ei se ole naurettava asia!” Hermione moitti.
”Hyvä on, olen kunnolla,” Ron sanoi huomattuaan Harryn ilmeen. Harry nimittäin tuijotti Ronia mitä murhaavimmalla ilmeellään.
”Lopeta jo, Harry. Olet pelottavan näköinen,” Ron pyysi.
”Jos katse voisi tappaa,” Ginny sanoi ja virnisti.
Harryn ilme muuttui heti iloisemmaksi.
”Isä ei muuten edelleenkään pidä siitä, että olen Fredin ja Georgen ystävä,” Harry sanoi surullisesti. Hänen isänsä hyväksyi kyllä kaikki muut Harryn ystävät - vaikka suurin osa olikin rohkelikkoja – mutta Frediä ja Georgea tämä ei tulisi varmaan ikinä hyväksymään.
”Fred ja George ovat hauskoja,” Hermione puolusteli.
”Sano se isälle,” Harry käski hymyillen.
”Kyllä hän vielä heidät hyväksyy,” Ginny lohdutti antaen Harrylle suukon.
”Tietysti. Viidensadan vuoden päästä,” Harry lisäsi.
Kaikki nauroivat.
”Nyt minun täytyy lähteä,” Harry sanoi ja huokaisi. Hän suukotti Ginnyä poskelle, paiskasi Ronin kanssa kättä ja halasi Hermionea.
Harry juoksi Vuotavaan Noidankattilaan. Hänellä oli viisi minuuttia aikaa, mutta jos hän kävelisi hän myöhästyisi. Tosin Harryn jalka ei paljoa kestänyt juoksemista. Hän vilkaisi kelloa, minuuttia vaille.
Harry tuli Vuotavaan Noidankattilaan kaksi minuuttia myöhässä, mutta Severus ei vähästä pillastunut.
”Auh,” Harry kiljaisi ja vilkaisi jalkaansa. Hänen jalkansa oli turvonnut.
”Harry, et kai sinä juossut?” Severus kysyi huolissaan.
”Miten minä muuten olisin ehtinyt?” Harry kysyi.
”Sinä se et koskaan noudata ohjeita. Sinulle sanottiin että et saa juosta,” Severus muistutti.
”Äh, minä unohdin,” Harry sanoi puolustukseen.
Severus otti taskustaan pienen pullon. Hän oli saanut sen Pyhästä Mungosta siltä varalta, että Harry ei noudattaisi Parantajan määräyksiä.
Hän siveli ainetta Harryn jalkaan. Harry irvisti sen hajusta ja kirvelystä.
”Kotona sinä menet suoraan nukkumaan,” Severus sanoi.
”Mutta, kello on vasta yhdeksän,” Harry valitti. ”Nyt on kesäloma,” Hän vetosi vielä.
”Ei auta. Paras apu kipuun on nukkuminen. Sitä paitsi Narcissa ja Bellatrix sanoivat tulevansa tänään. Ja Bellahan ei pidä sinusta,” Severus lisäsi.
”Tunne on molemmin puoleinen,” Harry mutisi.
Severus otti taas poikaansa kädestä ja ilmiinnytti molemmat Kehrääjänkuja 1:sen talon eteen.
Harry avasi oven ja meni tottelevaisena poikana omaan huoneeseensa. Hän heittäytyi sängylleen ja nukahti.

Harry heräsi Bellatrixin ääneen.
”Entä oma poikasi Kalkaros? Mikset anna häntä Pimeyden Lordille? Jos minulla olisi poikia antaisin heidät ilomielin Pimeyden Lordin palvelukseen!”
”On Harryn oma asia päättää kenen puolella hän on,” Severus kuului sanovan.
”Oma asia vai? Luuletko että Dracokin päätti itse haluavansa Pimeyden Lordin palvelukseen? Olet sinä aika säälittävä, annat kummipoikasi ilomielin mutta et omaa poikaasi,” Bellatrix ilkkui.
Kiukku Harryn sisällä nousi. Mokomakin noita-akka! Hän ajatteli.
”Riittää, Bella,” Severus tokaisi. Harry saattoi nähdä hänen vihaisen ilmeensä. Hän saattoi kuulla, kuinka isä nousisi tuolistaan. ”Ihan vain jos et ymmärrä. Harry on Valittu, hän on kuulemma lopulta se, joka tuhoaa Pimeyden Lordin, vaikka ei itse sitä tiedäkään,” Severus sanoi.
Harry kalpeni. Minunko muka pitäisi tuhota Voldemort? Hän ajatteli. Enhän minä ole kuin kuusitoistavuotias koulupoika. Ei minulla ole tarpeeksi kokemusta, Hän jatkoi ajatuksiaan.
Olihan Harry tavannut Voldemortin jo viisi kertaa, mutta hän ei silti omasta mielestään ollut valmis.
Hän kuuli, kuinka ulko-ovi kävi. Bellatrix ja Narcissa olivat siis lähteneet. Samassa hän kuuli askelia rappusista ja arveli isän olevan tulossa tarkistamaan nukkuuko hän.
Harry heittäytyi vuoteelleen ja oli nukkuvinaan. Ovi aukeni ja Severus astui sisään. Hän katsoi hetken nukkuvaa poikaansa. Sitten Severus laittoi oven kiinni, mutta jätti sen raolleen. Hän tiesi ettei Harry maannut mielellään täysin pimeässä.


Luku 2. Kouluun meno


Harry raahasi matka-arkkuaan laiturilla 9 ja ¾ osaa. Hänen päänsä kääntyili sivulta toiselle. Hän etsi Ronia, Ginnyä ja Hermionea, mutta näki vain Dracon, joka seisoi hänen vieressään virnistellen.
”Enkö minä kelpaa sinulle?” Hän kysyi ja irvisti.
”Haha. Olisi silti kiva löytää muutkin,” Harry vastasi.
”Minä loukkaannuin,” Draco vitsaili ja käänsi selkänsä Harrylle.
Harry pudisteli päätään.
”Hyvä on. Sinä olet paras ystäväni, onko nyt hyvä mieli?” Harry kysyi.
”Joko sinä luovutit?” Draco kysyi. Hän kääntyi ympäri, niin että näki Harryn kasvot.
”Tietysti,” Harry vastasi virnistäen.
”Pojat, lopettakaa jo,” Severus sanoi. ”Käyttäytykää kunnolla,” hän jatkoi.
Harry ja Draco virnistivät toisilleen. Harryn isä käski heitä turhankin usein käyttäytymään.
Harry hyppäsi junaan Draco perässään. Severus ilmiintyisi Tylyahon asemalle. Hetken päästä hän olikin jo poissa.
Harry meni Dracon kanssa samaan vaunu-osastoon, sillä hän päätti etsiä Ginnyn ja muut myöhemmin.
”Oletko lukenut tämän päivän Profeetan?” Draco kysyi yllättäen.
”Hmm.. en. Oliko siinä jotain erityistä?” Harry kysyi.
”Oli. Isä joutui Azkabaniin,” Draco kertoi.
”Miksi ihmeessä?” Harry kysyi säpsähtäen. Hänen kummisetänsä ei ollut – ainakaaan Harryn mielestä – tehnyt mitään.
”Häntä epäillään Pimeyden Lordin kannattajaksi, ja kun taikaministeri näki hänen piirtonsa he vain...,” Draco keskeytti lauseensa. Harry tiesi kuitenkin jo mitä oli tapahtunut.
”Entä… Entä sinä ja Narcissa?” Hän kysyi.
”Kai se siinä menee. Äiti ottaa sen aika raskaasti,” Draco sanoi.
”Se on ymmärrettävää,” Harry mutisi. Hän ei ollut kateellinen Dracolle, siitä että pojalla oli molemmat vanhemmat elossa. Harry ei edes muistanut kunnolla omaa äitiään.
”Saako olla jotain kärrystä?” Kysyi ääni ovelta.
Harry sanoi ottaneensa eväät mukaansa, mutta Draco nousi ylös. Hetken päästä Draco tuli takaisin vaunu-osastoon sylissään kaikkea, mitä kärryssä oli mahdollisuus tarjota.
”Sinähän lihot tuosta määrästä,” Harry pilaili.
”Haha. Nämä ovat meille molemmille,” Draco vastasi avatessaan suklaasammakon. Hän heitti yhden niistä Harrylle.
”Isä ei kyllä ilahdu,” Harry mutisi.
”Mistä? Siitäkö että syöt herkkuja?” Draco kysyi suu täynnä ruokaa.
”Ei. Siitä, että jätän eväät syömättä,” Harry vastasi naurahtaen.
Syötyään itsensä kylläiseksi hän nousi paikaltaan.
”Menen katsomaan ovatko Ron ja Hermione päässeet junaan asti,” Hän sanoi.
Draco nyökkäsi.
Harry meni junan käytävälle. Hän epäili Hermionen ja Ronin olevan heidän vakio vaunuosastossa. Tottuneena tuijotukseen Harry käveli kohti junan viimeistä vaunuosastoa. Jo kaukaa hän kuuli tutun äänen.
”Onkohan Harry taas sen Malfoyn seurassa?” Ron kuului kysyvän.
”Luulisin niin,” Vastasi tytön ääni. Harry arvasi sen kuuluvan Hermionelle.
”Mitä hän edes näkee Malfoyssa? Tiedät-kai-kenen kannattajia,” Ron tuhahti.
”Ron, Malfoyt ovat Harryn kummeja,” Hermione vastasi.
”Oli ihan oikein Luciukselle, että hän joutui Azkabaniin. Jos voisin juhlisin sitä,” Ron sanoi.
Tätä Harry ei enää kestänyt kuulla. Hän avasi vaunuosaston oven puristaen taikasauvaansa kaavun taskussa.
”Oliko sinulla jotain muutakin?” Hän kysyi Ronilta. Ron oli valahtanut kalpeaksi ja Hermione tuijotti ystäväänsä täysin unohtaneena kirjansa joka oli tippunut lattialle rikkinäisenä.
Ron mumisi jotain hiljaisella äänellä.
”Nimittäin voisit kertoa sen heti ennen kuin menen parempaan seuraan,” Harry vastasi halveksuen Ronia syvästi.
”Hyvä on! Malfoyt ovat idiootteja ja Kalkaros samaa pataa!” Ron huudahti yhtäkkiä.
Oli Harryn vuoro valahtaa kalpeaksi.
”Haukuitko sinä minun isääni?” Hän kysyi.
”Kyllä!”
”Sinä et tunne häntä,” Harry vastasi. Hän otti taikasauvansa esiin puristaen sitä niin, että rystyset loistivat valkoisina.
Ron puolestaan nousi seisomaan ottaessaan oman taikasauvansa esille. Harry osoitti sauvallaan suoraan Ronia kasvoihin.
”Omat vanhempasi varmasti ovatkin hyvyyden perikuvia,” Harry sanoi rauhallisella ja hiljaisella äänellään.
”Ovat he ainakin parempia kuin sinun!” Ron huudahti.
Entiset ystävät tuijottivat toinen toisiaan halveksuen.
”Sinun isäsi ei varmasti olisi selvinnyt yksinhuoltajana,” Harry sanoi.
”Koska hänellä on enemmän lapsia kuin sinun,” Ron puolusti.
”Mistä sinä tiedät montako lasta isä olisi voinut saada?” Harry kysyi.
”Hän on tiedät-kai-kenen puolella!” Ron huudahti jättäen Harryn kysymykseen vastaamatta.
”Kunpa tietäisitkin,” Harry vastasi. Hän tiesi kaiken isästään. Severus ei ollut Voldemortin puolella. Hän oli paljon rohkeampi kuin Ron olisi voinut kuvitellakaan. Harryn isä oli kaksoisagentti. Hän antoi Dumledorelle tietoja Voldemortin suunnitelmista.
”Harry…,” Hermione aneli. Hän arvasi Harryn miettivän loitsua jonka voisi iskeä Roniin.
”Olen pahoillani, Herm, olen pahoillani Ron. Tainnutu!” Harry huudahti. Hän poistui vaunuosastosta jättäen Hermionen tajuttoman Ronin vierelle.
Harry tunsi tarvitsevansa ilmaa. Hän syöksyi junan ovelle ja avasi siinä oleva ikkunan. Hän työnsi päänsä ulos.
Harry ei kerennyt ajatella mitään enne kuin juna pysähtyi. Harry aukaisi oven ja hyppäsi pois junasta. Hän meni ensimmäisenä vaunuille.
Hetken päästä Ginny tuli Harryn luokse hymyillen poikaystävälleen.
”Kuulin, että riitelit Ronin kanssa,” tyttö sanoi surullisesti.
”Hän haukkui isää,” Harry mutisi.
”Et sinäkään mikään viaton kuulemma ollut,” Ginny vastasi katsellen kynsiään. ”Aiotko pyytää anteeksi?” hän kysyi.
”En,” Harry töksäytti.
”Mutta Ron tulee kaipaamaan sinua,” Ginny sanoi ja vilkaisi heidän takanaan olevassa vaunussa olevaa Ronia.
”Tuskin,” Harry vastasi ja vilkaisi hänkin Ronia. Ronin sylissä istui – kukas muukaan – hänen tyttöystävänsä Lavender Brown.
”Ronilla tuntuu olevan hauskaa ilman minuakin,” Harry huomautti.
Ginny katsoi isoveljeensä. Kun hän käänsi päänsä Harry näki hänen pidättävän nauruaan.
”Ronin on pakko saada se, joka roikkuu hänen perässään ensimmäisenä”, Ginny sanoi nauraen.
Harry pysyi vaiti katsellen Tylypahkaa, joka näkyi juuri ja juuri puiden välistä. Hän muisteli milloin oli nähnyt sen ensimmäisen kerran.
Harry melkein roikkui veneen yli haluten nähdä Tylypahkan. Hänen isänsä oli kuvaillut sen suureksi linnaksi.
”Vau,” Draco sanoi nähdessään linnan.
”Älä muuta sano,” Harry yhtyi.
”Mihin tupaan haluaisit?” Ron kysyi Harrylta. Ron ja Harry olivat tavanneet junassa.
”Isä toivoo, että pääsisin luihuiseen, minä taas olen rohkelikon kannalla,” Harry vastasi irrottamatta katsettaan Tylypahkasta, joka tuli koko ajan lähemmäksi.
”Minä haluan rohkelikkoon,” Ron sanoi.
”Minä menen luihuiseen,” Draco ilmoitti.
”Luihuiseen? Fred sanoi että sieltä tulee pelkkiä pahoja velhoja ja noitia,” Ron sanoi ja katsoi Dracoa halveksuen.
”Minun isäni oli luihuisissa,” Harry huomautti.
”Kuka sinun isäsi on?” Ron kysyi kiinnostuneena.
”Severus Kalkaros,” Harry vastasi ja hyppäsi veneestä rannalle. Sen kuullessaan Ron meni Hermionen luokse ja kuiskasi tälle:
”Molemmat ovat pimeyden velhoja.”
Draco ja Harry eivät kuitenkaan kuulleet vaan kävelivät Hagridin perässä vitsaillen milloin mistäkin. He olivat tunteneet toisensa yksitoista vuotta ja se oli aika pitkä aika.
”Aiotko mennä ensi vuonna huispaamaan?” Draco kysyi Harrylta.
”Tietenkin,” Harry vastasi naurahtaen.
Sen jälkeen pojat eivät jutelleet ennen kuin lajittelu alkoi.
”Kohta me saadaan tietää… Katso isä on tuolla!” Harry sanoi ja hymyili isälleen. Severus katsoi lajiteltavaa Susan Bonesia eikä kiinnittänyt huomiota Harryyn.
”Harry Kalkaros,” McGarmiwa sanoi.
Harry käveli varmoin askelin jakkaralle ja hattu pantiin hänen päähänsä.
”Hmm… Olet rohkea niin kuin äitisi, hiukan tyhmänrohkeakin, mutta älliä sinulla on. Et haluaisi tuottaa isällesi pettymystä, mutta minne sinut laittaisin, oletko luihuinen vaiko tyhmänrohkea rohkelikko?”
Harry hymähti hatun sanoille, hän itse ei tiennyt minne haluaisi, ehkä rohkelikkoon.
”Tupasi onkoon ROHKELIKKO!” Viimeisen sanan hattu huusi koko salille.
Luihuiset katsoivat Harrya järkyttyneinä, Draco vilkaisi Harrya ja kohotti sitten olkapäitään kuin sanoakseen ”ihan sama.”
Vain muutama rohkelikko taputti. Hekään eivät olleet kovinkaan tyytyväisiä hatun valintaan.
”Draco Malfoy.”
Harry katsoi Dracoa ja virnisti hänelle. Draco hymyili takaisin varmana, Harrykin tiesi jo Dracon tuvan.
Kuinka ollakaan heti kun hattu pantiin Dracon päähän se huusi:
”LUIHUINEN!”
Harry hymyili muistaessaan ensimmäisen vuotensa. Rohkelikot olivat vähitellen hyväksyneet hänet joukkoonsa, mutta jotkut eivät edelleenkään pitäneet hänestä. Harry tosin ymmärsi syyn, hänhän oli Kalkaroksen poika, ja Kalkaros ei tunnetusti pitänyt rohkelikoista.
Hän hyppäsi pois vaunuista ja käveli kohti Tylypahkaa Ginnyn jäädessä odottamaan Ronia ja Hermionea.
Kun Harry saapui portille Professori Lipetit sanoi:
”Nimi ja tupa.”
”Harry Kalkaros, Rohkelikko,” Harry vastasi ja huokaisi.
Portti aukaisi ja Harry astui sisään. Hän käveli Suuren Saliin pudistellen päätään vähän väliä.

Luku 3. Uusi tyttö.

Harry istui rohkelikkojen pöytään yksin. Hän vilkaisi Dracoa, joka virnisti hänelle hyväntuulisesti. Harry virnisti takaisin. Muutamat rohkelikot katsoivat häntä lähes vihaisesti, Ronin tainnuttaminen ei tainnut olla hyvä idea.
”Tänä vuonna Tylypahkaan ei tule pelkkiä ensiluokkalaisia. Cynthia Havley on kuudesluokkalainen tyttö. Hän kävi ennen yksityisopetusta, mutta hänen vanhempansa halusivat hänet Tylypahkaan,” Professori McGarmiwa sanoi.
Harry katsoi uteliaana, kuinka noin. 160 senttinen tyttö käveli jakkaralle. Hänellä oli vaaleat olkapäille asti ulottuvat kiharat hiukset.
Hattu lajitteli hänet rohkelikkoon ja Cynthia istuutui Harryn viereen hymyillen hänelle.
”Hei, minä olen Cynthia Havley minkä varmasti tiesit jo,” Tyttö sanoi ja Harry huomasi, että hänellä oli tummansiniset silmät.
”Minä olen Harry Kalkaros,” Harry kertoi hymyillen Cynthialle.
”Tulin tähän, koska näytit yksinäiseltä,” Cynthia sanoi.
”Ai,” Harry ei ollut tajunnut näyttävänsä yksinäiseltä.
”Jotkut rohkelikoista näyttävät katsovan sinua halveksuen miksi?” Cynthia kysyi.
”Koska minä olen Kalkaros. Ihmiset tuomitaan täällä yleensä suvun mukaan. Minun isäni on Tylypahkan juomamestari, tuo tuolla,” Harry sanoi ja osoitti isäänsä, joka katsoi häntä.
”Huomasin jo teidän yhdennäköisyyden,” Cynthia vastasi katsoen Kalkarosta.
”Tyttöystävääni Ginnyä kunnioitetaan koska hän on Weasley ja toista ystävääni Hermionea halveksutaan – ainakin luihuisten keskuudessa – koska hän on jästisyntyinen,” Harry kertoi.
Cynthia katseli rohkelikkoja.
”Eikö sinulla ole ketään poikaa kaverina?” Tyttö kysyi.
”On. Näetkö tuon vaalean pojan seinän vieressä olevassa pöydässä? Hän on minun paras kaverini,” Harry sanoi.
”Ai tuon joka virnuilee sinulle?” Cynthia kysyi.
”Juuri sen. Hän on Draco Malfoy, hänen vanhempansa ovat kummejani,” Harry vastasi.
Heidän juttelunsa loppui siihen, sillä Dumledore oli noussut seisomaan vaatien hiljaisuutta.
”Saamme takaisin vanhan ystävämme Professori Kuhnusarvion, joka on ystävällisesti suostunut ottamaan vanhan paikkansa Tylypahkan juomamestarina,” hän sanoi.
”Juoma?” Sana kulki pitkin salia ja nyt myös ne jotka eivät äsken olleet kuunnelleet katsoivat Dumledorea ihmeissään.
”Professori Kalkaros sen sijaan suostui ystävällisesti ottamaan Pimeyden Voimilta Suojautumisen virran,” Dumledore sanoi.
Suurin osa rohkelikoista näytti siltä kun aikoisi hetkenä minä hyvänsä kuristaa Dumledoren. Harry ja Cynthia olivat melkein ainoita jotka taputtivat. Harry iloisena, Cynthia kohteliaisuudesta.
”Ja nyt syökäämme!”
Heidän eteensä ilmestyi paljon ruokaa. Harry otti lautaselleen kaikkea mahdollista, mutta Cynthia otti lähinnä kaikkea terveellistä.
”Oletko sinä jokin terveyspsykoliaatikko?” Harry kysyi.
”En. Minä olen laihdutuskuurilla,” Cynthia vastasi.
Harry vilkaisi ensimmäisen kerran Cynthian vartaloa. Tyttö painoi korkeintaan 45 kiloa, ja silti tämä oli muka laihdutuskuurilla!
”Miksi? Sinähän olet muutenkin niin hoikka,” Harry huomautti.
”Minäkö hoikka? Minä painoin tänä aamuna 46 kiloa ja yleensä painan 43 kiloa!” Cynthia parkaisi.
”Hei, Cynthia. Sinun ei kannata puhua ulkonäköasioista Kalkaroksen kanssa, minä osaan sellaisen paljon paremmin,” Dean Thomas sanoi virnistäen vahingoniloisena Harrylle.
”Varmaan osaatkin,” Cynthia sanoi ja väläytti Deanille suloisimman hymynsä. Mikä typerys, hän ajatteli.
”Joo, kysy keneltä tahansa niin olen seurustellut melkein jokaisen tämän koulun tytön kanssa,” Dean ylpeili.
Harry tuhahti ja Dean katsoi häneen.
”Tosin heti kun joku vilkaiseekin Kalkaroksen suuntaan hän huomaa tämän aivottomuuden,” hän sanoi halveksuen.
”Aivottomuuden?” Cynthia kysäisi vilkaisten Harrya. ”Mielestäni hän näyttää oikein viisaalta tai ainakin viisaammalta kun sinä, enkä minä usko että olet seurustelut jokaisen tämän koulun tytön kanssa,” hän lisäsi.
”No en ehkä jokaisen, mutta ainakin jokaisen rohkelikkotytön kanssa,” Dean myönsi punastuen.
”Tuskin edes sitäkään,” Harry huomautti. ”Mikäli olen huomannut Thomas niin sinä olet seurustellut vain Ginnyn ja vähän aikaa Cho Changin kanssa, että siinä sinun käsityksesi jokaisesta Tylypahkan tytöstä,” Hän sanoi lainaten Deanin sanoja.
Cynthia nauroi.
”Sinä sen sijaan olet seurustellut vain Ginnyn kanssa, tosin en ymmärrä miten hänkään jaksaa sinua,” Dean sanoi iskien takaisin.
”Minulla on muutakin tekemistä kuin seurustella tyttöjen kanssa,” Harry vastasi tyynesti.
Dean pysyi vaiti. Hän tiesi kyllä, että Harry puhui totta. Hänhän oli pelastanut ties kuinka monen ihmisen hengen.
Harry virnisti vahingoniloisena huonetoverilleen. Hän kääntyi Cynthian puoleen kysyen:
”Mistä me juttelimme ennen Thomaksen keskeytystä?”
”Siitä, kuinka minä olen mielestäsi liian hoikka ja olen silti laihdutuskuurilla,” Cythia vastasi naurahtaen.
”Jaa-a… No sinun ulkonäöstäsi me voimme mieluusti puhua, mutta en usko että Ginny hyväksyy sen,” Harry lisäsi matalammalla äänellä. Hän vilkaisi Ginnyn suntaan tämä istui Ronin vieressä, mutta virnisti hänelle. Ginnyn vahvimpia puolia oli se ettei hän ollut melkein koskaan mustasukkainen.
”Kuka on Ginny?” Cynthia kysyi.
”Tuo tuolla. Tuo kaunein rohkelikkotyttö, punapää,” Harry lisäsi hymyillen Ginnylle.
Samassa Ginny ilmestyikin Harryn taakse sanoen:
”Hei, minä olen Ginny Weasley.”
”Minä olen Cythia Havley,” Cythia vastasi katsellen Ginnyä. ”Olisinpa minäkin noin kaunis,” Tyttö jatkoi hymyillen.
”Kiitos. Minä taas olen aina toivonut olevani blondi,” Ginny sanoi nauraen. Hän istuutui Harryn viereen suukottaen häntä. ”Hei, Dean,” hän sanoi.
”Hei, Gin,” Dean vastasi ja mulkaisi Harrya.
”Mikä teidän kahden välillä taas on?” Ginny kysyi painottaen taas – sanaa.
”Sitä samaa vanhaa,” Harry vastasi livistäen Suuresta Salista Cynthia perässään.
”Minun pitänee rientää heidän peräänsä,” Ginny mutisi noustessaan ylös. Dean nousi myös ylös ja riensi Ginnyn perään.
Ginny liikkui käytävällä suht nopeasti, mutta ei Dean turhaan ollut pelannut jalkapalloa viittä vuotta.
”Hei, Gin!” Hän huudahti saadessaan tytön kiinni. Dean laittoi Ginnyn seinää vasten pidellen kiinni hänen käsivarsistaan.
”Mitä sinä meinaat?” Ginny kysyi pelko äänessään.
”Älä pelkää, en satuta sinua,” Dean mutisi painaessaan huulensa Ginnyn huulia vasten.
Ginny vastasi ensin suudelmaan koko sydämellään. Sitten hän tajusi tekevänsä elämänsä suurimman virheen ja irrottautui suudelmasta.
”Minä, rakastan, Harrya!” Ginny parkaisi pitäen liottelun pitkän tauon jokaisen sanan jälkeen.
”Minä rakastan sinua,” Dean vastasi pilke silmäkulmassaan.
Ginny kohotti oikean kätensä ja lyödä läimäytti Deania poskelle.
Deanin poskeen ilmaantui punainen läikkä. Poika piti kättään poskellaan hämmästyneen näköisenä.
”Hanki joku muu, kuule,” Ginny vastasi halveksuen. Hän ryntäsi juosten pitkin rohkelikkokäytävää ja sieltä suoraan torniin, josta hän löysi Harryn.
Harry istui pää painoksissa matolla tuijottaen takkaan. Hän ei huomannut Ginnyä, kun tämä polvistui hänen viereensä. Ginny kietoi käsivartensa Harryn ympärille. Hän arvasi, että Harrylla oli nyt paha olo ja hän tarvitsisi lohdutusta. Molemmat istuivat hiljaa pitkän aikaa.
Ginny ajatteli Deania ja tämän typerää suudelmaa. Hän ei rakastanut enää Deania. Hän vihasi ja halveksi tätä syvästi. Sitten Ginny ajatteli Ronia ja Hermionea… Hän ei ollut ikinä antanut Ronille anteeksi, sitä että tämä oli jättänyt Hermionen alkaakseen Lavenderin kanssa. Hermione oli ollut niin ihastunut Roniin. Ja tyttö oli tarvinnut Ginnyn tukea, jotta oli päässyt yli erosta. Nykyään Hermione ei seurustellut ja Ginny tiesi, että tämä kertoisi kyllä hänelle jos alkaisi.
Harry ajatteli vanhempiaan. Hän ei muistanut äidistään paljoakaan. Vain sen kuinka Lily oli ollut rakastavainen ja lempeä Harrylle. Hän oli istunut Harryn vuoteen ääressä joka ikinen ilta pitkään. He olivat jutelleet Harryn tulevaisuudesta ja Lily oli kertonut hänelle Tylypahkasta ja velhomaailmasta kaikenlaista. Kaikkea mitä Harryn isä ei tiennyt hänen tietävänkään. Harryn isä oli ollut hyvin hiljainen ja surullinen kun Lily oli kuollut. Harry oli löytänyt hänen laatikostaan kirjeen joka oli kirjoitettu Severukselle ja allekirjoituksena oli ollut ”rakkaudella Lily”. Harry oli lukenut kirjeen, sillä hänelle ei ollut kerrottu sen olevan väärin. Severus oli löytänyt Harryn lukemasta kirjettä mutta selkäsaunan sijaan mies oli kaapannut poikansa syliinsä ja kertonut kaiken nuoruudestaan, elämästään ja Lilystä.
”Harry, onko kaikki hyvin?” Ginny kysyi lempeästi rikkoakseen inhottavan hiljaisuuden.
”Hmm… Joo. Ajattelin vain vanhempiani,” Harry vastasi. Hän vilkaisi Ginnyyn ja tyttö näki tämän silmissä kyyneliä.
Ginny polvistui ihan Harryn eteen, nosti tämän kasvot ylös ja pyyhki kyyneleet.
”Sinulla on varmasti ikävä äitiäsi,” Tyttö sanoi hiljaa.
”Niin on. Jos äiti olisi yhä elossa isä ei olisi niin ylihuolehtiva minua kohtaan, mutta kun satun olemaan ainut joka hänen perheestään on jäljellä niin hän vahtii minua kuin koiraa,” Harry kertoi Ginnylle.
Ginny katsoi häntä ymmärtäväisenä.
”Se on ihan ymmärrettävää. Minä satun olemaan meidän perheen ainoa tyttö, joten äiti vahtii minua kuin koiraa. Silti minusta tuntuu että sinua vahditaan enemmän,” hän kuiskasi.
”Isä ei meinaa päästää minua silmistään. Muistatko sen kerran kun olimme jäätelöllä? Juoksin Vuotavaan Noidankattilaan ja isä meinasi saada hermoromahduksen pelkästään siitä,” Harry sanoi.
”Sinä et olisi saanut juosta,” Ginny muistutti hymyillen vinosti.
”Älä nyt sinäkin aloita,” Harry vastasi tuskastuneena.
Ginny hymähti ja suuteli Harrya.
”Mennäänkö nukkumaan?” hän kysyi suudelman jälkeen.
”Hmm… Hyvä on,” Harry myöntyi ja nousi ylös vetäen samalla Ginnynkin.
”Hienoa! Saanko tulla sinun viereesi?” Ginny kysyi koiranpentu ilme kasvoillaan.
Harry naurahti.
”Totta kai saat. Mutta varaudu Ronin huutoon kun hän herää,” hän sanoi.
”Joo,” Ginny lupasi.
Yhdessä pari kiipesi poikien makuusaliin, joka oli ihan tyhjä sillä kaikki olivat vieläkin pidoissa. Ginny riisuutui ja hyppäsi Harryn sänkyyn.
Pian kaksikko makasi mukavasti samassa sängyssä. Ginny nukahti ensimmäisenä. Harry taas valvoi siihen asti kun Neville tuli Seamus perässään sisään.
”Moi, Neville, Moi, Seamus,” Harry tervehti molempia kuiskaten.
”Moi, Harry,” Neville sanoi hypätessään omaan sänkyynsä. Seamus ei sanonut mitään.

Harry nukkui yön näkemättä painajaisia. Kaikki rohkelikot tuntuivat halveksuvan häntä enemmän tänä vuonna. Oliko hän tehnyt jotain väärää? Joku muuhan voisi myös olla Kalkaroksen poika ja joutua luihuisen sijaan rohkelikkoon. Halveksuttaisiinko häntäkin? Nyt Harry tiesi miltä Siriuksesta oli tuntunut kun tämä oli päätynyt rohkelikkoon. Hän oli tiennyt sen aina.
”Harry! Ylös!” Ginny kiljui poikaystävänsä korvaan.
Harry avasi silmänsä. Hän näki ensimmäisenä tyttöystävänsä, joka katsoi häneen virnistäen.
”Voisit keksiä hiukan parempia herätyksiä,” Harry mutisi hieroessaan silmiään.
Ginny naurahti ja hyppäsi pois sängystä. Tyttö kaappasi vaatteensa lattialta.
”Minä menen nyt omaan makuusaliini. Nähdään puolen tunnin päästä oleskeluhuoneessa,” Hän huikkasi rientäessään pois.
Harry huokaisi. Hän kävi suihkussa ja pukeutui tavallista nopeammin. Hän ei halunnut jäädä makuusaliin, sillä Ron oli siellä.
Puettuaan poika ryntäsi oleskeluhuoneeseen, josta hän löysi Cynthian ja Ginnyn juttelemasta.
”Huomenta, Harry,” Cythia toivotti, kun Harry istuutui nojatuoliin.
”Huomenta,” Harry haukotteli antaessaan Ginnylle märän suukon poskelle.
”Mennäänkö?” Ginny kysäisi poikaystävältään.
”Jep, Cythia tuletko syömään?” Harry kysyi katsoen Cynthiaa.
”Joo,” Cythia vastasi ja heilautti vaalean lettinsä selkänsä taakse. Cynthian hiukset olivat kahdella letillä.
Kolmikko riensi jutellen Suureen Saliin. Harry vilkaisi isänsä suuntaan, tämän kasvoilla oli merkillinen hymy.
Kun Harry istuutui hän huomasi paikallaan olevan kirjeen. Hän avasi sen tietäen jo kuka kirjeen oli kirjoittanut.
Harry istui rohkelikkojen pöytään yksin. Hän vilkaisi Dracoa, joka virnisti hänelle hyväntuulisesti. Harry virnisti takaisin. Muutamat rohkelikot katsoivat häntä lähes vihaisesti, Ronin tainnuttaminen ei tainnut olla hyvä idea.
”Tänä vuonna Tylypahkaan ei tule pelkkiä ensiluokkalaisia. Cynthia Havley on kuudesluokkalainen tyttö. Hän kävi ennen yksityisopetusta, mutta hänen vanhempansa halusivat hänet Tylypahkaan,” Professori McGarmiwa sanoi.
Harry katsoi uteliaana, kuinka noin. 160 senttinen tyttö käveli jakkaralle. Hänellä oli vaaleat olkapäille asti ulottuvat kiharat hiukset.
Hattu lajitteli hänet rohkelikkoon ja Cynthia istuutui Harryn viereen hymyillen hänelle.
”Hei, minä olen Cynthia Havley minkä varmasti tiesit jo,” Tyttö sanoi ja Harry huomasi, että hänellä oli tummansiniset silmät.
”Minä olen Harry Kalkaros,” Harry kertoi hymyillen Cynthialle.
”Tulin tähän, koska näytit yksinäiseltä,” Cynthia sanoi.
”Ai,” Harry ei ollut tajunnut näyttävänsä yksinäiseltä.
”Jotkut rohkelikoista näyttävät katsovan sinua halveksuen miksi?” Cynthia kysyi.
”Koska minä olen Kalkaros. Ihmiset tuomitaan täällä yleensä suvun mukaan. Minun isäni on Tylypahkan juomamestari, tuo tuolla,” Harry sanoi ja osoitti isäänsä, joka katsoi häntä.
”Huomasin jo teidän yhdennäköisyyden,” Cynthia vastasi katsoen Kalkarosta.
”Tyttöystävääni Ginnyä kunnioitetaan koska hän on Weasley ja toista ystävääni Hermionea halveksutaan – ainakin luihuisten keskuudessa – koska hän on jästisyntyinen,” Harry kertoi.
Cynthia katseli rohkelikkoja.
”Eikö sinulla ole ketään poikaa kaverina?” Tyttö kysyi.
”On. Näetkö tuon vaalean pojan seinän vieressä olevassa pöydässä? Hän on minun paras kaverini,” Harry sanoi.
”Ai tuon joka virnuilee sinulle?” Cynthia kysyi.
”Juuri sen. Hän on Draco Malfoy, hänen vanhempansa ovat kummejani,” Harry vastasi.
Heidän juttelunsa loppui siihen, sillä Dumledore oli noussut seisomaan vaatien hiljaisuutta.
”Saamme takaisin vanhan ystävämme Professori Kuhnusarvion, joka on ystävällisesti suostunut ottamaan vanhan paikkansa Tylypahkan juomamestarina,” hän sanoi.
”Juoma?” Sana kulki pitkin salia ja nyt myös ne jotka eivät äsken olleet kuunnelleet katsoivat Dumledorea ihmeissään.
”Professori Kalkaros sen sijaan suostui ystävällisesti ottamaan Pimeyden Voimilta Suojautumisen virran,” Dumledore sanoi.
Suurin osa rohkelikoista näytti siltä kun aikoisi hetkenä minä hyvänsä kuristaa Dumledoren. Harry ja Cynthia olivat melkein ainoita jotka taputtivat. Harry iloisena, Cynthia kohteliaisuudesta.
”Ja nyt syökäämme!”
Heidän eteensä ilmestyi paljon ruokaa. Harry otti lautaselleen kaikkea mahdollista, mutta Cynthia otti lähinnä kaikkea terveellistä.
”Oletko sinä jokin terveyspsykoliaatikko?” Harry kysyi.
”En. Minä olen laihdutuskuurilla,” Cynthia vastasi.
Harry vilkaisi ensimmäisen kerran Cynthian vartaloa. Tyttö painoi korkeintaan 45 kiloa, ja silti tämä oli muka laihdutuskuurilla!
”Miksi? Sinähän olet muutenkin niin hoikka,” Harry huomautti.
”Minäkö hoikka? Minä painoin tänä aamuna 46 kiloa ja yleensä painan 43 kiloa!” Cynthia parkaisi.
”Hei, Cynthia. Sinun ei kannata puhua ulkonäköasioista Kalkaroksen kanssa, minä osaan sellaisen paljon paremmin,” Dean Thomas sanoi virnistäen vahingoniloisena Harrylle.
”Varmaan osaatkin,” Cynthia sanoi ja väläytti Deanille suloisimman hymynsä. Mikä typerys, hän ajatteli.
”Joo, kysy keneltä tahansa niin olen seurustellut melkein jokaisen tämän koulun tytön kanssa,” Dean ylpeili.
Harry tuhahti ja Dean katsoi häneen.
”Tosin heti kun joku vilkaiseekin Kalkaroksen suuntaan hän huomaa tämän aivottomuuden,” hän sanoi halveksuen.
”Aivottomuuden?” Cynthia kysäisi vilkaisten Harrya. ”Mielestäni hän näyttää oikein viisaalta tai ainakin viisaammalta kun sinä, enkä minä usko että olet seurustelut jokaisen tämän koulun tytön kanssa,” hän lisäsi.
”No en ehkä jokaisen, mutta ainakin jokaisen rohkelikkotytön kanssa,” Dean myönsi punastuen.
”Tuskin edes sitäkään,” Harry huomautti. ”Mikäli olen huomannut Thomas niin sinä olet seurustellut vain Ginnyn ja vähän aikaa Cho Changin kanssa, että siinä sinun käsityksesi jokaisesta Tylypahkan tytöstä,” Hän sanoi lainaten Deanin sanoja.
Cynthia nauroi.
”Sinä sen sijaan olet seurustellut vain Ginnyn kanssa, tosin en ymmärrä miten hänkään jaksaa sinua,” Dean sanoi iskien takaisin.
”Minulla on muutakin tekemistä kuin seurustella tyttöjen kanssa,” Harry vastasi tyynesti.
Dean pysyi vaiti. Hän tiesi kyllä, että Harry puhui totta. Hänhän oli pelastanut ties kuinka monen ihmisen hengen.
Harry virnisti vahingoniloisena huonetoverilleen. Hän kääntyi Cynthian puoleen kysyen:
”Mistä me juttelimme ennen Thomaksen keskeytystä?”
”Siitä, kuinka minä olen mielestäsi liian hoikka ja olen silti laihdutuskuurilla,” Cythia vastasi naurahtaen.
”Jaa-a… No sinun ulkonäöstäsi me voimme mieluusti puhua, mutta en usko että Ginny hyväksyy sen,” Harry lisäsi matalammalla äänellä. Hän vilkaisi Ginnyn suntaan tämä istui Ronin vieressä, mutta virnisti hänelle. Ginnyn vahvimpia puolia oli se ettei hän ollut melkein koskaan mustasukkainen.
”Kuka on Ginny?” Cynthia kysyi.
”Tuo tuolla. Tuo kaunein rohkelikkotyttö, punapää,” Harry lisäsi hymyillen Ginnylle.
Samassa Ginny ilmestyikin Harryn taakse sanoen:
”Hei, minä olen Ginny Weasley.”
”Minä olen Cythia Havley,” Cythia vastasi katsellen Ginnyä. ”Olisinpa minäkin noin kaunis,” Tyttö jatkoi hymyillen.
”Kiitos. Minä taas olen aina toivonut olevani blondi,” Ginny sanoi nauraen. Hän istuutui Harryn viereen suukottaen häntä. ”Hei, Dean,” hän sanoi.
”Hei, Gin,” Dean vastasi ja mulkaisi Harrya.
”Mikä teidän kahden välillä taas on?” Ginny kysyi painottaen taas – sanaa.
”Sitä samaa vanhaa,” Harry vastasi livistäen Suuresta Salista Cynthia perässään.
”Minun pitänee rientää heidän peräänsä,” Ginny mutisi noustessaan ylös. Dean nousi myös ylös ja riensi Ginnyn perään.
Ginny liikkui käytävällä suht nopeasti, mutta ei Dean turhaan ollut pelannut jalkapalloa viittä vuotta.
”Hei, Gin!” Hän huudahti saadessaan tytön kiinni. Dean laittoi Ginnyn seinää vasten pidellen kiinni hänen käsivarsistaan.
”Mitä sinä meinaat?” Ginny kysyi pelko äänessään.
”Älä pelkää, en satuta sinua,” Dean mutisi painaessaan huulensa Ginnyn huulia vasten.
Ginny vastasi ensin suudelmaan koko sydämellään. Sitten hän tajusi tekevänsä elämänsä suurimman virheen ja irrottautui suudelmasta.
”Minä, rakastan, Harrya!” Ginny parkaisi pitäen liottelun pitkän tauon jokaisen sanan jälkeen.
”Minä rakastan sinua,” Dean vastasi pilke silmäkulmassaan.
Ginny kohotti oikean kätensä ja lyödä läimäytti Deania poskelle.
Deanin poskeen ilmaantui punainen läikkä. Poika piti kättään poskellaan hämmästyneen näköisenä.
”Hanki joku muu, kuule,” Ginny vastasi halveksuen. Hän ryntäsi juosten pitkin rohkelikkokäytävää ja sieltä suoraan torniin, josta hän löysi Harryn.
Harry istui pää painoksissa matolla tuijottaen takkaan. Hän ei huomannut Ginnyä, kun tämä polvistui hänen viereensä. Ginny kietoi käsivartensa Harryn ympärille. Hän arvasi, että Harrylla oli nyt paha olo ja hän tarvitsisi lohdutusta. Molemmat istuivat hiljaa pitkän aikaa.
Ginny ajatteli Deania ja tämän typerää suudelmaa. Hän ei rakastanut enää Deania. Hän vihasi ja halveksi tätä syvästi. Sitten Ginny ajatteli Ronia ja Hermionea… Hän ei ollut ikinä antanut Ronille anteeksi, sitä että tämä oli jättänyt Hermionen alkaakseen Lavenderin kanssa. Hermione oli ollut niin ihastunut Roniin. Ja tyttö oli tarvinnut Ginnyn tukea, jotta oli päässyt yli erosta. Nykyään Hermione ei seurustellut ja Ginny tiesi, että tämä kertoisi kyllä hänelle jos alkaisi.
Harry ajatteli vanhempiaan. Hän ei muistanut äidistään paljoakaan. Vain sen kuinka Lily oli ollut rakastavainen ja lempeä Harrylle. Hän oli istunut Harryn vuoteen ääressä joka ikinen ilta pitkään. He olivat jutelleet Harryn tulevaisuudesta ja Lily oli kertonut hänelle Tylypahkasta ja velhomaailmasta kaikenlaista. Kaikkea mitä Harryn isä ei tiennyt hänen tietävänkään. Harryn isä oli ollut hyvin hiljainen ja surullinen kun Lily oli kuollut. Harry oli löytänyt hänen laatikostaan kirjeen joka oli kirjoitettu Severukselle ja allekirjoituksena oli ollut ”rakkaudella Lily”. Harry oli lukenut kirjeen, sillä hänelle ei ollut kerrottu sen olevan väärin. Severus oli löytänyt Harryn lukemasta kirjettä mutta selkäsaunan sijaan mies oli kaapannut poikansa syliinsä ja kertonut kaiken nuoruudestaan, elämästään ja Lilystä.
”Harry, onko kaikki hyvin?” Ginny kysyi lempeästi rikkoakseen inhottavan hiljaisuuden.
”Hmm… Joo. Ajattelin vain vanhempiani,” Harry vastasi. Hän vilkaisi Ginnyyn ja tyttö näki tämän silmissä kyyneliä.
Ginny polvistui ihan Harryn eteen, nosti tämän kasvot ylös ja pyyhki kyyneleet.
”Sinulla on varmasti ikävä äitiäsi,” Tyttö sanoi hiljaa.
”Niin on. Jos äiti olisi yhä elossa isä ei olisi niin ylihuolehtiva minua kohtaan, mutta kun satun olemaan ainut joka hänen perheestään on jäljellä niin hän vahtii minua kuin koiraa,” Harry kertoi Ginnylle.
Ginny katsoi häntä ymmärtäväisenä.
”Se on ihan ymmärrettävää. Minä satun olemaan meidän perheen ainoa tyttö, joten äiti vahtii minua kuin koiraa. Silti minusta tuntuu että sinua vahditaan enemmän,” hän kuiskasi.
”Isä ei meinaa päästää minua silmistään. Muistatko sen kerran kun olimme jäätelöllä? Juoksin Vuotavaan Noidankattilaan ja isä meinasi saada hermoromahduksen pelkästään siitä,” Harry sanoi.
”Sinä et olisi saanut juosta,” Ginny muistutti hymyillen vinosti.
”Älä nyt sinäkin aloita,” Harry vastasi tuskastuneena.
Ginny hymähti ja suuteli Harrya.
”Mennäänkö nukkumaan?” hän kysyi suudelman jälkeen.
”Hmm… Hyvä on,” Harry myöntyi ja nousi ylös vetäen samalla Ginnynkin.
”Hienoa! Saanko tulla sinun viereesi?” Ginny kysyi koiranpentu ilme kasvoillaan.
Harry naurahti.
”Totta kai saat. Mutta varaudu Ronin huutoon kun hän herää,” hän sanoi.
”Joo,” Ginny lupasi.
Yhdessä pari kiipesi poikien makuusaliin, joka oli ihan tyhjä sillä kaikki olivat vieläkin pidoissa. Ginny riisuutui ja hyppäsi Harryn sänkyyn.
Pian kaksikko makasi mukavasti samassa sängyssä. Ginny nukahti ensimmäisenä. Harry taas valvoi siihen asti kun Neville tuli Seamus perässään sisään.
”Moi, Neville, Moi, Seamus,” Harry tervehti molempia kuiskaten.
”Moi, Harry,” Neville sanoi hypätessään omaan sänkyynsä. Seamus ei sanonut mitään.

Harry nukkui yön näkemättä painajaisia. Kaikki rohkelikot tuntuivat halveksuvan häntä enemmän tänä vuonna. Oliko hän tehnyt jotain väärää? Joku muuhan voisi myös olla Kalkaroksen poika ja joutua luihuisen sijaan rohkelikkoon. Halveksuttaisiinko häntäkin? Nyt Harry tiesi miltä Siriuksesta oli tuntunut kun tämä oli päätynyt rohkelikkoon. Hän oli tiennyt sen aina.
”Harry! Ylös!” Ginny kiljui poikaystävänsä korvaan.
Harry avasi silmänsä. Hän näki ensimmäisenä tyttöystävänsä, joka katsoi häneen virnistäen.
”Voisit keksiä hiukan parempia herätyksiä,” Harry mutisi hieroessaan silmiään.
Ginny naurahti ja hyppäsi pois sängystä. Tyttö kaappasi vaatteensa lattialta.
”Minä menen nyt omaan makuusaliini. Nähdään puolen tunnin päästä oleskeluhuoneessa,” Hän huikkasi rientäessään pois.
Harry huokaisi. Hän kävi suihkussa ja pukeutui tavallista nopeammin. Hän ei halunnut jäädä makuusaliin, sillä Ron oli siellä.
Puettuaan poika ryntäsi oleskeluhuoneeseen, josta hän löysi Cynthian ja Ginnyn juttelemasta.
”Huomenta, Harry,” Cythia toivotti, kun Harry istuutui nojatuoliin.
”Huomenta,” Harry haukotteli antaessaan Ginnylle märän suukon poskelle.
”Mennäänkö?” Ginny kysäisi poikaystävältään.
”Jep, Cythia tuletko syömään?” Harry kysyi katsoen Cynthiaa.
”Joo,” Cythia vastasi ja heilautti vaalean lettinsä selkänsä taakse. Cynthian hiukset olivat kahdella letillä.
Kolmikko riensi jutellen Suureen Saliin. Harry vilkaisi isänsä suuntaan, tämän kasvoilla oli merkillinen hymy.
Kun Harry istuutui hän huomasi paikallaan olevan kirjeen. Hän avasi sen tietäen jo kuka kirjeen oli kirjoittanut.
Harry huokaisi. Hänen pitäisi pyytää Ronilta anteeksi? Nyt heti? Ei ikinä. Mitä hän Ronille sanoisi? Anteeksi, että tainnutin sinut, se ei ollut vahinko? Hah.
Harry katsoi taas isäänsä ja luki tämän ilmeestä sanat ”heti tänään.”
”Harry, keneltä se on?” Ginny kysyi uteliaana.
”Isältä. Hän käskee minun mennä pyytämään Ronilta anteeksi,” Harry sanoi rypistäen kirjeen taskuunsa.
”Sait toisenkin kirjeen,” Ginny sanoi.
”Keneltä?” Harry kysyi ottaessaan kirjeen.
”Siriukselta,” Ginny vastasi.
Harry voihkaisi avatessaan kirjettä.
Harry,
Kuulin Severukselta eilen että olit tainnuttanut Ronin, miksi ihmeessä? Eikös teidän pitänyt olla kavereita? Jos olet taas suuttunut jostain ilman syytä niin mene ja pyydä anteeksi. Jos taas olet suuttunut hyvästä syystä niin mene silti ja pyydä anteeksi. Ei kannata rikkoa ystävyyttä yhden riidan takia.
Harry, olen liikuttunut siitä, miten riensit pää kolmantena jalkana pelastamaan minua, vaikka et edes tunne minua muuna kuin Jamesin parhaana kaverina. Sen tähden annoin Severukselle anteeksi kaikki koulujutut, oikeastaan hänellä oli enemmän anteeksi annettavaa kuin minulla. Minä haluan myös suojella sinua, joten ole herran tähden varovainen ja hillitse raivosi! Olisi mukavaa jos tulisit jouluna käymään.
Sirius.

”Voi ei,” Harry mutisi.
”Mitä nyt?” Cynthia kysyi ihmeissään.
”Isä on mennyt kielimään kaikille, siitä että tainnutin Ronin,” Harry kertoi. Hän haukkasi palasen paahtoleivästään. ”Ja nyt Siriuskin käskee minua mennä pyytämään anteeksi Ronilta!” hän jatkoi ravoissaan.
Ginny ja Cythia vaihtoivat katseita.
”Mitä? Te olette ilmeisesti samaa mieltä kuin he,” Harry sanoi ottaessaan Professori McGarmiwalta lukujärjestyksensä.
”Loistavaa. Minulla on tänään liemiä kahdeltatoista, siihen asti olen vapaa,” Cythia sanoi hymyillen.
”Minullakin on. Liemiä, Pimeyden Voimilta Suojautumista ja Muodonmuutoksia,” Harry riemuitsi. ”Voin siis hyvinkin mennä pelaamaan huispausta Dracon kanssa,” hän jatkoi.
”Voinko minäkin tulla?” Cynthia kysyi innoissaan.
”Pelaatko sinäkin huispausta?” Harry kysyi puolestaan.
”Joo, olen pelannut viimeiset kuusi vuotta jahtaajaa!” Cynthia hihkaisi.
”Kyllähän sinä sitten voit tulla!” Harry julisti.
”Hienoa!” Cynthia hihkaisi riemuissaan. Tyttö ryntäsi heti rohkelikkotorniin vaihtamaan vaatteitaan Harry vanavedessään.
Kun kaksikko viimein pääsi huispauskentälle he näkivät Draco Malfoyn.
”Hei, Draco. Tässä on Cynthia, Cynthia, Draco,” Harry esitteli.
”Ai se Cynthia, joka lajiteltiin eilen?” Draco kysäisi Harrylta.
”Joo, just se,” Cynthia vastasi Harryn puolesta.
”Okei. Osaatko sinä pelata huispausta?” Draco kysyi.
”Minä olen pelannut huispausta viimeiset kuusi vuotta,” Cynthia kertoi.
”Mitä paikkaa?” Draco kysyi uteliaana. ”Minä olen pelannut etsijää, Harry pelaa samaa, mutta aina kun me pelataan kahdestaan Harry pelaa jahtaajaa tai pitäjää,” hän jatkoi.
”Ja minä en osaa edes pelata pitäjää,” Harry mutisi, mutta kukaan ei kuullut.
”Minä pelaan joko jahtaajaa tai pitäjää,” Cynthia ilmoitti.
”Hyvä! Harry pelaa siis jahtaajaa, Cynth pitäjää ja minä etsijää,” Draco sanoi.
Harry ja Cynthia nyökkäsivät noustessaan luudilleen. Harrylla oli hänen vanha Nimbus kaksituhattayksi, jonka hän oli saanut isältään kaksitoistavuotissyntymäpäivälahjaksi. Cynthialla oli tuliterä Tulisalama 2 ja Dracolla samanlainen luuta kuin Harrylla.
Cynthia piti pitäjän paikastaan. Harrykin oli tyytyväinen omaan paikkaansa, vaikka hän olisi miellummin pelannut etsijää, Draco taas suorastaan loisti tyytyväisyyttään.
”Harry Severus Kalkaros!” Tylypahkan entisen juomamestarin ääni kaikui huispauskentällä.
Harry huokaisi. Taas kerran isä tulisi ja pilaisi hänen päivänsä. Poika tiesi jo mitä asiaa isällä olisi hänelle. Hän lensi alas suoraan isänsä eteen.
”No?” hän kysyi.
”Eikös sinulla ollut huispauskielto? Ja muutenkin sinun piti mennä pyytämään Ronilta anteeksi,” Severus sihisi pojalleen.
Harry mietti. Huispauskielto? Kuka siitä oli puhunut? Sitten hän muisti. Parantajat olivat sanoneet ettei Harry saisi huispata ennen joulua.
”Ai niin. Unohdin,” Harry mutisi ja huusi Dracolle ja Cynthialle:
”Minä en pelaa enää!”
”Mikset?” Cynthia kysyi ja lensi Harryn viereen.
”Minä en saa, unohdin sen,” Harry lisäsi nähdessään Cynthian ilmeen. Dracokin lensi alas seuraamaan tapahtunutta.
”Sinun, Draco, olisi ainakin pitänyt se muistaa,” Severus sanoi vihaisena kummipojalleen. Draco loi häneen anteeksipyytävän katseen. Hän oli tosiaankin muistanut sen.
”Ai niin. Isä, Sirius kutsui meidät jouluksi sinne,” Harry sanoi muistaessaan asian vasta nyt.
”Vai yrität sinä muuttaa puheenaihetta? Eipä kuule onnistu,” Severus sanoi ja ojensi pojalleen taas pienen pullon.
”Sivele sitä jalkaasi,” hän sanoi.
Harry katsoi pulloa irvistellen.
”Nyt,” Severus sanoi.
Harry huokaisi, mutta kääri housujensa lahkeet ylös ja siveli inhottavaa nestettä jalkaansa, joka oli jälleen kerran turvonnut. Cynthia seurasi Harryn liikkeitä mielenkiintoisena, Draco taas katsoi maahan häpeänä. Miksei hän ollut sanonut jalasta Harrylle?
Harry ojensi pullon takaisin isälleen tämän katsoessa poikaansa. Harry ymmärsi ajatukset jotka olivat tämän päässä, muistakin se seuraavalla kerralla. Harry nyökkäsi hänelle.


”Miten saatoit unohtaa sen?” Hermione kysyi Harrylta. ”Sinulle tosiaan pitäisi kirjoittaa ohjeet käteen, jotta muistaisit!” tyttö jatkoi.
Harry, Ginny, Cynthia ja Hermione istuivat Tylypahkan järven vieressä. Harry makasi ruohikossa, Hermione nojasi puuhun lukien samalla kirjaa, Cynthia istui järven juurella heilutellen jalkojaan viileässä vedessä, Ginny makasi Harryn vieressä pää tämän kainalossa.
”Minä vain unohdin, ihan totta, Hermione. Draco kyllä oli muistanut sen muttei sanonut minulle siitä mitään,” Harry sanoi.
”Koska hän oletti, että sinä itse muistat sen!” Hermione raivosi ja heitti kirjansa nurmelle. Se osui Cynthian päähän. ”Anteeksi, Cynth,” Hermione sanoi nopeasti.
Harry huokasi. Cynthia oli kertonut Hermionelle ja Ginnylle kaiken ja siitä oli seurannut… Hankaluuksia.
”Harry, tuolla on Ron,” Ginny kuiskasi poikaystävälleen.
Harry oli jo nähnyt Ronin ja nousi ylös. Hän mutisi ”tulen kohta” – muille ja riensi Ronin luokse.
”Ron,” Harry sanoi tuskin kuuluvasti.
Ron vilkaisi kerran Harrya, sen jälkeen poika kääntyi ja lähti kävelemään linnaan päin.
Harry lähti hänen peräänsä.
”RON!” Hän huusi. Ron pysähtyi ja katseli Harrya joka käveli vähän liiankin kovaa ystävänsä luokse.
”No?” Punapää kysyi.
”Minä olen pahoillani,” Harry sanoi. Hän katsoi Ronia rukoilevalla ilmeellä.
”Pahoillasi siitä että tainnutit minut?” Ron kysyi melkein raivoissaan.
”Juuri siitä,” Harry myönsi.
Ron huokaisi.
”Käskikö isäsi pyytää minulta anteeksi?” hän kysyi. Harry vilkaisi maahan ja nyökkäsi.
”Olisin minä sen itsekin tehnyt muutaman viikon jälkeen,” Poika sanoi.
”Hyvä on. Minäkin olen pahoillani, siitä mitä sanoin isästäsi. Hän ei ole idiootti, sillä hän jaksaa sinua,” Ron sanoi.
Harry naurahti ja sanoi:
”Tietysti hän jaksaa minua, hänhän on isäni.”
Ronkin nauroi. Hän halasi Harrya hymyillen leveästi.

Muutaman minuutin kuluttua kaikki viisi istuivat rohkelikkojen oleskeluhuoneen lattialla ja kertoivat toisilleen tarinoita. He kertoivat kaiken elämästään ja jokaisen salaisuuden.
”Minä olen asunut kasvattiäitini luona niin kauan kuin muistan. Hän on noita. Hän on antanut minulle yksityisopetusta.
Kolmetoistavuotiaana tutustuin Tommyyn ja neljätoistavuotiaana aloimme seurustella. Meillä meni aluksi ihan hyvin, hän oli kultainen ja mukava.
Sitten minua alkoi tympiä. Tommy ei vastannut puhelimeen eikä kirjoittanut kirjeitä, luulin jo että hän oli saanut salaisuuteni selville. Hän nimittäin oli jästi. Lopulta Tommy kuitenkin sanoi haluavansa lopettaa suhteen. Kysyin suoraan, että onko hänellä joku muu. Hän sanoi että on.
Hän oli pettänyt minua jo viimeisen kuukauden aikana, enkä minä sinisilmäisenä ollut huomannut,” Cynthia kertoi.
”Aika surullista,” Ginny sanoi.
”Harryn vuoro kertoa,” Cynthia sanoi katsoen Harrya.
”No minä olen asunut yhdeksän vanhasta isäni kanssa kahdestaan. Äitini Lily Kalkaros kuoli kun olin yhdeksän enkä minä siis muista siitä ajasta mitään. Muistan vain kuinka hän oli hellä ja huolehtivainen.
Kaikki muuttui hänen kuollessaan. Isä muuttui ylihuolehtivaiseksi ja minun mennessä ensimmäiselle luokalle hän tuli mukaan juomamestariksi. Suutuin hänelle aluksi niin että en suostunut puhumaan hänelle tai edes katsomaan viikkokausiin. Lopulta kuitenkin aloin hyväksyä sen että isä on opettajana samassa koulussa kuin minä.
Rohkelikot ovat melkein aina halveksineet minua, sillä olen Kalkaroksen poika. Se ei nykyään enää haittaa, olen tottunut siihen, mutta ennen se haittasi hirveästi,” Harry kertoi tarinansa.
Kukaan ei virkannut sanaakaan. Kaikki ajattelivat eri asioita, mielessään.
Ron ajatteli omaa elämäänsä. Kuinka helppoa se oli ollut verrattuna Harryn elämään. Häntä hävetti Severuksen haukkuminen. Harryn isähän oli tehnyt suuremman työn kuin hänen oma isänsä!
Ginny ajatteli myös omaa elämäänsä. Hän oli aina ollut perheen ”prinsessa” ja saanut kaiken haluamansa, kun taas Harry joutui tehdä töitä haluamansa eteen. Ginny oli aina saanut kertoa ongelmistaan joko äidilleen tai isälleen, kun taas Harry sai pitää ne sisällään, sillä hän ei halunnut vaivata isäänsä.
Cynthia ajatteli Tommya, josta hän oli kertonut. He olivat tavanneet toisensa törmäämällä yhteen, Cynthia kävellen ja Tommy pyöräillen. Molemmat olivat olleet niin omissa ajatuksissaan.
Myöhemmin Tommy oli myöntänyt olevansa ihastunut Cynthiaan, ensisilmäyksellä. Cynthiakin oli pitänyt Tommysta heti, sillä tämä oli kohteliaasti pyytänyt anteeksi ja auttanut Cynthian ylös.
Hermione ajatteli Harrya säälien. Hän oli aina sanonut Harrylle, ettei Severus pitänyt tästä kunnolla huolta. Harry taas oli vain naurahtanut ja sanonut:
”Hän ei voisi pitää minusta parempaa huolta.”
Harry ei ajatellut mitään. Kaikki kyllä pyörivät hänen päässään, mutta mitään selkeää ajatusta pojalla ei ollut. Hän ei halunnut olla halveksuttu, hän ei tosin enää välittänyt siitä, mutta hän halusi olla pidetty. Jos hän olisi luihuisissa, kaikki pitäisivät hänestä, ja rohkelikot pelkäisivät. Mutta lajitteluhattu oli lajitellut hänet rohkelikkoon, miksi. Siinä hyvä kysymys.


Luku 4. Tunneilla


Harry käveli liemien tunnille. Hän meinasi myöhästyä, hän tiesi että hänen olisi pitänyt juosta. Mutta mikä eteen, kun jalka ei toiminut kunnolla?
Harry myöhästyi kuitenkin. Tunti oli alkanut viisi minuuttia ennen Harryn saapumista.
”Hra Kalkaros, mikä lienee syy myöhästymiseesi?” Kuhnusarvio kysyi heti Harryn astuttua sisään.
”Lähdin liian myöhään tornista,” Harry vastasi.
”Sinun kannattaisi katsoa kelloa ajoissa, rohkelikko menettää pisteen takiasi,” Kunhusarvio sanoi ja jatkoi:
”No niin. Tänään me keitämme Aprislientä, se saa juojansa ajattelemaan hetken jotain ihan muuta, mitä pitäisi. Apris on hyvin vaikeaa keittää, mutta kokeilkaa! Ohjeet sivulta kolme.”
Harry otti kirjansa esille, ja aukaisi sivun kolme. Hän meni hakemaan ainekset liemeensä ja aloitti työn. Taikajuomat olivat yksi hänen lempiaineistaan, sekä hänen äitinsä että hänen isänsä olivat olleet hyviä taikajuomissa. Harry olikin aina ollut yksi luokan parhaimmista taikajuomissa, sillä hänen isänsä oli opettanut hänelle paljon taikajuomista jo ennen Tylypahkaan menoa.
Kuinka ollakaan Harry sai ensimmäisenä työnsä valmiiksi.
”Harry, autatko?” Ron pyysi.
”Hyvä on. Lisäsitkö jo pavut?” Harry kysyi kurkistaen Ronin noidankattilaan.
”En, laitoin sinne hämähäkit,” Ron mutisi ja vilkaisi kirjaansa.
”Ron! Ensin piti laittaa pavut ja sitten vasta hämähäkit!” Harry opasti.
”Minä inhoan liemiä,” Ron mutisi tuskin kuuluvasti.
”Minä pidän niistä,” Harry sanoi yrittäen korjata ystävänsä aikaansaannosta.
”Sinun isäsi olikin liemien professori,” Ron huomautti.
”Joten se on sukuvika,” Cynthia sanoi pöydän toiselta puolelta.
Harry naurahti.
”Aika loppui!” Kuhnusarvio huudahti. Hän lähti kiertelemään pöytiä toisensa perään. Kun hän tuli Harryn luokse hän sanoi:
”Hyvänen aika! Hra Kalkaros on selvästikin perinyt isänsä lahjakkuuden! Vai onko se äidiltä?”
”Varmaankin molemmilta,” Harry sanoi virnistäen.
”Saat tämän päivän työstäsi Upean,” Kuhnusarvio sanoi.


Harry hymyili kävellessään Cynthian, Hermionen ja Ronin perässä Pimeyden Voimilta Suojautumisen tunnille.
Harry, Ron, Hermione ja Cynthia istuutuivat kaikki eturiviin. Harry istui vaihteen vuoksi Cynthian vieressä ja Ron ja Hermione istuivat kahdestaan. Lavender tosin tuijotti Hermionea murhaavimmalla ilmeellään.
”Teillä on käsittääkseni ollut tässä aineessa viisi eri opettajaa,” Harryn isä sanoi.
”Viisi eri opettajaa? Jokaisena vuonna uusi vai?” Cynthia kysyi Harrylta kuiskaten.
Harry oli juuri aikeissa vastata kun hänen isänsä sanoi:
”Jos neiti Havleylla on jotain sanottavaa sanokaa se heti älkääkä kuiskailko.”
Kaikkien ihmeeksi Cynthia nousi ylös ja sanoi:
”Ihmettelin vain sitä että miten niin meillä on ollut viisi eri opettajaa. Eikö tänne saa ketään pysyvästi?”
”Istu, neiti Havley, sinä et tiedäkään. Huhujen mukaan Pimeyden Voimilta Suojautumisen paikka on kirottu, kukaan ei tiedä kuka sen on kironnut,” Severus sanoi.
”Kukaan ei tiedä, vai? Eiköhän se ole ilmiselvää?” Harry kysyi kovaan ääneen.
”Oliko muuta?” Severus kysyi katsoen Harrya vihaisesti. Harry vastasi isänsä katseeseen. Samassa hän muisti ensimmäisen vuotensa, vaikeni ja käänsi katseensa pois. Severus oli pelastanut poikansa hengen huispauskentällä. Harry muisti myös kuinka Ron oli epäillyt hänen isäänsä Voldemortin kannattajaksi.
”Ihan totta, Harry. Kalkaros on selvästikin Tiedät-kai-kenen puolella!” Ron huudahti, kun Harry oli aikeissa väittää vastaan. Harry, Ron ja Hermione istuivat kaikki kolme Tylypahkan järven rannalla. Hermionella oli joku kirja kesken ja Harry ja Ron yrittivät tehdä läksyjään samalla kun väittelivät.
”Puhutko sinä nyt minusta vai isästä?” Harry kysyi. Hänen äänessään oli ivaa, mutta Ron ei ollut huomaavinaankaan sitä.
”Professori Kalkaroksesta! Hän on ihan varmasti Tiedät-kai-kenen puolella!” Ron toisti.
”Ron, Professori Kalkaros on Harryn isä! Tietenkään hän ei ole Tiedät-kai-kenen puolella!” Hermione sanoi kyllästyneenä. ”Kai Harry nyt isänsä tuntee!” tyttö jatkoi.
”En olisi siitä niin varma”, Ron sanoi.
”Luuletko että sinä tunnet Professori Kalkaroksen paremmin kuin Harry?” Hermione kysyi.
”En tietenkään luule. Tietysti Harry tuntee isänsä paremmin kuin minä”, Ron myönsi.
”No miksi sitten väitä niin?” Hermione kysyi pilkallisesti.
”En minä niin väittänyt”, Ron vastasi.
”Sanoin vain että Professori Kalkaros voi olla Tiedät-kai-kenen puolella”, Ron jatkoi.
”Sanoit että hän on Tiedät-kai-kenen puolella!” Hermione väitti vastaan.
”Hei lopettakaa jo. Minä en nyt jaksaisi tuommoista”, Harry sanoi väliin. Hän oli väsynyt, sillä useimmat rohkelikot olivat haukkuneet häntä ”kuolonsyöjän penskaksi” juuri sinä päivänä. ”Minä menen nukkumaan”, hän sanoi.
Ron ja Hermione nyökkäsivät hänelle.
Harry avasi poikien makuusalin oven ja meni sängylleen. Hän makasi pitkään ajatellen perhettään. Hänen äitinsä oli kuollut vasta kaksi vuotta sitten, ja Harry oli tottunut tämän poissaoloon. Hänen isänsä oli yhä hiukan surullinen, mutta pohjimmiltaan ihan tyytyväinen nykyiseen elämäänsä.

****

Harry luuli väärin. Severus ei ollut tyytyväinen elämäänsä, hän kaipasi yhä ilon tuojaansa. Valon tuojaa. Tosin Harryn hoitaminen oli vähintä, mitä Severus olisi voinut Lilylle tehdä. Lilyhän oli sanonut, että hänen pitäisi olla hyvä isä Harrylle. Ja Severus yritti tehdä täsmälleen sillä tavalla. Täsmälleen niin kuin Lily oli pyytänyt. Vaikka se olikin vaikeaa.
Severus nousi tuolistaan. Hän oli istuutunut siihen heti, kun viimeinen tunti oli loppunut. Severus päätti mennä syömään. Suuressa Salissa hän näkisi heti Harryn. Severus kulki Tylypahkan käytäviä pitkin viitta hulmuten, muutama ensiluokkalainen rohkelikko katsoi häntä pelokkaasti. Hän tiesi etteivät monet pitäneet hänestä, mutta niin se oli ollut aina. Myös hänen omilla kouluajoillaan. Severus tiesi myös etteivät monet pitäneet Harrystakaan, sillä tämä oli Kalkaros. Severuksen mielestä Harrylle olisi pitänyt antaa edes pieni mahdollisuus. Mahdollisuus olla joku muu kuin se vihattu, joka hän oli tottunut olemaan.
Kun Severus istuutui opettajien pitkään pöytään, hän vilkaisi heti rohkelikkojen pöytään. Hän huokaisi helpotuksesta, Harry istui siellä jutellen Cynthian kanssa. Pojan vieressä istui Ron ja toisella puolella Ginny, jonka punaisia hiuksia ei voinut olla huomaamatta. Cynthia istui Harrya vastapäätä ja tytön vieressä oli Hermione lukien taas jotain kirjaa. Severus hymyili hiukan, joskus Hermione toi niin elävästi mieleen Lilyn. Hyvä koulussa, kova lukemaan. Sen takia Hermionen läsnäolo aiheutti Severukselle paineita.
Seuraavaksi Severus käänsi katseensa luihuisten pöytään, jossa Draco piti elämää yllä. Hänen kummipoikansa istui virnistellen (kuten aina) Pansy Parkinsonin vieressä. Pansyn kädet olivat Dracon hartioiden ympärillä ja tytön ilme tuntui sanovan ”Minä omistan hänet, kukaan muu ei saa koskea häneen.”
Taas Severuksen katse osui Harryyn. Hänen poikansa nauroi, ja hänen naurunsa kuului Severuksen korviin asti. Severus huokaisi erittäin syvään.
”On vaikeaa olla isä, vai mitä?” Professori Kuhnusarvio sanoi myötätuntoisesti.
”Varsinkin Harryn kaltaisen lapsen”, Severus myönsi.
”Aah, Harry! Hän keitti minulle Aprislientä ja teki siitä niin täydellistä, etten ole koskaan eläessäni nähnyt! Poika on selvästikin perinyt sinun taitosi, Severus”, Kuhnusarvio sanoi.
”Harry on aina ollut hyvä liemissä”, Severus vastasi ääni ylpeyttä tihkuen. Hän oli ylpeä pojastaan.
”Loitsuissa tosin ei ole”, Professori Lipetit huomautti pöydän toiselta puolelta.
”Eikä ennustamisessa”, Professori Punurmio lisäsi.
Professori McGarmiwa tuhahti. Kaikki opettajat tiesivät mitä hän ajatteli ennustamisesta.
”Muodonmuutokset häneltä sujuu”, hän sanoi.
”James opetti häntä ennen kuoltuaan”, Severus kertoi.
”James Potter oli tosiaan harvinaisen hyvä muodonmuutoksissa”, Professori McGarmiwa sanoi huokaisten.
”Liemissä hän oli todellinen fiasko”, Kuhnusarvio ilmoitti.
Severus putosi kärryiltä tässä vaiheessa. Näinkö nopeasti opettajien puheenaihe vaihtui?
”Mutta ainakin hän oli hyvä lentämään”, Severus kuuli Matami Huiskin sanovan.
Severus hymyili hiukan. Puhuivatko he sillä hetkellä Jamesista vai Harrysta sitä hän ei tiennyt, mutta eipä sillä paljoakaan väliä ollut.
Severus näki kuinka Fred ja George nousivat paikaltaan ja menivät Harryn luokse. Hänen otsansa rypistyi. Severus ei todellakaan halunnut, että hänen poikansa olisi kaveri opettajien kauhujen kanssa. Mutta ei kai Severus voinut valittaa, vai voiko?


Luku 5. Onnettomuus ja joululoma



Harry lensi yli katsomon. Hän tunsi tuulenvireen kasvoillaan, hän melkein tunsi katsojien katseet. Harry käänsi luutansa jyrkkään nousuun. He pelasivat huispausottelua luihuista vastaan, Draco liiteli kentän toisella puolella, mutta välillä hän käänsi katseensa Harryyn ja virnisti.
Harry vilkaisi katsomoon. Hermione ja Cynthia hyppivät hullun lailla välillä huudellen jotain päätöntä välillä taputtaen, kun rohkelikko sai maalin. Hänen isänsä vilkuili häntä ja ilme kertoi kaiken. Ole varovainen.
Luihuisten jahtaaja lähestyi Ronia uhkaavasti, mutta heitti lopulta ohi. Ginny sai kaadon käsiinsä ja lensi luihuisten pitäjää kohti, harhautti tämän ja teki maalin.
Samassa Harry huomasi siepin hiukan häntä alempana. Hän teki hurjan syöksyn ja lensi sen perään. Hetken päästä myös Draco ilmestyi Harryn taakse.
”Se on minun vuoroni, Draco”, Harry ilmoitti taakseen.
”Tiedän sen. Mutta näyttäisi aika tollolta jos minä jäisin paikalleni”, Draco vastasi.
Harry ja Draco näet vuorottelivat. Joka toisessa pelissä Harry sai ottaa siepin, joka toisessa Draco. Se varmisti sen ettei kumpikaan joukkue tippunut listalta ja se varmisti myös, että Draco ja Harry pysyivät kavereina. Kompromisseistä on paljon hyötyä.
Harry taivutti kättään ja oli juuri saamassa sieppiä kiinni, kun ryhmy lensi suoraan hänen käteensä. Harry kuuli kuinka ranne murtui ja häntä pyörrytti, mutta hän ei aikonut pyörtyä ennen kuin saisi siepin kiinni.
Harryn sormet puristautuivat siepin ympärille. Rohkelikko oli voittanut! Harry oli yhä korkeuksissa, kun hän tunsi voivansa pahoin. Hänen otteensa luudasta irtosi ja hän putosi. Hän putosi sadan metrin korkeuksista.
Harry tömähti maahan. Ennen sitä hän kuuli hämärästi muiden kirkunat. Kirkunat, jotka kuuluivat enimmäkseen tyttöjen suusta.

Severus katsoi ensin ylpeänä poikaansa, joka otti siepin kiinni. Sen jälkeen hänen katseensa vaihtui pelokkaaksi. Harry putosi ja jäi makaamaan maahan silmät kiinni.
Severus istui hetken jähmettyneenä kykenemättä liikkumaan. Sen jälkeen hän riensi huolestuneena poikansa luokse.
Harryn ympärillä oli ihmisiä kuin kärpäsiä, (lievä ilmaus). Severus polvistui poikansa vierelle ja vilkaisi tämän kasvoja. Ne loistivat kalpeina. Kesällä saatu rusketus oli yhtäkkiä hävinnyt.
Severus nousi ylös, taikoi paarit ja nosti Harryn velton ruumiin niille. Hän vei poikansa sairaalasiipeen.
”Hänellä on ainakin aivotärähdys. Ja vasen ranne on murtunut, voi kestää muutama tunti tai ehkä päivä ennen kuin hän herää”, Matami Pomfrey kertoi Severukselle.
Severus nyökkäsi.
”Jään tänne vähäksi aikaa”, hän mutisi.
”Teillä on siihen oikeus”, Matami Pomfrey sanoi ja poistui huoneeseensa laittamaan Harrylle lientä.
Severus istuutui Harryn vieressä olevalle tuolille ja vilkaisi poikaansa. Hän tiesi ettei Harry ollut kuollut.
Lily ja Severus katsoivat Harryn perään. Kahdeksanvuotias poika juoksi veteen nauraen. Kaikki kolme olivat hiekkarannalla, samalla rannalla, jossa Severus oli kosinut Lilyä.
Lilyllä oli päällään valkoiset bikinit, hän näytti Severuksesta maailman kauneimmalta naiselta. Lilyn punaiset paksut hiukset olivat poninhännällä. Hänen vihreät silmänsä loistivat. Ilosta.
”Onko kaikki hyvin? Olet ollut tänään hirveän hiljainen”, Severus sanoi huolestuneena vaimolleen.
”Minua vähän pyörryttää”, Lily vastasi.
”Pyörryttää? Oletko syönyt tänään jotain sopimatonta?” Severus kysyi kauhistuneena.
Lily vain nauroi.
”Ihan totta, Sev. Minä olen muuten kunnossa”, hän sanoi.
Se oli Lilyn elämän viimeinen kesä. Hän oli kuollut heti seuraavana talvena. Severus muisti sen, vaikka hän ei olisi halunnut.
Severus nousi tuolistaan, kohta Harryn vuoteen ympärille tulisi tämän ystäviä, eikä Severus halunnut olla silloin paikalla. Hän oli arvannut oikein, sillä kun hän oli Sairaalasiiven ovella, Hermione, Ron, Fred ja George tulla tömistivät sisään.

****

Harry aukaisi silmänsä. Hän yritti muistaa, mitä oli tapahtunut.
”Harry? Oletko oikei?” Ron kysyi huolestuneena.
”Mitä tapahtui?” Harry kysyi vastaamatta Ronin kysymykseen.
”Sinä… Sinä putosit. Varmaan sadan metrin korkeudesta. Me jo luultiin, että sinä olit…”, Hermione sanoi vapisevalla äänellä.
”Entä Nimbus kaksituhattaykkönen?” Harry kysyi.
”Se on kunnossa”, Ron sanoi virnistäen. Oli aivan Harryn tapaista huolehtia luudastaan enemmän kuin itsestään.
”Professori Kalkaros kävi katsomassa sinua”, Fred sanoi. Hän istui Hermionen viereisellä tuolilla virnistellen Harrylle.
”Kävi vai? Missä hän on?” Harry kysyi.
”Se lähti juuri kun me tulimme”, George vastasi.
”Antakaa pojalle lepoa! Pois pois vieraat!” Matami Pomfrey sanoi tultuaan Harryn vuoteen vierelle.
”Mutta…”, Ron aloitti tyypillisen vastaväitteensä.
”Ei vastaväitteitä!” Pomfrey sanoi ja heristi Ronille sormeaan.
Ron, Hermione, Fred ja George poistuivat nyrpeinä. Harry painoi päänsä tyynylleen. Hän tuijotti kattoa ja yritti muistaa. Hän muisti, miten hän oli lentänyt, hymyillen ylpeänä isälleen. Hän oli saanut siepin kiinni, mutta pudonnut heti sen jälkeen. Ainakin he olivat voittaneet.
Sairaalasiiven ovi aukeni ja Severus Kalkaros astui sisälle. Hetken aikaa hän vain tuijotti poikaansa.
”Harry? Oletko kunnossa?” Severus kysyi huolestuneena.
”Hmm… Olosuhteet huomioon ottaen kyllä”, Harry vastasi virnistäen.
Severus istuutui Harryn vuoteen vieressä olevalle tuolille.
”Minähän käskin sinua olemaan varovainen”, hän mutisi pojalleen.
”Et ole sanonut niin pitkään aikaan”, Harry vastasi.
”Sanoin niin viimeksi kesällä, kun meinasit pelata huispausta Ranskassa, etkö muka muista?” Severus kysyi.
”Ai niin. Eihän sitä kaikkea voi muistaa”, Harry sanoi.
”Huispauksen peluu loppuu tähän”, Severus sanoi erittäin isämäiseen sävyyn.
”Ei! Et voi kieltää minua pelaamasta huispausta!”, Harry valitti.
”Harry, minä olen saanut huolehtia itseni puolikuoliaaksi, kun olet luudan selässä. Ja sinä hankit hankaluuksia muutenkin niin paljon”, Severus sanoi.
Harry ei vastannut mitään. Hän painoi päänsä tyynyynsä ja sulki silmänsä. Severus silitti poikansa hiuksia ennen kuin lähti. Harry huokaisi. Jäikö tämä nyt hänen viimeiseksi peliksi? Oliko kaikki todellista, vai unta? Harry toivoi viimeistä vaihtoehtoa. Hän toivoi, että hän heräisi ja huomaisi kaiken olevan unta.
Seuraavana aamuna Cynthia, Ron ja Hermione tulivat sairaalasiipeen.
”Harry, anteeksi etten tullut eilen”, Cynthia sanoi. ”Minä inhoan sairaalasiipeä, mutta nyt vaivauduin tulemaan, sinun vuoksesi”, hän vastasi.
Harry ei vastannut. Hän makasi mahallaan eikä edes kuullut ystäviään.
”Harry, onko kaikki hyvin?” Hermione kysyi.
”Ei”, Harry vastasi ääni käheänä.
”Haenko Matami Pomfreyn?” Ron kysyi huolestuneena.
”Ei tarvitse. Ei minua ulkoisesti mikään vaivaa, vaan sisäisesti”, Harry vastasi.
”Mikä sinulla on?” Cynthia kysyi istuutuen Harryn vuoteelle.
”Isä sanoi etten saa enää pelata huispausta”, Harryn suusta pääsi.
Hetken aikaa kaikki olivat hiljaa. Sitten Ron parkaisi:
”Etkö muka saa enää pelata? Mutta sinähän olet rohkelikkojen paras etsijä!”
”Kiitos, Ron”, Harry mutisi tyynyynsä.
”Itketkö sinä?” Hermione kysyi myötätuntoisesti.
”En”, Harry valehteli. Oikeastaan kyynelet valuivat hänen poskiaan pitkin, vaikka hän yritti pidätellä niitä.
Lopulta Ron, Hermione ja Cynthia lähtivät. Matami Pomfrey sanoi että Harrykin saisi lähteä, sillä hän oli terve.
Harry maleksi Suureen Saliin, jossa hänen isänsä vilkaisi häneen erittäin ärsyttävästi, onneksi joululoma alkaisi sinä päivänä.
Harry istuutui rohkelikkojen pöytään, jossa moni onnitteli häntä ”upeasta matsista”. Matsista joka jäisi Harryn viimeiseksi matsiksi.
Dean Thomas katsoi Harrya, muttei sanonut sanaakaan. Harry vilkaisi häneen ”olekin hiljaa” -ilmeellään. Dean ei kiinnittänyt huomiota häneen.
Harry söi ruokansa hiljaisuuden vallatessa. Hän ei puhunut, hän söi ja meni sen jälkeen rohkelikkojen torniin pakkaamaan tavaransa. Hän heitti tavaroitaan arkkuunsa välittämättä lainkaan, mitä sinne meni.
Harry työnsi matka-arkkuaan Tylypahkan käytäviä pitkin. Hän ei välittänyt muiden tuijotuksesta, hänestä tuntui ettei hän välittänyt enää mistään.
”Harry!” Isän ääni kuului.
Harry käveli edelleen portaikkoon, kuin ei olisi kuullutkaan. Hän ei välittänyt isänsä karjaisusta.
”Harry, mikset sinä pysähtynyt kun minä huusin?” Isä kysyi vihaisena.
Harry katsoi häneen yhtä vihaisesti.
”Minä ilmiinnytän meidät kotiin”, Isä sanoi.
”Emmekö me menekään Siriuksen luokse?” Harry kysyi.
”Huomenna”, hänen isänsä vastasi. Sitten hän tarttui poikaansa kädestä ja ilmiintyi Kehrääjänkuja 1: sen talon eteen. Severus aukaisi oven ja astui sisään sytyttäen samalla valot. Harry astui isänsä perässä ja meni suoraan omaan huoneensa.
Hän istuutui sängylle. Hän otti vanhan velhovalokuvan käsiinsä. Valokuvassa oli Lily, Severus ja Harry. Harry oli siinä ihan pieni, vasta vauva. Lily piti poikaansa sylissä ja Severuksen kädet olivat naisen ympärillä. He hymyilivät onnellisina kameralle. Harry huokaisi. Kun äiti oli ollut elossa, hän oli saanut tehdä melkein mitä vain. Nyt hänen täytyi aina kertoa isälleen minne oli menossa, kuinka pitkäksi aikaa. Ihan kuin hän olisi vielä lapsi.
”Harry, saanko tulla sisään?” Severus kysyi oven takaa.
”Kyllä kai”, Harry vastasi katsellen edelleen valokuvaa.
Hän kuuli kuinka ovi kävi ja Severus astui sisään. Harry ei katsonut isäänsä.
”Harry, tiedän että olet vihainen, kun en anna sinun huispata, mutta yrittäisit katsoa asiaa minun silmilläni. Minä saan huolehtia itseni kipeäksi joka kerta kun vain nouset luudan selkään”, Severus sanoi ja istuutui Harryn viereen.
”Minun ei käynyt pahasti. Mursin vain käteni ja sain aivotärähdyksen”, Harry sanoi hiljaa.
”Se ei ole vain”, Severus huokaisi. Hän vilkaisi kuvaa, jota Harry piti kädessään. ”Muistan tuon kuvan. Se otettiin samana päivänä kuin sinä tulit kotiin sairaalasta”, hän sanoi hymyillen.
Harry vilkaisi isäänsä. Tämä istui Harryn vieressä katsellen valokuvaa, jota Harry yhä ja edelleen piti kädessään.
”Koeta ymmärtää, Harry. Olet ainoa joka minulla on perheestäni jäljellä”, Severus sanoi. ”Lily on jo kuollut, mutten halua että sinäkin kuolet. Minä tiedän olevani ylihuolehtiva enkä anna sinulle tarpeeksi omaa tilaa ympärillesi, mutta se johtuu vain siitä, että rakastan sinua liikaa”, hän jatkoi.
Harry katsoi isäänsä. Severus ei ollut koskaan sanonut, että hän rakasti Harrya. He eivät olleet koskaan päässeet niin pitkälle. Nyt hän kuitenkin sanoi sen. Ja Harry tiesi, että se oli totta.
”Sinulla on ehkä Ginny, Hermione, Ron, Cynthia ja Draco, sinulla on tulevaisuus, voit tulla vielä millaiseksi itse haluat. Mutta minun elämäni lähenee jo loppua.
Lily kuiskasi viimeiseksi sanoikseen, että minun pitäisi pitää sinusta huolta ja olla hyvä isä. Olen yrittänyt tehdä tismalleen niin kuin hän pyysi, sillä sinulla ei ole äidin rakkautta elämässäsi, sinulla on isän rakkaus, mutta äidin rakkauden olet menettänyt”, Severus sanoi. ”En tiedä olenko onnistunut tehtävässäni. Olenko onnistunut olemaan hyvä isä sinulle? Isä jonka luokse saattaisit milloin tahansa tulla kertomaan murheesi ja huolesi. Pienempänä ehkä teitkin niin. Mutta nyt olet jo kuusitoistavuotias. Etkä ole viiteen vuoteen tullut kertomaan minulle mitään. Joudun aina arvaamaan oletko kenties tehnyt jotain. Missä milloinkin olet ja muuta vastaavaa,” hän lopetti katsoen Harryn smaragdin vihreisiin silmiin.
”Sinä olet ollut minulle hyvä isä. Maailman paras isä”, Harry sanoi hiljaa.
”Tyydyt aika vähään”, Severus kuiskasi.
”Enpäs”, Harry sanoi.
Severus naurahti ja halasi poikaansa. Millään muulla hetkellä ei ollut väliä, ainoastaan sillä, että he kaksi olivat nyt siinä. Mikään muu ei merkinnyt mitään. He istuivat sängyllä halaten toisiaan.
Harry painoi päänsä isänsä rintaa vasten. Severus silitti hänen päätään hymyillen. Kaikki oli hyvin. Kaikki oli loistavasti.


Luku 6.


Harryn mentyä nukkumaan Severus ajatteli poikansa sanoja. Maailman paras isä, sanat olivat Severukselle muutakin kuin sanoja. Ne toivat esiin tunteet, oikeat tunteet, välittäminen, rakastaminen, kaikki mahdollisuudet tunteet. Ilo, suru, rakkaus… Tunteet joita Severus ei ollut pitkään aikaan ajatellut. Hän tiesi pärjäävänsä nyt elämästään ilman Lilyä. Hän rakasti vaimoaan yhä, mutta hän oli päässyt Harryn sanojen avulla hänen kuolemastaan yli. Harry oli auttanut Severusta. Eikä Severus pystynyt korvaamaan sitä, kuin yhdellä tavalla.
Severus hiipi hiljaa poikansa huoneeseen. Tämän silmät olivat kiinni, ja Severus tiesi hänen nukkuvan. Hiljaa Severus laski pienen paketin ja kortin Harryn pöydälle ja meni sitten keittiöön valmistamaan aamiaista. Severus valmisti aina aamiaisen illalla, jotta hänen aamulla silmät ristissä tarvinnut valmistaa sitä.
Hän otti kaksi paahtoleipää, paahtoi ne paahtimessa mutisten samalla jotain käsittämätöntä jästeistä.
Laitettuaan aamiaisen Severus meni nukkumaan.


Harry heräsi auringonpaisteeseen. Lunta satoi, mutta aurinko paistoi melkein täydeltä taivaalta. Oli hyvin kaunis aamu. Harry huomasi yöpöydällään olevan paketin ja otti sen käteensä. Se oli hyvin kevyt.
Harry luki sen mukana tulleen kortin kahdesti enne kuin ymmärsi sen kunnolla:
Hyvää joulua, Harry.
Lily antoi tämän minulle ennen kuoltuaan, nyt sinun on aika saada se. Toivottavasti pidät joululahjastasi,
Isä

Harry aukaisi paketin hämmentyneenä. Siellä oli hyvin ohut vihko, jossa luki selkeällä käsialalla: Lilyn päiväkirja. Harry ymmärsi heti, hänen isänsä oli antanut Lilyn vanhan päiväkirjan hänelle. Näin hän oppisi tuntemaan äitinsä paremmin. Harry aukaisi päiväkirjan ja luki:
Rakas päiväkirja,
Potter on taas ollut kimpussani. Hän kun ei vieläkään ymmärrä, että en rakasta häntä. Kaikki kuvittelevat, että rakastuisin vielä jonain päivänä Potteriin, mutta se on mahdotonta. Rakastan erästä toista, jonka nimeä en Potterin varalta uskalla mainita. Hän saattaisi kirota tämän pojan. Potter luulee omistavansa minut, ja se on ärsyttävää. Minulla on täysi oikeus suudella ketä lystään, vaikka Mustaa… Ei rakas päiväkirja, älä kuvittelekaan sellaista! Minä en pidä kenestäkään kelmistä. Tai okei, Remus on ihan ok, mutta kaikki muut ovat todella tyhmiä! Potter luulee olevansa kaikkien rakastama ja ihanne ja Musta on samaa maata, Piskuilan on niin ujo, ettei sano sanaakaan ellei häneltä suoraan kysytä. Ei he eivät ole minun tyyppiäni, rakastan erästä toista. Hyvä on, sanon hänet nyt, minä rakastan Severus Kalkarosta.
En voi kertoa tätä kenellekään, sillä tiedän mitä muut siitä ajattelisivat, eihän Lily Evans nyt voi rakastaa luihuista. Mutta minäpä voin. Kirjoittelen illalla lisää,
Lily.

Harry selasi sivuja. Kaikki oli kirjoitettu Lilyn hienonhienolla käsialalla, melkein jokaisella sivulla oli mainittu, James ja hänen isänsä. Joillain sivuilla oli valokuvia, jollain Lilyn itse piirtämiä kuvia, kaiken kaikkiaan päiväkirja oli täynnä Harryn äidin kouluajan muistoja. Harry selasi viimeiselle sivulle ja luki:
Rakas päiväkirja,
Tänään on sitten minun viimeinen päivä täällä. Kävin kaikissa tutuissa paikoissa, tyttöjen vessassa, Suuressa Salissa, Kirjastossa… Kerta kaikkiaan kaikkialla. Jopa Kielletyssä Metsässä, jonne en olisi edes saanut mennä.
Nyt istun järven rannalla, katselen järveä ja kirjoitan. Viimeinen sivu tätä kirjaa, viimeinen päivä Tylypahkassa. Mutta Tulevaisuus odottaa. Rakas päiväkirja minun on pakko kertoa sinulle eräs asia. Muistatko kun sanoin ensimmäisellä sivulla, että rakastan Severusta? Rakastan häntä yhä, ja tänään… Tänään hän kosi minua. Me olemme seurustelleet nyt jo joulusta asti. Puolivuotta. Ja nyt olemme kihloissa. Olen niin onnellinen ja niin on Severuskin,
Lily.

Silloin se siis oli tapahtunut. Hänen isänsä oli kosinut Lilyä heidän viimeisenä koulupäivänään. Severus ei ollut koskaan ennen kertonut siitä Harrylle.
”Harry, oletko jo hereillä?” Isän ääni kuului oven toiselta puolelta.
”Joo, ja sain joululahjasi”, Harry vastasi. Hän laittoi päiväkirjan pöydälleen ja heittäytyi itse vielä petaamattomalle sängylleen.
”Pue päällesi, menemme Siriuksen luokse”, Severus sanoi. Hän avasi oven ja astui sisään jatkaen:
”Ja petaa sänkysi.”
”Ääh”, Harry mutisi noustessaan. Hän petasi sänkynsä isänsä tiukan katseen alla. Sen jälkeen Harry hääti isänsä pois huoneestaan pukeakseen päälleen.
Puettuaan Harry riensi alakertaan syömään aamiaista. Hän ahtoi kaiken suuhunsa välittämättä isänsä katseesta.
”Menemme Hormipulverilla”, Severus sanoi, kun Harry oli syönyt.
”Jes”, Harry sanoi ääneen. Hän inhosi ilmiintymistä.
Harry meni olohuoneeseen, otti takan päältä olevasta kupista pulveria ja astui takkaan.
”Kalmahaukio 12”, Harry sanoi selkeästi.

Hetken päästä Harry seisoi Siriuksen ja Remuksen olohuoneessa. Se oli tyhjä.
”SIRIUS JA REMUS!” Harry huusi täyttä kurkkua.
Keittiöstä päin kuului räsähdys ja Harry meni sinne. Sirius seisoi keskellä huonetta kädessään rikkoutunut kahvipannu. Harry nauroi ja Sirius säikähti enemmän.
”Hei, Harry. Tulitko yksin?” Remus, joka istui pöydän ääressä kysyi.
”En. Isä tulee myöhemmin”, Harry vastasi yhä nauraen.
”Mille sinä hohotat?” Sirius kysyi.
”Sinä näytät ihan tärähtäneeltä”, Harry vastasi.
”Sirius on aina tärähtäneen näköinen”, Remus kommentoi saaden Harryn purskahtamaan uudelleen nauruun.
”Kiitos vain, Remus”, Sirius mutisi korjatessaan kahvipannunsa. ”Mitä Tylypahkaan kuuluu?” hän kysyi Harrylta.
”Meidän luokalle tuli uusi tyttö”, Harry ilmoitti heti.
Remus huokaisi ja Sirius sanoi virnistäen:
”Voisi kuvitella, että sinä ajattelet jotain muuta kuin tyttöjä, kun sinulla sattuu olemaan tyttöystävä.”
”Sirius! Cynthia on vain minun kaverini. Ka-ve-ri, niin kuin Hermionekin”, Harry sanoi.
Samassa Severus astui sisään kysyen:
”Mistä täällä riidellään?”
”Ei me mitään riidellä”, Harry mutisi.
”Sinut tuntien täällä on aina joku riita menossa”, Severus naurahti.
”Haha”, Harry sanoi innottomana. Hän istuutui Remusta vastapäätä.
”Severus, kuka se Cynthia on?” Sirius kysyi kiinnostuneena. Severus vilkaisi Harrya.
”Cynthia on kuudesluokkalainen tyttö. Hän kävi ennen yksityisopetusta, mutta hänen vanhempansa halusivat kuulemma hänet Tylypahkaan”, hän selosti.
”Siis kasvattiäiti, halusi hänet Tylypahkaan, koska ei jaksanut enää opettaa häntä”, Harry korjasi.
Sirius vilkaisi Harrya ja kysyi järkyttyneenä:
”Et kai sinä ole mennyt kyselemään tuota?”
”No en. Cynth kertoi sen itse”, Harry vakuutti. ”Minä seurustelen Ginnyn kanssa, Sirius en Cynthin”, hän jatkoi.
” Nyt se on jo Cynth! Tämähän on vakavaa!” Sirius sanoi käyttäytyen erittäin lapsellisesti.
”Sirius, kasva jo”, Remus sanoi kyllästyneenä.
Sirius tuhahti. Severus puolestaan vilkaisi kelloa, puoli kaksitoista. Oli siis keskipäivä.
”Ruoka-aika!” Sirius huudahti nälissään. ”OLJO!” hän jatkoi huutaen.
Pian räsyisen näköinen kotitonttu tuli keittiöön.
”Niin, isäntä?” se kysyi.
”Valmista meille ruokaa, hetkinen… Meitä on”, Sirius mutisi laskiessaan läsnäolijat. ”Neljälle”, hän sanoi.
”Kyllä, isäntä”, Oljo sanoi. Se mutisi pari valittua sanaa loppuun ja Sirius karjaisi:
”Mitä sanoit?”
”Oljo ei sanoa mitään, isäntä. Oljon on pakko palvella verenpettureita, ihmissusia ja löyhkääviä puoliverisiä niin kauan kunnes Oljo- paran pää hakataan poikki”, Oljo mutisi.
”Kohta minä hakkaankin sinun pääsi poikki”, Sirius sihisi istuutuen Remuksen viereen.
Oljo valmisti heille ruoan. Kaikki istuutuivat pöytään syömään. Harry söi hyvällä ruokahalulla, syötyään hän vei astiat tiskialtaaseen ja istuutui uudelleen pöytään. Severus katsoi hetken aikaa poikaansa, mutta käänsi pian katseensa pois.
”Harry, onko sinulla kaikki hyvin?” Remus kysyi rikkoen hiljaisuuden, joka vallitsi pöydässä.
”Mitä tarkoitat? Tietysti on”, Harry sanoi ihmeissään. ”En minä nyt vielä mihinkään vaikeuksiin ole joutumassa”, hän jatkoi virnistäen isälleen.
”Et vielä? Minä sanoin, ettet joutuisi niihin ollenkaan tänä vuonna”, Severus mutisi pojalleen.
”En ole luvannut mitään”, Harry heitti takaisin.
Severus huokaisi. Harry ei todellakaan ollut mikään helppohoitoinen lapsi.
Harry nousi ylös ja mutisi menevänsä ”huoneeseensa”. Harrylla oli Siriuksen luona oma erityinen huoneensa, jossa hän asusti. Severus katsoi ensin poikansa perään, kuin miettien mennäkö itsekin. Sen jälkeen hän päätti jäädä istumaan paikoilleen.
”Sirius, eikös nyt pitäisi olla Killan kokous?” Remus kysyi ystävältään.
Sirius heräsi horroksestaan säpsähtäen.
”Hmm.. Joo kai”, mies sanoi epäröiden.
”Ei voi olla totta, Sirius! Olet kutsunut Feeniksin Killan tänne, mutta et edes muista sitä itse!” Remus sanoi pudistellen päätään epäuskoisesti.
”Ei sitä nyt kaikkea voi muistaa. Sitä paitsi sinä sen kutsuit enkä minä”, Sirius protestoi.
”Ihan miten vaan”, Remus huokaisi.
Samassa keittiön ovi aukeni ja Professori Dumbledore tuli sisään.
”Albus, mukava että tulit”, Sirius sanoi virnistäen kelmimäisesti.
”Sirius, meidän pitää puhua vakavasti”, Dumbledore varoitti hiljaa.
”Mitä nyt on tapahtunut?” Severus kysyi.
”Lordi Voldemort on palannut”, Dumbledore sanoi.
Keittiöön lankesi täysi hiljaisuus.



Luku 7


“Mutta…. Miten?” Siriuksen suusta pääsi lopulta.
”Tiedättekö mikä on hirnynyrkki?” Dumbledore kysyi.
”En”, kaikki kolme vastasivat kuin yhdestä suusta.
Ja niin Dumbledore joutui selittämään heille. Hänen lopetettuaan Severus kysyi huolestuneena:
”Entä Harry? Eikös Voldemort jahtaa häntä?”
”Kyllä. Severus, jos suostut niin minä rupean antamaan Harrylle yksityistunteja”, Dumbledore sanoi.
”Mistä sinä annat hänelle yksityistunteja?” Severus kysyi pelko äänessään. Hän yritti näyttää mahdollisimman tyyneltä ja pelottomalta, mutta luultavasti hän epäonnistui. Kaikki – Jopa Sirius – huoneessa olijat huomasivat hänen pelkonsa ainoata poikaansa kohtaan. Ja kaikki ymmärsivät pelon, ja jättivät sen mainitsematta.
”Kerron hänelle Voldemortin elämästä”, Dumbledore vastasi.
Nyt kaikki kolme näyttivät todella hämmästyneiltä.
”Miten se auttaa häntä?” Sirius kysyi. Hänkin oli huolissaan Harrysta, kuten kaikki muutkin läsnäolijat.
”Hän oppii tuntemaan Voldemortin läpikotoisin ja tietää mikä on hänen heikkous”, Dumbledore vastasi niin kuin se olisi itsestään selvä asia.
”Suostutko sinä, siihen?” Dumbledore kysyi Severukselta.
”Totta kai suostun”, Severus vastasi empimättä.
”Hienoa. Saat puhua siitä Harrylle”, Dumbledore sanoi. ”Minulla on nyt muitakin hommia, joten taidan tästä lähteä niin te pääsette joulun viettoon”, hän jatkoi.
Tylypahkan rehtori heilautti sauvaansa ja samassa hän olikin jo poissa.
”Tulevatko Wealeyt tänne, Sirius?” Remus kysyi.
”Jep, ja Harry on tainnut kutsua myös sen Cynthian”, Sirius vastasi.
”Minä menen puhumaan Harrylle”, Severus sanoi ja poistui huoneesta, sillä häntä ei paljoakaan huvittanut jäädä istumaan entisten vihamiehiensä kanssa samaan pöytään. Severus ei oikein osannut vieläkään luottaa heihin, etenkään Siriukseen. Hän muisti, miltä James oli näyttänyt, kun tämä oli tajunnut, että Severus ja Lily olivat kihloissa.
Severus astui Suureen Saliin pidellen kiinni Lilyn kädestä. Lilyn katse kävi rohkelikkojen pöydässä, mutta jostain syystä tyttö tuli kuitenkin Severuksen kanssa tämän kavereiden luokse. Myöhemmin hän selitti syyksi, sen että James olisi kuulemma tappanut hänet, jos hän olisi mennyt rohkelikkojen luokse.
Oli päättäjäistanssit ja Lilyllä oli päällään tummanvihreä hento juhla-asu. Se jätti hänen selkänsä paljaaksi ja korosti vartaloa. Lilyn punaiset kiharat olivat niskassa nutturalla, ja hän oli ehdottomasti koko salin kaunein tyttö. Valon osuessa hänen punaisiin hiuksiinsa ne säihkyivät, loistivat.
Lilyn vihreät silmät tarkkailivat uteliaana salia. Hänen silmistään näkyi lempeys ja rakkaus, kun hän katsoi Severusta. Sen illan Severus tiesi muistavansa ikuisesti.
”Tanssitaanko?” James oli tullut heidän luokseen osoittaen kysymyksensä Lilylle.
Lily vilkaisi Severusta ja sanoi:
”Ymmärrä jo, James. Minä seurustelen Severuksen kanssa ja kaiken lisäksi…”, tyttö väläytti oikeaa kättään Jamesin nenän edessä.
Jamesin ilme muuttui hetkessä raivostuneeksi ja vihaiseksi. Hän lähti pois vilkaisten ensin Severusta ”Tämä ei jää tähän” – ilmeellä.

Severus naurahti hiljaa muistolleen. James oli kuitenkin jättänyt asian siihen, osaksi tietysti Lilyn takia.
”Harry, oletko siellä?” Severus kysyi tultuaan poikansa huoneen ovelle.
”Hmm.. Joo”, Harry vastasi huoneesta.
Severus aukaisi oven. Harry istui sängyllään jalat ristissä. Jalkojen päällä lojui kirja, jota poika oli ilmeisesti lukenut, tai Harryn tuntien yrittänyt lukea.
Harryn huone oli - kuten kaikki muutkin huoneet – vihreän harmaa. Päiväpeitto oli vihreä, seinät harmaat. Huoneessa oli pieni ikkuna, josta näkyi kadulle.
”Dumbledore kävi täällä”, Severus aloitti.
”Ja?” Harry kysyi näyttäen kysymysmerkkiä.
”Hän sanoi, että antaisi sinulle joulun jälkeen yksityistunteja”, Severus jatkoi. Hän vilkaisi poikaansa. Harryn ilme oli yllättynyt ja utelias.
”Mistä hän opettaa minua?” hän kysyi uteliaana.
”Näet sen sitten”, Severus vastasi salaperäisesti. Harry alkoi mököttää.
”Epäreilua! Sinä tiedät sen, mutta et kerro sitä!” hän protestoi.
”Se on tarkoitukseni”, Severus vastasi virnistäen. Hän pörrötti Harryn hiuksia.
”Hmph”, Harry mutisi.
He kuulivat kuinka ulko-ovi kävi ja Severus sanoi:
”Se taitaa olla Cynthia tai Weasleyt.”
Harry ryntäsi heti katsomaan. Cynthia ilmestyi Weasleyiden kanssa eteiseen.
”Moi, Cynth. Moi, Ginny, Moi, Ron, Fred ja George”, Harry tervehti hymyillen. “Minne te Hermionen jätitte?” hän kysyi.
“Tällä minä olen”, Hermionen ääni vastasi. Hän tuli esiin olohuoneesta.
”Miten sinä sinne jo ehdit?” Ron kysyi ihmeissään.
Hermione hymyili eikä vastannut kysymykseen.
”Tule, Harry. Mennään lumipallosotaa!” Fred huudahti.
”Jep, odottakaa, haen vain kaulaliinani”, Harry sanoi ja ryntäsi huoneeseensa.
Hetken päästä hän ilmestyi takaisin rohkelikko - kaulaliina kaulassaan. Hän otti lapasensa ja pipon ja meni muiden perässä ulos.
”Tytöt vastaan pojat”, Fred ehdotti.
”Epäreilua! Poikia on neljä ja tyttöjä kolme”, Cynthia sanoi.
”Teillä onkin Ginny ja Hermione”, George vastasi virnistäen.
”Mitäs apua heistä muka on?” Cynthia kysyi teeskennellen väheksyvää. Hän huitaisi Ginnyyn ja Hermioneen päin kättään väheksyvästi.
”Aloitetaanpa tästä!” Ginny hihkaisi ja heittäytyi Hermionen kanssa Cynthian päälle. Tytöt antoivat hänelle kunnon lumipesut kastamalla hänen naamansa lumikinoksessa.
”No, onko meistä apua?” Ginny kysyi istuen Cynthian päällä.
”On. Säälin poikia”, Cynthia vastasi virnistäen.
Ginny päästi tytön vapaaksi vastaten tämän virnistykseen.
Samassa Fred heitti Cynthian päähän lumipallon huutaen ”Täysosuma!” . Cynthia ryntäsi pojan perään tämän nauraessa.
”Sota taisi jo alkaa. Eiköhän mennä mukaan?” Ginny kysyi Hermionelta.
”Jep. Suunnitelma on tämä: Sinä otat Harryn, minä Ronin ja Cynth… No hän kyllä pärjää yksin kaksosten kanssa, ja jos ei pärjää sinä voit auttaa häntä”, Hermione sanoi.
Ginny nyökkäsi, otti maasta lumipallon ja heitti sen Harryn päähän. Harry ryntäsi heti Ginnyn perään.
Hermione otti myöskin lumipallon ja heitti sen Ronin niskaan. Ron kirosi kovaan ääneen. Poika juoksi suoraan Hermionen luokse heitellen koko ajan lumipalloja. Hermione nauroi hyväntuulisesti.
Samaan aikaan Cynthia oli pulassa. Tyttö oli yksin kaksosia vastaan ja se ei ollut kovinkaan helppoa. Hän heitteli vuoroin Frediä, vuoroin Georgea lumipalloilla, mutta nämä heittivät koko ajan häntä, joten hän ei saanut kovinkaan monta osumaa.
Fred ja George juoksivat suoraan Cynthian päälle kaataen tämän. Cynthia yritti kahmia lunta maasta, mutta Fred piti häntä tiukasti käsistä kiinni. Samassa Fred kumartui ja… Suuteli Cynthiaa.
Cynthia vastasi suudelmaan innoissaan, kuten aina. Hän oli heti kuvitellut, että Fred oli hyvännäköinen. Tietysti myös George näytti hyvältä, mutta Fredillä oli erilainen luonne. Poika oli paljon kovaäänisempi ja vitsailevampi kuin George, hän näytti enimmäkseen johtavan kaksosia.
George keskeytti heidän intohimoisen suudelmansa heittämällä Cynthiaa lumipallolla.
”Tämä on lumipallosotaa, kyyhkyläiset”, poika virnisteli.
Cynthia hyökkäsi Georgen päälle antaen tälle kunnon lumipesut. Hän työnsi pojan pään lumikinokseen välittämättä tämän kiroilusta.
”Luovutatko?” Cynthia kysyi.
”Joo-o”, George sanoi.
Cynthia päästi pojan irti ja huikkasi iloisena taakseen:
”Sain yhden kiinni!”
Samassa kolmikko huomasi, että he seisoivat keskellä metsää kenenkään tietämättä missä. He olivat ajatuksissaan juosseet aina vain syvemmälle metsään kiinnittämättä juuri huomiota muuhun.
”Missä… Missä me ollaan?” Cynthia kysyi pelokkaana.
”En tiedä. Jossain päin Lontoota”, George vastasi hiljaa.
”Olipa lohduttava tieto! Voi helvetin, helvetti!” Cynthia kirosi.
Fred kietoi kätensä tytön ympärille, lohduttavasti.
”Kaikki on hyvin”, hän kuiskasi tämän korvaan.
”Kaikki on hyvin vai! Me olemme keskellä metsää kenenkään tietämättä missä! Kukaan ei ikinä osaa etsiä meitä täältä!” Cynthia kiljui shokissa.
Samassa alkoi sataa lunta. Pienen pieniä lumihiutaleita sotkeutui Cynthian vaaleisiin hiuksiin. Hänen tummansiniset silmät alkoivat täyttyä kyyneleistä, pelon kyyneleistä.
”Tulkaa, turha meidän on tässä seisoskella”, George sanoi ja lähti kävelemään sinne päin mistä he olivat tulleet.
Kolmikko käveli hiljaisuuden varassa, seuraten heidän jalanjälkiään. Cynthia niiskautti ja Fred tiukensi otettaan tytöstä.
Cynthiasta oli typerää näyttäytyä raukkamaisena itkupillinä. Hän ei halunnut olla sellainen, hän halusi olla samanlainen kuin Fred, iloinen tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta hän ei pystynyt siihen.
”Katsokaa! Tulimme juuri metsän laitaan!” George riemuitsi.
”Juostaan kilpaa!” Fred huudahti ja pinkaisi juoksuun. Cynthia ja George juoksivat pojan perässä.
Ei kulunut paljoakaan ennen kuin he huomasivat muut. Harry ja Ginny seisoivat Ronin ja Hermionen kanssa, näyttäen huolestuneilta.
”Fred, George ja Cynthia! Luulimme jo että eksyitte!” Ron sanoi
”Niin me eksyimmekin. Mutta sitten George löysi takaisin”, Cynthia sanoi ja katsoi Georgea kiitollisena. George virnisti tytölle.
”Mennään sisään, lumipallosota päättyi tasapeliin”, Hermione sanoi.


Luku 8.


Päästyään sisälle he istuutuivat takan eteen juomaan kuumaa kaakaota, sillä kaikki olivat litimärkiä ja kylmissään. Etenkin Cynthia, Fred ja George.
Harry katseli ihmeissään Fredin kainalossa istuvaa Cynthiaa. Mitä näiden kahden välillä oikein oli? Poika kysyi itseltään. Hän huomasi, että myös Ron, Ginny ja Hermione katsoivat heitä ihmeissään.
”Mitä te tuijotatte?” Cynthia kysyi huomatessaan muiden katseet. Hän sipaisi märän hiussortuvansa selkänsä taakse ja jäi katsomaan muita.
”Mitä teidän välillä oikein on?” Ron kysyi.
Vastaukseksi ja - kaikkien järkytykseksi - Fred suuteli Cynthiaa. Suudelman jälkeen Cynthia nauroi muiden ilmeille.
”Heidän välillä on ihanaa rakkautta”, George sanoi kaikkea muuta kuin liikuttuneella äänellä. Fred vilkaisi veljeään ja sanoi:
”Sinä olet vain kateellinen.”
”Ja mille? Sillekö että sinulla on tyttöystävä?” George kysyi.
”Juuri sille. Sinä et voi tehdä näin kenellekään”, Fred sanoi ja painoi suukon Cynthian poskelle.
”Ja tuolleko minun pitäisi olla kade? Älä unta näe”, George tokaisi.
Fred näytti Georgelle kieltä ja Cynthia hihitti.
”Mille sinä naurat?” Fred kysyi närkästyneenä.
”Sille, että sinä seitsemäntoistavuotiaana näytät kieltä niin kuin kaksivuotias”, Cynthia sanoi hihityksensä välistä.
”Minä olen kahdeksantoista. Unohditko, että jätin viime vuoden väliin, ja tulin tänä vuonna Tylypahkaan?” Fred kysyi.
”Enhän minä sitä voinut tietää”, Cynthia vastasi.
Samassa ovi kävi ja Severus Kalkaros astui sisään.
”Tuletteko te syömään?” hän kysyi Harrylta.
”Kohta”, Harry mutisi.
”Ruoka on valmista nyt”, Severus sanoi.
”Kohta”, Harry toisti.
”Nyt”, Severus sanoi.
”Hyvä on. Älä polta päreitäsi, isä”, Harry vastasi virnistäen. Severus arvasi, että tämä oli vain koetellut hänen kärsivällisyyttä. Hän katsoi poikaansa hetken, kääntyi sitten ja lähti pois.
Harry kavereineen ryntäsivät keittiöön ottamaan ruokaa. Harry otti aika paljon, sillä lumipallosota oli kasvattanut hänen ruokahaluaan.
Kaikki istuivat pitkän pöydän edessä hiukan hiljaisina. Harry katsoi isäänsä ja näki tämän olevan hiukan surullinen, hän arvasi miksi. Tänään täyttyisi kuudes vuosi siten Lilyn kuoleman, kuusi vuotta sitten Harryn äiti oli kuollut Pyhän Mungon sairaalassa.
Harry katseli lautaseensa. Hän melkein tunsi isänsä ja muiden katseet. Kuinka Harry voisi iloita siitä päivästä, kun Lily oli kuollut tasan kuusi vuotta sitten? Harryn ruokahalu haihtui kuin savuna ilmaan, yhtäkkiä hänellä ei ollut enää nälkä.
”Onpas siellä inhottava sää”, Hermione totesi rikkoen hiljaisuuden.
”Tosi mukavaa, että puhut säästä”, Ron sanoi virnistäen.
”Ole hiljaa”, Hermione tokaisi nyökäten Harryyn suuntaan.
”Ole itse”, Ron sanoi takaisin.
”Minä vain yritin keventää tunnelmaa!” Hermione hermostui.
”Sinä puhuit säästä!” Ron huudahti.
”Ei ollut muuta puhuttavaa!” Hermione tokaisi.
”Ron ja Hermione, lopettakaa”, Harry pyysi.
Ron ja Hermione hiljentyivät.


Harry makasi vihreässä huoneessaan tuijottaen kattoa. Hän ei ajatellut mitään, hän vain makasi rentona, pää tyynyllä. Välillä pojan katse kiersi huoneen, ikkuna, kirjahylly, taso, koulupöytä… Ne eivät merkinneet mitään. Ne olivat Harrylle vain tavaroita, huonekaluja.
Ovelta kuului koputus.
”Sisään”, Harry sanoi ja arvasi jo kuka oli oven takana.
Cynthia Havley astui sisään. Harry oli siis arvannut väärin, hän oli luullut, että hänen isänsä olisi tulossa. Tai Ginny, tai Hermione. Kuka tahansa muu paitsi Cynthia.
”Mitä sinä täällä yksin teet? Me menemme kohta pihalle”, Cynthia sanoi. ”Ehkä Viistokujalle”, tyttö jatkoi hymyillen.
”Isä ei päästä minua yksin Viistokujalle”, Harry ilmoitti.
”Miksei?” Cynthia kysyi otsa rypyssä. Tyttö istuutui Harryn sängylle.
”Koska Voldemort on palannut”, Harry sanoi ennen kuin ehti hillitä kieltään.
”MITÄ? Et kai sinä sanonut, että hän-joka-jääköön-nimeämättä on palannut? Miten?” Cynthia kyseli.
Harrya nauratti tytön reaktio, sillä se muistutti lähinnä Hermionea.
”Luulin, että sinä edes pystyt sanomaan häntä Voldemortiksi. Nimi vain lisää asian pelkoa”, Harry sanoi virnistäen Cynthialle.
”Mutta… Miten sinun nyt käy? Siis kun isäsi on kuolonsyöjä ja sinä olet tiedät-kai-kenen pahin vastustaja, siten Dumbledoren niin miten nyt käy?” Cynthia kysyi pelokkaana.
”En tiedä. En millään tiedä”, Harry vastasi hyvin hiljaa.
”Kopkop! Onko täällä joku?” Hermione kysyi astuessaan sisään auki olevasta ovesta. ”Tuletteko te Viistokujalle?” tyttö kysyi.
Cynthia vilkaisi Harryyn, joka kohotti olkapäitään.
”Minun täytyy kysyä isältä”, hän sanoi ja nousi sängyltään venytellen.
Harry käveli olohuoneeseen. Hänen isänsä istui nojatuolissa lukien kirjaa.
”Isä?” Harry kysyi.
Severus murahti osoittaen kuulevansa.
”Saanko mennä Viistokujalle muiden kanssa?” Harry kysyi.
Nyt Severus laski kirjansa pöydälle ja kääntyi katsomaan poikaansa.
”Vain jos otatte mukaan jonkun aikuisista”, mies sanoi vastahakoisesti.
”Kenet muka?” Harry kysäisi.
”Vaikka Nymphadoran tai Remuksen”, Severus vastasi.
”Meitä lähtee muutenkin seitsemän ja Fred ja George ovat aikuisia!” Harry tulistui.
”Kahdeksantoistavuotias ei pärjää Pimeyden Lordille”, Isä vastasi Harrylle.
”Heitä on kaksi!” Harry huomautti vihaisesti.
”Silti”, Severus sanoi.
”Minä olen taistellut viidesti Voldemortia vastaan!” Harry muistutti.
”Kuudetta kertaa ei tule”, Severus tokaisi.
Harry huokasi. Oli niin hänen isänsä tapaista esittää ehtoja. Harry ei pitänyt kenestäkään muusta aikuisista kuin Remuksesta ja vähän Tonksista. Toki Molly ja Arthur olivat kivoja, mutta Harry ei paljoa välittänyt heistä. Sitä paitsi Harry ei koskaan oikein pitänyt kenestäkään, joka ei pitänyt hänen isästään, Ron, Hermione ja Ginny poikkeuksena.
”Etköhän sinä ole nyt vähän ylisuojeleva, isä? Tuskin Voldemort nyt keskellä kirkasta päivää ilmestyy Viistokujalle”, Harry yritti.
”Ehkei, mutta varovainen pitää silti olla”, Severus sanoi.
”Minä en siis saa mennä, jos ei tule ketään aikuista mukaan?” Harry varmisti.
”Niin”, Severus myönsi.
”Fred ja George ovat aikuisia”, Harry sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
”He ovat aika nuoria”, Severus huomautti otsa rypyssä.
”Mitä siitä? Tuskin Voldemort nyt iän perusteella kenenkään kimppuun hyökkää”, Harry sanoi.
”Mitä nuorempi sen parempi uhri”, Severus sanoi.
”Ehkä, mutta Fred ja George osaavat taistella”, Harry yritti.
”Hyvä on. Saat mennä, mutta pidä varasi, kuolonsyöjiä voi olla jokaisen nurkan takana”, Severus varoitti poikaansa.
”Kiitos, isä”, Harry sanoi. Hän halasi isäänsä ja riensi juosten muiden luokse.
”Saatko tulla?” Hermione kysyi heti Harryn astuttua huoneeseen.
”Koville se otti, mutta saan”, Harry ilmoitti.
”Hyvä, mennään Poimitaislinjalla”, Ron sanoi.
Kaikki seitsemän, Harry, Ginny, Ron, Hermione, Cynthia, Fred ja George hakivat rahaa mukaansa ja riensivät kadulle. Hermione nosti sauvakätensä ja samassa Poimitaislinja tuli näkyviin.
”Tervehdys, minne matka?” Stan Pikitie kysyi.
”Viistokujalle, kiitos”, Hermione sanoi ja maksoi oman osuutensa. Kaikki antoivat Stanille rahaa ja istuutuivat sitten penkeille.
Matka kesti ehkä kymmenen minuuttia, sillä Poimitaislinja oli hyvin nopea.
Harry nousi penkiltään yrittäen pysyä tasapainossa. Ginny huojui puolelta toiselle, joten Harry kietoi kätensä tyttöystävänsä ympärille. Samassa he molemmat kaatuivat lumiseen maahan.
”Kiitos paljon, Harry. Hameeni on ihan märkä”, Ginny valitti noustessaan ylös. Hän yritti puistella vaateistaan enimmät lumet pois auttaen samalla Harryn ylös.
”Kuivous!” Fred sanoi osoittaen Harrya. Harryn vaatteet kuivuivat silmänräpäyksessä, joten Fred teki saman Ginnylle.
”Kiitos, Fred”, Harry sanoi.
Fred virnuili tyytyväisenä.